Ei voi kuin kadehtia sitä innostusta, joka välittyy Peter von Baghin elokuva-aiheisista kirjoituksista. Vuodesta toiseen von Baghilta ilmestyy teoksia, joista heijastuu suuri rakkaus liikkuvaa kuvaa ja sen historiaa kohtaan. Tuoreessa englanninkielisessä johdatuksessaan suomalaiseen elokuvaan von Bagh luo katsauksen maamme näytelmäelokuvan vaiheisiin 1920-luvulta aina 1990-luvun lopulle. Olisi hauska kuulla, kuinka natiivit englanninkieliset tulkitsevat von Baghin intoutuneita kielikuvia englanniksi käännettyinä.
Kirjan otsikko "Drifting Shadows" (suom. "Ajelehtivat varjot") kuvaa monimielisyydessään mainiosti teoksen sisältöä. Ensinnäkin se viittaa von Baghin lempiohjaajan Aki Kaurismäen elokuvaan "Kauas pilvet karkaavat" (1996), jonka englanninkielinen nimi on käännetty muotoon "Drifting Clouds". Kaurismäen veljekset saavatkin teoksessa paljon tilaa – onhan Akin tuotanto kirjan mukaan projisoinut suomalaisen elokuvan filmihullujen globaalille valkokankaalle. Toiseksi "ajelehtivat varjot" viittaa elokuvan ilmaisukieleen, valon ja varjon leikkiin, joka korostuu kirjassa elokuvahistoriallisen painotuksen (mustavalkofilmin) ja kuvituksen (still-kuvien) ansiosta. Kolmanneksi otsikon voi ymmärtää myös metaforaksi Suomen historian vaiheista, joita kansallinen elokuvatuotanto on myötäillyt.
Kirjan punaisena lankana juokseekin eräänlainen sovellus elokuvateoreetikko Siegfried Kracauerin tunnetusta teesistä, jonka mukaan elokuvaa voi tarkastella kansakunnan kollektiivisena tiedostamattomana. Peter von Bagh painottaa, että matka suomalaiseen elokuvaan on samalla matka kansakunnan muistiin; ulkomaalaiselle suomalaisen elokuvan kaari 20-luvulta 90-luvulle toimii tietopankkina yhteiskunnassa, kulttuurissa ja mentaalisessa ympäristössä tapahtuneista muutoksista.

Elokuva kansakunnan peilinä

Kirja rakentaa kronologisen tarinan, jossa edetään Suomen historian päävaiheita kymmenluku kerrallaan ja suhteutetaan elokuvatuotantoa muuhun kulttuurikontekstiin. Osansa saavat niin elokuvatuotannon teollistuminen 30-luvulla, sota-ajan viihde-eskapismi ja 50-luvun jälleenrakennus kuin 60-luvun maaltapako ja kaupungistuminen, niin 70-luvun elokuvallinen taantuma, 80-luvun taloudellinen nousukausi juppeineen kuin 90-luvun alun lama ja lopun suomalaisen elokuvan "uusi nousu".
Peter von Baghin näkemyksessä elokuva toimii siis eräänlaisena kansakunnan peilinä. Sen sijaan kirjassa pohditaan tuskin lainkaan sitä, kuinka elokuva on osallistunut kansallisten myyttien rakentamiseen. Ehkä suppean historiakatsauksen tehtävä ei olekaan pohtia heijastaako vai tuottaako elokuva merkityksiä tai mikä on dialektiikka yhteiskunnan ja elokuvan kaltaisen representaatiotavan välillä? Tällaista reflektiota jää kuitenkin helposti kaipaamaan.

Suurmiehiä ja elämää suurempia elokuvia

Kirjoittaja rakentaa kansakunnan historian ohella suomalaisen elokuvan historiaa, joka muodostuu varsin suurmiesvoittoiseksi; pääosan saavat kanonisoidut ohjaajat, näyttelijät ja elokuvat. Ohjaajissa edetään Erkki Karun, Risto Orkon, T.J. Särkän ja Valentin Vaalan kautta Nyrki Tapiovaaraan sekä Erik Blombergin, Aarne Tarkaksen, Edvin Laineen, Matti Kassilan, Risto Jarvan ja Mikko Niskasen kautta Kaurismäen veljeksiin. Naisohjaajista mainitaan lähinnä Pirjo Honkasalo sekä kuriositeetinomaisesti Auli Mantila ja Kaisa Rastimo 90-luvun ilmiöiden joukossa. Naisnäyttelijät kuvataan usein suurmiesten kylkiäisinä, kuten Ansa Ikonen Tauno Palon tai Mirjami Kuosmanen Erik Blombergin vaimokkeina. Kertooko tämä suomalaisen yhteiskunnan, elokuvan vai teokseen valitun näkökulman patriarkaalisuudesta, jää avoimeksi.
Kirjan lähtökohtana on elokuvataide, jossa televisiosta – ja sen myötä implisiittisesti massaviihteestä – tehdään yksiselitteisesti suomalaisen teatterielokuvan 50-luvun lopulta alkaneen taantumisen syntipukki. Renny Harlin mainitaan pakon sanelemana ja Uuno Turhapuro heijastaa omalla tavallaan 70-luvun elokuvataiteellista lamaa. Pohdinnat eivät ulotu siihen, mikä rooli 70-luvun vasemmistoradikalismin teatteri- ja musiikkisuuntautuneisuudella, "sosiaalisen realismin" vaatimuksilla ja kollektiivisuuden korostamisella oli aikakauden teatterielokuvan taantumaan.

Napakka lahjaidea Suomi-friikille

Edellä esitetyt kommentit saattavat kummuta tutkijanäkökulman pimennosta. Kirjan funktio tuskin onkaan täyttää suomalaisen, akateemisen lukijan analyysin tarvetta, vaan nostattaa maamme rajojen ulkopuolelta tulevalle palava halu tutustua suomalaiseen elokuvaan. Kompakti teos mainioine kuvineen ja fragmentaarisine rakenteineen onkin oiva lahja ulkomaalaiselle elokuvafriikkiystävälle, vaikka kirjan moninaiset viittauskohdat ja esimerkit saattavatkin jäädä hänelle hämärän peittoon – onhan Suomessakin harvinaista päästä näkemään vanhoja kotimaisia elokuvia (ainakaan valkokankaalta).
Kirjassa on kuitenkin paljon mielenkiintoisia tarinoita ja elokuvamaailman yksityiskohtia, ja siinä kuvataan Suomen historiaa elokuvan kautta tavalla, joka tekee siitä varteenotettavan lahjaidean myös elokuvia tuntemattomalle Suomi-ystävälle. Kirjaa saa myös saksaksi ja ranskaksi käännettyinä.