Nuoruuden sukupolvet on Nuorisotutkimusverkoston artikkelikokoelma 1900-luvun Suomessa syntyneiden nuoruudesta. Teoksen ovat toimittaneet FT Kaisa Vehkalahti ja dosentti Leena Suurpää. Kirjan lähtökohtana on ollut Suomen Kirjallisuuden Seuran, Nuorisotutkimusseuran ja Nuoren Voiman Liiton yhteistyössä vuonna 2010 järjestämä muistitietokeruu Oi nuoruus. Keruun tarkoituksena on ollut tuottaa elämäkerrallisia tekstejä, joko tosipohjaisia tai fiktiivisiä, omasta koetusta nuoruudesta. Keruussa on ollut kaksi sarjaa: Nuoruus eilen yli 25-vuotiaille ja Nuoruus tänään sitä nuoremmille.  Keruun aineistosta on julkaistu oma antologiansa Oi Nuoruus, jonka ovat toimittaneet FT Kaisa Vehkalahti ja FM Essi Jouhki. Artikkelikokoelman kirjoittajajoukko koostuu erityisesti sosiologian ja historian tutkijoista.

Teoksen artikkelit on jaettu kolmeen teemaan: nuoruus erilaisina etappeina, ystävyys ja nuorisokulttuuri sekä nuoruus eri instituutioissa. Antti Häkkisen ja Kaisa Vehkalahden artikkelit käsittelevät sitä, miten nuoruus on koettu, milloin se alkoi ja mihin se päättyi, 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Mikko Salasuon ja Leena Suurpään yhteisartikkeli tarkastelee ystävyyden roolia sekä sitä, mikä merkitys erilaisilla nuorisoryhmillä ja omalla nuorisokulttuurilla on ollut muistelijoiden nuoruudessa. Riikka Taavetti ottaa omassa artikkelissaan esille seksuaalisuuden. Janne Poikolainen sekä  Mikko Salasuo tarkastelevat musiikin merkitystä osana 1900-luvun jälkimmäisen puoliskon nuorisokulttuuria. Instituutioiden ja yhteiskunnan, työn ja koulutuksen, vaikutusta nuoruuden kokemuksiin käsitellään Eliisa Kylkilahden ja Essi Jouhkin artikkeleissa. Ympyrä sulkeutuu Kimmo Jokisen artikkelissa, jossa palataan nuoruuden rajoihin ja merkityksiin uuden vuosituhannen kynnyksellä.

Muistitietoa ja historiantutkimusta

Teos esittelee tuovansa monitieteisiä näkökulmia nuoruuden aihepiiriin yhdistämällä nykynuorisotutkimuksen ja historiantutkimuksen. Johtunee ehkä kirjoittajakunnan taustoista, mutta oma ensivaikutelma teksteistä oli enemmän nuorisotutkimukseen painottuva. Tämä voi johtua toki myös omasta tutkimuksellisesta taustastani, mutta olisin kaivannut enemmän historiantutkimuksellista otetta: miten nämä kokemukset suhteutuvat ajankuvaan ja mitä ne siitä kertovat? Ilahduttavaa kuitenkin oli yksilön kokemuksen vahva esiintuominen. Ihminen ei kadonnut missään vaiheessa tilastojen taakse. Ehkä joissain artikkeleissa olisin toivonut enemmän yksilöiden eri tilanteiden, sukupuolen, iän ja sosio-ekonomisen taustan, vaikutusten pohdintaa. Miten nämä eri muuttujat vaikuttivat muistelijoiden nuoruuden kokemuksiin? Mutta tämä lienee kaikkien, ainakin historiantutkijoiden, helmasynti. Lähteet vievät helposti mukanaan, joten taustoitus tai riittävä kontekstin rakentaminen voivat jäädä helposti sivuun. Sitä paitsi, yksilön kokemuksia tutkittaessa yksityisen ja yleisen raja on usein häilyvä ja hankalasti erotettavissa. Jokainen on oman aikansa lapsi.

Teoksen tutkimusmenetelmät ja sen mahdolliset ongelmat esiteltiin kiitettävän selkeästi, joten myös sellainen lukija, jolle muistitietotutkimuksen menetelmät eivät ole kovin tuttuja, pystyi seuraamaan päättelyketjua. Teoksen loppuun on lisätty alkuperäisessä keruussa käytetty kirjoituskutsu. Täten lukija voi itse arvioida, vaikka antologian tekstejä lukemalla, miten kutsun ohjeet ovat voineet vaikuttaa saatavaan aineistoon.

Kuulun itse ikäni puolesta Nuoruus tänään -muistelijaryhmään. Jossain määrin voin tunnistaa itseni muistelijoiden teksteistä, mutta oli hyvin hämmentävää lukea artikkelien kirjoittajien toistuvat tulkinnat laman sukupolven lapsista ja heidän epävarmoista ja synkistä tulevaisuudennäkymistään. Vastaavia luonnehdintoja on kuultu aiemminkin, mutta tätä kuvaa on hankala tunnistaa. Kyllä toki lama vaikutti monin tavoin ihmisten elämään, mutta edes tämän teoksen muisteluteksteissä, epävarmuus ja synkkyys eivät mielestäni nouse erityisen hallitseviksi piirteiksi.

Historiantutkimuksen parissa ”yleiseksi totuudeksi” nousseita virhetulkintoja on ollut useita. Yhtenä esimerkkinä voidaan ottaa esille väittämä, että ennen modernia aikaa lapsuus oli hyvin synkkää. Koska lapsia kuoli paljon ja nuorena, vanhemmat eivät halunneet kiintyä heihin tai rakastaa heitä. Tätä Philippe Ariès’n 1960-luvulla esitettyä näkemystä ovat monet historiantutkijasukupolvet sittemmin kritisoineet tai tukeneet. Olisiko tässäkin ”laman lapset”- teemassa kyse tulkinnasta, jota kukaan ei varsinaisesti ole vielä osoittanut todeksi tai epätodeksi? Tai kyseessä voi hyvinkin olla kirjallinen topos. Joka tapauksessa Nuoruuden sukupolvetei täysin vakuuttavasti onnistu antamaa tukea tälle näkemykselle. Nykyisen työelämän epävarmuus toki näkyy teksteissä, mutta sen syyt ovat varmasti monitahoisemmat kuin 1990-luvun lama.

Kirjan erityisena ansiona sanottakoon vielä erittäin kaunis kuvitus, joka tukee hyvin tekstien sisältöä. Kuvituksesta ovat vastanneet Helsingin Kuvataidelukion opiskelijat. Molemmat teokset, sekä Nuoruuden sukupolvet että Oi Nuoruus, sopivat mielestäni suuremmalle lukijakunnalle kuin vain alan tutkijoille, sillä varmasti muistelutekstit herättävät vastakaikua meissä jokaisessa. Tutkimukselliselta kannalta artikkelikokoelma on onnistunut ja mielenkiintoinen lisä nuoruudentutkimuksen ja nuoruuden historian tutkimuskentille.

Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa yläluokkaisesta tyttöydestä 1700-luvun Englannissa.