Uusintapainos Taiteilijakoteja-kirjasta on aivan uudennäköinen edeltäjäänsä verrattuna. Kultakauden taiteilijoiden ateljee-koteja esittelevä kirja on uusinut kasvonsa ja kasvattanut sisältöään kolmasosan verran. Kuitenkin sivujen koko on pienentynyt. Taidekirjan kangaskansista on kuoriutunut, toisaalta karsiutunut tietokirjamainen teos. Valokuvien sävyt ovat kylmentyneet ja taitto on uusittu. Taiton yleisilme on niukempi kuin ennen. Aukeamia ei enää saa levitettyä ihailtavaksi.

Alkuperäisessä teoksessa esitellään seuraavat taiteilijakodit: Järnefeltien Suviranta, Sibeliusten Ainola, Halosenniemi, Wikströmien Visavuori, Gesellius-Lindgren-Saarisen Hvitträsk sekä Cedercreutzin Harjula. Tekstin ja kuvien myötä on mukava turistina kurkistaa siihen säkenöivään kulttuurimurroksen aikaan, jota vuosituhannen vaihteessa ja alussa elettiin. Lähes kaikkiin kohteisiin liittyy kaupungin melskeestä ja houkutuksista pakeneminen maaseudun rauhaan, vaimoväelle alkeellisempiin oloihin. Suurmiesten idealismi suhteutuu arjen askareisiin perheenjäsenten puuhissa. Puitteet olivat upeat, mutta eivät ehkä koko totuus. Vanhoista valokuvista välittyy aivan toisenlainen tunnelma kuin nykypäivän otoksista. Joidenkin kotien prameus on myöhempää perua, kun perikunnat ovat koonneet kodeista mielenkiintoisia matkailunähtävyyksiä. Kokonaisuutena teos houkuttelee lukijaa tekemään oman pyhiinvaellusmatkansa ja löytämään oman käsityksensä taiteilijoiden luomisympäristöistä.

Kosmeettisista muutoksista huolimatta suurin muutos on kuitenkin teoksen sisällössä. Alkuperäiseen kokonaisuuteen on lisätty Tyko Sallisen, Jalmari Ruokokosken, myöhemmin Terho Sakin Humala ja Krapula, Axel Gallénin Kalela sekä Robert Kajanuksen Hevonpää. Kohteet tuovat mukavan lisän valikoimaan, mutta niiden esittely on hyvin toisentyylinen kuin aiempien kohteiden. Ensinnäkin Humalasta ja Krapulasta ei ole kuin pari ulkokuvaa. Kuvitus on täysin ristiriidassa teoksen idean kanssa esitellä taiteilijakoteja. Muut kohteet briljeeraavat sisäkuvilla ja tunnelmilla, nyt erilaisuus korostuu. Tieto on mielenkiintoista, mutta mausteet ja houkuttelevuus puuttuvat täysin. Teksti toimii myös vastapainona muiden taiteilijoiden idealistisille pyrkimyksille. Kajanuksen huvilan kohdalla kuvamateriaalin laatu ja määrä ovat ymmärrettäviä, koska aineisto on vanhaa ja kohde tuhoutunut.

Etukäteen Kalelan osuutta on mainostettu tämän kirjan merkittävimmäksi lisäksi. Kokonaisuuden kannalta olisi tekstiosuus kuitenkin kannattanut antaa suvun ulkopuolisen kirjoitettavaksi. Muissa teksteissä vallitsee tasapaino rakennuksen, sisustuksen ja asukkaiden välillä. Kalelan runollinen kuvaus rönsyilee sinänsä mielenkiintoisilla yksityiskohdilla, mutta kokonaisuuden tyylistä se poikkeaa huomattavasti. Välillä teksti on kuin raamatusta, välillä Kalevalasta. Samoin teksti on huomattavasti pidempi kuin muiden kotien esittelyt. Jorma Gallén-Kallelan maalausten ja esittelyn korostus tekstissä oli tarpeetonta, muidenkaan taiteilijoiden jälkeläisiä ei nostettu näin voimakkaasti ja jopa useammassa polvessa.

Jos Taiteilijakodeista olisi ilmestynyt aikoinaan tämä painos, en olisi sitä hyllyyni hankkinut, vaikka se sopisikin hyvin keittokirjojen riviin. Autokirjastoon sen sijaan olisin sitä voinut harkita Kotimaan luonto-oppaan ja sienikirjan kaveriksi.