Toimittaja Simon Shuster tapasi Volodymyr Zelenskyin ensimmäisen kerran keväällä 2019, kun koomikko pyrki Ukrainan presidentiksi. Paikka oli Kiovan suurimman konserttisalin näyttämön kulisseissa. Ennen näytöstä mies oli vaikuttanut pelokkaalta ja levottomalta ja tuijottanut lattiaa kävellessään ympäriinsä välittämättä ympäröivästä melusta ja vilinästä. Esityksen jälkeen ahdistus oli kadonnut hänen olemuksestaan. Hän näytti vain väsyneeltä mutta onnelliselta. Taas kerran hän oli saanut suosionosoituksia ja ihailua, jota hän oli tavoitellut siitä lähtien, kun oli alkanut tehdä komiikkaa teini-iässä.

Shuster oli ensimmäinen länsimaalainen lehtimies Krimillä sen jälkeen, kun venäläiset marssivat sinne helmikuussa 2014. Hän raportoi sodasta Ukrainan ja Venäjän rajan molemmin puolin. Hänestä tuli kuitenkin ei-toivottu henkilö Venäjällä heinäkuusta lähtien, kun hän kertoi Malesialaisen matkustajakoneen pudottamisesta.

Haastatellessaan Zelenskyitä ensimmäisen kerran Shuster ei ajatellut tekevänsä miehestä kirjan. Vasta myöhemmin hänestä tuntui ilmeiseltä, että tapaaminen mahdollisti teoksen. Hän tapasi Ukrainan presidentiksi toukokuussa 2019 valittua miestä vielä useita kertoja ja tarkkaili hänen pyrkimyksiään hallita maataan, tulla toimeen länsimaiden johtajien sekä Vladimir Putinin kanssa. Hän tarkkaili Zelenskyä myös Venäjän valmistellessa suurhyökkäystä ja pysytteli presidentin lähellä myös hyökkäyksen jälkeen.

Vaalikampanjan aikaan Zelenskyi vaikutti Shusterin mielestä naiivilta hurmurilta matkalla kyynikkojen, oligarkkien ja kovistelijoiden maailmaan, jossa häntä pidettäisiin helppona saaliina. Mutta kun miehet tapasivat syksyllä 2019 presidentin rakennuksessa, Shuster oli havaitsevinaan, että vallan maailman myrkky oli alkanut vaikuttaa ja polttanut suuren osan Zelenskyin viattomuudesta pois. Mutta tämä oli yhä valmis kohtaamaan Putinin. Suurimmat muutokset tapahtuivat kuitenkin Venäjän suurhyökkäyksen ensimmäisten kuukausien aikana 2022. Silloin hänestä sukeutui ”välittömän informaation aikakaudellemme ainutlaatuinen sotapresidentti”.

Hän oli uppiniskainen, itsevarma, kostonhaluinen, epäviisas, holtittomuuteen saakka rohkea, paineista hätkähtämätön ja tielleen tulevia kohtaan säälimätön, kun hän kanavoi kansansa kiukkua ja sitkeyttä sekä ilmaisi sen selvästi ja tarkoituksenmukaisesti koko maailmalle, muuttui symboliksi juuri sen lajin lujuudesta, jota jokainen johtaja toivoo tiukan paikan tullen itsestään löytyvän. (s. 16)

Ilmeisesti myös palkkasoturiryhmä Wagnerin johtaja, Jevgeni Prigozin, arvosti Zelenskyitä. Kun hän vielä oli hengissä, hän sanoi näin:

Vaikka Zelesnyi johtaa maata, joka on tällä hetkellä Venäjälle vihamielinen, hän on vahva, itsevarma, pragmaattinen ja miellyttävä kaveri. (s. 375)

Shusterin mukaan parinkymmenen vuoden kokemus estradinäyttelijän ja elokuvatuottajan työssä teki Zelenskyistä taitavan käymään sotaa niin, että Ukraina pysyy maailman mielessä, mutta myös niin, että se saa ihmisten ja heidän hallitustensa myötätunnon.

Keväällä 2022, keskellä sotaa, Shuster otti kirjan puheeksi presidentin kanssa. Zelenskyistä kirjat olivat liian hitaita välittämään hänen viestiään maailmalle. Hän myös piti kirjaa ennenaikaisena, sillä hän oli työskennellyt presidenttinä vasta kolme vuotta ja oli vielä alle 45-vuotias. Hän ei ollut mielestään elänyt niin pitkään tai saavuttanut niin paljon, että hänestä kannattaisi kirjoittaa elämäkerta. Zelenskyi ajatteli myös, että Ukrainan sotaa käsittelevää kirjaa olisi vaikea päättää sodan vielä jatkuessa.

Sota ei loppunut vuodessa, eikä vuosi riittänyt myöskään kirjan kirjoittamiseen. Mutta Shuster sai jatkaa työtään, sillä Zelenskyi tunsi hänen aikaisempia kirjoituksiaan ja luotti siihen, että mies kuvaisi asioita rehellisesti. Zelenskyi: Keulakuva valmistui kesällä 2023. Siinä tekijä kirjoittaa ennen kaikkea presidentti Volodymyr Zelenskyistä ja Venäjän helmikuussa 2022 aloittaman erityisoperaation ensimmäisen vuoden keskeisistä tapahtumista. Välillä hän tarkastelee myös Ukrainan vallankumouksia ja Krimin valtausta myöhempien tapahtumien taustalla. Ukrainan ja länsimaiden suhteet valottuvat samalla. Kirjan lopussa hän esittää vielä joitakin huomioita vuodelta 2023.

Koska on kyse elämäkerrasta, tekijä kertoo siinä päähenkilön lapsuudesta, koulu- ja opiskeluajasta, koomikontyöstä sekä noususta politiikkaan. Hän kertoo vähän perheestäkin sekä muista presidentin elämään liittyvistä henkilöistä – ystävistä ja vihollisista. Vaivatta ja selittelemättä hän hyppää asiasta ja ajasta toiseen. – Myös tässä arvostelussa näkyy sama, ehkä epäloogiseltakin vaikuttava hypähtely ajasta ja asiasta toiseen.

Kirja on paksu, yli 400-sivuinen. Sen esipuheessa Shuster kuvaa haastatteluissa tapaamaansa koomikkoa ja presidenttiä sekä vähän myös hänen puolisoaan Olenaa. Mutta hän ei kerro siinä kirjan sisällöstä eikä rakenteesta, kuten useat kirjoittajat tekevät lukijan avuksi. Hän jakaa kirjan neljään 80–100 sivun mittaiseen numeroituun päälukuun, joissa kussakin on viisi tai kuusi otsikoitua alalukua. Alalukujen otsikoissa on käytetty mielikuvitusta. Niistä muutamat liittyvät sotimiseen (esim. Donbassin taistelu), paikkoihin (Bunkkeri) tai henkilöihin (Pimeyden ruhtinas). Toisten takana on jonkun käyttämä osuva ilmaus (Tervetuloa Ragnarökiin). Joidenkin lukujen sisältöä voi vain arvailla ennen  lukemista (Tyhjä taulu). Kaikki luvut kuitenkin liittyvät päähenkilöön ja Ukrainan sotaan.

Kirjan päällys on synkkä mutta upea; siinä on Aleksadr Tšekmenevin vaikuttava otos Zelenskyistä. Kuvaliitteessä on kaikkiaan 31 valokuvaa, joista 29 on värillisiä. Teoksessa on kuvia Zelenskyistä lapsena äitinsä sylissä, nuorena koulu- ja näyttelijätoveriensa kanssa, aikuisena perheensä parissa, koomikkona sekä presidenttinä muiden valtionjohtajien kanssa. Liitteessä on myös kuvia presidentistä luotiliiveissä ja kypärä päässä tai ilman kypärää aivan etulinjassa ja maanalaisissa komentokeskuksissa. Useita kuvia on myös sotatilanteista ja sodan jäljistä. Liitteen kaksi viimeistä henkilökuvaa osoittavat sen dramaattisen muutoksen, jonka Shuster havaitsi Zelenskyin ulkomuodossa sodan ensimmäisten kuukausien aikana. Kuvat on valittu harkiten ja kuvatekstit ovat valaisevia.

Kirjan alkuun, heti sisällysluettelon jälkeen on painettu kaksi karttaa: Ukraina 1.4.2022 Venäjän ensi etenemisen jälkeen ja Ukraina 1.12.2022 Venäjän joukkojen torjumisen ja alueiden palauttamisen jälkeen. Niitä lukija voi tarpeen tullen vilkaista varmistaakseen, missä päin tekstissä mainitut paikat ja alueet ovat, jos ne vain on merkitty. Kartoissa on nimittäin valitettavan vähän nimiä.

Teoksen lopun Kiitoksissa tekijä muistaa ensimmäiseksi niitä silminnäkijöitä, jotka ovat kertoneet hänelle kokemuksistaan, ja niitä urheita ukrainalaisia, jotka innoittivat häntä paljastaessaan uskonsa vapaaseen, rauhanomaiseen ja menestyvään Ukrainaan. Hän kiittää myös presidentin hallituskorttelin ja ministeriöiden henkilöstöä, Ukrainan YK-lähettilästä, kustantamon ja Time-lehden kannustavaa väkeä, tutkimusapulaisia ja valokuvaajia sekä lopuksi perhettään.

Teoksessa ei ole lähdeluetteloa eikä tavanomaisia lähdeviitteitä, vaikka Shuster on käyttänyt lukuisia lähteitä: viittä itse tekemäänsä Zelenskyin haastattelua (2019–2022), Olena Zelenskan, ystävien, vihollisten, neuvonantajien, ministerien ja virkailijoiden haastatteluja sekä toisten toimittajien raportteja, TV-ohjelmia ja -haastatteluja, Youtube-videoita, Interfaxin raportteja, sanomalehti- ja aikakauslehtiartikkeleita, uutiskanavia ja uutislähetyksiä, presidentti Zelenskyin verkkosivuja sekä Kremlin verkkosivuja. Shuster hyödyntää myös havaintojaan ja kokemuksiaan rintamalla vieraillessaan.

Haastatteluihin viitaten Shuster huomauttaa muistojen petollisuudesta ja siitä, että kirjaan on varmaan päätynyt virheitä, vaikka hän on pyrkinyt ne välttämään. Hän myöntää, että on tehnyt virheitä ymmärtäessään kertojia väärin tai merkinnyt asiat erheellisesti muistiin. Hän epäilee, että jotkin – myös presidentin – muistikuvista voivat paljastua virheellisiksi. Hän ei kuitenkaan paheksu ketään. Hän on pyrkinyt varmistamaan kuvaukset useista lähteistä ja ottanut kirjaan paljastavimmat ja sodan ymmärtämisen kannalta tärkeimmät kuvaukset. Hänen käsityksensä mukaan ne kaikki ovat totta.

Kirjan lopussa on Huomautus lähteistä. Siinä tekijä kertoo luvuittain mutta numeroitta muutamalla rivillä, mihin lähteeseen hänen tietonsa asioista perustuvat. Esimerkiksi:

Butsan asukas Mykolo Krivenok julkaisi 13. maaliskuuta 2022 Facebook-sivullaan lyhyen videon joukkohautauksesta. Isä Andri Halavin vahvisti videon aitouden. (s. 412)

Moscow Times raportoi 1. syyskuuta 2022 julkaistussa artikkelissaan Venäjän tukemien viranomaisten murhista miehitetyillä alueilla. (s.425)

Vaikka viitteet vievät tilaa, ne ovat hauskempia kuin tiedekirjojen kuivakkaat merkinnät: nimi, vuosiluku, sivut. Kirjan Hakemistossa on 129 henkilönimeä Sergei Aksjonovista Semjon Zelenskyihin. Eniten mainintoja on Putin, Vladimir -nimisestä henkilöstä.

Kokeneena toimittajana Shuster kirjoittaa sujuvaa ja ilmaisurikasta tekstiä, joka imaisee mukaansa. – Osa kiitoksista kuuluu Tero Valtoselle, Suomen Kääntäjien ja Tulkkien Liiton 2021 palkitsemalle suomentajalle. – Kirjoittajan kerronta kuitenkin rönsyilee ja poukkoilee asiasta ja ajasta toiseen, niin että tapahtumien aikajärjestystä on välillä hankala hahmottaa – Shuster omistaa kirjansa tyttärelleen Ninalle ja vaimolleen Marielle, jonka hän kohtasi vuoden 2014 kammottavina päivinä, kun Ukrainan sota alkoi.

ERIKOISOPERAATIO AAMUN KOITTEESSA

Kirjansa ensimmäisen pääluvun Shuster aloittaa aamusta 24.2.2022. Silloin Venäjä aloitti erikoisoperaationsa rajuilla pommituksilla Kiovaan ja eri puolille maata. Hyökkäykseen osallistui myös 70 000 sotilasta ja 7 000 panssarivaunua, jotka vyöryivät pohjoisesta Valko-Venäjältä kohti Kiovaa. Viimeiseen asti Zelenskyi oli vähätellyt Venäjän uhkaa, sillä hän ei uskonut Putinin hyökkäävän Ukrainaan eikä salamurhaajien uhkaavan henkeään, vaikka Yhdysvaltain tiedustelulähteet olivat jo jonkin aikaa varoittaneet hyökkäyksestä ja Ukrainan tiedustelupalvelu oli useiden päivien ajan seurannut kolmen Tšetšeniasta tulleen salamurhaajaryhmän liikkeitä.

Presidentti kuitenkin koetti kaikkia keinoja rauhan säilyttämiseksi. Vielä sotaa edeltävänä iltana hän yritti tavoittaa Putinia puhelimella, mutta toisesta päästä ei vastattu. Puolenyön jälkeenkin hän puhui venäläisille vedoten suursodan uhkaan:

Me tiedämme varmuudella, että me emme tahdo sotaa. Emme kylmää sotaa emmekä kuumaa sotaa emmekä hybridisotaa. Mutta jos kimppuumme hyökätään, jos joku yrittää anastaa maamme, vapautemme, henkemme ja lastemme hengen, me puolustaudumme. (s. 283)

Putin uskoi erikoisoperaationsa onnistuvan ilmeisesti Neuvostoliiton menestyksekkäiden aseellisten toimien takia. Shuster mainitsee nämä: – Operaatio Pyörremyrskyssä 1956 Neuvostoliitto otti hallintaansa Budapestin alle neljässä tunnissa; 1968 se valtasi Tšekkoslovakian ja kukisti Prahan kahdessa päivässä; 1979 sen erikoisjoukot valloittivat muutamassa tunnissa kabulilaispalatsin ja ampuivat Afganistanin johtajan. Niinpä Putin oli aloittaessaan erityisoperaationsa aamuyöllä varma, että hänen joukkonsa valloittaisivat Kiovan muutamassa päivässä.

Kello oli Isossa-Britanniassa 4.40, kun Zelenskyi soitti pääministerille Boris Johnsonille, jonka hallitus oli hyökkäystä edeltäneinä viikkoina lähettänyt Ukrainaan mm. tankkien torjuntaan käytettäviä raketteja, ja kertoi, mitä oli tapahtunut. Hän vakuutti: ”Me taistelemme, Boris! Me emme aio luovuttaa.”

Tieto hyökkäyksestä levisi nopeasti. Aamun valjetessa lännen johtajat Pariisissa, Berliinissä, Wienissä, Tukholmassa, Varsovassa, Brysselissä, Ankarassa ja Washingtonissa alkoivat ottaa yhteyttä Kiovaan. Heidän viestiensä ydin oli Zelenskyin ulkopoliittisen neuvonantajan, Andri Sybihan, mukaan se, että Venäjän vaatimukset olisi hyväksyttävä tai muuten presidentin ja hänen perheensä henki olisi vaarassa. – Tiedämme, ettei Zelenskyi hyväksynyt vaatimuksia eikä lähtenyt ulkomaille pakoon, vaikka hänelle tarjottiin siihen mahdollisuuksia.

Lyhyt ura valtiomiehenä ei juuri ollut valmistanut häntä siihen hetkeen, mutta näyttelijänvaistoihin liittyi muutamia etuja. Zelenskyi oli sopeutumiskykyinen, ja hän oli opetellut säilyttämään malttinsa valtavan yleisön edessä. Hän tajusi, että hänellä oli yleisönään suuri osa maailmaa, koko Ukraina ja jokainen, jonka hän tunsi tai tulisi todennäköisesti koskaan tapaamaan. (s. 53)

Puolenpäivän tienoilla Zelenskyi alkoi hahmottaa, mitä sota-ajan rooli häneltä edellytti. Jos hän antautuisi pakokauhulle ja luovuttaisi Kiovan venäläisille, häpeä seuraisi häntä koko loppuelämän. Pelko häpeästä painoi enemmän kuin pelko tulla surmatuksi tai vangituksi. Myöhemmin hän muisteli pitäneensä itselleen puheen ja todenneensa: ”Sinä olet symboli. Sinun täytyy toimia valtionjohtajan arvon mukaisesti.” Avustajat näkivät päivän mittaan, kuinka miehen ryhti jykevöityi, puheenvuorot lyhenivät ja hän alkoi ladella määräyksiä.

Heti aamusta lähtien Zelenskyi alkoi osoittaa sanojaan videolinkkien välityksellä omalle kansalleen sekä muiden maiden johtajille ja kansalaisille. Vaikuttavat esiintymiset tulivat tutuiksi myös suomalaisille. Ensin hän kehotti ukrainalaisia pysymään rauhallisina, mutta jo pian nousemaan ja liittymään taisteluun kaikin mahdollisin tavoin. Hän myös tiedotti aseiden jakamisesta kaikille halukkaille. Hän aloitti jokailtaiset tervehdyksensä kansalleen, ja Euroopan maiden johtajat saivat häneltä viestejä kokouksiinsa. Mutta kukaan ei tiennyt etukäteen, miten hän tulisi selviämään tehtävästään; ei myöskään Shuster.

Teknologia tarjosi hänelle välineet siihen työhön. Julkisesti hänen ystävänsä ja henkilökuntansa sanoivat, että Zelenskyillä oli aina ollut siihen tarvittavat ominaisuudet. Yksityisesti he myönsivät järkyttyneensä hänen uudesta minuudestaan. Suurin osa ukrainalaisista ei ollut uskonut, että hänestä olisi sellaiseen. Minäkään en uskonut. (s. 16)

SOTA, YSTÄVÄT JA VIHAMIEHET

Jo suurhyökkäyksen ensimmäisenä päivänä 24.2.2022 presidentin puolison ja lasten oli poistuttava virka-asunnosta ja alettava piileskellä. Heidän oli luovuttava puhelimistaan ja vaihdettava olinpaikkaa yhtenään, jottei heitä voitaisi paikantaa ja ottaa panttivangiksi. Perheestä Shuster luikahtaa Kryvyi Rihiin, ”roistojen kaupunkiin ”, jossa Olena että Volodymyr Zelenskyi syntyivät 1978, kävivät koulunsa, opiskelivat ja löysivät toisensa.

Sieltä alkoi myös Volodymyrin koomikon ura, joka vei yliopiston Kvartal 95 -ryhmän kautta 1990-luvulla Moskovaan suosittuun hupiohjelmaan KVN, ”Hauskojen ja kekseliäiden kerho”. Siinä kilpailevat ryhmät esittivät sketsejä ja improvisaatioita ja tuomaristo päätti, mikä joukkio oli paras. KVN-ryhmiä oli lähes jokaisessa venäjänkielisen maailman yliopistossa, ja suurimmat ryhmien väliset kilpailut pidettiin Moskovassa.

Shuster kertoo KNV:stä sivukaupalla. Zelenskyi oli Ukrainassa suosittu, vaikka ei saanut yhtään päävoittoa. Vuonna 2000 presidentiksi noussut Putin kannatti ohjelmaa, mutta sieti huonosti itseensä kohdistuvia piloja. Zelenskyi viittasi häneen harvoin; enemmän hän vitsaili Ukrainan ja Venäjän suhteista. Eräässä hupailussaan hän toki luonnehti Putinia mieheksi, joka ”ei päättäisi ainoastaan minun vaan koko Ukrainan kohtalosta”.

Moskovassa Zelenskyitä kiusasi sikäläisten alentuva asenne, ja viimeinen pisara 2003 oli tuottajan huikkaus lavalla: ”Missä se pikku jutku on?” Vaikka hänelle tarjottiin tuottajan ja käsikirjoittajan paikkaa Venäjän televisiossa, hän hylkäsi tarjouksen ja läksi ryhmänsä kanssa takaisin kotiin. Kryvyi Rihissä hän meni naimisiin Olenan kanssa ja matkusti sitten Kiovaan rakentamaan uutta tuotantoyhtiötä. Näyttelemisen ohessa hän oli suorittanut lakitieteen tutkinnon, mutta ei halunnut ryhtyä juristiksi, vaikka vanhemmat sitä toivoivat.

Kiovassa Zelenskyin yhtiö, Studio Kvartal 95, alkoi tehdä poliittista komediaa ja menestyi muutenkin; se esitti venäjäksi tilanne- ja romanttisia komedioita, tositelevisiota, standupia, ruokaohjelmia ja laulukilpailuja. Ohjelmia näytettiin pian sekä Ukrainassa että Venäjällä. Ryhmineen Zelenskyi teki kiertueita maaseudulle ja esiintyi myös Venäjällä. Erityisen suosituksi tuli vuodesta 2005 lähtien Zelenskyin lauantai-iltainen poliittinen komedia Vetsirni kvartal (Iltakortteli), joka sai taloudellista tukea Ukrainasta ja Venäjältä. Uutta oli, että ohjelmissa yhdisteltiin Monty Pythonin piirteitä Saturday Night Liveen vähän. Zelenskyi tuotti myös Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa ja osallistui siihen kilpailijana – ja voitti.

Vuodesta 2015 lähtien Kansan palvelija -komediasarja teki Zelenskyistä lähes koko kansan suosikin. Olena kirjoitti ohjelman käsikirjoitusta yhdessä miehensä kanssa, mutta Volodymyr loi kuvitteellisen hahmon itse. Keksitty hahmo ja esittäjä alkoivat vähitellen sekoittua keskenään, ja Kansan palvelija avasi Zelenskyille portin politiikkaan.

KAKSI VALLANKUMOUSTA

Ennen Kansan palvelijaa tapahtui paljon. Vuoden 2004 lopulla Kiovassa, Itsenäisyyden aukiolla alkoi oranssi vallankumous. Siinä kansa otti etäisyyttä Venäjän vaikutusvaltaan ja teki käännöksen kohti länttä. Se oli tyytymätön presidentinvaaleihin, joissa Kremlin tukema Viktor Janukovytš oli muka voittanut. KGB:n agentit olivat myrkyttäneet Viktor Juštšenkon, vastaehdokkaan, niin että hänen kasvonsa jäivät pahasti runnelluiksi. Kahden kuukauden ajan satatuhatta ihmistä kokoontui aukiolle heiluttaen oransseja viirejä sekä Ukrainan ja Euroopan Unionin lippuja, laulaen isänmaallisia lauluja, pitäen ja kuunnellen puheita. Verta ei vuodatettu. Lopulta korkein oikeus kumosi vaalien tuloksen ja määräsi uudet vaalit, jotka Juštšenko voitti niukasti luvattuaan viedä maata länteen.

Marraskuun lopulla 2013 alkoi toinen vallankumous, joka levisi vuoden loppuun mennessä koko maahan. Kohde oli presidentiksi 2010 noussut Viktor Janukovytš, joka oli Ukrainan itä- ja eteläosien kannatuksella ja Kremlin voimistuneella tuella voittanut vaaleissa niukasti Julija Tymošenkon. Hän oli luvannut hyväksyä taloussopimuksen EU:n kanssa, mutta perunut lupauksensa Putinin painostuksesta. Tämä merkitsisi integroitumista Venäjän kanssa, mitä suuri osa ukrainalaisista ei voinut hyväksyä.

Mellakat huipentuivat 18.2.2014, kun osallistujat sytyttivät Janukovytsin puolueen toimiston tuleen ja yrittivät valloittaa hallintokorttelin. Säikähtynyt pääministeri erosi ja poistui maasta. Aikansa jahkaillut Janukovyts pakeni helikopterilla Itä-Ukrainaan ja edelleen Venäjälle, mistä hän sai turvapaikan. Hän kuvitteli voivansa vielä palata.

Vallankumouksissa koomikko-Zelenskyi ei asettunut kenenkään puolelle, vaan pilaili Janukovytsin, Tymošhenkon ja Juštšenkonkin kustannuksella. Hän ei myöskään esiintynyt mielenosoittajille eikä pilaillut heidän kustannuksellaan. Hänellä oli taloudellinen syy vältellä aukiota, sillä hänen studionsa sai noin 85 prosenttia tuloistaan Venäjältä ja hänellä oli pari isoa hanketta meneillään siellä. Vallankumouksen tukeminen olisi saattanut johtaa kinaan yhteistyökumppaneiden ja yleisön välillä. Sitä paitsi vallankumouksen johtoon pyrkineet poliitikot olivat hänestä vastenmielisiä.

Venäjä reagoi vallankumoukseen 27. helmikuuta: raskaasti aseistetut, tunnuksettomat ”pienet vihreät miehet” hyökkäsivät Krimin parlamenttiin. Samaan aikaan Venäjän joukot ottivat haltuunsa Sevastopolin lentokentän. Muutamassa päivässä ne levittäytyivät koko niemimaalle. Putin ilmoitti, ettei hän koskaan hyväksy Ukrainan vallankumouksen tulosta. Hänen mielestään: ”Vallankaappauksen johtohahmot ovat nationalisteja, russofobeja, antisemitistejä.” Hän myös varoitti, että ennen pitkää he kaikki saisivat maksaa.

Krimin valtauksen ja miehityksen alettua Zelenskyi esiintyi television uutisohjelmassa tavalla, jota ihailijat eivät olleet ennen nähneet, hän otti kantaa. Hän puhui kolme minuuttia ja kehotti Janukovytšia siirtymään syrjään ja poistumaan. Kumousjohtajille hän ilmoitti, että venäjän oli sallittava olla virallinen kieli Itä-Ukrainassa. Putinia hän kehotti lopettamaan sotilaallisen voiman käytön vedoten siihen, että Venäjä ja Ukraina ovat veljesvaltioita. Hän sanoi myös: ”Jos on pakko, voin anella polvillani. Mutta älä pane meidän kansaamme polvilleen.” Näin Zelenkyin poliittinen satiiri muuttui poliittiseksi aktivismiksi.

Ura viihteen parissa oli suonut hänelle keinon ylittää rajoja, vedota venäläisiin heidän omalla kielellään ja vakuuttaa heidät, joskaan ei välttämättä heidän johtajiaan, siitä, että Ukraina ei ollut minkäänlainen turvallisuusuhka. (s. 102)

KOHTI KIOVAA

Krimin valloituksesta 2014 Shuster hyppää taas vuoden 2022 Kiovaan. Taistelujen aikana Zelenskyin jokainen päivä käynnistyi puhelulla asevoimien komentaja Valeri Zalužnyille, johon hän oli tutustunut keväällä 2019, jonka hän oli nimittänyt tehtävään kesällä 2021 ja jolle hän oli antanut tälle kenraalin arvon 4.3.2022. Zalužnyi oli komentanut Ukrainan joukkoja vuodesta 2014, jolloin Putin lähetti venäläiset joukot valloittamaan Krimin ja kaappaamaan osia Itä-Ukrainasta.

Ennen helmikuun 2022 hyökkäystä Zalužnyi ja Zelenskyi olivat erimielisiä siitä, pitäisikö reservit kutsua aseisiin ja rajoja vahvistaa vai pidättyä noista toimista, jottei herättäisi pakokauhua kansassa ja antaisi Venäjälle tekosyytä iskuun. Kun hyökkäys alkoi, he pääsivät sovintoon: Zalužnyi vastasi sota-asioista ja piti presidentin ajan tasalla strategiastaan. Zelenskyi keskittyi keräämään kannatusta, kohottamaan taistelumoraalia, pitämään Ukrainaa esillä ulkomailla ja järjestämään maalle aseita ja talousapua sekä Venäjälle pakotteita. Euroopan parlamentille Zelenskyi lausui hyökkäyksen ensimmäisen viikon lopulla:

Todistakaa, että olette puolellamme. Todistakaa, ettette jätä meitä oman onnemme nojaan. Todistakaa, että todella olette eurooppalaisia, niin elämä voittaa kuoleman ja valo voittaa pimeyden. (s. 110)

EU suostuikin aseistamaan Ukrainaa, ja kansalaiset painostivat maitaan antamaan apua. Jatkaessaan avun vaatimista ja anelemista länneltä Zelenskyi myös lähetti itään viestejä halustaan neuvotella tulitauosta ja saada hyökkäys loppumaan. Sodan kolmantena päivänä EU sulki ilmatilansa venäläiskoneilta. Seuraavana päivänä Yhdysvallat liittolaisineen päätti jäädyttää venäläisiä kultavaroja ja venäläistä valuuttareserviä noin 300 miljardin dollarin  edestä. Pian osa Venäjän isoista lainanantajista irrotettiin maailman pankkijärjestelmästä.

Putinin juoksupoika, presidentti Aleksandr Lukašenka, ilmoitti 27.2., että neuvottelut voitaisiin pitää huomenna (!) Valko-Venäjällä. Hän kai oletti, etteivät ukrainalaiset kerkiäisi reagoida. Mutta ukrainalaiset ehtivät neuvotteluihin, joiden lopuksi osapuolet lupasivat pitää yhteyttä. Ukrainan diplomaatit, juristit ja upseerit työstivät sopimusehdotuksia, joissa maan ”pysyvä puolueettomuus” oli keskeinen. Ukraina lupasi myös hylätä suunnitelmat sotilasliittoon liittymisestä, jos se saisi Venäjältä ”turvatakuut”. Sopimukseen osallistuisi myös joukko ”takaajavaltioita”. Ukraina myös ehdotti Putinin ja Zelenskyin tapaamista, jossa sodalle voitaisiin neuvotella  loppu. Mutta Venäjä sanoi yhtä ja teki toista.

SOTILAIDEN SUOSIKKI

Mutta kenraali Zalužnyi tiesi venäläisten kolonnan matkaavan suoraan hänen ansaansa. Ukrainalaiset hidastivat ajokkien kulkua räjäyttäen siltoja, hajottaen patoa ja tuhoten kolonnaa lennokeilla, tykistöllä ja ohjuksilla. Tankit yrittivät edetä peltoja pitkin, mutta ne juuttuivat mutaan, kun maa oli vielä sula. Ne oli hylättävä tai hinattava pois. Polttoainekin alkoi loppua. Kiovan pohjoispuolisille teille kasautui jättiläismäinen jono helppoja maaleja. Ukrainan omat joukot myös pommittivat Hostomelin lentokentän kiitoradan murskaksi, niin etteivät Venäjän ilmavoimat voineet laskeutua sinne. Zalužnyin suunnitelma onnistui.

Venäjän armeija teki uskomattoman paljon virheitä. Sen komentorakenne periytyi Neuvostoliiton ajalta: alemmilta upseereilta puutui aloitekykyä, ja he tekivät vain työtä käskettyä eivätkä vaihtaneet lähestymistapaansa olosuhteiden mukaisesti. Zalužnyi totesi Shusterille myöhemmin: ”He valitsivat ratkaisun, joka sopi minulle parhaiten.” Kenraali myös kertoi, että venäläisten kartat olivat peräisin Neuvostoliiton ajalta. (Sic!)

Aluksi ulkomaiset sotilasjohtajat eivät uskoneet, että Ukraina voisi menestyä taistelussaan Venäjää vastaan, mutta sodan ensi päivät saivat heidät uskomaan, että Ukraina voisi torjua hyökkäyksen. Vaikka länsimaiden sotilasjohto alkoi korjata käsityksiään Venäjän muodostamasta uhasta, lännestä ei herunut riittävästi apua.

POMMISUOJASSA JA PAKOSALLA

Heti sodan ensimmäisenä päivänä presidentti laskeutui kymmenien metrien syvyyteen hallintorakennuksen alapuolelle bunkkeriin henkivartioiden, sotilaiden, avustajien ja neuvonantajien kanssa. Asevoimien komentaja asusti oman joukkionsa kanssa eri pommisuojassa esikuntarakennuksen alapuolella. Kaikki asuivat ahtaasti, ja vain muutamilla oli oma huone. Suojissa asustaneet eivät saaneet kertoa paikan sijainnista, rakenteesta eikä sisällöstä kenellekään. Oli kohtalon ivaa, että bunkkerit oli alkujaan rakentanut Neuvostoliitto ja niiden rakennuspiirustukset olivat yhä Moskovassa.

Sopeutuminen elämiseen maanalaisissa tiloissa työtoverien kanssa vei jonkin aikaa, mutta rutiinien myötä eläminen sai selkeän rytmin; 2–3 lämmintä ateriaa päivässä olivat siinä tärkeitä, vaikka annokset olivat pieniä. Myös vaatimaton kuntosali, pingispöytä ja TV-ruudusta katsotut elokuvat auttoivat ”viihtymään”. Kafeterian taulutelevisio näytti jatkuvasti Telemaratonia eli ympärivuorokautista uutis- ja kommentaariohjelmaa.

Joka aamu Zelenskyi neuvotteli ensiksi puhelimitse Zalužnyin kanssa. Keskusteli sitten avustajiensa ja neuvonantajiensa sekä läntisten johtajien kanssa, piti videoyhteydellä lehdistötilaisuuksia ja esiintyi myös Euroopan kaupungeissa. Hänen perheensä piileskeli milloin missäkin pari kuukautta. Olenakin noudatti tiukkaa päiväohjelmaa välttääkseen epätoivon, jota päivittäin kantautuvat ikävät uutiset herättivät. Hän teki läksyjä Kyrylon kanssa, valmisti ruokaa Oleksandran kanssa, lähetti sähköpostia henkilökunnalle ja ystäville sekä keskusteli miehensä kanssa, kun vain voi. Eristyksissä hän koki itsensä hyödyttömäksi ja avuttomaksi. Hän oli myös huolestunut, kun huomasi 9-vuotiaan poikansa kiinnostuvan sodasta.

Suljettu bunkkerielämä saattoi jollakin tavalla miellyttää Zelenskyitä, sillä siirryttyään kevään puolivälissä takaisin presidentin tiloihin Bankova-kadulle, hän työskenteli alaisineen ikkunattomassa huoneessa, jossa oli harmaat matot ja himmeä valaistus. Huoneessa oli vain yksi koriste, kolmikärki Zelenskyin tuolin takana. Muilla seinillä oli monitoreja ja kamera presidenttiä vastapäätä.

Kun Olena sai oman toimiston presidentin kansliarakennuksesta, Shuster sai tavata hänet siellä tiukan turvatarkastuksen jälkeen. Maan ensimmäinen nainen oli ryhtynyt auttamaan ukrainalaisia selviämään sodan aiheuttamista traumoista. Hän halusi tarjota sodan uhreille psykologista tukea, ja presidentti kannusti häntä tässä työssä. Hän sai lohtua siitä, että pystyi osaltaan edistämään voittoa sodassa ja uhrien kärsimysten helpottumista.

KANSAN PALVELIJASTA PRESIDENTIKSI

Venäjä miehitettyä 2014 Krimin ja Ukrainan itäiset maakunnat – Hersonin, Zaporižžjan, Luhanskin ja Donbasin – koomikko Zelenskyi piti rintamalla sotilaille konsertteja. Erään elokuisen konsertin jälkeen hän tapasi taisteluissa menehtyneen laskuvarjojääkärin lesken. Tämä kehotti häntä pyrkimään presidentiksi ja antoi hänelle muistoksi miehensä baretin. Myös sotilaat kannustivat Zelenskyitä kisaan.

Muutama kuukausi tuon rintamamatkan jälkeen Zelenskyi alkoi Olenan kanssa työstää sarjaa Kansan palvelija lukion historian opettajasta, joka nousee presidentiksi ja alkaa taistella korruptiota vastaan. Sarja oli poliittista fantasiaa mutta osui ajan hermoon.

Ohjelma pakotti Zelenskyin kuvittelemaan itsensä presidentin asemaan. – – Ukrainan kaltaisissa maissa, joissa korruptio tuntui usein olevan hallituksen ainoa todellinen taito, Zelenskyin hahmo Kansan palvelijassa oli käytännössä kuin luotu tekemään hänestä kansansuosikki. (s. 149)

Zelenskyillä oli vuoden 2014 alussa keskeneräisiä hankkeita venäläisten kumppaniensa kanssa, mm. viikoittainen uutisparodia, mutta Krimin valtauksen jälkeen hän sulki tuotantoyhtiönsä Moskovan toimiston ja lopetti hankkeita. Vuoden lopulla hän lakkasi periaatteen vuoksi työskentelemästä Venäjällä, minkä seurauksena hänen tulonsa pienenivät seitsemäsosaan aiemmasta. Hän otti Krimin valloituksen henkilökohtaisesti; hän oli esiintynyt ja lomaillut siellä ja 2013 hän oli hankkinut sieltä kesäpaikan.

Olena vastusti miehensä ajatusta presidentiksi pyrkimisestä. Ystävät ja liikekumppanit puolestaan pitivät siitä. Kvartal-ryhmän avustaja Juri Tyra kertoi Shusterille, että ystävät saivat koomikon vaivihkaa – kahdessa vuodessa – suostuteltua ja vakuuttuneeksi siitä, että hän pystyisi parempaan kuin yksikään presidentiksi pyrkivä poliitikko. Loppuvuodesta 2017 Ivan Baganov perusti Kansan palvelija -puolueen, ja huhtikuussa 2018 Zelenskyi kertoi Jurille – mutta ei Olenalle – lähtevänsä kilpaan. Vaimo sai tietää miehensä aikeista uudenvuodenaattona 2019, kun tämä ilmoitti asiasta TV-ohjelmansa mainoskatkolla. Ei ihme, että Olena oli asiasta kiukkuinen pari päivää.

Kiovan poliittiset piirit eivät ottaneet heti todesta Zelenskyin ilmoitusta. Uuden ehdokkaan päävastustaja, presidentti Petro Porošenko, piti miestä pellenä ja keltanokkana. Ukraina ei voisi valita koomikkoa asevoimien päälliköksi Venäjää vastaan käytävän sodan keskellä. Porošenko oli virkaan astuessaan 2014 luvannut pysyvää rauhaa, mutta ei ollut sitä saanut aikaan. Kun Zelenskyi asettui ehdolle, hän ei esittänyt mitään selkeää poliittista ohjelmaa. Hänen komediansa oli hänen kampanjansa.

Toisin sanoen suunnitelmana oli tehdä hänestä tyhjä taulu, johon äänestäjät voisivat heijastaa käsityksensä täydellisestä presidentistä. (s. 154)

Koko talven ja kevään 2019 Zelenskyi jatkoi esiintymistään Kansan palvelijassa sekä viikoittaisissa standupeissaan ja uutisparodioissaan miljardööri Kolomoiskyn omistamilla TV-kanavilla. Voidaan sanoa, että hän sai tästä epäreilua etua muihin ehdokkaisiin verrattuna. Läntiset diplomaatit olivat hämmentyneitä ja huolestuneita tavattuaan koomikon ennen vaaleja. Mahtaisiko hänestä olla presidentiksi? Putinin mielestä jotakuta voi kyllä esittää, mutta on kokonaan toista todella olla joku. – Ukrainan kansa, josta vain yhdeksän prosenttia luotti hallitukseen, kuitenkin rakasti Zelenskyitä.

Zelenskyin kampanjalupaukset syntyivät Studio Kvartal 95:n toimistossa, joka oli myös hänen päämajansa. Sieltä oli lähtöisin tämäkin lupaus:

Paljasta korruptoitunut virkamies, saat kymmenen prosenttia! (s. 159)

Myöhemmin presidenttinä hän allekirjoitti lahjonnan vastaisen lain, jonka perusteella paljastajille voitiin maksaa palkkio ja Zelenskyi tuli pitäneeksi lupauksensa.

Presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella ehdokkaita oli peräti 39. Zelenskyi sai eniten ääniä ja Porošenko toiseksi eniten. Toisella kierroksella Zelenskyi sai 73 % äänistä.

Poliittinen valta oli koko itsenäisyyden ajan heilahdellut puolelta toiselle, idästä länteen, halki sotien ja vallankumousten, ja nyt melkein kaikkien alueiden äänestäjät olivat menneet yhden ehdokkaan taakse. (s. 163)

Kansan palvelija -puolueen menestys jatkui edelleen, kun kahden kuukauden kuluttua pidettiin parlamenttivaalit. Silloin puolue sai ehdottoman enemmistön Verh’ovna Radaan.

KAIKELLA ON HINTANSA

Itsenäisyyden alusta asti Ukrainan poliittinen elämä oli ollut tempoilevaa ja vallasta oli taisteltu katkerasti. Zelenskyillä ei ollut aikomustakaan matkia edeltäjiensä johtamistapaa tai pyytää heiltä apua. Shuster toteaakin, ettei presidentti olisi oppinut noilta miehiltä muuta kuin, että valta on myrkyllistä ja nujertaa ihmisen, mustaa nimen, tarjoaa vaihtokauppoja ja uhkapelimahdollisuuksia, jotka osoittautuvat kohtalokkaiksi.

Jo puoli vuotta presidenttinä opetti Zelenskyille myös sen, että liittolaisuudetkin saattoivat muuttua. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump oli kutsunut hänet Valkoiseen taloon vaalien jälkeen, mutta aikaa vierailulle ei tahtonut löytyä. Ajatellen vuoden 2020 vaaleja Trump pyysi Zelenskyitä selvittämään Hunter Bidenin kytköksiä korruptioon. Jatkuvilla puheillaan Ukrainan korruptiosta Trump lähetti maailmalle viestin, ettei Kiovan hallitukseen voinut luottaa.

Ystäviinsä Zelenskyi kuitenkin nojautui. Monet hänen ystävistään ja kollegoistaan päätyivät hallintoon; koomikoista, käsikirjoittajista, näyttelijöistä ja PR-taitureista kehkeytyi isoja päätöksiä tekeviä teknokraatteja ja poliitikkoja. Alkuun alaiset puhuttelivat presidenttiä tuttavallisesti Volodjaksi, mutta siirtyivät vähitellen kutsumaan häntä muodollisemmin Volodymyr Oleksanrovytšiksi tai ukrainankielisellä virkanimellä Pane Prezidente.

Virkaan astuessaan Zelenskyi joutui paljastamaan varakkuutensa, jonka hän oli koonnut menestyksekkäällä koomikonurallaan. Hänen omaisuudestaan saatiin herkullisia otsikoita. Hänellä oli kesäpaikka Krimillä, vuokra-asunto Lontoossa, kokoelma kalliita kelloja ja useita off-shore yrityksiä Kyproksella. Kriitikot antoivat ymmärtää, että Zelenskyi oli yhtä turmeltunut ja kansasta etääntynyt kuin edeltäjänsä.

Jo presidenttikauden alussa Zelenskyin tärkein tavoite oli saada solmituksi rauha Venäjän kanssa hinnalla millä hyvänsä. Rauhasta ei näyttänyt olevan tietoakaan, mutta heinäkuussa saatiin sovituksi ensimmäinen vankienvaihto ja tulitauko Itä-Ukrainan sota-alueelle. Vaikka venäläiset rikkoivat yhtenään tulitaukoa, syyskuussa he vapauttivat 35 vankia, ja luovuttivat marraskuussa kolme kaappaamaansa alusta. Saksan ja Ranskan välityksellä järjestyi joulukuussa 2019 tapaaminen Zelenskyin ja Putinin kesken Pariisissa. Siellä sovittiin taas vankienvaihdosta.

Kun Shuster tapasi presidentin taas vuoden 2019 lopulla, hän yllättyi, että mies oli vanhentunut ja muuttunut vaalikampanjan jälkeen paljon enemmän kuin hän oli odottanut.

Hän ei ollut ainoastaan väsyneempi ja realistisempi. Hän tuntui saaneen tartunnan siitä poliittisesta / taudista, jota aikanaan halveksi ja jonka halusi parantaa: kyynisyydestä. (s. 179–180)

BUTSA

Yksi Zelenskyitä järkyttäneistä tapahtumista Venäjän erikoisoperaatiossa oli Kiovan esikaupunkien hävittäminen. Butšassa oli kirjailija Mihail Bugakovilla ollut oma datsa 1900-luvun vaihteessa, ja Shusterin isoäiti oli viettänyt siellä kesiä 1930-luvun lopulla. 2000-luvulla kaupunki oli siisti ja vehreä. Siellä oli hyvät koulut. Sinne muuttivat nuoret parit, jotka halusivat lapsilleen tilaa ja puhdasta elämää. Sinne pääsi Kiovasta alle tunnissa. Sodan alkaessa 2022 sinne lähti paljon kiovalaisia, sillä kansalaisille ei ollut tiedotettu amerikkalaisten varotuksista. Ajatus Butsasta taistelukenttänä tuntui mahdottomalta.

Venäjän ensimmäiset panssariajoneuvot saapuivat Butšan keskustaan aamulla 27.2., ja 29.3. Venäjän puolustusministeriö ilmoitti, että sen joukot olivat saavuttaneet Kiovan alueella päätavoitteensa ja siirtyvät rintaman muille lohkoille. Näin sen ei tarvinnut myöntää tappiotaan. Shusterin mukaan Ukrainan armeijalla oli apunaan tuhansia siviilitarkkailijoita ja vapaaehtoisia, poliiseja, järjestyksenvalvojia, eläkeläisiä metsästyskivääreineen ja lennokkeja käyttäviä teinejä, jotka pakottivat yhden maailman mahtavimmista armeijoista perääntymään.

Vierailunsa jälkeisenä päivänä Zelenskyi piti YK:n turvallisuusneuvostolle puheen, jonka pääaihe oli Butša. Hän puhui salin jättiruudulta omistaen puheensa siviileille,

joita ammuttiin kidutuksen jälkeen takaraivoon tai silmään, siviileille jotka ammuttiin noin vain kadulle, heitettiin kaivoon, jotta he saisivat kuolla kärsien, tapettiin kotiinsa tai muhin rakennuksiin, räjäytettiin kranaatilla, jyrättiin huvin vuoksi tankilla, kun he ajoivat autollaan, siviileille joilta katkottiin raajat, viillettiin kurkku, siviileille jotka raiskattiin ja tapettiin lastensa nähden. (s. 193)

Sen jälkeen Butšassa vieraili diplomaatteja, valtiomiehiä ja toimittajia, jotka näkivät venäläisten jättämät jäljet sekä sotarikostutkijat työssään ruumiinlöyhkän keskellä. He  välittivät tietoa ja vaikutelmia edelleen omiin maihinsa. Huhtikuun 8. päivänä saapui myös EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leiden. Butsassa käytyään hän tapasi Zelenskyin, joka oli juuri saanut tietää sen aamun tuhoisasta ohjusiskusta Kramatorskin rautatieasemalle. Von der Leiden toi puolestaan tiedon uudesta avustuspaketista: miljardin euron edestä sotilaallista apua ja toisen miljardin edestä taloustukea.

Zelenskyi uskoi hyökkäyksen ensi kuukausien ajan ja jopa Butsan hirmutekojen jälkeenkin, että Putinin kanssa voisi neuvotella järkevästi ja että Venäjän joukkojen hirmuteot olivat mahdollisesti pysyneet tältä salassa. Harhakuvitelmat hälvenivät sittemmin. Neuvotteluja kuitenkin pyrittiin jatkamaan, vaikka Petro Porošenko ja Julia Tymošenko johtivat mielenosoituksia Zelenskyitä vastaan ja syyttivät häntä Venäjän mielistelystä. Sosiaalisessa mediassa presidentti tuomittiin surkimukseksi ja petturiksi.

”PIMEYDEN RUHTINAS”

Shuster käsittelee kirjassaan vielä monia muitakin kiintoisia aiheita, esim. Zelenskyin vallankäyttöä ja sen muuttumista yhä itsevaltaisemmaksi sota-ajan erikoisvaltuuksien avulla. Kirjoittaja osoittaa, miten se ilmeni esimerkiksi yhden vastustajan, Viktor Medvedtšukin (s. 1954), eliminoimisessa.

”Pimeyden ruhtinaaksi” nimitetty varakas liikemies ja poliitikko oli toiminut Ukrainan itsenäistyttyä maan ensimmäisen presidentin, Leonid Kutšman, kansliapäällikkönä. Hän oli tukenut separatisteja ja välittänyt Donbasin taistelujen pahimpina aikoina 2014–2015 rauhanneuvotteluja pyrkien suostuttelemaan Ukrainaa hyväksymään Minskin sopimukset. Nämä olisivat merkinneet luopumista haaveista liittyä Euroopan unioniin ja Natoon. Ukrainassa sopimuksia kannattivat vain Venäjä-mieliset puolueet, joiden edustajia Shuster sanoo huijareiksi ja oligarkeiksi.

Medvedtšuk omisti useita televisiokanavia, joilla hän välitti Kremlin sanomaa. Hänen suvullaan oli omistuksia Venäjän kaasukentiltä ja öljyputkista, joten hänellä riitti rahaa puolueilleen ja muille hankkeilleen. Sitä paitsi hän sai Moskovasta miljardeja dollareita, jotta hän loisi maahan Venäjälle uskollisen verkoston. Rahat menivät kuitenkin ylelliseen elämään: huvijahteihin, autoihin, turkiksiin ja lahjuksiin. Hänen väitettiin myös auttaneen vaientamaan Ukrainan toisinajattelijoita Neuvostoliiton aikana. Mies oli Putinin uskollinen edustaja Kiovassa ja Ukrainan ainoa poliitikko, jolla tiedettiin olevan suora linja Venäjän presidentille. Yksityiselämässä Putin oli hänen tyttärensä Darian kummi.

Kun vuoden 2019 parlamenttivaaleissa Medvedtšukin puolue, Elämän puolesta, nousi Kansan palvelijan jälkeen toiseksi suurimmaksi puolueeksi, miehestä tuli Zelenskyin merkittävin poliittinen kilpailija. Kun presidentin puolueen suosio laski, hänen puolueensa kannatus nousi. 2.2.2021 Zelenskyi ryhtyi toimeen: hän kielsi Medvedtšukin puolueen ja jäädytti kymmenen muun puolueen toiminnan. Hän myös kielsi miehen ja puolueen hallitsemat kolme TV-kanavaa.

Kun kävi selväksi, että kanavien rahoitus perustuu sopimuksiin maahan hyökänneiden venäläisjoukkojen kanssa, me totesimme, että nyt riittää. Ne ottavat venäläisten rahaa ja pumppaavat sitä näihin kanaviin. (s. 234)

Tästä Zelenskyi sai kehut Yhdysvaltojen presidentiltä, vaikka parlamentin puhemies piti menettelyä perustuslain vastaisena. Tempun ansiosta Zelenskyin kansansuosio kuitenkin nousi vähän.

Zelenskyi sulki vastustajansa mediaimperiumin, koska piti sitä uhkana omalle suosiolleen ja koko Ukrainan olemassaololle. 19.2. hän meni vielä pitemmälle, kun hän takavarikoi vastustajansa perheen omaisuuden. Ihmisoikeusryhmät ja sananvapausaktivistit tuomitsivat hyökkäykset Medvedtšukin kimppuun, ja Venäjä reagoi 21.2. aloittamalla 3 000 venäläisen laskuvarjojääkärin harjoitukset Ukrainan rajan lähellä. Maaliskuussa Venäjä vielä lisäsi sotilaita rajoille. Silloin Ukraina alkoi käydä Nato-keskusteluja, ja Zelenskyin suosio kohosi taas hieman.

Pian presidentti antoi vielä Medvedtšukin pidätysmääräyksenkin. Miestä syytettiin separatistien tukemisesta, terrorismin rahoittamisesta ja maanpetoksesta. Seuraus oli kotiaresti, seurantapanta ja jatkuva poliisivalvonta. Mies yritti paeta naamioituneena ukrainalaissotilaaksi, mutta maan tiedustelupalvelu nappasi hänet Kiovan esikaupungissa, kun hän oli menossa Venäjän agenttien luo, jotka evakuoisivat hänet. – Kun sotavankeja vaihdettiin syyskuussa 2022, Venäjä vapautti 215 ukrainalaista vankia, joista 108 oli Azov-rykmentin jäseniä, ja Ukraina 55 luovutti venäläistä vankia, joiden joukossa oli myös Medvedtšuk, jota oli pidetty viisi kuukautta vangittuna salaisessa paikassa. Entinen kilpailija osoittautui Zelenskyin arvokkaimmaksi pelinappulaksi.; hänet laskettiin aika monen ukrainalaisen arvoiseksi.

HARKOVA JA HERSON

Shuster kirjoittaa myös monista sotatapahtumista. Harkovan ja Hersonin takaisin valtaus ovat kiintoisia sodanjohdon ja presidentin suhteiden kannalta. Armeijan komentaja Zalužnyi, joka oli varma ylipäällikönkyvyistään, piti tärkeänä etenemistä etelärintamalla Hersonin lähellä. Hän oli yrittänyt vastaiskua jo kesästä 2022 lähtien ja halusi jatkaa hyökkäystä syksyllä, mutta Zelenskyi pani syyskuun alkupäivinä 2022 kenraalieversti Oleksandr Surskyin johtamaan Ukrainan suurinta vastahyökkäystä Harkovan lähellä. Presidentinkanslia tuntui valmistelevan Surskyitä koko armeijan johtoon. Muutamassa päivässä hänen joukkonsa valloittivat satoja kaupunkeja ja kyliä takaisin.

Putin pyrki alkuun olemaan noteeraamatta koko kauheutta. Kun hänen joukkonsa hylkäsivät aseensa ja lähtivät pakoon, hän itse juhli Moskovan syntymäpäivää avaamalla yhdessä kaupungin puistoista jättimäisen maailmanpyörän. Sen moottori hajosi samana viikonloppuna jättäen kymmeniä kyytiläisiä roikkumaan tyhjän päälle – mikä oli täydellinen kuvajainen venäläisestä toimimattomuudesta. (s. 356)

Paikalliset asukkaat kertoivat venäläisten yrittäneen paeta varastamillaan autoilla ja polkupyörillä itään. Venäjän puolustusministeriö kertoi kuitenkin ”organisoidusta pyrkimyksestä siirtää joukkoja”.  Muutaman päivän perästä Zelenskyi vieraili vapautetussa Izjumin kaupungissa. – Shuster ei vielä kirjaa tehdessään tiennyt, että Zelenskyi nimitti helmikuussa 2024 Surskyin Ukrainan asevoimien uudeksi asevoimien komentajaksi.

Kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Venäjä joukot olivat menettäneet Harkovan, Putin kutsui palvelukseen 300 000 lisämiestä eli julisti ensimmäisen liikekannallepanon Venäjällä toisen maailmansodan jälkeen. Muutaman päivän päästä hän ilmoitti aikovansa liittää Luhanskin, Donetskin, Hersonin ja Zaporižžan alueet Venäjään, jolloin niiden asukkaat muuttuvat ikuisesti Venäjän kansalaisiksi. Zelenskyin vastaisku oli virallinen hakemus Natoon liittymisestä.

Surskyin johtama hyökkäys Harkovan lähistöllä oli tärkeä alueen ja ukrainalaisten taistelumoraalin kannalta, sillä se osoitti, että Ukraina kykenisi lännen aseiden ja tiedustelutietojen avulla vastustamaan Venäjän armeijaa ja mahdollisesti kukistamaan sen. Osa Zalužnyin alaisistaan murisi kuitenkin siitä, että koillinen hyökkäys oli ollut ennenaikainen ja imenyt liikaa voimia kenraalin koordinoimalta etelän hyökkäykseltä. Se eteni hitaasti ja tuotti suuria tappioita. Harkovan menestyksen ansiosta Zelenskyi sai kuitenkin Yhdysvalloilta lisää aseapua, joka alkoi näkyä myös etelässä.

Lokakuun 7. päivänä 2022 Putin juhli 70-vuotispäiviään. Seuraavana aamuna kello 6.07 eli hieman ennen auringonnousua räjähteillä lastattu rekka räjähti Kertsinsalmen ylittävällä Krimin sillalla saaden aikaan melkoista vahinkoa. Sillan symbolinen merkitys teki hyökkäyksestä dramaattisen – olihan Putin kutsunut sillan rakentamista ”ihmeeksi” 2018. Räjäytyksen jälkeen alkoi Venäjän sankarin mitalin saanut ja Syyriassa taistelukokemustaan hionut Sergei Surovikin soveltaa Ukrainassa taktiikoita, jotka rikkoivat räikeästi sodan sääntöjä: laukoi ohjuksia kohti siviili-infrastruktuuria, otti kohteikseen voimaloita, lämpölaitoksia ja sähkönjakelukeskuksia.

Marraskuun alussa Ukrainan joukot vapauttivat vihdoin Hersonin. 9.11. Surovikin, joka myös ”Kenraali Harmagedoniksi” kutsuttiin, ilmoitti valtiontelevisiossa venäläisten vetäytyvän kaupungista. Kiovassa ukrainalaiset juhlivat tapahtumaa avoimesti. Vaikka turvaväki vastusti, presidentti vieraili heti Hersonissa. Itse hän myönsi Shusterille, että se oli iso riski ja häneltä hieman holtitonta. Mutta vierailu oli tärkeä, sillä se rapauttaisi Putinin tarinaa valloituksistaan ja syventäisi Venäjän vetäytymisen häpeällisyyttä. Se myös voimistaisi Ukrainan tahtoa jatkaa läpi talven ja vähentäisi Putinin ydinaseuhkausten uskottavuutta ja suurvallan perusteluja.

Muutama päivä Hersonin vapautuksen jälkeen Shuster sai toimittajana olla mukana presidentin vierailulla kaupungissa ja näki kuinka Zelenskyi tapasi kannattajiaan keskusaukiolla ja vastaili toimittajien kysymyksiin – niin kuin usein ennenkin ilman luotiliiviä ja kypärää – samalla kun turvallisuusmiehet olivat huolissaan hänen hengestään. Venäläisten kanuunat olivat nimittäin kantaman etäisyydellä.

Kotimatkalla junassa Shuster pääsi keskustelemaan Zelenskyin kanssa. Tällöin paljastui, että presidentti lukee paljon historiateoksia sekä elämäkertoja, mutta että George Orwell on yksi hänen mielikirjailijoistaan ja että hän ihailee erityisesti koomikko Charles Chaplinia. Presidentti totesi taiteilijoista myös sen, että heidän vaikutuksensa on usein suurempi kuin tykistön. Hän tahtoi olla tuon joukon jäsen. Junassa hän sanoi venäjän joukoista myös:

Jos ne ahmaisevat meidät, aurinko himmenee myös sinun taivaallasi. (s. 385)

Kirjansa valmistumisvaiheessa kesällä 2023 Shuster ei tiennyt, miten Ukrainan ja Venäjän välisessä sodassa käy eikä ryhtynyt ennustamaan lopputulosta. Mekään emme tiedä sitä keväällä 2024.