Karttoja, kirjeitä, muistelmia – tunteisiin vetoava talvisotateos tarjoaa myös tietoa

Talvisodan syttymisestä tulee marraskuun lopussa kuluneeksi 80 vuotta. Muistopäivän merkeissä tehty Pekka Tuomikosken ja Heikki Tiilikaisen Ikkunat jäässä yhdistää havainnollisesti tarjoillun talvisotatiedon aikalaismuistelmiin, ja teoksen parasta antia ovat kiinnostavat kartat sekä aikalaisten puhuttelevat muistelmat.

Tuomikoski, Pekka , Tiilikainen, Heikki: Ikkunat jäässä. Talvisodan väestönsiirtoja ja evakkotarinoita . AtlasArt, 2019. 115 sivua. ISBN 978-952-5671-95-7.

 

 

Nyt käsillä olevan kirjan nimi nostaa helposti mieleen kuvan kodeista, jotka ovat jääneet autioiksi asukkaiden paettua sodan jaloista ja jotka on pakko polttaa, ettei vihollinen voisi käyttää niitä tukikohtinaan. Kirjan motoksi onkin valittu Yrjö Jylhän runo Tuomittu talo, joka ilmestyi välirauhan aikana kokoelmassa Kiirastuli.

Autio piha, hylätty talo
ikkunoista on sammunut valo
ovet on auki, liesi on jäässä
amuttu koira porraspäässä.

Oudosti täällä nyt askeleet kaikaa;
seinäl` on kello, tauonnut aikaa,
pöydällä kantele, nurkassa rukki –
viimeksi sillä on kehrännyt lukki.

Kauniisti elivät täällä he kerran
peltojen keskellä pelossa Herran;
helisi kantele, hyrisi ruki,
ikkunan alla pihlaja kukki.

Autio talo, tuomittu talo,
räystäitä nuolee jo liekkien palo –
mutta ei liekit tuhota saata
rakasta, ikuista perintömaata.

Itse kirja on tiivis tieto- ja elämyspaketti talvisodasta, kuten takakansiteksti osuvasti määrittää. Se on kokoomateos monessakin mielessä: pohjana on käytetty Pekka Tuomikosken 10 vuotta sitten painettua Talvisodan väestönsiirrot -teosta sekä Heikki Tiilikaisen pari vuotta sitten ilmestynyttä Kotirintaman lapset -kirjaa. Toki tätä kirjaa varten on aineistoa päivitetty: Tuomikoski on täydentänyt tekstiään nykytietämyksellä, ja Tiilikaisen aikalaishaastatteluista vain osa on julkaistu aiemmin.

Evakkoja Karjalankannaksella 2.12.1939. Kuva: SA-kuva

Talvisota, alusta loppuun

Kirjaan on yhdistelty monenlaista ainesta: on karttoja ja kuvia, aikalaisten kirjeitä ja muistelmia. Kokonaisuudeksi sen sitoo kertomus siitä, miten Suomi joutui talvisotaan, kuinka sotatapahtumat etenivät ja mittavat väestönsiirrot tehtiin sekä miten elämä jatkui sodan jälkeen.

Kuten tunnettua, Neuvostoliitto halusi syksyllä 1939 Suomelta Petsamon äärimmäisen kärjen eli Kalastajasaarennon, palan Karjalankannasta ja laivastolleen tukikohdan Hangosta. Vastineeksi näistä maa-alueista se tarjosi Suomelle tuplasti suurempaa maa-aluetta Itä-Karjalasta, suunnilleen Nurmeksen ja Lieksan korkeudelta. Suomi ei kauppoihin suostunut, mutta valtiojohto ei myöskään kieltäytyessään tiennyt, että Saksa ja Neuvostoliitto olivat hyökkäämättömyyssopimuksensa salaisessa lisäpöytäkirjassa määrittäneet Suomen kuuluvaksi Neuvostoliiton etupiiriin.

Tämän Molotov–Ribbentrop-sopimuksen teksti lisäpöytäkirjoineen on kirjan liitteenä. Kiinnostavia ovat myös kirjaan sisältyvät pääministeri A. K. Cajanderin puhe 23.11.1939 pidetyssä maanpuolustusjuhlassa ja muutamia päiviä myöhemmin ilmestynyt Pravdan kommentti siihen. Sodan tunnetuimpiin dokumentteihin kuuluva ylipäällikön päiväkäsky 14.3.1940 on teoksessa mukana, samoin Terijoen hallituksen ohjelmajulistus.

Yhdestä teoksen kartasta näkyy, miten laaja talvisodan sotatoimialue oli: sehän käsitti koko Itä- ja Pohjois-Suomen. Sotatoimialueen raja lähti Haminan itäpuolelta, kulki Mikkelin, Varkauden ja Kuopion itäpuolelta ja kaartui sitten Pohjanlahdelle Oulun pohjoispuolelta. Sotatoimialueelle jäivät pohjoisessa muun muassa Kemi, Rovaniemi ja Kajaani, etelämpänä Joensuu, Savonlinna, Imatra ja Lappeenranta sekä Viipuri. Ihmisiä ei tietenkään evakuoitu koko tuolta alueelta, mutta rajapitäjien asukkaat lähtivät tien päälle talvipakkaseen.

Äiti ja lapsi valmiina lähtemään evakkoon. Kuva otettu Syväorosta itään 18.3.1940. Kuva: SA-kuva.

Tunteikkaita tarinoita

Kymmenvuotias Uolevi asettui kolmen sisaruksensa kanssa rekeen Valkjärvellä. Niin tekivät naapuritkin: emännät sitoivat lehmien kaulaan omistajan nimellä varustetut vanerilaput ja sopivat keskenään, että jos toiselle sattuu jotain matkan aikana, toinen osaa ja tietää huolehtia molemmista perheistä ja kaikista eläimistä. Vaiheikas matka vei Halikkoon, takaisin Karjalaan palattiin keväällä 1942, mutta kesällä 1944 tuli lopullinen lähtö, ja perhe asettui Paimioon.

Uolevin matkakertomus on vaiheikas: ennen kodista lähtöä veisataan urkuharmonin säestyksellä virsi, hevonen varsoo kesken matkan, renki kähveltää perheestään erilleen eksyneen emännän rahoja, mutta lopulta päästään turvaan sukulaisten luo Turun seudulle.

Omaa tunteisiin vetoavaa tarinaansa sodan ajasta kertovat myös aikalaiskirjeet, joissa aviopuolisot tilittävät tuntojaan. Perheenäidin arkiaskareet limittyvät huoleen miehen voinnista rintamalla, tämä kertoo uudenvuodenvietosta ”siellä jossakin” (rintamakirjeissähän ei muuta paikkaa saanut mainita). Ja kun rauha sitten tulee, kirjeenvaihto jatkuu. Koko armeijaa ei kotiuteta heti, koska rauha tuntuu kovin epävarmalta – kuten se myöhempien tapahtumien valossa onkin.

Evakkoja Savonlinnassa Faneeritehtaalla 19.3.1940. Kuva: SA-kuva.

Sodan ajan lapsuus on poikkeuksellista aikaa. Helsinkiläissisarukset Ulla ja Ann-Mari pakenevat pommituksia äitinsä kotitilalle Tammisaaren saaristoon, seitsemänvuotias sotalapsi Yrjö matkustaa junalla Viipurista Haaparannan kautta Tukholmaan ja sieltä edelleen Skoonen sydämeen. (Muistelo on jatkosodan ajalta, mutta talvisodan lastensiirrot olivat samanlaisia. Kartasta näkyy, että suomalaislapsia sijoitettiin jokseenkin koko Ruotsin alueelle, eniten kuitenkin Tukholman ympäristöön ja Göteborgin tienoille.)

Kartat kiinnostavia

Talvisotaan liittyvät kartat ovat teoksen havainnollisinta antia, ja niitä on runsaasti. Yhdestä näkyy, että vain Pohjanmaa ja Satakunta – rannikkokaupunkeja lukuun ottamatta – säästyivät talvisodan aikana pommituksilta. Parista muusta taas selviää, mihin päin Suomea luovutetun alueen asukkaat sijoitettiin. Suomihan joutui talvisodan jälkeen majoittamaan yli 400 000 evakkoa. Perheet saivat maata keväällä 1940 säädetyn pika-asutuslain nojalla valtion, seurakuntien, kuntien, yhtiöiden ja muiden yhteisöjen, mutta myös yksityisten suurten tilojen maista. Kun sitten jatkosodassa Karjala vallattiin takaisin, osa ihmisistä siirtyi entisille asuisijoilleen ja rakensi kotinsa uudelleen. Paluuhalukkuus oli suurta: kirjan mukaan esimerkiksi Sortavalan ja Räisälän asukkaista palasi yli 90 %, ja useilla muillakin paikkakunnilla neljä perhettä viidestä. Ainoastaan Suomenlahden saarten asukkaat eivät päässeet takaisin talvisodan jälkeen.

Historianharrastajalle suurin osa kirjan tiedosta on tuttua, mutta se tarjoillaan uudella tavalla paketoituna, ja oman kiintoisan lisänsä tuovat aikalaiskirjeet ja -tarinat. Niille, jotka eivät talvisodasta paljoa tiedä (nuoriso?), teos on hyvinkin tutustumisen arvoinen. Ihmisten kohtalot ja kertomukset puhuttelevat. Kuvista osa on yksityisten perheiden albumeista, osa SA-kuvasta. Taittaja Pirkko Retti on ilmeisesti saanut pöydälleen melkoisen palapelin mutta onnistunut hyvin sen kasaamisessa.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *