Bill Brysonin alun perin vuonna 2010 ilmestyneen ja vuonna 2011 suomeksi käännetyn Sisään! Lyhyt historia lähes kaikesta kotona (WSOY, alun perin At Home. A short History of Private Life) on laaja katsaus asumiseen ja hyvinvointiin. Koti tulkitaan hyvin laajasti, sen antamaan viitekehykseen mahtuu tarinaa niin pihanurmikoista, vitamiineista, seksuaalisuudesta ja kuolleisuudesta kuin karjanjalostusohjelmista. Itse asiassa alkuperäisen otsikon Private Life toimii tässä paremmin.

Brysonin historia on ennen kaikkea miesten (ja muutaman naisen) historiaa. Hän lähestyy kodin ilmiöitä niiden keksijöiden, löytäjien, kehittelijöiden, tuotteistajien tai taitureiden kautta. Nämä suurten ja pienten miesten ja naisten kohtalot osoittavat, että keksijän ja uranuurtajan osa oli yleensä kova. He kuolivat usein onnettomina ja köyhinä. Sen sijaan rahat (ja maineen) käärivät heitä seuranneet keinottelijat ja tuotteistajat. Keksinnöt syntyivät usein vahingossa ja joko johtivat edistykseen tai suuronnettomuuksiin. Sattumilla oli suuri rooli.

Brysonin tapa kertoa historiaa ihmisten kautta on sinällään toimiva, mutta aika ajoin uuvuttava ja itseään toistava tapa. Bryson kun esittelee henkilön, keksinnön ja vuosiluvun toisensa jälkeen ja haluaa antaa jokaisesta esittelemästään henkilöstä yhden lauseen mittaisen luonnehdinnan. Toiset ovat ilkeitä koukkuselkiä, toiset miellyttäviä hyväntekijöitä. Tämä henkilöiden lokerointi on osa Brysonin terävää kielenkäyttöä. Hän on tahallaan mustavalkoinen ja kärkäs.

Länsimaisen kodin historia?

Bryson on hyvin asiaansa paneutunut. Sen paljastaa kattava bibliografia. Vaikka Sisään! toimii nimensä mukaisesti jonkinlaisena kotihistorian yleisesityksenä, on sen antama kuva kaikessa runsaudessaan sittenkin kapea. Sisään! kertoo englantilaisen ja sen myötä amerikkalaisen kodin historian. Sankarit ja roistot edustavat näitä kahta valtiota. On toki totta, että Britannia oli pitkään maailman johtava suurvalta ja USA:n merkitys on ollut suuri teollisen vallankumouksen jälkeisessä maailmassa, mutta teosta ei kuitenkaan voida pitää kodin – edes länsimaisen kodin – historiana. Britannia-Yhdysvallat -keskeisyyden murtajiksi kykenevät vain sellaiset suurmiehet kuten Columbus ja Palladio.  Pohjoismaisen asuintyypin kasvattamalle lukijalle mm. tuulikaapin ja kuivauskaapin mainitsematta jättäminen korostavat tätä angloamerikkalaista katsantokantaa. Varsin sopivaa olisi ollut myös esimerkiksi IKEA-ilmiön käsittely. IKEA:n katalogithan jatkavat tavallaan sitä traditiota, mitä kirjassa kattavasti käsitellyt Chippendalen luomat ja laajasti kopioidut massatuotantoon suunnitellut mallit edustavat. Toiseksi puutteeksi voi laskea kuvituksen totaalisen puuttumisen. Kotihan on hyvin visuaalinen ilmiö ja kiinnostavaa kuvamateriaalia olisi ollut runsaasti saatavilla. Ehkäpä juuri tuo runsauden pula on saanut aikaan päätöksen olla käyttämättä kuvia lainkaan. Vaikka Brysonin ilmeikäs kieli pystyy hyvin kuvailemaan niin rakennukset kuin muutkin käsiteltävät ilmiöt, kuvat olisivat epäilemättä tuoneet lukukokemukseen lisää ulottuvuuksia.

Alun puheet esihistoriallisista löydöistä, Roomalaisista ja rautakautisista asumuksista, sekä sitä seuranneet kommentit eri germaaniheimojen vaikutuksesta niin taloihin kuin kieleenkin, eivät muuta sitä seikkaa, että Bryson keskittyy historiassaan 1700–1900 -lukuihin. Tämä on toki täysin ymmärrettävää, sillä nuo vuosisadat olivat asumisen saralla suurten muutosten aikaa. Kirjan huippuvuodeksi nousee vuosi 1851, jolloin Brysonin kotina toimiva englantilainen maalaispappila rakennettiin, ja jonka esimerkin kautta kodin historiaa käsitellään. Vuonna 1851 valmistui myös Crystal Palace Lontoon maailmannäyttelyyn. Maailmannäyttely nousee kirjassa ihmisen nerouden ja luomisvoiman huipentumaksi, joita myöhempien ihmiskäden tuotosten on vaikea voittaa.

Yksittäisten tapahtumien lisäksi kirjan sankareita ovat arkkitehdit, jotka suunnittelivat mitä suurempia ja korkeampia tiloja, mitä kummallisimpiin muotoihin, mitä kummallisimmin tekniikoin ja materiaalein –  ja mikä hämmästyttävintä – nämä luomukset ovat kestäneet aikaa aina tähän päivään asti. Mukana on myös vähemmän onnistuneita esimerkkejä ja muistutus siitä, että moni Brysonin käsittelemistä luomuksista on aikoja sitten tuhoutunut omistajansa tuhovimman tai “uudistusmielisyyden” ansiosta. Brysonin tarkastelussa koko ihmiskunta muistuttaakin joukkoa muurahaisia, jotka rakentavat ja rakentavat, ja jotka eivät koskaan saa mitään pysyvästi valmiiksi.

Rakennuksen – miten keskeneräisen tahansa – huolto vaatii työtä. Brysonin kotihistoria onkin pitkälti kotitöiden historiaa. Hän kertoo, miten suurten kartanoiden palkolliset jatkuvasti kattoivat, kokkasivat, pesivät, kuivasivat, valmistivat, huolsivat, silittivät, pyyhkivät, kiillottivat, vahasivat, pukivat, riisuivat, kantoivat, sytyttivät, keittivät, hankkivat, varastoivat, tyhjensivät ja täyttivät isäntäväen ja näiden vieraiden mukavuudeksi. Hän osoittaa, miten monimutkaisiksi rakennamme ympäristömme ja miten tragikoomisen turhamaisia olemme – ja olemme olleet. Samaan aikaan kun ihmiset himoitsivat harvinaisista puulajeista olevia koristeellisia huonekaluja koteihinsa, ei heillä ollut kunnollisia käymälöitä.

Koti ja maailma muuttuvat

Bryson osaa, hyvän historiankirjoittajan tavoin, sitoa ilmiöt osaksi suurempia kokonaisuuksia. Hän  kertoo, miten purkkiin pakattava umpioitu ruoka tarkoitti yhtäkkiä sitä, että lähiruoka ei ollut itsestäänselvyys vaan teki monien alueiden viljelyn kannattamattomaksi ja edisti teollista vallankumousta kun väki siirtyi maalta kaupunkiin. Oman osionsa saavat löytöretket, joiden myötä uusia ruokia seurasivat uudet tavat. Bryson kuvaa, miten 1700–1900 -lukujen välissä meille nyt tuttua tutummat kasvit ja eläimet muuttuivat tuntemattomista tai eksoottisista lajeista arkipäiväisiksi ja muuttivat ihmiskunnan suhdetta luontoon merkittävästi. Kirjan loppupuolella käsitellään Amerikan vaikutusvallan kasvua ja sen vaikutusta niin kotiin kuin ennen kaikkea maailmanvaltana kutistuvaan brittiläiseen yhteiskuntaan. Kirja onkin antoisinta luettavaa Britanniaa ja amerikkalaista kulttuurimaantiedettä tunteville. Itse opin paljon mm. Lontoon puistoista ja rakennuksista, joissa Lontoon vuosinani usein kävin, ja niistä kummallisista brittiläisistä sanonnoista, joita silloin ihmettelin.

Brysonin parhainta antia on, kun hän kyseenalaistaa kotimme itsestäänselvyydet. Toisin kuin voisimme kuvitella, niiden takaa paljastuu sattumia ja väärinkäsityksiä sen sijaan että kyse olisi suunnitelmallisesta kehitystyöstä tai ajan saatossa hioutuneista käytännön sanelemista perinteistä. Brysonin monipuolinen historia pystyy myös hyvin havainnollisesti osoittamaan maailman muutoksen tahdin jo yhden sukupolven aikana. Jos meistä lukijoista tietotekniikkayhteiskunnan kehittyminen tuntuu kovalta muutokselta, voimme vain kuvitella, miltä tuntui 1800-luvun kasvatilta. Hän syntyi hevoskärryjen ja kynttilänvalon maailmaan ja kuoli maailmassa, jossa oli sähkövalo, puhelin ja auto.