Kuinka tilassa eletään, kuinka tila elää

Teoksessaan Eletyt tilat ja sukupuoli (2006) Kirsi Saarikangas tekee eräänlaisen välitilinpäätöksen tuotannostaan. Teos koostuu artikkeleista, jotka ovat valmistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Osa niistä on julkaistu aiemmin ja toiston vähentämiseksi tekstejä on nyt joiltakin osin lyhennetty. Yleisesti ottaen teoksen julkaisulla lienee siis toisaalta haluttu parantaa aiemmin julkaistujen tekstien yleistä saatavuutta ja toisaalta saattaa julki pöytälaatikon perukoille jääneitä aihioita.

Saarikangas, Kirsi: Eletyt tilat ja sukupuoli. Asukkaiden ja ympäristön kulttuurisia kohtaamisia.. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. 279 sivua. ISBN 951-746-831-8.

Teoksessaan Eletyt tilat ja sukupuoli (2006) Kirsi Saarikangas tekee eräänlaisen välitilinpäätöksen tuotannostaan. Teos koostuu artikkeleista, jotka ovat valmistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Osa niistä on julkaistu aiemmin ja toiston vähentämiseksi tekstejä on nyt joiltakin osin lyhennetty. Yleisesti ottaen teoksen julkaisulla lienee siis toisaalta haluttu parantaa aiemmin julkaistujen tekstien yleistä saatavuutta ja toisaalta saattaa julki pöytälaatikon perukoille jääneitä aihioita.

Tämä on perusteltua, sillä Saarikangas tutkimuksissaan tuonut esiin niin sanotun tilallisen käänteen synnyttämät näkökulmat kenties laajemmin kuin kukaan toinen suomalainen tutkija. Nyt julkaistu artikkeliteos pitäytyy saman tematiikan parissa, jota Saarikangas on käsitellyt niin hänen väitöskirjassaan Model Houses for Model Families (1993) kuin suurteoksessaan Asunnon muodonmuutoksia (2002). Eletyt tilat ja sukupuoli tarkastelee "eri näkökulmista asukkaiden ja arkisen ympäristön, tilan ja sukupuolen välisiä suhteita sekä rakennetun ympäristön merkityksiä ja merkitysten muotoutumista".

Saarikankaan edustama uusi tilatutkimus tarkastelee kohdettaan – ”tilaa” – ennen kaikkea rakennetun ympäristön ja sen käyttäjien summana. Sosiaaliset suhteet, ihmisten identiteetti ja valtasuhteet muotoutuvat erilaisissa tiloissa ja toisaalta tiloja käyttävät ja elävät ihmiset luovat ne arkisessa elämässä niihin liittämillään merkityksillä. Tämä vuorovaikutuksellinen prosessi on käsillä olevan teoksen keskiössä. Fyysisen, mitattavissa ja määritettävissä olevan tilan rinnalla kulkevat kokemukset, muistot ja muut subjektiiviset tulkinnat samasta tilasta.

Teoksen ensimmäisissä artikkeleissa Saarikangas käy läpi tilan käsitettä aiemmassa (taidehistoriallisessa ja arkkitehtuuri)tutkimuksessa. Hän esittää uusien näkökulmien edellä jo kuvattua ydintä referoimalla muiden muassa Michel de Certeauta, Maurice Merleau-Pontya, Henri Lefebvrea ja Michel Foucaultia sekä kuvaamalla kritiikkiä, jota vanhempaan tutkimukseen on kohdistettu. Ero vanhemman taide- ja rakennushistoriallisen tutkimuksen sekä uuden ”tilatutkimuksen” välillä näyttäytyy suurena. Lähtökohdat ovat siirtyneet ääripäästä toiseen. Aiemmin yksiselitteiseksi ymmärretyt, ensisijaisesti fyysisiksi ja esteettisiksi kokonaisuuksiksi nähdyt rakennetut ympäristöt nähdään komplekseina prosesseina, joiden merkitykset muotoutuvat sosiaalisessa kanssakäymisessä. Rakennettu tila ei ole arkielämän passiivinen ja neutraali kulissi, vaan sitä aktiivisesti ohjaava tekijä, jopa vallankäytön muoto.

Myöhemmissä artikkeleissa kysymyksiä lähestytään empiiristen esimerkkien kautta. Aineiston valinnassa on pyritty moniäänisyyteen ja arkkitehtuurin ”suunnittelija-sankareiden” staattisen tilakäsityksen kyseenalaistamiseen. Artikkeleissa on käytetty muun muassa muistitietoaineistoa, valokuvakokoelmia, Saarikankaan oman lapsen piirustuksia sekä erään taitelijan teossarjaa. Pääsääntöisesti aineistot avautuvat uskottavasti. Ainoastaan Mary Kellyn äitiyttä koskevan taideteossarjan pohjalta syntynyt kirjoitus ei täysin istu kokonaisuuteen temaattisesti.

Esimerkiksi artikkelissa Arkkitehtuurin esittäminen ja puuttuvat käyttäjät Saarikangas tulkitsee ”uteliaalla silmällä” yksittäisestä 1950-luvun asunnosta otetusta valokuvaparista kuvaushetken yleisiä asumiseen ja arkkitehtuuriin liittyviä ihanteita, mutta onnistuu alleviivaamaan myös normatiivisten sukupuoliroolien merkityksen asuntosuunnittelussa. Toisessa kuvassa olevan yksittäisen mieshahmo synnyttää monia kysymyksiä asunnon tilanjanon sukupuolisuudesta. Näin kyseenalaistuu valokuvien esitystavan ja yleisemmin arkkitehtuurin neutraalisuus – arkielämässään ihminen kävelee aina rakennettuun ympäristöön suunnitteluvaiheessa liitettyjen merkitysten yli.

Artikkelissaan Lähiöiden eletyt tilat ja laidat Helsingin seudulla hän nostaa esiin lähiöitä koskevan ristiriidan. 1960- ja 1970-luvulla rakennetut asuinalueet saivat 1980-luvulla lähes yksinomaan negatiivista huomiota osakseen julkisuudessa, mutta 1990-luvulla kerätyissä muistitietoaineistoissa niitä kuvataan pääsääntöisesti myönteisessä sävyssä. Alueet ovat asukkaiden näkökulmasta moniulotteisempia kuin tietyt yleistävä määritykset antavat olettaa. Muistelmien nostalgisuus on itsessään muistoja rajaavaa, mutta samalla se osoittaa myös lähiöihin kohdistetun kritiikin yksisilmäisyyden. ”Asiantuntijatieto” on sivuuttanut ihmisten tunteikkaan sitoutumisen omaan kotiseutuunsa. Lähiöistä on tullut ihmisten kotiseutuja maalaisidyllin tai vanhemman kaupunkimiljöön tapaan, Saarikangas huomauttaa.

”Tilallisessa käänteessä” on kyse äärimmäisen arkipäiväisten tai tiedostamattomien ilmiöiden nostamisesta passiivisesta olemisesta aktiivisen tarkastelun keskipisteeksi. Elinympäristömme itsestäänselvyydet avautuvat sosiaalisina lainalaisuuksina, jotka eivät ole kiveen hakattuja. Parhaimmillaan tuloksena on ansiokkaita avauksia, mutta toisaalta taistelu vanhempaa tutkimustraditiota vastaan on paikoin turhankin kärjistävää. Foucaltilainen ahdistava valta ja vallankäyttö pyrkii kaikkivoipaisuudessaan pursuamaan ovista ja ikkunoista sisään ja ulos. Arkisista toimenpiteistä tulee kulttuuristen merkitysten muotoutumisten myrskyjä. Elinympäristössämme mikään ei ole kiinteää, yksiselitteistä ja sellaista kuin luulemme, tai sitten se on juuri sitä mutta kukaan ei ole oikeutettu sanomaan mitä se on.

Kiistämätöntä kuitenkin on, että kärjistysten kautta syntyy uutta. Historioitsijana allekirjoittanut odottaa milloin ”tilallinen käänne” vaikuttaa paikallishistorialliseen tutkimustraditioon, tarkemmin sanoen historioitsijoiden tekemiin paikallishistorioihin. Asukkaiden tekemien kylä- ja kaupunginosakirjojen kautta on käynyt selväksi, että historioitsijoiden perinteinen ”väestö, elinkeinot, hallinto” -näkökulma ei kenties tavoita oleellisinta paikasta ja tilasta.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *