Kohtaamisyhteiskunta

Vuonna 1995 ilmestynyt Kohtaamisyhteiskunta alkaa olla jo vanhaa ja ajan uuvuttamaa luettavaa. Sinänsä Savolaisen ja Himasen kirja pyrkii esittelemään ja kartoittamaan suuresti vouhotettua "tietoyhteiskuntaa" varsin monelta kantilta, mutta ainakin parin vuoden viipeellä luettuna kirja saa lukijansa paikoin jopa hymähtelmään. Eikä vika ole kirjassa itsessään, vaan aika ja tietoyhteiskunnan nopeatahtinen muutos saavat sisällön suurimmalta osaltaan tuntumaan auttamatta vanhalta. Kirja on jaettu neljään osaan.

Himanen, Pekka & Savolainen, Veli-Antti (Toim.): Kohtaamisyhteiskunta. Edita / Nettiakatemia, 1995. 189 sivua. ISBN 951-37-1831-X.

Vuonna 1995 ilmestynyt Kohtaamisyhteiskunta alkaa olla jo vanhaa ja ajan uuvuttamaa luettavaa. Sinänsä Savolaisen ja Himasen kirja pyrkii esittelemään ja kartoittamaan suuresti vouhotettua "tietoyhteiskuntaa" varsin monelta kantilta, mutta ainakin parin vuoden viipeellä luettuna kirja saa lukijansa paikoin jopa hymähtelmään. Eikä vika ole kirjassa itsessään, vaan aika ja tietoyhteiskunnan nopeatahtinen muutos saavat sisällön suurimmalta osaltaan tuntumaan auttamatta vanhalta. Kirja on jaettu neljään osaan. Ensimmäinen osa "Ihminen" koostuu lähes kokonaan Veli-Antti Savolaisen vyörytyksestä tulevan (ja vallitsevan?) tietoyhteiskunnan erinomaisuuden puolesta. Savolaisella on monia hyviä työntekoon, työnjakoon ja verkostoitumiseen liittyviä huomoita, joita soisi pohdittavan ja tutkittavan tulevaisuudessa tarkemminkin. Lisäksi hän nostaa esiin yksilön, ihmisen vastuun omasta tulevaisuudestaan ja kouluttautumisestaan uusien medioiden luomassa ristiaallokossa. Kaiken tämän kokoamiseksi Suomikin tarvitsee strategian, jolla tuleva tietointensiivinen maailma valloitetaan ja otetaan suvereenisti haltuun.

Kaikki Savolaisen ajatukset ovat omalla tavallaan hienoja, mutta yhteiskunnallisen muutoksen puolesta puhuessaan hän puhuu ainoastaan länsimaisen, valkoihoisen ja hyvin koulutetun väestönosan maailman muuttumisesta. Kun ottaa vielä huomioon, että suuri osan maailman ihmisistä ei ole nähnyt puhelinta, saa Savolaisen visiot toisenlaiset ulottuvuudet. Syy ei ole ehkä kirjoittajassa, vaan siinä vouhkeessa ja krittikittömässä suhtautumisessa millä tietoyhteiskunnasta ylipäätään puhutaan. Tiedon ja tiedonvälityksen autuaaksi tekevän voiman sokaisemina tietoyhteiskunnan puolestapuhujat ovat kaikesta huolimatta unohtaneet sen tärkeimmän, ihmisen. Ja ennen kaikkea ne neljä miljardia ei-länsimaista ihmistä, joille jokapäiväinen kommunikointi tapahtuu edelleen puheella, ilmeillä, eleillä ja kosketuksella. Tietoyhteiskunta ja kohtaamisyhteiskunta tuntuu unohtavan nimenomaan tämän marginaalisen seikan. Näin käy myös Savolaiselle.

Ensimmäiseen osaan mahdutetussa Jari Sarasvuon artikkelissa pohdiskellaan ihmisen kykyä sopeutua ympärillä tapahtuvaan nopeaan muutokseen. Useimpien tietokoneen ääressä työskentelevien tuntema tietoyhteiskuntasairaus, hiirilavantauti (eli hiiren käytöstä aiheutuva hartioiden ja lapojen kipeytyminen) on vain pinnalle purkautuva ryöpsähdys, joka peittää alleen ihmisten sisällä kiehuvat ongelmat; valtava työpaine, jatkuva uuden oppisen haaste, tulosvastuut ja korealle asetetut päämäärät. Kuinka yksittäinen ihminen pyrkii tuota kaoottista, tietoyhteiskunnan aiheuttamaa painetta hallitsemaan? Sarasvuolla on hyvä vastaus; sitä ei pidä yrittääkään hallita.

Kirjan toinen osa "Strategiat" esittelee Suomen tietoyhteiskuntastrategian ja Steinbockin artikkeli valottaa rapakon takaisia linjauksia. Suomi tietoyhteiskunnaksi-hokema on tuttu jo kaikille. Nyt vain tulee tarkemmin selvitettyä amerikkalaisen esikuvan vaiheita.

Kolmas osa, "Media"esittelee alan asiantuntijoiden näkökulmasta tietoyhteiskunnan työvälineitä; multimediaa aparaattina, televisiota ja tietoverkkoja. Multimedialle povataan kultaista tulevaisuutta ja monet ennusluvut ja visiot näyttävätkin toteutuvan. Oeschin artikkeli luettelee lukujen lisäksi monet insinöörien keksimät lyhenteet (PDA, RISC, DRAM, DSP-tekniikka jne.) joilla tietoyhteiskunnan huumaamien ihmisten päät saadaan entistä enemmän pyörälle. Ei vain muisteta, että kyseessä on kone, joka ei nimestään huolimatta tiedä mitään. Mutta tulevaisuus on siloinen.

Jaakko Visurin artikkeli televisiosta osana mediamyllerrystä on samalla myös katsaus interaktiivisen television mahdollisuuksiin. Visuri hahmottaa television ympärille kehitettyjä palveluita, joissa pyritään tuomaan katsoja osaksi ohjelmaa, tavalla tai toisella. Tulee vain mieleeni eräs lause:"Tulevaisuudessa olemme kaikki kuuluisia 15 minuutin ajan". Ehkä interaktiivinen televisio toteuttaa tämän(kin) vision… Visurin artikkelia seuraava Jarmo Kalmin osuus tietoverkoista ja verkkotiedosta on hyvin lyhyt katsaus aiheeseensa ja on sinällään aivan turha lisä kirjan artikkelivalikoimaan.

Kirjan päättävä osa "Etiikka" ja kirjalle nimensä antanut Himasen artikkeli "Kohtaamisyhteiskunta" on lyhyydestään huolimatta kirjan paras osuus. Himasen ajatukset jäävät toki kehittelyn asteelle, mutta mielestäni niitä voisi viedä pidemmällekin. Tiedollisuusteesi, yhteysteesi ja kunnallisteesi muodostavat synteesinä kohtaamisyhteiskunnan, jossa jokaisella yksilönä on mahdollisuus osallistua – tai olla osallistumatta – tietoyhteiskuntaan. Himanen antaa yksilölle mahdollisuuden olla oma itsensä pelkoineen ja vajavaisuuksineen, vaikka sitten keskellä vaativaa tietoyhteiskuntaa. Tästä Himaselle pisteet.

Kokonaisuutena Kohtaamisyhteiskunta kävi liiankin raskaaksi ja vetämättömäksi, ja kuten totesin kirjan sisältämä tieto on tullut ulos jo niin monesta tuutista kahden vuoden aikana, että sisältö tuntui paikoin vanhentuneelta. Monia hyviä huomioita kirjasta toki löytyy, mutta ajankohtaisen keskustelun ulkopuolelle ne auttamatta jäävät. Tulevaisuuden visiot ovat paikoin huimaavia ja ne toteutuvat joskus tulevaisuudessa, uudessa yhteiskunnassa – jos toteutuvat.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *