Kirkkoisä Augustinuksen sanoma

Kirkkoisä Augustinus eli vuosina 354-430 jaa. Hän oli epäilemättä läntisen kirkon tärkein teologi ensimmäisellä vuosituhannella. Hän loi saarnoilla ja kirjoituksillaan läntisessä maailmassa perustan sellaisille käsitteille, kuin pelastus, kirkko, kaste, kolminaisuus, kristillinen valtio, Jumalan tuntemus, armo jne. Hänen opetuksensa ja Pyhien kirjoitusten tulkintansa koskivat melkein kaikkia ajankohtaisia kysymyksiä liittyen Jumalaan, henkilöön, kirkkoon ja valtioon. Erityisen vahva oli hänen vaikutuksena kristinopin dogmatiikkaan.

Augustinus Aurelius: Kaikki rakkaudesta. Saarnoja Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä. Käännös: Timo Nisula. Kirjapaja, 2016. 224 sivua. ISBN 978-952-288-315-5.

Augustinuksen mukaan Pyhiä kirjoituksia ei pidä ymmärtää kirjamillisesti, jos ne joutuvat ristiriitaan tieteen kanssa. Hän selitti tämän väittämällä, että Pyhän Hengen tarkoituksena ei ollut lisätä Pyhiin kirjoituksiin tieteellisiä tekstejä, koska ne eivät liity millään lailla pelastuksen kysymyksiin. Hän myös väitti, että perisynti ei ollut syy maailmankaikkeuteen tulleisiin rakenteellisiin muutoksiin ja ihmisten ja eläinten vanhenemiseen ja kuolemaan. Hän jopa oletti, että Aadamin ja Eevan elimistöt olivat olleet kuolevaisia jo alkujaan ennen syntiinlankeemusta. Hänen mukaansa jos syntiinlankeemusta ei olisi tullut, he olisivat voineet saada hengelliset ruumiinsa ja ikuisen elämän jo ennen Kristuksen toista tulemusta. Augustinus myös perusti useita luostareita, jotka myöhemmin tuhottiin.

image

Kuva: Philippe de Champaigne, Augustinus. Gift of The Ahmanson Foundation,Los Angeles County Museum of Art.

Monet protestanttiset liikkeet, erityisesti kalvinismi, pitivät häntä uskonpuhdistuksen merkittävänä teologisena isänä viitaten pelastusta ja jumalallista armoa pohtivaan opetuksekseensa. Mutta Augustinus ajatteli, että syntiinlankeemuksensa takia Aadamin jälkeläisten vapauden tahto heikentyi, kun taas sekä Martin Luther että John Calvin olivat sitä mieltä, että perisynti tuhosi vapauden.

Biografia

Augustinus syntyi Pohjois-Afrikassa, kuten Tertulliankin, ja toimi vuodesta 395 alkaen Hippo-nimisen kaupungin piispana Numidiassa kuolemaansa asti vuonna. Hippo on nykyään Annaban kaupunki Algeriassa. Piispan toimessa hän osallistui aktiivisesti kahteen suureen teologiseen keskusteluun, joilla oli myös poliittinen ulottuvuus. Ensiksi hän vastusti Pelagius-nimisen brittiläisen opetusta, jonka mukaan kuka tahansa voi pelastua, jos elää tarpeeksi hyvää ja oikeudenmukaista elämää. Augustinus taas korosti, että pelastus voidaan saada vain, jos Jumala valitsee henkilön ja täyttää hänen sydämensä taivaallisella rakkaudella.

Toista teologista taistelua hän kävi donatolaisia vastaan. Donatolaiset muodostivat Pohjois-Afrikassa valtaosan Jeesukseen Kristukseen uskovista. He erosivat kansainvälisestä katolisesta kirkosta 300-luvun alussa vaatien tiukempia standardeja. Vaikka donatolaiset olivat enemmistö, kuitenkin ajan mittaan Augustinus onnistui voittamaan suurimman osan heistä takaisin katolilaisuuden helmaan – saarnojensa avulla. Hän teetti julisteita ja saarnasi saarnastuolista heidän opetusta vastaan, ja jos mikään tästä ei toiminut vaikeissa tapauksissa, hän pyysi keisarikunnan vallanpitäjiä puuttumaan konfliktiin ja rankaisemaan vastustajia sakoilla tai vankilatuomiolla. Kovat keinot tepsivät hyvin, ja monet donatolaiset taipuivat ja liittyivät yhteiseen kirkkoon.

Traktaatit

Augustinus kirjoitti traktaatteja, jotka olivat saarnojen tapaisia tekstejä. Nämä saarnat pidettiin julamanpalveluksen eli liturgian yhteydessä. Niissä yhdistyivät Raamatun jakeiden tulkinnat, saarnaaminen, hengellinen kommentointi ja teologinen pohdinta. Saarnoissaan Augustinus esitti asiat Ciceron tavoin muun muassa asettamalla retorisia kysymyksiä ja vastaamalla niihin itse. Saarnojen tarkoituksena oli opettaa, herättää mielenkiintoa ja tehdä selväksi uskoon liittyviä kysymyksiä. Hänen allegoriset selityksensä johtivat kuulijoita Pyhien kirjoitusten ymmärtämiseen tarkoituksenaan vaikuttaa heidän sieluihinsa, kasvattaa heitä henkisesti ja tuoda heidät ikuisen pelastuksen tielle.

Saarnat Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä pohtivat tämän kirjeen jakeita peräkkäisessä järjestyksessä. Tämän kokonaisuuden teemana oli jumalallinen rakkaus. Rakkaus on selkeästi kristinuskon tärkein aihe, se on tuotu esille kaikkina aikoina: yhtä lailla nyt kuin kirkkoisän elinaikana 1600 vuotta sitten. Augustinuksen lähestymistapa tähän aiheeseen kuitenkin heijastaa sitä vaikeaa kamppailua, johon hän oli tiiviisti liittynyt taistellessaan donatolaisia vastaan. Siitä juontui käsitys ”kovakouraisesta rakkaudesta”, joka käyttää erilaisia kuritus- ja rangaistuskeinoja, jotta erehtyneiden sielut pelastettaisiin. Katolinen kirkko käytti tätä ajatusta myöhemmin keskiaikana ratkaistakseen monia sisäisiä ja ulkoisia ongelmiaan.

Hyvät ja pahat ihmiset

Augustunukselle oli ominaista mustavalkoinen ajattelu, jossa ei ollut harmaata välimaastoa. Käsityksensä olivat teräviä ja yksiselitteisiä, ja myös maailma jakautui selkeästi kahteen puoleen. Joko on rakkaus tai sitä sitten ei ole lainkaan. On hyviä ihmisiä ja on pahoja ihmisiä, kolmatta vaihtoehtoa ei ole olemassa. Rakkaus on Jumalasta ja Jumala on rakkaus. Kristityt saavat sen Jumalalta. Pyhä Henki on rakkaus; hyvät ihmiset voivat ottaa sen vastaan, mutta pahat eivät. Ei myöskään pidä antaa sitä ”toisille”, ei-uskoville.

Hän kirjoittaa: ”… Kaikki ne, jotka eivät rakasta Jumalaa, ovat noita toisia ja antikristuksia.” Antikristuksia käy myös jumalanpalveluksissa, heitä on myös uskovien joukossa, joten Augustinus jatkaa: ”Ja vaikka he astuvat sisään kirkkoihin, ei heitä voi laskea Jumalan lapsiin kuuluviksi. Tuo elämän lähde ei kuulu heille.” (Rakkauden juuri, 6.)

Paha ihminen voi kyllä ottaa vastaan kasteen. Paha ihminen voi saada profetian. Tiedämme kuningas Saulin saaneen profetian. Vaikka hän vainosi pyhää Daavidia, hän täyttyi profetian hengestä ja alkoi profetoida. Paha ihminen voi myös ottaa vastaan Herran ruumiin ja veren sakramentin. ”Joka arvottomasti syö ja juo, syö ja juo itselleen tuomion” (1 Kor. 11:29). Paha ihminen voi myös kantaa Kristuksen nimeä eli pahaa ihmistä myös voidaan kutsua kritityksi. Tällaisista ihmisistä on sanottu: ”He tahrasivat Jumalansa nimen” (Hes. 36:20). Pahat ihmiset voivat siis ottaa vastaan tällaisia pyhiä asioita. Ainoastaan rakkautta ei voi pahalla ihmisellä olla. Tämä on erityinen lahja, tämä on ainutlaatuinen lahja, tämä on ainutlaatuinen lähde. Siitä Jumalan Henki kehottaa meitä juomaan. Jumalan Henki kehottaa meitä juomaan hänestä itsestään.”

Jumalan ja ihmisen rakkaus ja tekojen motiivit

Augustinus palaa yhä uudestaan ja uudestaan rakkauden aiheeseen. Pystyisimmekö rakastamaan Jumalaa, ellei hän olisi rakastanut meitä ensin? Vaikka me olemme hitaita rakastamaan, meidän ei pidä viivyttää rakkauden osoittamista takaisin. Jumala todisti rakkautensa antamalla Poikansa meidän puolestamme. Kristus myös osoitti rakkautensa kuolemalla meidän puolestamme.

Rakkautta voidaan nähdä, kun tarkastellaan tekojen motiiveja. Jumalalla ja Juudaksella oli osuus pelastuksen suunnitelmassa. Jumala ei säästänyt Poikaansa vaan antoi hänen kuolla kaikkien meidän puolestamme. Juudas luovutti Jeesuksen epäoikeudenmukaiseen kuolemaan. Mutta Jumalan ja Juudaksen motiivit olivat päinvastaisia.

