Kristinuskon kirkkojen nähdään usein ohjeillaan, määräyksillään ja erityisesti kielloillaan pyrkineen määrittämään ihmisten hyväksyttyä seksuaalista käyttäytymistä. Mikä on ollut sitten kristinuskon suhde seksuaalisuuteen? Minna Aholan, Marjo-Riitta Antikaisen ja Päivi Salmesvuoren toimittamassa teoksessa tarkastellaan tätä suhdetta siitä näkökulmasta, mitä kristinuskon opetukset ja kirkkojen antamat normistot ovat sanoneet yleensä seksuaalisuudesta, seksuaalisesta käyttäytymisestä, seksuaalisuuden maallisuuden (fyysisyys) luonteesta suhteessa henkiseen uskonnollisuuteen, ja aiheeseen vahvasti liitetystä sukupuolittuneisuudesta. Pienemmässä roolissa teoksessa on varsinkin kirkkoa lähellä olevien uskovaisten käyttäytymisen tarkastelu suhteessa kirkon opetuksiin. Aihepiiriä käsitellään kunnioitettavan pitkällä historiallisella aikavälillä, ulottuen vanhan testamentin kirjoituksista aina 2000-luvulle asti.

Aiheen ja pitkän ajan haasteeseen kirja pyrkii vastaamaan 15 yksityiskohtaisempaan tutkimusaiheeseen liittyvällä artikkelilla, alkaen Martti Nissisen tutkimuksella vanhan testamentin ruumiillisuus-käsityksistä, päätyen lopulta Hanna Palomäen tarkasteluun 2000-luvun Suomen kirkon ja nuorison seksuaalietiikasta. Osa kirjassa olevista artikkeleista perustuu olemassa olevaan tutkimuskirjallisuuteen, mutta iso osa käyttää myös ensisijaisia lähteitä (raamatun ja antiikin filosofien tekstejä, kuvallista aineistoa, kirkkolakeja, kirkollisten tuomioistuinten pöytäkirjoja, eri aikojen kristillisten teologien tekstejä, päiväkirjoja, yksityiskirjeitä, sanoma- ja aikakauslehtiä, kantaaottavia pamfletteja/teoksia, haastatteluita, kirkkojen julkaisemaa tiedotusmateriaalia tai julkisuuteen annettuja kannanottoja).

Jäsennys kirjassa on kronologinen ja artikkelit on jaettu neljään eri ajalliseen osioon: vanhan testamentin ja myöhäisantiikin väliseen aikaan, keskiaikaan, uskonpuhdistuksen ja 1900-luvun väliin, ja lopuksi 1900-luvun alusta meidän päiviimme. Teoksen avaa toimittajien muutaman sivun mittaisen, kirjan sisältöä yleisellä tasolla valottavan esipuheen jälkeen raamatuntutkija Martti Nissisen artikkeli, jonka aiheena on ruumiillisuus vanhassa testamentissa. Tilaa saavat pohdinnat siitä, kuinka VT:ssä ei eroteltu sielua ja ruumista toisistaan, juutalaisten kauneuskäsitykset, näkemykset ruumiin tarpeista ja sukupuolisuudesta, sekä ruumiillisista puhtauskäsityksistä. Nissisen mukaan VT:n ihmiset elivät vahvasti ruumiillaan ja seksuaalisuuteen mahdollisesti liittyneet häpeä ja negatiiviset arvottamiset kytkeytyivät patriarkaalisen perheyhteisön normien vastaiseen käyttäytymiseen, alastomuuteen tai ruumiin eritteisiin liittyviin sukupuolierityisiin puhtauskäsityksiin. Toisaalta esimerkiksi laulujen laulussa erotiikkaa, miesten ja naisten keskinäistä suhdetta ja kauneuskäsityksiä tarkasteltiin hyvin positiivisesti.

Kristel Nyberg puolestaan tarkastelee prostituutiota käsittelevässä artikkelissaan sekä naisen asemaa perheissä, orjina ja prostituoituina uuden testamentin ajallisessa ja paikallisessa taustakontekstissa( antiikin kreikkalainen ja roomalainen kulttuuripiiri), että vasta lopussa uuden testamentin avulla varhaisten kristittyjen näkemyksiä prostituutiosta. Nyberg pohtii tällöin erityisesti orjan aseman ja prostituoiden roolin välistä yhteyttä ja tämän esiintuomaa ristiriitaa Paavalin ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä. Artikkeli onkin luonteeltaan hieman takapainoinen, sillä alussa esitelty kulttuurinen konteksti jää osittain leijumaan erilleen itse kirjan pääaiheesta, vaikka sinänsä relevantti oleellinen tausta onkin.

Ajan kolmea muuta artikkelia yhdistää varhaiseen kristinuskoon liittyvä seksuaalinen asketismi, eli pyrkimys irtautumaan seksuaalisuudesta sekä fyysisesti että henkisesti. Esimerkiksi raamatuntutkija Ismo Dunderberg pohtii Jeesuksen mahdollista seksuaalista käyttäytymistä, pyrkien vastaamaan nykyajan kulttuurituotteiden (esim. elokuva ”Kristuksen viimeinen kiusaus” tai kirja ”Da Vinci-koodi”) esittämiin näkemyksiin. Dunderberg testaa raamatun teksteihin perustuen neljää erilaista seksuaalisen käyttäytymisen vaihtoehtoa: avioliittoa, seksuaalisia suhteita, homoseksuaalisuutta, tai askeesia, joista periaatteessa kaikista voisi ainakin raamatun luovalla tulkinnalla saada todisteita esiin. Vaikka lopputulokseksi ei saadakaan mitään varmaa, niin Dunderberg osoittaa, että käytännössä uskonnollisesta ajallisesta kulttuurista ja Jeesuksen näkemyksistä ja tavoitteista voidaan hahmottaa, että lopulta konkreettinen seksuaalinen askeesi olisi ollut uskottavin vaihtoehto. Risto Uro puolestaan tarkastelee artikkelissaan varhaiskristillisen seksuaalisen asketismin luonnetta ja elämänkäytäntöjä avioliiton aiheuttamien huolten ja seksuaaliseen toimintaan liittyvien vaarojen kautta. Samaa varhaiskristillisen asketismin teemaa jatkaa teologi ja historiantutkija Päivi Salmesvuori, joka tarkastelee yksityiskohtaisesti myöhäisantiikin miespuolisten askeettien toimintaa, näkemyksiä ja heidän kohtaamiaan seksuaalisia koettelemuksia ja niiden teologisia/lääketieteellisiä tulkintayrityksiä: esimerkiksi jos päänsisäinen uskonnollinen seksuaalisuudesta irtautunut vakaumus ei ollut johtanutkaan vaikkapa yöllisten siemensyöksyjen loppumiseen. Vaikka kristillinen asketismi ja yleensäkin kristinuskon luonne korostavat miesten roolia, niin sekä Uro, että Salmesvuori pyrkivät ottamaan kantaa myös naisiin seksuaalisen asketismin suhteen. Keskinäinen yhteys Salmesvuoren mukaan varsinkin antiikin ajan lopulla alkoi vähitellen muotoutua erityiseksi neitsyysteologiaksi.

Keskiaikaa käsittelevän osuuden kirjassa aloittaa Päivi Salmesvuori, jatkaen askeettisuuden teemaa tarkastelemalla ensin varhaiskeskiajan pyhimyselämänkertojen seksuaalisuuteen liittyvää sisältöä. Tekijä käsittelee artikkelissaan myös sekä sydänkeskiajan kirkon tavallisten ihmisten elämään ulottuvaa normienantoa tarkastelemalla sallitun seksuaalisen kanssa käymisen ohjeistusta ja aiheeseen liittyvää rippivelvollisuutta, että myöhäiskeskiajan osalta asketismille aivan vastakkaista eroottis- ja seksuaalihenkistä mystiikkaa. Kirkkohistorioitsija Kirsi Salonen puolestaan tarkastelee keskiajan papiston selibaattiohjeistuksen kehittymistä kanonisessa oikeudessa 1000-luvun alussa sekä kirkollisten oikeuslähteiden avulla papiston käytännössä usein ohjeille vastakkaista seksuaalista käyttäytymistä. Uskontotieteilijä Aila Viholainen, käyttämiinsä kuvalähteisiin ja niitä tulkitsevaan tutkimuskirjallisuuteen perustuen tulkitsee vahvasti ruumiillisuuteen, alastomuuteen ja seksuaalisuuteen liittyvää katolisen kirkon kuvastoa (maalauksia, mosaiikkeja, veistoksia, reliefejä uskonnollisten tekstien kuvituksia ja piirroksia). Käytettävät aiheet korostavat tällöin eräänlaisessa varoittavassa mielessä niiden kirkon mielestä negatiivista luonnetta. Esimerkiksi synti/lankeaminen projisoitiin erityisesti naisiin tai hyvä ja paha erotettiin toisistaan. Tekijä pohtii myös aikalaisten katseen tulkintaa suhteessa avoimen seksuaaliseen kuvastoon sekä kuvaston näytteillepanon motiiveja.

Reformaation jälkeiselle osiolle siirryttäessä kirkkohistorioitsija Kaarlo Arffman käsittelee ensin tiiviissä artikkelissaan katolisen ja luterilaisen kirkon näkemysten eroavaisuutta suhtautumisessa seksuaalisuuden ja avioliiton väliseen suhteeseen. Keskiajan näkemykset siitä, että ruumiillisuus ja seksuaalisuus olivat vältettävää ja naimattomuus positiivinen asia, muuntuivat nyt luterilaisen kirkon oppien myötä seksuaalisuuden ja avioliiton positiivisempaan arvottamiseen, mutta kirkko kuitenkin pyrki entisestään määrittämään sitä, että seksuaalisuus tapahtuisi vain avioliiton puitteissa, mikä olisi koskenut myös kirkonmiesten selibaattisäädöksiä. Reformaatioliikkeen sisällä oli kuitenkin eri ääripäihin sijoittuvia näkökantoja seksuaalisuuden roolista (esimerkiksi asketismi tai moniavioisuus). Luterilaisen kirkon edustamaa monimuotoisuutta esitellään edelleen vielä kahden eri artikkelin verran. Samalla kirjan maantieteellinen painopiste siirtyy koskemaan yleiseurooppalaisen näkökulman sijaan enemmän Suomea. Kirkkohistorioitsija Esko M. Laine tarkastelee radikaalipietistien ajatusten ja toiminnan avulla yksittäisten ajattelijoiden ja liikkeiden luterilaisesta kirkosta eroavia näkemyksiä seksuaalisesta kanssakäymisestä 1600-luvulla ja 1700-luvun alussa Saksassa ja erityisesti Suomessa. Tällöin esiin tulee radikaalipietistien teologisen ajattelun suuri vaihtelevuus äärimmäisestä seksuaalisesta pidättävyydestä aina seksuaalisen kanssakäymisen arvostamiseen erityisenä positiivisena hengellisyyden ilmauksena lopun aikojen edellä.

Kirkkohistorioitsija Ilkka Huhta puolestaan selvittää 1800-luvun suomalaisten herätysliikkeiden johtomiesten esittämiä kielteisiä näkemyksiä ja kannanottoja aikakauden seksuaalisesta käyttäytymisestä (esimerkiksi haureudesta, huoruudesta ja seksuaalisesta vapaamielisyydestä). Osaltaan kirjoittaja tarkastelee erityisesti herännäisjohtaja Nils Gustaf Malmbergiin liittyneitä, sekä herännäispiireissä, että laajemmassa julkisuudessa liikkuneita huhuja tämän seksuaalisesti siveettömästä elämästä. Historiantutkija Pirjo Markkola puolestaan tarkastelee 1800-1900-luvun vaihteen suomalaisessa sanomalehti- ja kirjallisessa julkisuudessa esiintyneitä, yleiseltä kristilliseltä arvopohjalta ponnistaneiden, moraalireformistien (naisjärjestöjä, papistoa, sivistyneistön edustajia) kannanottoja absoluuttisen sukupuolimoraalin (sallittu seksuaalisuus vain avioliitossa) puolesta. Markkola keskittyy erityisesti miesten sukupuolisiveettömäksi nähtyyn toimintaan kohdistuvaan kritiikkiin, tarkastellen erityisesti prostituutiota, miesten oletettua siveetöntä heikkoutta siveyden sukupuolihierarkiassa ja vain kohtuullisen määrän seksuaalisuutta sisältävien avioliittojen puolesta puhumista.

Viimeisessä, 1900- ja 2000-lukuja ruotivassa osiossa tarkastellaan seksuaalisuusteemaa sekä luterilaisen, ortodoksisen, että katolisen kirkon kautta. Osion aloittaa kirkkohistorioitsija Minna Aholan artikkeli Suomen luterilaisen kirkon seksuaalisuuteen ja miehen sekä naisen rooleihin liittyvistä kannanotoista ja näkemyksistä vuosina 1945-1968 kirkollisen aikakauslehti Vartijan sivuilla. Suomalainen yhteiskunta tuona ajanjaksona oli sosiaalisten ja seksuaaliseen käyttäytymiseen liittyvien muutosten alaisina, jolloin kirkko joutui ottamaan kantaa niin avioeroihin, ehkäisyyn, tanssimiseen, seksuaalisuutta ja kristinuskoa kommentoivaan kirjallisuuteen kuin seksuaalisuuden merkitykseen uskossa ylipäätään. Ikonitutkija Aune Jääskinen puolestaan tarkastelee selibaattikysymykseen liittyvää ohjeistusta ja käytäntöä Suomen ortodoksisen kirkon papiston, munkkien ja nunnien kohdalla viime vuosisadalta tähän päivään, avioliiton merkitystä ja nuorison kasvatusta sekä kirkon suhdetta homoseksuaalisuuteen. Teologi ja kehitysmaatutkija Elina Vuola puolestaan tarkastelee kriittisellä otteella vuoden 1962-65 jälkeisiä roomalaiskatolisen kirkon kannanottoja seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvissä kysymyksissä (esimerkiksi abortti, ehkäisy tai feministisen liikkeen nostamat perinteisen kristillisen mies-nais -hierarkian haastavat vaatimukset) suhteessa tavallisten ihmisten todellisuuteen ja nykypäivän maailmaan. Kirjan päättää kirkkososiologi Hanna Salomäen artikkeli kirkon ja erityisesti nuorison 2000-luvun seksuaalietiikasta, jossa käsitellään Suomen luterilaisen kirkon nykyistä epäselvää kantaa seksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin, Tosi Rakkaus Odottaa -liikkeen sanomaa, rakkauden ja seksuaalisuuden painostavaa merkitystä nuorille, sekä melko yleisellä tasolla nykymedian toimintaa eräänlaisena moraalisten arvojen vartijana.

Kuinka kirja kokonaisuutena sitten onnistuu tarkastelemaan kristinuskon ja seksuaalisuuden suhdetta? Mielestäni vähintäänkin kelvollisesti. Selväähän on, että enemmän tai vähemmän hyvinkin rajattuihin aiheisiin liittyvät artikkelit eivät voi tuottaa täydellistä kokonaiskuvaa laajan aihepiirin 2000-vuotisesta ajanjaksosta. Tätähän ei voi yksittäiseltä artikkeliteokselta edellyttääkään. Kuitenkaan kokonaiskuvan ei voi kirjan lukemisen jälkeen sanoa jääneen erityisen hajanaiseksi, sillä ensinnäkin useamman artikkelin keskittyminen aina kuhunkin tiettyyn aikakauteen jäntevöittää tarkastelua, ja tuo esiin eri aikojen historiallisia erityispiirteitä.

Toisekseen sekä aikakausien sisällä, että koko tarkasteluajanjakson puitteissa useissa artikkeleissa tulee esiin yhtenäisiä isoja teemoja ja kysymyksiä, kuten esimerkiksi suhtautuminen ruumiillisuuteen tai haluun/himoon, kirkollisten näkemysten ja normien sukupuolittuneisuus(mies/nainen), kysymys avioliiton merkityksestä tai vaikkapa uskovaisten omakohtaiset koettelemukset/ristiriidat kirkollisten normien ja oman seksuaalisuuden välissä. Kirjassa erityinen arvo löytyy kuitenkin artikkeleiden rajattujen aihepiirien yksityiskohtaisesta tarkastelusta ja laajemmalle lukijakunnalle ne ovat erityisen kiinnostavia siitä syystä, että niissä avataan tutkimuksellisesti auki useimmille monesti ainakin etäisesti tuttuja aiheita. Tällaisista mainittakoon esimerkiksi useammassa artikkelissa tarkasteltu Paavalin 1. korinttolaiskirjeen sisältö, tai mitä Augustinus, jota on perinteisesti pidetty kristinuskon seksuaalikielteisyyden ylimpänä auktoriteettina, todella oli mieltä seksuaalisuuden ja uskon välisestä suhteesta tai vaikka millaista oli kirkonmiesten selibaattisäädöksien ja todellisuuden välinen suhde.

Kirjan artikkelit ovat kautta linjan sekä miellyttävällä että analyyttisellä tyylillä kirjoitettuja, ja suhteessa toisiinsa sekä tasollisesti että sivumäärällisesti hyvässä tasapainossa. Täten Taivaallista seksiä -teos onnistuu luonteeltaan tasapainoilemaan laajemmalle lukijakunnalle soveltuvan tietokirjan ja kristinuskon ja seksuaalisuuden suhteesta erityisesti kiinnostuneiden tutkijoiden vaatiman spesifin tutkimuksen välissä. Kirjan tieteellisenä ansiona ei ole pelkästään kristinuskon ja seksuaalisuuden välistä suhdetta tarkastelevan kansainvälisen ja kansallisen tutkimuskirjallisuuden annin esittely lukijalle, vaan useat artikkelit ovat alkuperäislähteiden käytön vuoksi myös laajempaan julkisuuteen saatettua asiantuntevaa alan perustutkimusta. Tekstit on yleensä loppuviitoitettu hyvinkin tarkasti, ja monesti viitteistä löytyy vielä lisäinformaatiota aihepiiristä. Kirjan käytettävyyttä yksittäisistä teemoista kiinnostuneille lisää kelpo hakemisto. Sivulla 380 oleva kirjoittaja-listaus olisi kuitenkin voinut informatiivisempi, sillä nyt kirjoittajien oppialat ja aiheeseen liittyvät tarkemmat tutkimusintressit jäävät selvittämättä. Osaltaan kirjan positiivinen merkitys on myös siinä, että varsinkaan Suomen kielellä seksuaalisuuden tutkimusta historiallisesta näkökulmasta ei ole olemassa liikaa.