Kriisit ovat osa ihmiskunnan historiaa

Kriisien, katastrofien ja maailmanlopun ennustaminen on yleistynyt. Aiemmin ennustukset sijoittuivat useimmiten tieteiskirjallisuuden kentälle - ehkä yleisön rauhoittamiseksi. Eihän yleisö pelästy, jos fiktiivisessä teoksessa kerrotaan asteroidin iskemisestä maahan, tuhoisasta ydinsodasta, tappavan viruksen leviämisestä suurkaupunkeihin tai hätkähdyttävästä luonnonkatastrofista. Nämä ennustukset ovat nyt siirtyneet sanomalehtien ja aikakauslehtien artikkeleihin, ja niiden takana on usein jonkinlainen tutkimus tai asiantuntijan lausunto.

Jonstad, David: Sivilisaation loppu [Livet vid civilisationens slut]. Käännös: Salon TasausKohtuusPaja. Into, 2016. 281 sivua. ISBN 978-952-264-544-9.

Ruotsalaisen journalistin ja kirjailijan David Jonstadin teos Sivilisaation loppu ei tuo esille juurikaan uusia näkemyksiä, vaan nostaa esiin samoja teemoja, jotka ovat meille kaikille ennestään tuttuja tiedotusvälineistä. Näitä teemoja ovat mahdolliset finanssikriisit, öljykriisit, ilmastonmuutos, hirmumyrskyt, (ydin)sodat, maanjäristykset, kulutuskapitalismi ja niiden potentiaaliset uhat yhteiskunnalle. Näiden lisäksi hän nimeää riskitekijäksi EU:n byrokratian, joka paisuu paisumistaan eikä ehkä kykene suojaamaan meitä vaaran sattuessa. Tämäkään ajatus ei liene uusi, koska Euroopan unionia vastustetaan tänä päivänä ympäri Eurooppaa.

image

Kuva: Douglas Culham: Mud Road to Passchendaele, n. 1917, Beaverbrook Collection of War Art, Canadian War Museum, Ottawa, Ontario.

Monimutkaisuus lisää riskiä

Kirjoittaja väittää, että mitä monimutkaisempi yhteiskunta, sitä suurempi riski on sen tuhoutumiseen. Vaara tulee hiipien. Hän mainitsee yhteiskunnan kolme tukipilaria: energian, ekologian ja talouden. Kun ne horjuvat, tilanne on räjähdysherkkä. Talouskuplan puhkeaminen tuo vaikeuksia kaikille kansalaisille. Kirja ei tuo keskusteluun nyky-yhteiskunnan mahdollisista vaaroista uusia näkökulmia, koska se perustuu jo tuttuihin teorioihin ja laajaan kirjallisuuteen, jonka parissa Jonstad on tehnyt kiitettävää työtä.

Näyttää siltä, että talousteorioita on kahta eri tyyppiä: niitä, jotka toteutuvat, ja niitä, jotka eivät toteudu. Yhden maan ja koko maailman talous on itseään säätävä järjestelmä. Ihmiskunnassa on paljon luovuutta, joka kumoaa vedenpitävätkin negatiiviset teoriat ja ennustukset lähestyvästä tuhosta. Englantilaisen taloustieteilijän Thomas Robert Malthusin (1766–1834) kehittämän teorian mukaan ihmiskunnan piti nääntyä, koska ruoan tuotanto ei millään tavalla olisi voinut pysyä väestönkasvun vauhdissa. Mutta kuten tiedämme, maatalousmenetelmät alkoivat kehittyä 1800-luvun lopussa – 1900-luvun alussa niin nopeasti, että vaarana oli pikemmin jopa ruoan ylituotanto. Tämä osoittaa ihmisen innovatiivisuutta, jonka avulla maailmamme kehitys jatkuu spiraalissa nousten koko ajan eteenpäin tieteen ja koulutuksen avulla.

Kriisit vievät maailmaa eteenpäin

Historioitsijana voin vain todeta, että kriisit ovat olleet olennainen osa maiden historiaa. Ne avasivat sivilisaatiollemme uusia polkuja. Voisin luonnehtia kriisejä ja katastrofeja eräänlaisiksi haasteiksi, joista selviydyttyä päästään eteenpäin uudistuneena.

Kirjassa esitetyt kriisit eivät tunnu pelottavilta, koska kirjailija ei keskity niiden seurausten ja kauhujen kuvaamiseen tai pohtimiseen – ne jäävät ilmaan vain epämääräisinä ilmiöinä. Kirjailijan syyttävä sormi tosin osoittaa vallanpitäjiin, joiden pitäisi hänen mukaansa huolehtia yhteiskunnan turvallisuudesta, mutta jota he eivät tee. Hän toteaa, että esimerkiksi Ruotsi ei ole valmis kohtaamaan kriisitilanteita.

image

Kuva: Karl Brjullovin Pompejin viimeinen päivä 1830-33 kuvaa vuoden 79 Vesuviuksen purkautumista.

Jonstad hakee esimerkkejä sivilisaatioiden tuhosta historiasta. Hän mainitsee mayat, roomalaiset, khmeerit. Hän mainitsee myös Neuvostoliiton, Kuuban ja Yhdysvaltojen lama-ajan. Teoksesta kuitenkin puuttuu näiden vaikeiden aikojen yhteiskunnallisen murroksen perusteellinen pohdinta, joka olisi tuonut siihen lisää kaivattua syvyyttä. Teoksen laajin kuvaus koskee Rooman valtakuntaa.

Jonstad ihailee mahdollisuutta itse tuottaa ja kasvattaa ruokaa. Hän pitää sitä vihreänä tulevaisuuden vaihtoehtona.

Kirja ei tarjoaa mitään ratkaisuja tai skenaarioita katastrofien varalle, ja lukija jää sen lopussa tyhjän päälle. Kriiseihin ei syvennytä vaan todetaan, että ne ovat mahdollisia. Jonstad kuitenkin antaa lukijoilleen neuvoja, miten pitäisi toimia kriisin sattuessa. Hän kehottaa lukijoita tekemään yhteistyötä, virittelemään aivot, varmistamaan oma talous ja olemaan solidaarisia.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *