Kohti muodon ja ajatuksen selkeyttä

Aleksanteri-instituutin ja Vastapainon yhdessä julkaisema Pavel Nikolajevits Medvedevin (1891 - 1938) Formaali metodi kirjallisuustieteessä on kahdessa suhteessa varsin mielenkiintoinen ja tarpeellinen teos: Ensinnäkin se auttaa ymmärtämään Neuvosto-Venäjän 1920-luvun kohtalaisen vapaita kulttuurintutkimuksellisia oloja. Toisekseen teoksella on merkittävyyttä ennen kaikkea tieteenhistorialliselle tutkimukselle, sillä se valaisee nykyaikaisen strukturalismin ja jälkistrukturalismin historiallisia lähtökohtia ja metodista kehitystä. Mihail Bahtinin Dostojevskin poetiikan ongelmia -teoksen lähdeviitteissä ja eräissä muissa yhteyksissä Bahtinin kirjoittamaksi väitettyä Medvedevin pääteosta voi lukea autenttisena kuvauksena niin sanotun Bahtinin piirin tieteellisestä ajattelusta, mutta samalla teos antaa kokonaisvaltaisen kuvan Medvedevin omasta työskentelystä kirjallisuudentutkimuksen parissa. Selkeässä ja kriittisessä esityksessään Medvedev tarkastelee formalismissa piileviä ongelmia useasta eri näkökulmasta ja antaa laajemman sosiologisen tulkinnan kirjallisuuden ilmiöille.

Medvedev, Pavel: Formaali metodi kirjallisuustieteessä. Kriittinen johdatus sosiologiseen poetiikkaan.. Käännös: Haapaniemi, Minttu; Kaikkonen, Suvi; Leinonen, Kaisa; Lähteenmäki, Mika; Mäkikangas, Sari. Vastapaino, 2007. 300 sivua. ISBN 978-951-768-196-4.

Aleksanteri-instituutin ja Vastapainon yhdessä julkaisema Pavel Nikolajevits Medvedevin (1891 – 1938) Formaali metodi kirjallisuustieteessä on kahdessa suhteessa varsin mielenkiintoinen ja tarpeellinen teos: Ensinnäkin se auttaa ymmärtämään Neuvosto-Venäjän 1920-luvun kohtalaisen vapaita kulttuurintutkimuksellisia oloja. Toisekseen teoksella on merkittävyyttä ennen kaikkea tieteenhistorialliselle tutkimukselle, sillä se valaisee nykyaikaisen strukturalismin ja jälkistrukturalismin historiallisia lähtökohtia ja metodista kehitystä.

Mihail Bahtinin Dostojevskin poetiikan ongelmia -teoksen lähdeviitteissä ja eräissä muissa yhteyksissä Bahtinin kirjoittamaksi väitettyä Medvedevin pääteosta voi lukea autenttisena kuvauksena niin sanotun Bahtinin piirin tieteellisestä ajattelusta, mutta samalla teos antaa kokonaisvaltaisen kuvan Medvedevin omasta työskentelystä kirjallisuudentutkimuksen parissa. Selkeässä ja kriittisessä esityksessään Medvedev tarkastelee formalismissa piileviä ongelmia useasta eri näkökulmasta ja antaa laajemman sosiologisen tulkinnan kirjallisuuden ilmiöille. Teos kritisoi sekä formalismia että sen päähaastajia Mihail Bahtinia ja leningradilaisia sosiologeja. Medvedevillä oli kirjallisuustieteilijänä, kirjallisuuskriitikkona ja Leningradin yliopiston professorina hyvä näköalapaikka aikansa kulttuurintutkimuksen kentälle. Teoksen maine perustuu Medvedevin tieteelliseen laaja-alaisuuteen ja erilaisia metodeja yhdistävään tutkimusotteeseen, mutta myös hänen sangen seikkaperäisesti muotoilemaansa sosiologisen poetiikan ohjelmajulistukseen.

Nimestään huolimatta Formaali metodi kirjallisuustieteessä ei rajoitu yksistään sanataideteosten tieteelliseen arvioimiseen, vaan teoksella on painoarvoa laajemminkin kulttuurintutkimuksen, semiotiikan, kielitieteen ja taidehistorian kannalta. Medvedev oli hyvin perillä sekä kotimaansa Venäjän että koko Euroopan yhteiskuntatieteellisestä ja humanistisesta perinteestä, mikä auttoi häntä osaltaan tarttumaan laaja-alaisiin kulttuurintutkimuksellisiin ongelmiin.

Venäläisestä aate- ja oppihistoriasta kiinnostuneelle Formaali metodi kirjallisuustieteessä tarjoaa kattavat tiedot formalismin historiallisesta kehityksestä. Koulukunnan lähtökohtana toimi marxilainen käsitys ideologioita käsittelevän tieteen tarpeesta tarkastella kaikkia inhimillisen elämän osa-alueita, joissa saattoi näkyä materiaalisin merkein ilmaistu symbolinen toiminta. Tästä lähtökohdasta huolimatta Medvedev ei kuitenkaan kirjoita ”puhdassoppista” marxilaista kirjallisuuskritiikkiä, vaan pyrkii laajempaan synteesiin, jossa tulisi huomioiduksi sanataideteoksen itsenäinen esteettinen elämä. Medvedevin mukaan marxilaisten tutkijoiden suurin virhe oli siinä, että he pitivät kirjallisuutta pelkkänä yhteiskunnallisten ideologioiden heijastajana ja välittäjänä.

Medvedevin kovin kritiikki kohdistuu venäläisten formalistien tapaan korottaa tutkimuksen keskeiseksi lähtökohdaksi sanataideteoksen kieli. Poeettisen ”konstruktion” ja sen ”elementtien konstruktiivisten funktioiden” tutkimisen sijaan formalistit nostivat tutkimuskohteeksi turhan usein ”poeettisen kielen ja sen elementit”. Boris Eichenbaum, Roman Jakobson, Juri Tynjanov, Viktor Sklovski ja muut formalistit halusivat tutkia lähinnä kielen rakenteita teosten laajemman lajihistoriallisen tarkastelun jäädessä vähemmälle huomiolle. Medvedevin harmiksi venäläisessä formalismissa painottuivat taiteen esittämisen ”sisäiset” muotokeinot, joilla ei ollut kovinkaan suurta merkitystä teoksen historiallisen ympäristön kannalta. Tässä mielessä venäläinen formalismi on selvästi vaikuttanut ranskalaiseen strukturalismiin ja poststrukturalismiin sekä muun muassa Roland Barthesin käsityksiin taideteoksen luonteesta ja alkuperästä. Formalismin toinen kehityslinja johtaa (uus)marxilaiseen kirjallisuudentutkimukseen, jonka nimekkäimpänä edustajana voidaan tällä hetkellä pitää Terry Eagletonia.

Medvedevin maanmiehiään kohtaan esittämä arvostelu ei ollut aivan perusteetonta. Venäläisen formalismin merkittävimpänä kasvuympäristönä toimi moderni runous ja erityisesti 1900-luvun alun symbolismi, joka pyrki nostamaan esiin kielen rakenteen ja ideologisuuden. Kirjallisia lajityyppejä formalistit eivät juuri historiallisesti tarkastelleet. Itsepintaisesti he korostivat tutkivansa taideteosta ”objektiivisena tosiasiana”, joka oli riippumaton taiteilijan ja vastaanottajan subjektiivisesta tietoisuudesta. Irrottaessaan teoksen näin ”subjektiivisesta psyykestä” formalismi tempaisi sen samalla irti myös sosiaalisen kanssakäymisen objektiivisesta kontekstista, minkä myötä taideteos muuttui ”merkityksettömäksi esineeksi aivan kuten tavarafetisismissä”.

Formaali metodi kirjallisuustieteessä -teoksen ideat kytkeytyvät auttamatta Neuvosto-Venäjän 1920-luvun historialliseen kontekstiin. Päästäkseen paremmin kiinni Medvedevin kritiikkiin venäjän kieltä taitamaton lukija voi halutessaan tutustua Pekka Pesosen ja Timo Sunin toimittamaan teokseen Venäläinen formalismi (SKS 2001). Kirja sisältää muun muassa Eichenbaumin formalismin kannalta keskeiset tekstit ”Formalismin teoria” ja ”Miten Gogolin Päällystakki on tehty” sekä Sklovskin artikkelin ”Taiteesta – keinona”. Nämä formalismin klassikkotekstit tarjoavat vertailuperustan, jota vasten Medvedevin formalismikritiikki tullee helpommin ymmärrettäväksi.

Formaali metodi kirjallisuustieteessä on hallitun kriittinen selostus venäläisen formalismin rajoituksista ja mahdollisuuksista. Tutkimuksellisesti teoksesta on hyötyä ainakin aate- ja oppihistoriasta sekä kulttuurin- ja taiteentutkimuksesta kiinnostuneille. Yleisesti ottaen voi todeta, että Medvedevin esitys on kauttaaltaan varsin onnistunut kokonaisuus. Varsinaista huomauttamista teoksen muodon tai sisällön suhteen on vaikea löytää. Luomuksen ansioksi täytyy lukea selkeä ja johdonmukainen rakenne. Toisaalta argumentaatio ei sisällä asiaan kuulumattomia harha-askelia tai muita epämääräisyyksiä.

Lopuksi täytyy vielä kiittää teoksen suomennosta, joka on sekä käsitteistöltään että lauserakenteiltaan kelvollista ja helppolukuista suomen kieltä. Tässä suhteessa Formaali metodi kirjallisuustieteessä antaa täsmällisemmän ja ennen kaikkea ymmärrettävämmän kuvan Neuvosto-Venäjän 1920-luvun kulttuurintutkimuksesta kuin esimerkiksi edellä mainittu Venäläinen formalismi -teos.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *