Intiaa käsittelevien teosten määrä maailmalla on valtava, mutta suomeksi niitä ei ole ilmestynyt kovin suurta määrää. On silti haastavaa kirjoittaa aiheesta, johon liittyy paljon yleisiä mielipiteitä ja ristiriitaisiakin tunteita. Monelle Intia on eksoottinen ja eriskummallinen maa, joka on kuuluista mm. currysta, Gandhista, Bollywood-elokuvista, guruista ja kastilaitoksesta. Intia tunnetaan myös maailman suurimpana demokratiana, IT-ihmeenä sekä nopeasti kasvaneena taloutena. Parina viime vuotena Intia on kuitenkin ollut mediassa esillä joukkoraiskaustapausten vuoksi, mitä arvellaan yhdeksi syyksi siihen miksi Intiaan matkustavien kansainvälisten turistien lukumäärä on laskenut.

Virpi Hämeen-Anttilan teos Minun Intiani saa Intiaan mielivän lukijan rauhoittumaan, sillä se antaa selkeitä ohjeita siitä, kuinka matkailija voi vierailla Intiassa hyvinkin turvallisesti elämyksistä ja kokemuksista tinkimättä. Kirja on yhdistelmä matka- ja tietokirjaa sekä matkaopasta, ja se antaa tietoa Intian eri alueista, historiasta, kulttuurista ja nähtävyyksistä. Lisäksi teos sisältää runsaasti käytännönläheisiä vinkkejä matkan onnistumiseksi. Hämeen-Anttilan mukaan Intia ei ole maana sen turvattomampi kuin moni muukaan suosittu matkailukohde, kunhan valitsee reittinsä oikein, maalaisjärkeä unohtamatta. Intia voi tuntua välillä kaoottiselta ja väsyttävältä, mutta monesta tilanteesta selviää joustavalla asenteella. Ennen kaikkea kannattaa keskittyä nauttimaan maan parhaista puolista. Aivan ensimmäiseksi reppureissaajan kohteeksi Hämeen-Anttila ei Intiaa kuitenkaan suosittele, tai ainakin tällaiselta matkailijalta vaaditaan ”joustavuutta, valmiutta sietää stressiä, vankkaa kokemusta omillaan selviämisestä sekä kykyä hankkia nopeasti ystäviä” (s. 7). Ensimmäistä kertaa Intiaan matkustavalle pakettimatka on usein hyvä vaihtoehto. Sen ei silti tarvitse olla tylsä, sillä näitä on nykyisin tarjolla hyvin moneen lähtöön.

Ryhmän mukana Intiassa

Minun Intiani on rakennettu kuvitteellisen matkakertomuksen ympärille ja lukija seuraa Hämeen-Anttilan ja tämän opastamien ryhmien kierroksia eri puolilla Intiaa. Kertomus ei vastaa yhtä todellista matkaa, vaan perustuu kirjailijan kokemuksiin useammilta Intian reissuilta. Tarkoituksena on myös esitellä lukijalle erilaisia vaihtoehtoisia matkareittejä. Kyseessä on ennen kaikkea kulttuurimatka Intiaan, jonka pääaiheena ovat Intian historia, uskonnot, arkkitehtuuri ja kuvataide joitakin luonnonnähtävyyksiä unohtamatta. Matkalla vieraillaan Intian eri osissa ja kussakin kohteessa paneudutaan paikkojen historiaan sekä mielenkiintoisiin kulttuurinähtävyyksiin. Myös kullekin alueelle ominaisesta ilmastosta, luonnosta, kielestä, ruokakulttuurista sekä muista erityisominaisuuksista kerrotaan. Sujuvasti kulkevassa tekstissä käytetään me -muotoa, mutta ryhmän jäsenet jäävät nimettömiksi ja taka-alalle. Teoksessa ei ole myöskään kuvia, joten visuaalisen matkan Intiaan lukija tekee oman mielikuvituksensa avulla. Kirjan alku- ja loppulehdellä on Intian kartta, joista voi etsiä kirjassa mainittuja paikkoja.

Kirja alkaa jo kotoa, sillä ennen varsinaiselle matkalle lähtöä Hämeen-Anttila antaa kattavat ohjeet siitä milloin Intiaan kannattaa lähteä, miten valmistautua matkalle ja mitä käytännön seikkoja tulee ottaa huomioon. Näitä ovat esimerkiksi Intian alueittain ja vuodenaikojen mukaan vaihteleva ilmasto ja matkustamisen hitaus maan sisällä. Lisäksi hän neuvoo mille alueille matkustamista kannattaa välttää erityyppisten turvallisuusriskien vuoksi.

Kirjassa tehtävä matka on jaettu kuuteen osaan, joista jokainen esittelee Intian eri alueita. Matkat ovat jaettu omiksi luvuikseen Keski-, Länsi-, Pohjois-, Etelä- ja Itä-Intian kierroksiin. Näiden lisäksi tutustutaan suosittuun ’Intian kultainen kolmio’ –reittiin. Kierrosten varrella vieraillaan yleensä parissa kolmessa Intian osavaltioista ja muutamissa niissä sijaitsevista kaupungeista. Monet suuret kaupungit kuten Mumbai, Chennai, Bengaluru, Kolkata ja pääkaupunki Delhi tulevat tutuiksi. Myös pienemmillä paikkakunnilla käydään, mikäli niissä sijaitsee jotain kulttuurimatkailijaa kiinnostavaa nähtävää. Varsinaista maaseutua ja intialaisia kyliä kirjassa katsotaan vain bussin tai junan ikkunasta. Kohteissa vieraillaan pääasiassa erilaisissa temppeleissä, moskeijoissa, palatseissa, linnoituksissa, museoissa tai muuten kauniissa, mielenkiintoisissa tai merkittävissä kohteissa. Ympäristö ja luonto vaihtuvat matkan varrella useaan otteeseen: Pohjois-Intian kierros yltää Himalajan alkurinteille saakka, Etelä-Intiassa ollaan meren rannalla trooppisessa ilmastossa, Länsi-Intiassa ryhmä näkee aavikoiden kameleita ja koillisessa vieraillaan vehreillä teekukkuloilla.

Kiertomatkan lopuksi Hämeen-Anttila esittelee lyhyesti joitakin vaihtoehtoisia reittejä ja kohteita Intiassa, joissa ei näillä kiertomatkoilla vierailtu. Ne ovat paikkoja, joissa hän ei ole itse koskaan syystä tai toisesta käynyt, mutta olisi silti kiinnostunut jonain päivänä vierailemaan. Yksi niistä on Goa, mutta rannalla loikoilun sijaan Hämeen-Anttila tutustuisi vanhaan, historialliseen Goaan ja sen katedraaleihin ja kirkkoihin.

Kirjassa on muutama kömpelö käännös englanninkielisistä termeistä, jotka eivät välttämättä aukea lukijalle. Keralan ”backwaters” -alue on käännetty saaristomereksi, vaikka sisävesialue lienee lähempänä oikeaa termiä. Hämmennystä herättivät  myös ”hotelli-boutique” ja ”tekstiili-emporio”, jotka ilmeisesti ovat käännöksiä termeistä ”boutique hotel” ja ”textile emporium” (s.303). Lisäksi kirjassa käytetään Odishan osavaltiosta pelkästään sen vanhaa Orissa-nimeä, joka vaihtui Odishaksi vuonna 2011.

Kulttuuria, neuvoja ja kannanottoja

Varsinaisen matkakertomuksen lisäksi Minun Intiani sisältää paljon tietoa intialaisesta kulttuurista sekä käytännön neuvoja Intiassa matkustamiseen liittyen. Nämä infopaketit ovat muun tekstin seassa ja tuovat vaihtelua historiaa ja nähtävyyksiä esitteleviin osuuksiin. Kulttuuriin liittyviä aiheita ovat esimerkiksi Intian pyhät lehmät ja gurut, kielet ja kirjallisuus, järjestetyt avioliitot, mantrat, kastijärjestelmä, kriketti, festivaalit ja pukeutuminen. Neuvoja saamme liittyen vaikkapa liikenteeseen, erilaisiin vessoihin, vedenkäyttöön, katuruokaan ja vuoristotaudin hoitoon.

Käsitellyt aiheet sivuavat usein jollain tapaa vierailun kohteena olevaan paikkaa, mutta osa niistä on yleisiä Intiaan tai Intiassa matkustamiseen liittyviä seikkoja. Esimerkiksi Mumbaissa saamme lisätietoa Bollywood-elokuvateollisuudesta sekä lukuisista hindujumaluuksista. Keralassa opastetaan turvallisen ayurvedisen hoitolan löytämisessä ja Kolkatassa taas tulee puheeksi brittien siirtomaahistoria sekä Äiti Teresan saattokoti. Intiassa tapahtuneista raiskauksista mainitaan myös, ja Hämeen-Anttila neuvoo kuinka nais- tai miesmatkalija pystyy välttämään erilaisia vaaratilanteita.

Matkaan liittyy oleellisesti myös paikallisten herkkujen maisteleminen sekä ostosten teko ja Hämeen-Anttila kertoo mitä eri paikoissa kannattaa syödä ja ostaa matkamuistoksi. Kirjassa ei ole listausta suositeltavista majapaikoista, ravintoloista tms. mutta joitakin vinkkejä annetaan muun tekstin lomassa. Kertomusten ja informaation seassa Hämeen-Anttila ottaa myös kantaa joihinkin yhteiskunnallisiin asioihin, kuten Bhopalin ympäristökatastrofiin, kastisortoon, adivasieneli Intian alkuperäisväestön oikeuksiin sekä eläinten kohteluun liittyen.

Harmillista on kuitenkin se, että näitä infopaketteja ei mainita sisällysluettelossa eikä useimpia aiheita ole millään tavalla väliotsikoitu. Tämä vaikeuttaa niihin palaamista jälkikäteen. Kirjan lopusta löytyy kyllä hakemisto, mutta lukuisten asiasanojen joukosta voi olla vaikeaa löytää sitä oikeaa, varsinkin jos ei ihan tarkkaan muista tai tiedä mitä pitäisi etsiä. Juuri tämän vuoksi kirja ei ole kaikkein käytännöllisin matkaopas, vaikka tarjoaakin paljon hyödyllistä käytännön infoa. Parhaiten se sopii matkalukemiseksi perinteisen matkaoppaan rinnalle ja sitä täydentämään. Kirjan lopussa onkin listattu suositeltavia matkaoppaita ja nettisivuja sekä myös Intiaa käsittelevää kirjallisuutta ja elokuvia.

Missä ovat ihmiset?

Nimestään huolimatta kirjan painopiste on paikkojen, nähtävyyksien ja intialaisen kulttuurin esittelyssä enemmän kuin kirjailijan henkilökohtaisissa Intia-kokemuksissa. Matkustamme Intiassa Hämeen-Anttilan mukana ja katsomme Intiaan hänen silmiensä kautta, mutta teos keskittyy enemmän paikkojen ja asioiden kuvailuun kuin kirjailijan henkilökohtaisiin ajatuksiin ja  tuntemuksiin. Toki niitäkin löytyy, mutta huomiot jäävät usein melko lyhyiksi kommenteiksi ja sivulauseiksi. Paikoitellen ripoteltuna ne silti ilahduttavat ja piristävät paikoitellen hyvin tiiviistä ja asiapitoista tekstiä.

Kirjan henkilökohtaisimmat osiot ovat sen ensimmäinen ja viimeinen luku, joissa Hämeen-Anttila valottaa hieman oman Intia-suhteensa taustoja ja kertoo myös siitä miten paluu Suomeen aina matkan jälkeen aiheuttaa suuremman kulttuurishokin kuin Intiaa itsessään. Kirja luo myös mielikuvan siitä, että Hämeen-Anttilan suhde Intiaan on hyvin seesteinen ja hän nauttii Intian matkoistaan, erilaisista pienistä kommelluksista ja epämukavuuksista huolimatta. Näistäkin seikoista huolimatta teoksessa on kuitenkin monessa kohtaa enemmän tietokirjan ja matkaoppaan kuin henkilökohtaisen matkakertomuksen tuntu.

Toinen asia mitä jäin kirjassa kaipaamaan, ovat suhteet paikallisiin ihmisiin. Kirjassa korostetaan Intian väenpaljoutta, mutta intialaisten ihmisten kohtaamiset rajoittuvat tyypillisiin turistin kanssakäymisiin häntä palvelevien henkilöiden kanssa. Kerran ollaan junassa, jossa jutellaan samassa vaunussa istuvien intialaisten perheiden kanssa, mutta hekin jäävät nimettömiksi kanssamatkustajiksi (s.114). Kirja ei siis anna vastausta siihen kiinnostavaan kysymykseen, onko Hämeen-Anttilalla paljon ystäviä Intiassa ja mitä hän on heidän kauttaan oppinut. Teoksen ensimmäisessä luvussa Hämeen-Anttila kertoo, että ”(K)ulttuurin tutkijana minua kiinnostavat tietenkin eniten kulttuuri ja sen ilmentymät historiassa, uskonnossa ja tavoissa, mutta kirjailijana ja ihmisenäkin se, miten intialaiset ovat eläneet ennen ja elävät nyt, mitä he ajattelevat ja tuntevat ja mitä ajatuksia he minussa herättävät.” (s.6). Teos huomioi ensimmäiset seikat, mutta jälkimmäiset kysymykset jäävät vailla vastausta. Henkilökohtaisten ystävyyssuhteiden jättäminen kirjan ulkopuolelle on toki ymmärrettävää, mutta tämä valinta olisi voitu kirjassa mainita. Samaan aikaan on totta, että nopeatempoisella kiertomatkalla ei jää useinkaan aikaa tutustua paikallisiin ihmisiin, ainakaan ystävystymiseen saakka. Siksi valinta on kirjan luonteen kannalta myös looginen.

Minun Intiani sopii luettavaksi kaikille niille, jotka suunnittelevat Intiaan matkustamista tai ovat kiinnostuneita sen historiasta, kulttuurista ja nähtävyyksistä. Kokeneelle Intian matkaajalle monet kirjassa olevat käytännön neuvot ovat varmasti ennestään tuttuja, mutta Intian eri alueita ja kulttuuria käsittelevät rikkaat tietopaketit ovat hyödyllisiä ja mielenkiintoisia varsinkin kulttuurimatkailusta kiinnostuneelle. Harva ehtii kuitenkaan yhden elämän aikana tutustumaan Intiaan yhtä kattavasti kuin tässä kirjassa.