Kompakti pikakertaus antiikkiin

Mitä jokaisen tulee tietää antiikista-kirja on helsinkiläisten antiikintutkijoiden napakka yleisesitys antiikin merkityksestä ja perinnöstä tämän päivän maailmassa. Teos kokoaa tiiviisti yhteen antiikin perintömme kulmakivet ja siinä liikutaan sekä politiikan, taiteen että filosofian maailmassa. Tämä populaari esitys sopii kertauksena kaikille niille, joilta historian oppitunnit ovat päässeet unohtumaan.

Kivistö, Sari; Riikonen, H.K. (toim.): Mitä jokaisen tulee tietää antiikista. Kreikka & Rooma. Avain, 2013. 230 sivua. ISBN 978-951-692-999-9.

”Miksi nämä pitää opetella?” lienee kysymys, jonka usein kuulee oppilaiden suusta peruskoulun oppitunneilla, etenkin kun on kyse historiasta. Oma kokemukseni on, että monelle tavalliselle suomalaiselle menneisyyden merkitys jää usein kouluopetuksen jäljiltä harmittavan hämäräksi, syystä tai toisesta. Helsingin yliopiston tutkijat ovat vastanneet tähän tiedolliseen puutteeseen, ainakin antiikin osalta, populaarilla teoksella Mitä jokaisen tulee tietää antiikista. Kreikka & Rooma.  Teoksen ovat toimittaneet yleisen kirjallisuustieteen dosentti Sari Kivistö ja yleisen kirjallisuustieteen professori H.K. Riikonen. Toimittajien lisäksi teokseen ovat kirjoittaneet Kreikan kielen ja kirjallisuuden professori Mika Kajava, akatemiatutkija Erja Salmenkivi ja latinalaisen filologian dosentti Raija Sarasti-Wilenius.

Reilu parisataasivuinen näppärän pokkarikokoinen kirja jakaantuu yhdeksään lukuun. Aluksi H.K. Riikonen esittelee 12 teesiään eli sen, miksi on niin tärkeää tietää antiikin maailmasta. Tässä luvussa hän esittelee ne teemat ja asiat, jotka ovat jääneet meille perinnöksi antiikista. Seuraavat luvut esittelevät nämä teemat jakaantuneena kokonaisuuksiin: klassiset kielet, kirjallisuus, kuvataide ja arkkitehtuuri, myytit ja uskonnot, filosofia, valtio ja yhteiskunta. Viimeiset kaksi lukua keskittyvät antiikin perinnön siirtymiseen historian saatossa sekä antiikin tutkimukseen ja kritiikkiin. Kirjan päättää 24 avainsanan sanasto ja lyhyt kirjallisuusluettelo. Tällä luettelolla pääsee hyvin alkuun tutustuttaessa antiikista tehtyyn tutkimukseen. Aivan pienenä miinuksena todettakoon, että luettelosta puuttuu tyystin Turun yliopistossa tehty tutkimus. Sielläkin nimittäin löytyy vahvaa klassillisten kielten ja antiikin tutkimusta sekä kielten- että historiantutkimuksen puolella.

Klassiset kielet

Klassiset kielet ovat ehkä näkyvin perintömme antiikin Kreikasta ja Roomasta. Jokainen matemaatikko ja fyysikko tietää, miten tärkeitä kreikkalaiset aakkoset ovat tänäkin päivänä. Matematiikan ja fysiikan kieli perustuu alfojen, deltojen ja sigmojen avulla merkityille yhtälöille. Myös monen muun tieteen alan terminologia on pitkälti kreikasta ja latinasta saatuja. Teemme analyyseja (analysis, erottelu) esitämme hypoteeseja (hypothesis alle asettaminen >olettamus) ja laadimme synteesejä (synthesis, yhteenveto). (ks. s.25) Monet tieteenalat ovat jopa saaneet nimensä näistä kielistä, esimerkiksi biologia, astrologia jne. (logos, puhetta merkitsevä) (ks. s.26)

Monet ns. sivistyssanat ovat siis peräisin kreikasta tai latinasta. Hiljattain eräs Turun Sanomien kolumnisti väitti, että sivistyssanojen käyttö on osoitus ihmisen turhamaisuudesta. Toki hänkin myönsi, että tieteen eri aloilla näiden termien käyttö on tarpeellista, sillä tutkijat lukevat usein muunkielisiä lähteitä ja näiden termien suomentaminen olisi hyvin työlästä. Huomauttaisin tähän kuitenkin, että eri termien määritelmät vaihtelevat eri tieteenaloilla suuresti. Ne eivät ole mitenkään vakiintuneita. Olen itsekin usein kompastunut siihen, että käytän tekstissäni tieteellistä jargonia, luottaen siihen, että lukijat ymmärtävät käyttämäni termit samalla tavoin kuin itse ne ymmärrän. Sivistyssanojen käyttö ei ole tieteen maailmassakaan täysin mutkatonta. Mainitussa kolumnissa taidettiin varsinaisesti moittia englannin kielen käyttöä, mutta kuten tiedämme, ja ainakin käsillä olevan kirjan luettuamme tiedämme, että kyseinen kieli on saanut paljon sanastollisia vaikutteita klassisista kielistä. Yllättävän moni myös suomen kielessä arkipäiväistynyt sana on johdettu kreikasta tai latinasta, kuten demokratia, kirurgi, temperamentti, koulu ja teatteri. (ks. s.25‒27, 32)

Teemat ja mytologiat toistuvat

Myös peruskirjallisuudenlajit, komedia, draama ja eri runouden lajit ovat syntyneet jo pitkälti antiikissa. Näiden tarinoiden juonikuvioita on toistettu myöhemmässä kirjallisuudessa lukuisia kertoja. Voisi jopa väittää, että nykykirjailijat eivät ole keksineet juuri mitään uutta. Perusteemat, kuten rakkaus, velvollisuus, matka ja itsensä etsiminen ovat aiheita, jotka toistuvat edelleen.  Erityisesti kreikkalainen kuva- ja veistotaide on määrittänyt kauneusihanteita vuosisatojen halki. Käsitykset naiskauneudesta ovat edelleen pitkälti Afrodite/Venus-patsaiden sopusuhtaisuuden innoittamia. Kreikkalaistyylisen arkkitehtuurin piirteitä on nähtävissä monissa kertaustyyleissä, joita myös Suomi on pullollaan. Esimerkkinä käykööt Senaatintorin empirerakennukset, jotka vilisevät korinttilaisia pylväitä ja päätykolmioita. Kirjassa olisi kuitenkin voinut painottaa sitä, että yleinen harhakuva marmorinvalkeasta antiikista ei todellakaan pidä paikkaansa. Lisäksi olisi ollut tärkeää korostaa, että kreikkalainen veistotaide on säilynyt pitkälti meidän päiviimme vain roomalaisina kopioina. Opetus tästä on tietenkin se, että menneisyyden jäljet ovat sirpaleisia ja historiantutkimus voi vain koota näistä sirpaleista oman tulkintansa. Menneisyyttä sellaiseen ei voi koskaan tavoittaa. Jotain väistämättä katoaa.

Antiikin mytologian hahmot seikkailevat maalaustaiteessa läpi vuosisatojen. Yksikään uuden ajan alun tutkija ei voi tulkita näkemiään maalauksia tai kirjallisuusviittauksia ellei hän tunne niitä lukuisia tarinoita Olympoksen jumalista, sankareista ja muista myyttisistä hahmoista. Näitä tarinoita on hyödynnetty maalaustaiteen aiheina siinä missä Raamatun tarinoitakin. Nämä hahmot ovat läsnä myös arkielämässä. Sigmund Freud on tehnyt tunnetuksi Oidipus-kompleksin ja tänä päivänä puhumme paljon narsismista. Jotkut voivat järjestää jopa bakkanaalit. Oman alma materini, Turun yliopiston, kampuksella kohtaa antiikkivaikutteita päivittäin. Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella on Minerva– ja Artium-rakennukset. Siellä sijaitsee myös Janus-sali. Historian oppiaineiden työhuoneet sijaitsevat Historicumissa, kasvatus- ja yhteiskuntatieteet Publicumissa ja Educariumissa. Lääketieteellisen tiedekunnan rakennuksia on nimetty muun muassa Medisiinaksi, Dentaliaksi ja Mikroksi. Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen tohtoriohjelma on nimeltään Juno. Olisi mielenkiintoista tietää, miten roomalainen Juno eli kreikkalaisten Hera, ylijumala Juppiterin/Zeuksen vaimo, avioliiton ja raskaana olevien naisten suojelija, päätyi tohtoriohjelmamme nimeksi.

imageAntiikki on läsnä tavallisessa arjessa ja sen huomaa kun vain pitää silmänsä auki. Suosittelen teosta kaikille kiinnostuneille niin akateemisessa maailmassa kuin sen ulkopuolellakin. Pieni kertaus ei ole haitallista ammattilaisille, varsinkaan meille uuden ajan alun historiantutkijoille, joille antiikki näyttäytyy välillisesti oman tutkimuksen lomassa. Ja mikäli koulun historian tunnit kuluivat pääasiassa torkkuen, nyt voi kätevästi päivittää tietonsa ainakin antiikin osalta.

Kirjoittaja on 1700-luvun tutkija ja opiskellut myös latinalaista filologiaa niin kuin hyvän humanistin kuuluu. Hankitusta kielitaidosta on edelleen paljon hyötyä, puhumattakaan kaikesta muusta antiikkitietoudesta.

 

Kuva:Jean-Auguste-Dominique Ingres (1780-1867), Oedipus and the Sphinx detalji, 1808. Louvre.

 

 

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *