Vuonna 1982 esitelty Commodore 64 nousi aikansa suosituimmaksi kotitietokoneeksi ja kosketti miljoonien innokkaiden harrastajien elämää 1980-luvulla. Historiallisesta merkittävyydestään huolimatta ”kuusnelosen” historiasta ei ole sanottavasti kirjallisuutta: toistaiseksi kattavin teos on Brian Bagnallin Commodore: A Company on the Edge (2005), joka kuitenkin keskittyy Commodoren historiaan yrityksenä sekä laitevalmistajana, ja sivuuttaa harrastuskulttuurin kokonaan. Aihetta on sivuttu jonkin verran tutkimuskirjallisuudessa, kuten Petri Saarikosken väitöskirjassa Koneen lumo (2004), sekä muistelmissa, joista tässä mainittakoon Rob O’Haran Commodork: Sordid Tales from a BBS Junkie (2006) ja Michael Tomczykin aikalaisteos The Home Computer Wars (1984).

Kuva: Daves Old Computers – Commodore 64

Ruotsalaisnäkökulmaa

Saksa ja Pohjoismaat olivat 1980-luvun nk. mikrokuumeen aikaan Commodoren mikrojen vahvinta markkina-aluetta Euroopassa. Suomessakin Commodore 64:ää mainostettiin ylpeästi ”tasavallan tietokoneena”, ja se hallitsikin kotitietokonemarkkinoita lähes suvereenisti. Muualla suositut laitteet, kuten Spectravideo ja Sinclair Spectrum jäivät käytännössä marginaaliin. VIC-20:stä vuonna 1980 alkanut menestys jatkui 1990-luvun alkuun saakka C-64:n ja Amigan siivittämänä, kunnes sisäiset ongelmat sekä markkinatilanteen kääntyminen PC-koneiden eduksi johtivat valmistajan konkurssiin 1994.

Jimmy Wilhelmssonin ja Kenneth Grönwallin Generation 64 kertoo nimensä mukaisesti Commodore 64 -sukupolvesta, eli niistä 1980-luvun tietokoneharrastajista, joiden elämää ikoninen laite tavalla tai toisella kosketti. Laitetekniikka ja markkinatilanteiden heilahtelut, joita on jo käsitelty muissa teoksissa, on jätetty siten perustellusti taka-alalle, ja pääpaino on peleissä, demoissa ja C-64:n ympärille syntyneessä kulttuurissa. Tekijät ovat ruotsalaisia ja kirja keskittyy Ruotsiin, mutta useimmat esiin nostettavat ilmiöt peliteollisuudesta chip-musiikkiin ovat yhtä lailla tuttuja myös täällä. Näin ollen Generation 64 mahdollistaa myös tietyn vertailun naapurimaiden välillä sekä tarjoaa kurkistusikkunan 1980-luvun kansankodin elämään.

Kirjan keskeisintä sisältöä ovat lukuisat haastattelut: ääneen pääsevät niin media-, peli- kuin IT-alankin ruotsalaiset vaikuttajat. Haastateltavien kirjo on melkoinen, mutta kaikkia yhdistää henkilökohtainen, lapsuudessa tai varhaisnuoruudessa syntynyt konesuhde Commodore 64:ään. Monen kohdalla kotitietokone on viitoittanut myöhempää uraa; musiikinopettaja Therese Stridberg opetteli lapsena soittamaan kuusneloseen kytketyllä koskettimistolla, muusikko Simon Gärdenfors on ottanut vaikutteita pelien äänimaailmasta, ja pelituottaja Kim Nordström päätyi alalle C-64-demoskenen kautta.

Ammatillisten voittokulkujen ja nostalgisten muistelojen lisäksi mukaan on mahtunut myös joitakin mutkikkaampia henkilökuvia, jopa soraääniä. Esimerkiksi Triad-piraattiryhmässä toiminut Linus “King Fisher” Wallej tunnetaan poliittisista kannanotoistaan, jotka alkoivat jo Commodore 64:llä ja kumuloituivat manifestin omaiseen Copyright finns inte -verkkojulkaisuun. King Fisherille mielenkiintoisen vastapainon luo niin ikään piraatti- eli kräkkeripiireissä toiminut Tony “Strider” Krvaric, joka ryhtyi Yhdysvaltoihin muutettuaan republikaanisen puolueen aktiiviksi.

Värikäs teos värikkäästä aiheesta

Vaikka ajan mainoksissa keksittiinkin (vanhempia silmällä pitäen) kotitietokoneille mitä ylevimpiä käyttötarkoituksia koulunkäynnistä tulevaisuuden tietoyhteiskuntaan valmistautumiseen, oli pelaaminen laitteiden ehdottomasti suosituin käyttötarkoitus. Pelejä ei ohita Generation 64:kään, vaan niistä on mukana kansikuvia, henkilökohtaisia muistoja, sekä haastattelujen kautta hieman tekijänäkökulmaakin. Ruutukaappaukset ja kannet tarjoavat ilmeisen tilaisuuden jaetulle nostalgioinnille: “Muistatkos tuota? Pelasitko tuota?”

Näyttäviä visuaalisia teoksia luovalle demoskenelle on omistettu joitakin sivuja, mikä kertoo jälleen harrastajakulttuuriin keskittymisestä. Demot, pelejä murtaneet kräkkerit ja Commodore 64 liittyvät läheisesti toisiinsa, ja Commodoren eurooppalaiset ydinalueet olivatkin demokulttuurin keskeisiä syntysijoja 1980-luvun puolivälin jälkeen. Populaarikirjalle tyypillisesti nämä kehityskulut esitetään selkeänä jatkumona, vaikka tarinan kaarta voisi perustellusti problematisoidakin.

Kirjan kuvitukseen sekä taittoon on nähty paljon vaivaa, ja rikas visuaalinen sisältö onkin sen parasta antia. Henkilöhaastattelujen valokuvat ovat laadukkaita, peleistä ja demoista on runsaasti ruutukaappauksia (jotka tosin painettuina kadottavat kuvaputken taikahohteen) ja haastateltavien valokuva-arkistoista on kaivettu esiin autenttista ajankuvaa 1980-luvun lapsista ja nuorista tietokoneittensa äärellä. Eräs mielenkiintoinen havainto on Ruotsissa ilmestyneiden mikrolehtien määrä; harrastajien rahoista kilpaili useita kirjavia julkaisuja, siinä missä Suomessa valtamedian tarjonta rajoittui lähinnä Printtiin, MikroBittiin ja sen sisarjulkaisuun, C-lehteen.

Kuva: Mikrobitin C-lehti

Generation 64 ei ole tutkimuskirja eikä sellaiseksi edes pyri: aihepiirin käsittely on rehellisen populaaria ja usein suoranaisen ihannoivaa. Kohdeyleisöä edustavat parhaiten etenkin 1980-luvun tietokonenikkarit, joille teos tarjoaa runsaasti omakohtaista tarttumapintaa sekä nostalgisia muistoja kolmenkymmenen vuoden takaa. Monipuolisuutensa vuoksi kirja sopii helppolukuiseksi johdatukseksi mikrokuumeen aikaan muillekin aiheesta kiinnostuneille. Ruotsinkielisyys rajaa kirjan potentiaalista lukijakuntaa tuntuvasti – aihe kiinnostaisi epäilemättä maailmanlaajuistakin yleisöä – joten myöhemmin tulossa ovat myös saksan- ja englanninkieliset käännökset, jos vain Bokfabriken on ajatukselle myötämielinen.