Kukapa sotaa selvin päin kestäisi

Viinalla terästetty sota on ensimmäinen kattava teos alkoholinkäytöstä rintamaoloissa 1939-44. Sotavuosina moni nuori suomalaismies otti ensimmäiset ryyppynsä ja aika muovasi muitakin käytäntöjä, humalahakuista juomista ja tulevaa ”kieltolaki”-sävytteistä alkoholipolitiikkaa.

Pulkkinen, Jonna, Wist, Mika: Viinalla terästetty sota. Alkoholi sotavuosina 1939-1944.. Atena Kustannus Oy, 2017. 264 sivua. ISBN 978-952-300-343-9.

Taistelukentillä ja juoksuhaudoissa on ryypätty kautta historian. Alkoholi ja usein vahvemmatkin piristeet ovat auttaneet jaksamaan ja kestämään rasitukset sekä unohtamaan koetut ja nähdyt kauheudet.

Viinaryypyillä on myös palkittu ”urotöistä”. Asiasta on vaiettu, päihteiden siivittämät sotarikokset jääneet rankaisematta ja monet humalapäissä tehdyt virhearviot johtotasolla unohdettu. Niin Suomessa kuin muuallakin. Rehellisiä kuvauksia alkoholin käytöstä rintamaoloissa ei ole esimerkiksi suomeksi saanut juuri lukea – ellei nyt sitten Tuntemattoman sotilaan ”kiljuepisodia” sellaiseksi lasketa.

Oulussa asuva toimittaja ja tietokirjailija Jonna Pulkkinen on ennenkin kirjoittanut alkoholista ja esimerkiksi kieltolaista. Viinalla terästetty sota on kuitenkin tietokirjana omaa luokkaansa. Aiheeseen on paneuduttu ja materiaalia kerätty monesta lähteestä. Hyvin kuvitetun teoksen toiseksi tekijäksi mainittu mainonnan suunnittelija AD Mika Wist on sotahistorian harrastaja. Kirjan ulkomuoto onkin harvinaisen laadukas ja taidokkaasti valitut ja taitetut valokuvat kertovat aivan oman tarinansa.

SA-kuva

Nestemäistä telaketjua

Jonna Pulkkisen mukaan talvisodan viinankäyttö pysyi kohtuudessa ja ryyppyjä tarjoiltiin tavallisille sotilaille palkkiomielessä harvakseltaan. Jatkosota muodostaa jo oman lukunsa. Kiljua käytettiin enenevässä määrin ja pontikankeittovälineetkin yleistyivät korsuissa asemasodan aikana. Ellei viinaa muualta saatu, ”telaketjuksi” kutsuttua korviketta tislattiin jopa polttopulloista. Joskus kävi huonosti, kun myrkkysprii joutui vääriin käsiin ja aiheutti kuolemantapauksiakin.

SA-kuva.

Tavallisemmin parempaa alkoholia saatiin ostamalla saksalaisilta ja salakuljettamalla rintamalle kotilomilta. Luokkajako näkyi siinä, että upseeristo joi konjakkia ja sotilaat kirkasta viinaa, pontikkaa tai kehnompia aineita.

Petroskoin eli Äänislinnan valtauksen yhteydessä löydettiin kaupungista syksyllä 1941 valtava tuhannen litran vodkasammio. Juhlintaa jatkui päiväkausia eikä sitä meinattu saada aisoihin millään. Toinen yhtä vakava välikohtaus sattui kotirintamalla Kajaanissa, kun turhautuneet sotapojat ryöstivät talvella 1942 kaupungin viinakaupan. Yhtään kummempaa väkeä ei ollut upseeristossakaan. Parempilaatuista Hennessy-konjakkia varastoitiin, varastettiin ja ”tilattiin” väärennetyin papereinkin. Muun muassa Hjalmar Siilasvuo mainitaan tässä yhteydessä ”pahimman sortin varastetun tavaran kätkijäksi”. Näin muistelee armeijan huoltopäällikkö Wolf H. Halsti.

Vuotavat monot

Lapin sodan aikana sattui eräs hurjimmista viinaepisodeista, ”Tornion taikayöksi” kutsuttu juopotteluputki. Kun saksalaisia karkottamaan lähteneet suomalaisjoukot saapuivat Pikku-Berliiniksi nimetylle saksalaisten varastoalueelle Torniossa lokakuussa 1944, he löysivät yhden Lapin läänin suurimmista viinavarastoista. Alkoi välitön viinapullojen ryöstely. Myös torniolaiset siviilit kunnostautuivat: viinaa kuljetettiin kaikin mahdollisin keinoin kottikärryistä ja polkupyöristä lastenvaunuihin.  Joukkojen johtaja eversti Armas Varla oli päiväkausia niin kännissä, että joukkojen eteneminen Kemin suuntaan viivästyi.

Kotirintamakin yritti asemasodan aikana joskus pullolähetyksin lohduttaa sotasankareitaan. Muistan pikkupoikana kuulleeni vuokrakasarmimme yleisessä saunassa tarinan rintamalle lähetetystä ”kenkäpaketista”. Kun se tuli perille, paketin päälle oli liimattu tarkastajan lisäselvitys: ”Toinen mono vuotaa”.

Mannerheimin syntymäpäivän kunniaksi jaettiin annosviinoja. SA-kuva.

Yksi kommentti artikkeliin “Kukapa sotaa selvin päin kestäisi

  1. Kiitos,
    Yhden osion faktallisesta kirjalliseen muotoon saattamisesta.Otan kirjasi luettavaksi.
    Epänormaalin elämänvaiheen rankat lääkkeet ovat olleet eri muodoissaan käytössä.

    Metamfetamiini/Pervitiini yhtenä tunnettuna.Hitler/Kokainisti oli aineissa kun päätti Operaatio Barbarossasta mikä aineiden käyttö laaja-alaisesti oli pitkäaikaista ja jatkuvaa muun erikoisuuden ohella.
    Stalin/Alkoholisti ryyppäsi kaksi viikkoa kun Leningradin piiritys oli pahimmillaan…

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *