Kulttuurihistoriallinen näkökulma menneisyyteen

Kirja ja kirjailija Syksyllä 2002 helsinkiläinen tutkija Anna Kortelainen julkaisi mikrohistoriallisen matkakirjan "Virgienie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina". Teos on kovakantinen, ja siinä on kannessa maalaus Virginiestä, sama kuva kuin tämän esseen kannessa. Virginie on kirjoitettu koristeellisin punaisin kirjaimin, totta puhuen kirjan ulkoasu näyttää viehättävältä naisten romaanilta.

Kortelainen, Anna: Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina. Tammi, 2002. 316 sivua. ISBN 951-31-2457-6.

Kirja ja kirjailija

Syksyllä 2002 helsinkiläinen tutkija Anna Kortelainen
julkaisi mikrohistoriallisen matkakirjan "Virgienie! Albert
Edelfeltin rakastajattaren tarina". Teos on kovakantinen,
ja siinä on kannessa maalaus Virginiestä, sama kuva
kuin tämän esseen kannessa. Virginie on kirjoitettu
koristeellisin punaisin kirjaimin, totta puhuen kirjan
ulkoasu näyttää viehättävältä naisten romaanilta. Päätin
tarttua kyseiseen kirjaan tutustuakseni lisää Suomen
kulta-ajan suurmestareihin, vaikka ennakko-oletukseni
kirjasta olikin hyvin epäluuloinen. Odotin kirjan sopivan
naisille tarkoitettuna romantisoituna tutkimuksena,
täynnä tutkijan omaa mielenpaloa.

Ulkoisesti tarkastettuna teos sisältää 316 sivua,
joista 303 on itse tutkimusta. Alkuosasta löytyvät
teoksen painotiedot, sekä sisällysluettelo. "Virginie!" on
jaettu viiteen yläotsikkoon, jotka ovat lisäksi jaettu
useisiin alaotsikoihin. Takaosassa sijaitsevat Lähteitä
ja inspiraatioita, Kuvaluettelo sekä
Nimihakemisto.Suoranaisia viitteitä tutkimuksesta ei
löydy, vaikkakin eri lähteiden käyttö tulee
kerronnallisesti erittäin selväksi. Tekstin ohella sivujen
vasempaan yläkulmaan on aina merkitty vuosi, jolloin
Kortelainen on tehnyt tutkimusta, sekä oikeaan
yläkulmaan yläotsikko. Tämä on mielestäni mukava
tapa, varsinkin se, että näkee milloin tutkija on ollut
"liikkeellä".

Anna Kortelainen (s.1968) on helsinkiläinen
taidehistorioitsija, filosofian tohtori ja vapaa tutkija.
Häneltä on ilmestynyt viimeisten vuosien kuluessa
Albert Edelfelt -trilogia: ensin kirjekokoelma "Niin
kutsuttu sydämeni. Albert Edelfeltin kirjeet äidilleen
1873-1901" (2001), sitten palkittu (Vuoden
tiedekirja), Turun yliopistossa tarkastettu väitöskirja
"Albert Edelfeltin fantasmagoria: Nainen, ’Japani’ ja
tavaratalo" (2002) ja lopulta väitöskirjatyön erästä
sivujuonnetta, tai mikrohistorian termein, johtolankaa
seuraava "Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren
tarina" (2002), joka on päiväkirjanomainen
kertomus menneeseen kadonneen, tai kadotetun,
naisen etsimistä.

Kysymyksessä on tavallaan tutkimus, mutta toisaalta
kirja on kertomus tutkimuksen tekemisestä,
intohimoisesta ja epätoivoisesta selvittämisestä sekä
lähteiden etsimisestä. Kirjan ymmärtää paremmin, jos
on mahdollisesti lukenut muita Kortelaisen kirjoja, tai
yleensäkin Edelfeltiä koskevia teoksia.
Valmistellessaan väitöskirjansa suomalaisen ja
japanilaisen taiteen yhteyksistä 1800-luvun
jälkimmäisellä puoliskolla Anna Kortelainen kiinnostui
Edelfeltin lukuisissa maalauksissa esiintyvän nuoren
ranskalaisen kaunottaren henkilöllisyydestä. Taulujen
kaunis, muodokas, ruskeatukkainen ja – silmäinen
nuori nainen on nimetty Virginieksi. Kuka tämä nainen
on?

Kaikki lähti Edelfeltin hyvästä ystävästä,
kuvanveistäjä Ville Vallgrenistä ja jatkui Edelfeltin
kirjeiden myötä paljastuneilla johtolangoilla.
Kortelainen lähti juoksemaan kohti Pariisin katuja ja
Pyreneiden vuoristoteitä selvittääkseen mysteeriä.

Suomen taiteen diplomaatti

Ehkäpä on ensin hyvä kertoa hieman kirjan
miespuolisesta sankarista, Albert Edelfeltistä
(s.1854-1905). Jo nuorena taiteilijana Edelfeltille
annettiin suuri tehtävä harteilleen: hänen tuli maalata
kuviinsa suomalainen historia ja sen tärkeät
tapahtumat ja henkilöt. Omana aikanaan hän oli
ulkomailla arvostetuin suomalainen kuvataitelija.
Ennen kaikkea hän loi pohjaa Suomen kulttuurin
kansainväliselle arvostukselle. Esimerkiksi vuoden
1900 Pariisin maailmannäyttelyssä hän sai aikaan
henkilökohtaisilla suhteillaan ja painostuksellaan sen,
että suomalaiset saivat esiintyä kokonaan omassa
salissa omana ryhmänä. Edelfelt, aristokraattis- ja
ruotsinmielinen taiteilija asui Pariisin asunnossaan ja
ateljeessaan vuodesta 1880 kuolemaansa saakka
1905. Avioiduttuaan lapsuudenystävättärensä Ellan de
la Chapellen kanssa hän vietti 1890-luvulla välillä aikaa
Suomessa.

Bertel Hintze (Hki:n taidehallin johtaja) julkaisi
1940-luvun alussa Edelfelt tutkimuksen, josta tuli
klassikko. Edelfeltin äidilleen lähettämät kirjeet on
julkaistu viitenä valikoitumana. Hintze kuitenkin valitti,
etteivät kirjekokoelmat omaisten sensuroinnin takia
vastaa kaikinpuolista Edelfeltin elämän kuvausta.
Lopullisen muotokuvan piirtämisen hän jätti tulevien
tutkijoiden tehtäväksi. Kysymys oli lähinnä Edelfeltin
naissuhteista, joiden takia kirjekokoelma oli suljettu
vuoteen 1985 saakka.

Anna Kortelainen on tutkinut arkistoissa olevia
Hintzen muistiinpanoja ja löytänyt Ville Vallgrenin
Edelfeltiä koskevan paljastavan haastattelun.
Vallgrenin mukaan Edelfelt tapasi Pariisissa nuoren
mallinsa ja kurtisaaaninsa Virginien noin vuoden 1879
lopulla, jolloin heille syntyi tulinen romanssi. Vuoden
1980 tienoilla he asuivat yhdessä avoparina, mikä oli
hyvin tavallista tuohon aikaan Pariisissa nuorten
taitelijoiden ja opiskelijoiden piirissä. Loppukesällä
1980 Edelfelt oli Pietarissa maalamassa ja hänellä
suhde paikalliseen hienostoperheen oikulliseen
tyttäreen Sophie Manzeyhin. Samaan aikaan
Ranskassa Virginie saattoi todennäköisesti synnyttää
ensimmäisen lapsensa. Edelfelt oli noin 26-vuotias
tullessaan isäksi, jos Vallgrenin väite piti paikkaansa.
Loppuvuodesta 1881 Edelfelt oli kirjeiden mukaan
eronnut Virginiestä, jolloin Virginie oli mennyt
Geneveen. 1881 lopusta 1882 alkuun Edelfet
työskenteli ja seurusteli Sophien kanssa Pietarissa,
kunnes palasi keväällä Pariisiin. Kesällä 1882
Virginiekin palasi Pariisiin Edelfeltin luokse ja tuli
luultavasti uudelleen raskaaksi. Hintzen mukaan
keväällä 1883 valmistui teos, jossa Virginie oli
viimeistä kertaa mallina. Albert Edelfeltin äiti Alexandra
ja sisar Berta tulivat alkukesäksi Pariisin, ja
loppukesän he viettivät yhdessä maalla Haikossa.
Koko loppuvuoden Edelfeltin kirjeistä oli paistanut
jonkinlainen katumus ja masennus, mikä viittaisi
häneen kaipuuteensa lapsiaan ja Virginietä kohtaa.
Mutta tuohon aikaan olisi ollut täysin sopimatonta
mennä naimisiin alaluokkaisen tytön kanssa. Edelfelt
tähtäsi arvostettuun salonkitaiteeseen ja maansa
ammattikunnan johtoon, joten hänen oli tehtävä
ratkaisunsa vain väliaikaisesti. Lopullinen välirikko
tapahtui luultavasti 1884 alussa, jolloin Virginie olisi jo
synnyttänyt toisen lapsensa.

Kortelainen tuntuu lähestyvän Edelfeltin valintoja
meidän ajasta lähtien, tai sitten henkilökohtaiselta
tasolta. Hän toteaa ajan paineet, kuitenkaan niitä itse
ymmärtämättä, kuin toivoen sadulleen onnellista
loppua. Hän ei ymmärrä, miksi Edelfelt kunnioitti
enemmän äitiään ja sisartaan, eikä Virginietä, suloista
rakastajatartaan.

Pariisin ateljeessa Virginien läsnäollessa
1880-1883 syntyi lähinnä Virginie aiheisia laatukuvia,
sekä tilattuja pariisilaismuotokuvia, joilla Edelfelt
tienasi elantonsa. Muut ajan teokset syntyivät Albertin
Espanjan matkan aikana, tai sitten tilattuina Pietarissa,
tai kotoisassa Edelfelt suvun Haikon kesäpaikassa.

Vallgrenin mielestä Albertilla, jos kenellä oli "palava
sielu" naisten suhteen. Kortelaisen kirjasta todella saa
sellaisen kuvan, että Edelfelt olisi ollut tunnepohjainen
nautiskelija, naisia ja intohimoa rakastava taitelija.
Edelfelt pelkäsi avioliittoa, koska ajatteli sen
pehmentävän luovuutta ja tarmoaan maalata. Lopulta
vuoden 1888 alussa, neljä vuotta Virginien jälkeen
Albert avioitui vapaaherratar (Ellan) Anna Elise de la
Chapellen kanssa, ehkäpä myös kunnollista imagoaan
nostaakseen. Pian vihkimisen jälkeen syntyi
23.11.1888 toivottu Eerik poika. Ellan sairastui
myöhemmin tuohon aikaan kutsuttuun naistentautiin
"hysteriaan", luultavasti Edelfeltin jatkuvien
poissaolojen takia. Myös Eerik oli melkoisen sairas ja
herkkä lapsi, vaikkakin kovin terävä ja miellyttävä poika.
Eerik kuoli tuberkuloosiin 1910 Montpellier’ssä suvun
viimeisenä jatkajana. Vai oliko ei-toivottuja Edelfelt
jälkeläisiä jossain päin Ranskaa?

Virginien ammatin huomioon ottaen lapset eivät
välttämättä olleet Edelfeltin. Tätä asiaa on vaikea saada
selville, sillä osasta Edelfeltin kirjeistä on poistettu
kohtia, mahdollisesti Virginieen liittyen. Aihe on ollut
todella arkaluonteinen, jos se on ollut olemassa.
Kortelainen epäilee Edelfeltin siskon editoineen
Edelfeltin kirjeet julkisuuteen sopiviksi. Edelfelt on
myös tuntunut tietoisesti varoneen jättämästä mitään
johtolankoja, ja lopulta kirjassakin selvisi, kaiken
loppumattoman tutkimuksen jälkeen, että Virginie olikin
pelkkä kutsumanimi! Tutkimus oli umpikujassa,
monen toivoa antavan lähde etsinnän jälkeen.

"Etsin, vaikken välttämättä löydäkään.."

Kirja voisi olla hyvä havainnollistamisväline
aloitteleville historian opiskelijoille, jotka opettelevat
lähdetutkimustapoja. Kirjassa tuodaan konkreettisesti
esille, että millaista on arkistotyö, mitä ja miten
mistäkin pienestä vihjeestä voi tietoa lähteä hakemaan.
Toisaalta, se taas antaa väärän kuvan tieteellisestä
lähdekriittisestä kirjoittamisesta, sillä Kortelainen
kirjoittaa paljon omista oletuksistaan, ilman lähteiden
antamaa tietopohjaa. Tämä antaa siten myös kuvan,
että lähteitäkin voi tulkita omien oletuksien ja
toiveidenkin mukaan. Kortelainen myöntää (s. 184)
itsekin aina mielellään ylitulkinneen kuvia ja tekstejä
mahdollisimman sukupuoliseksi. Kortelainen tuntuu
kuvaavan taiteilijoiden elämän todellisiksi orgioiksi.
Tutkija eläytyy Edelfeltin aikaan niin perusteellisesti,
että lukee samat romaanit ja kuuntelee samat konsertit
kuin itse mestari. Kortelainen hyppii teoksessa
aiheesta toiseen, kertoen lähes kaiken selvittämänsä
rajaamatta aihetta. Tämä tuntuu olevan monen
historiasta kirjoittavan ongelma.

Teosta lukiessani aloin miettiä, että on todella
ihailtavaa, kuinka tutkija on innoissaan omasta
aiheestaan. Kirjan loppua lähestyessäni, varmistuin
siitä, että tämä teos "Virginie", on Anna Kortelaisen
innostuksen ylipursuamaa, minkä hänen oli pakko
saada purkaa johonkin. Valtavan työn jälkeen se oli
myös saatava julkaista. Se on myös vahva näytös
tutkijan feministisestä puolesta ja
seikkailuluonteisesta piirteestä. Hän kertoo olleensa
Turun Yliopiston tutkijanaisten naisdekkaripiirissä.
Kortelainen kirjoittaa Virginiessä: "kuvittelen itseni
johtolangan perässä matkaavaksi yksityisetsiväksi,
neitietsiväksi", hohhoijaa. Kirjailija tuntuu itsekin
lannistuvan monessa kohtaan ja epäilevän
tutkimustaan. Hän jopa pitää Virginien kuvaa
työpöydällään, muistaakseen ja uskoakseen tämän
henkilön oikeasti eläneen.

Taitelijan malleista kirjoittaneen tutkijan, Francesco
Borzellon sanoin: "kiinnostus maailmantaiteen
kuuluisien taiteilijoiden malleihin liittyy katsojan
fantasioihin" pitää täysin paikkaansa Kortelaisen
kohdalla. Kirjasta todella pursuaa tutkijan innostunut
ajatusmaailma, sekä hän myös tuo selkeästi esille
sen, kuinka antaa mielikuvituksensa lentää Virginietä
etsiessään. Kirja alkoi lopulta maistua hieman puulle
varsinkin loppuosassa, kun Kortelainen tuntui
haaveilevan tavoittamattomasta Virginiestä ja hänen
elämästään Edelfeltin jälkeen. Hän esimerkiksi kuvitteli
Virginien katsomaan Edelfeltin näyttelyä vanhemmalla
iällään lapsiensa kanssa. Kortelainen on jopa keksinyt
nimiä omasta päästään tuntemattomille henkilöille,
kuten Albertin ja Virginien mahdolliselle pojalle.
Kortelaisen oma raskaus ja lapsen saaminen on
varmasti ollut suuri vaikutustekijä siihen, että hänen
täytyi tehdä oikeutta Edelfeltin unohdetuille jälkeläisille.
Välillä myös tuntui, että Kortelainen tulkitsee Edelfeltin
maalauksia miten haluaa, saadakseen sellaisen
vastauksen mitä eniten kaipaa. Kirjasta puuttui koko
tekstiä johdatteleva punainen lanka.

Matkakirjassa tuli todellakin hyvin selväksi se,
missä Kortelainen liikkui ja matkusti, ja se missä hän
joi kahvia tai viiniä. Kun tutkijamme sai jostain vihjeen,
hän otti asioista heti selvää hyvin perusteellisesti,
kuitenkin niiden useimmiten osoittautuessa vääriksi.
Hän esimerkiksi selvitti neljän eri Ranskan alueen
historian, ymmärtääkseen paremmin Virginien
lähtökohtia. Tämä oli tietysti mielenkiintoista näin
yleistiedon kartuttamiseksi, mutta jos tekee
tutkimuksen jostain tietystä aiasta, niin silloin yleensä
kirjoitetaan oleellinen ja jätetään epäoleelliset pois.
Näin ei mielestäni tapahtunut Kortelaisen Virginiessä.
Lopulta tunsin oloni turhautuneeksi, lukiessani aluksi
niin innostuneena tutkimuksen etenemistä, kuitenkin
sen tuodessa aina pettymyksen. Kirja oli
tutkimusmatka ilman ratkaisua.

Lähdeluettelo:

Kortelainen, Anna: Virginie! Albert Edelfeltin
rakastajattaren tarina. Tammi: Keuruu 2002. 316 s.

http://www.utu.fi/agricola/nyt/arvos/tekstit/515.html

http://www.yle.fi/teema/tiede/tutkijaesittelyt/kortelainen.shtml

http://www.edu.fi/oppimateriaalit/kultakausi/albtext.html

http://www.yle.fi/teema/sininenlaulu/artikkeli.php?id=112

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *