Lehdistötutkijatkaan eivät ole rohjeneet tarttua aiheeseen, jonka aineisto käsittää useita satoja lehtiä, useimmat niistä äärimmäisen pienilevikkisiä ja lyhytikäisiä. Intoa rintamalehtien tutkimukseen on saattanut osaltaan hillitä sekin, että rintamalehdet sijaitsivat varsinaisen lehdistökentän ulkopuolella, sillä toisin kuin muita lehtiä, niitä ei koskenut ennakkosensuuri. Siksi rintamalehtien jutut olivat usein tavallista lehdistöä raväkämpiä ja toisaalta niissä saatettiin kirjoittaa aiheista, joista muu lehdistö joutui vaikenemaan.

Rintamalehdistä kiinnostunut tutkija törmää myös lähteistöongelmiin: rintamalehtiä tehneiltä TK-miehiltä (TK=tiedotuskomppania) ei ole olemassa yhtään muistelmateosta, joten tekijöiden näkökulma tutkimukseen on haettava muuta kautta.

Tutkimuskohde on varsin haasteellinen, mutta Pilke käsittelee aihetta onnistuneen tasapainoisesti. Perustellusti valittujen lehtiesimerkkien avulla lukijoille luodaan kuva rintamalehtien tuotannon taustalla vaikuttaneesta organisaatiosta monine eri vaiheineen ja  itse lehtien sisällöstä huumoripalstoista hartauskirjoituksiin, sotapropagandasta sivistystavoitteisiin.  Myöskin rintamalehtien edeltäjille, rauhan aikana ilmestyneille maanpuolustus- tai rykmenttilehdille, on omistettu oma lukunsa.

Tekijä korostaa useassa yhteydessä haluavansa keskittyä vain tiettyihin esimerkeiksi valikoituneisiin lehtiin. Tämä on hyvinkin perusteltua, jotta tutkimus ei paisu suhteettoman laajaksi. Koska lehtikentän monimuotoisuus kuitenkin nousee esille useaan otteeseen, olisi ollut mielenkiintoista nähdä jonkinlainen yleisesitys olemassaolevista lehdistä vaikkapa taulukkomuotoon koottuna. Lista tunnetuista lehdistä olisi tarjonnut yhtä lailla apua harvinaisia lehtiä kokoelmiinsa havittelevalle bibliofiilille kuin myös perustaa tulevalle, esimerkiksi rintamalehtien nimistöön perustuvalle jatkotutkimukselle. Teoksen lopussa liitteinä olevat taulukot keskittyvät kuitenkin ainoastaan painettuihin, tiedotuskomppanioiden kustantamiin lehtiin vuosien 1942 ja 1943 lopussa. Nimistötaulukon kokoamisen tuottama vaiva suhteessa sen tutkimukselle antamaan lisäarvoon on voinut askarruttaa tekijää, tai kenties hän ei katsonut sen kuuluvan tutkimuksen fokukseen.

Pääluku ”Lehden ja lukijan suhde”  olisi muita, temaattis-kronologisessa järjestyksessä eteneviä päälukuja ohuempana kaivannut vähän lisää lihaa luidensa ympärille. Tämän olisi voinut toteuttaa esimerkiksi hyödyntämällä tekijän nyt käyttämien rintamalehtien lukijakirjeiden lisäksi myös muuta aineistoa. Jo nykyisessä asussaan luku osoittaa miten suuri merkitys rintamalehdillä oli tavallisen sotilaan kannalta.

”Lehden ja lukijan suhde”  inhimillistää rintamalehdet ilmiönä: kyseessä ei olekaan enää vain Suomen armeijan sodanaikaisen tiedotusorganisaation kasvoton tuote, vaan julkaisu, jota monissa korsuissa odoteltiin tuomaan vaihtelua asemasodan pitkiin vuosiin ja joka osaltaan oli mukana luomassa suomalaisten sotilaiden yhteis- tai asevelihenkeä. On kuitenkin selvää, että liki 70 vuoden takaisen muutaman numeron ajan ilmestyneen lehden lukijasuhteen selvittäminen ei ole niitä yksinkertaisimpia seikkoja, ja Helena Pilke on päässyt tässä pitkälle jo päälähdeaineistonsa, rintamalehtien lukijapalstojen perusteella.

Koska tekijä kuitenkin muutamaan otteeseen kyseenalaistaa yltiöpositiivisen lukijapalautteen aitouden ja epäilee näiden kehujen olevan lehteä tehneiden TK-miesten kynästä lähtöisin, pohdin, olisiko lukijasuhdetta voinut selvittää myös toista kautta.

Olisin mielelläni nähnyt tekijän hyödyntävän myös oman kustantajansa SKS:n arkistoista löydettävissä olevaa nk. Korsuperinneaineistoa. Tämä n. 12 000 sivua laaja aineisto perustuu 1970-luvulla toteutettuun kansanperinnekeruuseen, jolla pyrittiin keräämään talteen veteraanien muistoja rintamaelämästä. Uskoisin että näin laajasta aineistosta olisi löytynyt myös rintamalehtiä koskevaa muistelua, jonka totuusarvo olisi saattanut olla suurempi kuin TK-miesten “väärentämiksi” epäiltyjen lukijankirjeiden. Nykyisessä muodossaankin väärennetyt tai sellaiseksi epäillyt lukijakirjeet muodostavat vain pienen osan materiaalista, mutta korsuperinneaineisto olisi saattanut avata kokonaan uusia näkökulmia rintamalehtiin. 1970-luvulla kerätyn muisteluaineiston välittämät näkökulmat saattaisivat erota merkittävästi sodanaikaisten lukijakirjeiden välittämistä mielipiteistä.

Kokonaisuudessaan teos on ehdottoman miellyttävä lukukokemus. Helena Pilke on tukkinut yhden lehdistö- ja sotahistorian tutkimukseen liittyvän aukon suomalaisessa historiankirjoituksessa ja luonut hyvän perustan jatkotutkimukselle. Tyylilleen uskollisena tekijä on samanaikaisesti luonut paitsi tasokkaan tutkimuksen myöskin maallikkolukijan käteen erinomaisesti soveltuvan teoksen, jossa teksti on sujuvaa ja rintamalehdistä tytönkuvineen ja räväköine, joskus sensuuria hermostuttaneine juttuineen piirtyy lukijalle elämänmakuinen kuva.

Arvostelu on ilmestynyt aiemmin Kanava-lehdessä