Kreikkalainen runoilija Hesiodos (700-luvun lopulla e.a.a) on ensimmäinen länsimainen historiallisena henkilönä tunnettu kirjailija. Hesiodoksen teoksia hieman varhaisempien eeposten Iliaan ja Odysseian kirjoittajana tunnettu Homeros on lähinnä myyttinen kirjailijanimi useammalle yksittäiselle runonlaulajalle, joiden tuotoksista eepokset koottiin.

Tiedämme Hesiodoksen elämästä jonkin verran, sillä hän kertoo itsestään toisessa näihin päiviin asti säilyneessä teoksessaan Työt ja päivät (kr. Erga kai hemerai). Siinä hän kertoo mm. muuttaneensa perheensä mukana Vähästä-Aasiasta manner-Kreikkaan ja joutuneensa isänsä kuoleman jälkeen veljensä kanssa kiistaan perinnöstä.

Hesiodoksen 1020 säkeestä koostuva runoelma Jumalten synty (kr. Theogonia) kertoo isoista asioista, maailman ja jumalten synnystä. Teos alkaa koskettavalla omistuksella Helikonin muusille, jotka osaavat ”kertoa valheita kuin ne olisivat tosia”, mutta jotka osaavat myös puhua totta, jos haluavat (säkeet 27-28). Samalla aloitus on muusien ja koko runouden ylistys. Muusat ”kertovat siitä mikä on, / mikä tulee olemaan ja mikä on ollut” (säkeet 38-39). ”Heidän avullaan ihmiset voivat unohtaa vaivansa / ja saada helpotusta ahdistukseen” (säkeet 55-56).

Aivan aluksi maailmaan ilmestyy Khaos, eräänlainen suuri pimeä kuilu, jota on tulkittu kaikkeuden ensimmäiseksi tilaksi tai äärettömyydeksi. Kreikkalaisen mytologian tutkija Jean-Pierre Vernant kutsuu Khaosta ammottavaksi kidaksi, loputtomaksi pohjattomaksi tilaksi. Myllykosken suomennoksessa (säkeet 117-120) Khaoksen jälkeen ilmestyvät Gaia, Tartaros ja Eros. Tarkennuksena mainittakoon, että useimpien tarkistamieni editioiden ja tulkintojen mukaan Tartaros ei synny ensimmäisten jumaluuksien joukossa, vaan tekstissä esiintyvä Tartaros vain liittyy maaäiti Gaian luonnehdintaan: ”Maa, kaikkien niiden kuolemattomien ikuinen ja järkkymätön asuinsija, joille kuuluu Olympoksen luminen huippu ja leveäuumaisen Maan ytimessä sijaitseva usvainen Tartaros”. Näin tulkitsee käännösryhmä E. Salmenkivi, T. Nevanlinna, J. Porttikivi & M. Säntti, Nuoressa Voimassa 5-6 (1998). Tämän käännösvaihtoehdon mukaan säkeissä ei puhuta Tartaroksen syntymisestä, vaan mainitaan Tartaros vain ohimennen kuolemattomien jumalten asuinpaikkana. Kreikkalaisen mytologian maailma alkaa siis kolmesta kokonaisuudesta: Khaoksesta, Gaiasta ja Eroksesta.

Hesiodos ei käy pohtimaan, mistä tai miten nämä eri jumaluudet tai elementit syntyvät. Gaia on Äiti Maa, josta meidän maailmamme saa alkunsa. Gaia on eräänlainen vastakohta Khaoksen epämääräisyydelle, sillä hän on näkyvä, täsmällinen muoto. Hänestä syntyvät myöhemmin itsestään ”ilman kenenkään rakkautta” Uranos (taivas), vuoret ja Pontos (meri), ja Gaian liitosta sekä Uranoksen että Pontoksen kanssa syntyy lisää jumalia. Uranoksen kanssa Gaia saattaa maailmaan titaanit, jumalien ensimmäisen sukupolven. Tartaros puolestaan on maan alla oleva syvä tila; myöhemmässä kreikkalaisessa mytologiassa se miellettiin manalan syvimmäksi kolkaksi, jossa suuria rikoksia tehneet ihmiset ja jumalat kärsivät ikuista rangaistusta. Kristillinen traditio yhdisti Tartaroksen helvettiin. Hesiodoksen Eros on mahtava luonnonvoima, alkukantainen rakkaus tai halu, siis kaikkea muuta kuin myöhemmän antiikin ja meidänkin aikojemme tuntema pikkupojan hahmossa kuvattu veitikkamainen jumala.

Olemassaolevaa traditiota hyväksikäyttäen Hesiodos on muokannut jumalien sekavat sukupuut systemaattiseksi esitykseksi. Suuri osa runoelmasta on selvitystä siitä, kuka syntyi kenestäkin. Hesiodos luettelee Gaian, Yön (Nyks), Pontoksen (meri) ja titaanien lukuisia jälkeläisiä. Myyttisessä maailmassa vilisee erilaisia alkuhirviöitä, joista Kerberos, Hydra, Khimaira ja Sfinksi ovat tunnetuimpia. Samoin Hesiodos järjestää myös Zeuksen ja muiden jumalien jälkeläiset selkeiksi sukupuiksi.

Hesiodos kertoo lähinnä maailmasta ennen olympolaisten jumalien (Zeus ja kumppanit) valtaantuloa. Jumalten synnyssä on nähty vaikutteita babylonialaisista myyteistä, joissa jumalten vaiheita esitettiin myös tarinoina valtataisteluista. Ensimmäinen valtataistelu, joka käydään Uranos-isän ja Kronos-pojan välillä, päättyy Uranoksen tappioon ja kastraatioon. Uranoksen sukuelimistä syntyy meren vaahdossa (afros) tietenkin Afrodite, rakkauden pelottava jumalatar. Valta siirtyy Uranokselta hänen jälkeläisilleen titaaneille.

Seuraava jumalten taistelu on titaanien ja olympolaisten jumalien, seuraavan sukupolven, välillä. Kronoksen ja Rhean poika Zeus syöksee isänsä Kronoksen vallasta ja nousee jumalten kuninkaaksi. Titaanit nousevat olympolaista sukupolvea vastaan, mutta pitkän taistelun jälkeen titaanit kukistetaan ja syöstään maan alle Tartarokseen. Seuraa olympolaisten jumalien valtakausi.

Merkittävimpiä Hesiodoksen kertomista myyteistä on tarina Prometheuksesta. Prometheus yrittää huijata Zeusta peittämällä uhrieläimen lihan nahkoihin ja luut kiiltävään rasvaan. Tässä aitiologisessa myytissä selitetään syy (aition) siihen, miksi ihmiset uhrasivat jumalille luut ja rasvan ja itse syövät uhrieläimistä lihan. Prometheus myös varastaa jumalilta tulen, jonka Zeus on evännyt ihmisiltä, ja vie sen ihmisille. Rangaistukseksi Zeus lähettää ihmiskunnan koettelemukseksi naisen (Hesiodoksella nimeltä mainitsematon nainen, joka muualla kreikkalaisessa kirjallisuudessa tunnetaan Pandora-nimisenä). Tästä Zeuksen lähettämästä neidosta ”on peräisin naissukupuoli, joka elää kuolevaisten miesten kanssa heidän kärsimyksenään”. Katkerassa vuodatuksessaan Hesiodos vertaa naisia mehiläisyhdyskunnan kuhnureihin, jotka ”pysyvät sisällä turvallisessa pesässä ja ahmivat vatsaansa sen, mitä toiset ovat vaivalla hankkineet.”

Hesiodoksen oma teksti katkeaa olympolaisten jumalien sukupuun kohdalla. Runoelman loppuosa olympolaisten jumalien avioliitoista ja jälkeläisistä, säkeet 901-1020 ovat myöhempää lisäystä tai muokkausta, ehkä 500-luvulta e.a.a; sanasto ja käsitykset viittaavat 500-luvulle e.a.a).

Hesiodoksen Jumalten synnyn vaikutushistoria on mittava. Hesiodoksen välittämistä ja muokkaavista myyteistä ovat ammentaneet aineistoa niin antiikin kuin myöhempienkin aikojen filosofit ja runoilijat. Esityksellään maailman synnystä Hesiodos tavallaan ennakoi myöhempiä filosofisia pohdintoja kreikkalais-roomalaisessa antiikissa. Hänen kosmogoniset myyttiensä kautta voitiin pohtia siirtymistä kaaoksesta kosmokseen, järjestettyyn maailmaan. Myös monissa muissa kulttuureissa, mm. Egyptissä ja Mesopotamiassa, maailman syntyä hahmotettiin vastaavanlaisin myytein, joissa väkivaltaisten valtataistelujen kautta lopulta saavutettiin järjestys. Järjestyksen luominen kesti useita jumalten sukupolvia.

Jumalten synnyn suomentanut Päivi Myllykoski on aikaisemmin suomentanut Aristotelesta (Retoriikka ja Runousoppi yhdessä Paavo Hohdin kanssa, Gaudeamus 1997). Käännös soljuu sujuvasti ja kirkkaasti, vaikka Hesiodoksen kreikka on välillä juhlavaa ja jäykähköä. Runoelman eeppisyyteen kuuluu jatkuva tiettyjen formuloiden ja jumalien epiteettien toisto. Suomennoksen kuulaus ja kepeys antaa kuvan kielen helppoudesta, vaikka kääntäjä onkin joutunut painiskelemaan monenlaisten hankaluuksien kanssa, sillä kreikan kielen mutkikkaiden rakenteiden kääntäminen sujuvalle suomen kielelle ei ole yksinkertaista. Suomentaja on saanut aikaan luettavaa suomea, mutta onnistunut kuitenkin säilyttämään tuntuman alkutekstin vivahduksiin. Hesiodoksen Jumalten synnyn käyttökelpoisuutta varsinkin ns. suurelle yleisölle lisäävät suomentajan kirjoittama johdanto ja selitykset sekä liitteenä oleva juliste jumalten sukupuusta. Johdannossa valotetaan Hesiodoksen ajan kreikkalaista yhteiskuntaa, uskontoa ja eeppistä runoutta. Perusteellinen selitysosa on hauskasti ja asiantuntevasti kirjoitettu. Hesiodoksen Jumalten synty on siis varsinainen kulttuuriteko (toivottavasti ei kuitenkaan sanan klassisessa merkityksessä, jossa kulttuuriteko tarkoittaa ilmaiseksi puurtamista varsinaisen leipätyön ohessa).

Jumalten synty on ilmestynyt Tammen Olympos-sarjassa, jossa on julkaistu myös Ikivanha – Antiikin vitsejä ja sukkeluuksia, Otollinen tilaisuus – Antiikin faabeleita, Aiskhyloksen Oresteia ja Ksenofonin Hevostaito. Syksyllä 2003 sarjassa ilmestyy Petroniuksen veijariromaani Satyricon.