Jumala lähetti Poikansa ihmiskunnan pelastusta ajatellen, Juudas kavalsi Jeesuksen rahasta. Jumalan motiivi oli maailman pelastus, mutta Juudaksen motiivi oli henkilökohtainen hyöty. ”Ainoastaan rakkaus erottaa toisistaan ihmisten tekojen laadun,” päättelee Hippon piispa.

image

Kuva: Augustinuksen kuva Rooman Lateraanikirkossa 500-luku. Wikimedia Commons

Rakkauden juuri

Augustinus jatkaa tästä eteenpäin:

… Jos sitten tarkastelemme erilaisia tekoja, huomaamme, että rakkaus voi saada ihmisen raivoisaksi ja pahuus taas voi tehdä ihmisestä makeilevan. Isä lyö poikaansa ja orjakauppias makeilee pojalle. Jos laitetaan pöytään kaksi asiaa, lyönnit ja makeilut, kukapa ei valitsisi makeilua ja väistäisi lyöntejä? Mutta jos katsot henkilöitä, näet, että rakkaus lyö, mutta pahuus makeilee. Ihmisten tekoja voi erotella ainoastaan rakkauden juuren avulla. Paljon sellaista voi tapahtua, mikä näyttää hyvältä, eikä se silti kasva rakkauden juuresta… Jotkin toiset teot taas näyttävät tylyiltä ja raaoilta, mutta ne tehdään rakkauden sanelemina ja kasvatuksen takia.

Miten siis pitää toimia, jos haluaa saada hyvää aikaiseksi? Mistä voi olla varma, että se, mitä aikoo toteuttaa, on oikein? Ovatko meidän henkilökohtaiset tai toisten teot hyviä vai pahoja? Tässä tapauksessa astutaan eettisen dilemman eteen. Traktaateissaan Augustinus antaa neuvon katsoa, että teon syynä olisi rakkaus eli se, mitä halutaan tehdä, tehtäisiin rakkauden innoittamana: ”

Rakasta ja tee mitä tahdot. Jos vaikenet, vaikene rakkaudesta. Jos huudat, huuda rakkaudesta. Jos nuhtelet, nuhtele rakkaudesta. Jos säälit, sääli rakkaudesta. Jos sisälläsi on rakkauden juuri, tuosta rakkaudesta ei voi syntyä kuin pelkkää hyvää.”

Tämä siis on Augustinuksen keino ratkaista erilaisia suuria ja pieniä eettisiä kysymyksiä, jotka liittyvät olennaisesti jokapäiväiseen elämään.

Miten voidaan nähdä Jumala?

Augustinus valaisi myös Jumalan luonteesta ja kristityn henkisestä kehityksestä. Kukaan ei ole nähnyt Jumalaa, hän on siis jotain näkymätöntä. Näin ollen pitää etsiä häntä ei silmillä vaan sydämellä. Hän jatkaa:

Ja niin kuin puhdistamme ruumiilliset silmämme, jos tahdomme niillä katsella tuota auringon valoa, niin meidän tulee puhdistaa myös se silmämme, jolla me voimme katsella Jumalaa. Missä tuo silmä on? Kuuntele evankeliumia: ”Autuaita puhdassydämiset, he saavat nähdä Jumalan (Matt. 5:8).

Ei pidä kuvitella Jumalaa ihmismuodossa. Ajateltaessa Kaikkivaltiasta ei pidä kuvitella valtavaa olentoa, eikä kooltaan mittaamatonta ja joka paikkaan ulottuvaa muotoa, silminnähtävään valoon verrattavaa. Jos tahtoo nähdä Jumala, pitää ajatella:

”Jumala on rakkaus”. Millaiset kasvot on rakkaudella? – kysyy Augustinus retorisesti traktaatissaan. Miltä rakkaus näyttää? Kuinka pitkä se on? Millaiset jalat on rakkaudella? Augustinus toteaa, että kukaan ei pysty vastaamaan näihin kysymyksiin. ”Ja silti rakkaudella on jalat! Ne kuljettavat sinut kirkkoon. Rakkaudella on kädet, jotka avautuvat köyhälle. Rakkaudella on silmät, joilla se ymmärtää katsoa tarvitsevia: ”Autuas se, joka ymmärtää tarvitsevaa ja köyhää” (Ps. 41:2).”

Yllä esitetystä tekstistä ilmenee, että Hippon piispan lähestymistapa rakkauden aiheeseen oli ihmisläheinen ja hyvin yksinkertainen. Hän vältti vaikeita esimerkkejä ja hienoistunutta kirjoitustyyliä. Hänen viestiään pystyi ymmärtämään tavallinen kouluttamatonkin ihminen. Siinä piili Augustinuksen saarnojen salaisuus – hän ei yrittänyt mielistellä kuulijaa, eikä pakottanut tätä tekemään ratkaisuja. Piispa ei aliarvioinut tämän kykyä tajuta uskon perustaan liittyviä ajatuksia ja havaintoja. Hän kohteli kuulijaa hyvänä ystävänä, jolle hän puhui läheisesti ja jonka kanssa he olivat tasa-arvoisia.

Nämä saarnat ovat yleisluontoisia. Niitä voitaisiin pitää sekä kolmelle-neljälle kuulijalle että isolle yleisölle, jota kiinnostavat vastaukset ikuisiin kysymyksiin kristillisestä etiikasta ja Pyhien kirjoitusten ymmärtämisestä.

 

 

image

Kuva: Augustinus teoksessa The Hundred Greatest Men,  New York: D. Appleton & Company, 1885.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *