Keräämisen vimma

Ottaessani kirjan käsiini täytyy myöntää että ajattelin omien kirpparilöytöjeni olevan melko kaukana Glorian Antiikin pitkäaikaisen päätoimittajan ja antiikkigurun Leena Nokelan keräilyharrastuksesta. Olin väärässä. Vanhan tavaran perässä juoksevien innostus löytöihinsä näyttää olevan samaa luokkaa liikuttiin sitten arvoantiikissa tai sarjatuotannossa. Sitä paitsi Leena Nokelakin on aloittanut osto- ja myyntiliikkeistä ja muutamasta kahvikuppiparista.

Nokela, Leena: Kotini eli keräämisen vimma. Otava, 2004. 211 sivua. ISBN 951-1-18363-X.

Ottaessani kirjan käsiini täytyy myöntää että ajattelin omien kirpparilöytöjeni olevan melko kaukana Glorian Antiikin pitkäaikaisen päätoimittajan ja antiikkigurun Leena Nokelan keräilyharrastuksesta. Olin väärässä. Vanhan tavaran perässä juoksevien innostus löytöihinsä näyttää olevan samaa luokkaa liikuttiin sitten arvoantiikissa tai sarjatuotannossa. Sitä paitsi Leena Nokelakin on aloittanut osto- ja myyntiliikkeistä ja muutamasta kahvikuppiparista.

Leena Nokela kertoo antiikin keräilyharrastuksestaan, joka alkoi hänen tutustuttuaan opiskeluaikanaan tulevaan mieheensä Ahti Nokelaan. Kirjoittaja mainitsee teoksen alussa että hän on innostunut antiikista vasta miehensä kautta. Ennen hän oli ollut ehdottoman moderni: hän haaveili "50-luvun designhurmassa kodista jossa olisi pelkästään tasoja, höysteenä jokin moderni huonekalu". Hän ei ollut ikinä käynyt osto- ja myyntiliikkeessä antiikkikaupoista puhumattakaan. Ahdin myötä kaikki muuttui. Nuoripari käytti kaikki liikenevät rahansa antiikkiin ja yhteinen asunto sisustettiin vanhoilla tyylihuonekaluilla.

Kirjaan on liitetty mukaan pala paikallishistoriaa Helsingin osto- ja myyntiliikkeiden ja huutokauppojen muistelulla ja erityisesti persoonallisista myyjistä kertomalla. Leena Nokela on tullut myös kirjanneeksi mielenkiintoista kulttuurihistoriaa oman harrastuksensa parista. Kirja kertoo "löytöretkistä" Helsingin huutokaupoissa sekä osto-ja myyntiliikkeissä, joista lukiessa välittyy todellinen keräilytunnelma. Kirja antaa mukavan kuvan 1960-luvun Helsingin vanhantavarankaupoista. Osto-ja myyntiliikkeitä oli paljon enemmän kuin nykyään ja niissä liikkui hyvää tavaraa. Tuonaikaiset kauppiaat eivät vielä tienneet juuri mitään antiikkiesineistä ja niiden arvosta. Toisaalta tuolloin ei ollut tietoakaan laadukkaista arvohuutokaupoista. Löytöjä saattoi siis tehdä – ja Leena ja Ahti tekivät. On mainiota lukea yksityiskohtaisia tarinoita siitä mistä jokin esine on hankittu, kuinka halvalla ja minkälaisen tapahtumasarjan saattelemana. Jokaisella esineellä tässä kodissa taitaa olla tarina.

Leena Nokela poikkeaa tavanomaisesta keräilijästä siten että hänen keräilyharrastuksensa perusta on koti. Esineitä hankitaan kodin sisustamiseksi ja käyttöesineiksi, ei pelkästään keräämisen takia. Lopputuloksena oleva tyylihuoneisto on kieltämättä upea. Kirjan luettuaan arvostaa kuitenkin erityisesti sitä, kuinka määrätietoisesti asukkaat ovat sisustaneet kotinsa: se on intohimolla aikaansaatu.

Kirjoittajan muutama vuosi sitten edesmennyt aviomies Ahti Nokela on koko teoksen ajan tekstissä mukana. Tämä on hyvin luontevaa, sillä keräilyharrastus oli yhteinen ja kohdistui omaan kotiin. Pitkäikäinen onnellinen avioliitto ja tiivis kumppanuus leimaakin kirjoitusta. Kirja onkin ehkä jollain tapaa kunnianosoitus edesmenneelle puolisolle ja tämän antiikkiharrastukselle. Kirjasta olisi varmasti tullut hyvin erilainen jos aviopari olisi ehtinyt sen yhdessä kirjoittaa.

Leena Nokela on tottunut kirjoittaja, mutta välillä olisi kuitenkin toivonut toimitustyötä, joka olisi muokannut kirjoitusasua. Ehkä kirjoitustapa on haluttu jättää kirjoittajalle omaleimaiseksi ja se tuokin tietyllä tapaa kirjoittajan oman persoonan kirjaan mukaan. Kirjoittaja ei säästele ihailuaan ystäviään ja kollegojaan kohtaan, joista useaa hän nimittää "legendaariseksi". Välillä ystäväpiiriä tulee esiteltyä turhankin tarkkaan. Omia saavutuksiaankaan hän ei tyydy vähättelemään, eikä ole syytäkään. Hän tietää olleensa monella tapaa pioneeri toimitustehtävissä ja olleensa uranuurtaja kirjoittaessaan vanhoista tavaroista ja niiden arvostuksesta. Kaikesta päätellen Leena Nokela on ollut – ja on edelleen – hyvin määrätietoinen ja aikaansaava nainen.

Teos on runsaasti kuvitettu, mikä sopii hyvin tämän tyyliseen kirjaan. Korkeatasoiset valokuvat esineistä ovat Katja Hagelstamin ottamia. Vanhat valokuvat ovat suurelta osalta peräisin kirjoittajan omasta perhealbumista. Ne ovat hyvin henkilökohtaisia: syntymäpäiviltä, ristiäisistä, rippijuhlista, lakkiaisista. Alkuun lukijalle tuleekin hieman ristiriitaisen tirkistelevä olo. Pidän tällaista kuvitusta kuitenkin erittäin onnistuneena, sillä se tuo mukaan ajallisen perspektiivin 1950-luvulta tähän päivään. Kuten kirjan otsikosta näkee, kirjan ytimenä in koti, joka muodostuu asukkaistaan ja heidän mieltymyksestään antiikkihuonekaluihin, vanhaan lasiin ja posliiniin. Kuvituksessa korostuu, että kyseessä eivät ole keräilijän kokoelmat, vaan koti jossa eletään ja jossa esineet ovat käytössä.

Tämä koti ei ole valmistunut "unelmakämppä" -tyylillä pikapikaa remontoiden, vaan sitä on rakennettu hellyydellä vuosikymmenten saatossa. "Se on koottu osasista, palanen kerrallaan." Kirjoittajalle itselleen koti on elämän turvapaikka. Hän tuokin kirjan aikana useaan kertaan esille kuinka tärkeä koti – ja juuri tällainen koti – hänelle on.

Kirjan lukijan on syytä olla samalla aaltopituudella kuin kirjoittaja, muuten kirjaa ei voi suositella. Jos ei ymmärrä vanhojen astioiden ja lipastojen päälle mitään, ei tätä kirjaa kannata avata. Mutta jos tunnistaa itsessään kirppareita ja osto- ja myyntiliikkeitä koluavan vanhan tavaran ystävän, kirjan parissa varmasti viihtyy. Kirja onkin tarkoitettu toisille keräilijöille ja vanhan tavaran haalijoille, jotka voivat ymmärtää tunteen hienon löydön osuessa kohdalle.

Kirjan paras puoli lienee juuri omaelämäkerrallinen lähtökohta. Kirjoittaja ei ole jäänyt kertomaan systemaattisesti esineryhmistä, vaan kodin rakkaimmista esineistä kerrotaan paitsi valmistukseen liittyvät taustatiedot, myös niihin ja niiden hankkimiseen liittyviä tarinoita. Kirja onkin virkistävä poikkeus antiikkikirjojen rinnalla. Antiikin ja vanhan tavaran tietokirjat ovat tietysti tärkeitä, mutta joskus on innostavaa lukea myös keräilijöistä itsestään ja keräilystä elämäntapana.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *