Samaan aikaan, kun Pornoakatemia alkoi Helsingin yliopistossa Suomen Akatemian rahoituksen turvin tarkastella pornon representaatioita, kiinnostus nykykulttuurin pornoutumiseen tai pornoistumiseen (tässäkin tapauksessa rakkaalla lapsella on monta nimeä) näkyi muuallakin. Mediatutkimuksessa median ja populaarikulttuurin pornoutumista ovat käsitelleet Kaarina Nikunen, Susanna Paasonen ja Laura Saarenmaa, jotka lähestyvät haastavaa aihettaan sukupuolentutkimuksen ja feminististen teorioiden näkökulmista. Kurssit ja seminaarit pornoutumiskehityksestä ovat nyt johtaneet mainion artikkelikokoelman ilmestymiseen, jonka kolmikko on toimittanut.

Teos nimeltä Jokapäiväinen pornomme on kiinnostava läpileikkaus arkisen mediakuvastomme nopeasta muuttumisesta ja siitä, millaisessa liikkeessä tänään ovat mediarepresentaatioissa sellaiset käsitteet kuin romantiikka, erotiikka, seksi ja porno. Teoksen kirjoittajat pohtivat pornoutumisen rekistereitä, syitä ja seurauksia ottamatta moraalista kantaa mutta samalla sukupuoli- ja valtasensitiivisesti. Tässäkin mielessä Jokapäiväinen pornomme on erinomainen aluevaltaus niin pornokuvaston tutkimuksen kuin feministisen tutkimuksenkin näkökulmasta tarkastellen. Johdannossa tekijät toteavat saman, minkä useat pornoa tutkivat ovat panneet merkille: pornoa on tähän asti tutkittu yleensä fokusoiden pornotuotannon ala- vastakulttuureihin, "marginaaliporno" on koettu joko kiinnostavammaksi tai helpommaksi tutkimuskohteeksi kuin ns. valtavirtaporno, puhumattakaan arkisen kulutusympäristömme helposti huomaamattomiin jäävistä kulttuurisista ja visuaalisista pornolainoista.

Kiinnostava kysymys, jonka toimittajat ottavat esiin, on juuri tämä: kun ylivoimaisesti suurin osa pornoteollisuuden tuotteista edustaa valtavirran heteropornoa, mihin liittyy se, että sen tutkiminen on osoittautunut kovin vähäiseksi? Toisaalta pornon tutkiminen on koettu erilaisten, heteronormatiivisuutta horjuttavien seksuaalikulttuurien puolustamisen kanavaksi, toisaalta on kiinnitetty huomiota pornokuvaston konservatiivisuuteen ja sen yhteyksiin seksuaaliseen riistoon ja naiskauppaan. Yksi aspekti on sekin, että pornotuotanto on teollisuutta, joka etsii koko ajan uusia kuluttajaryhmiä, ja esimerkiksi naispornon markkinoita pohditaankin eri näkökulmista myös tässä tuoreessa artikkelikokoelmassa.

Erityisen kiinnostavaa ja antoisaa teoksessa on muun muassa se, että se paneutuu monipuolisesti nimenomaan suomalaisen median pornoutumiseen kuluneen vuosikymmenen aikana. Pornoa on tutkittu eri näkökulmista ja siitä on debatoitu jo pitkään englanninkielisellä alueella; tähän ovat vaikuttaneet muun muassa pornosotien nimellä tunnetut kiivaat taistelut feminististen ja lesboliikkeiden sisällä. Suhtautuminen pornoon, kaupalliseen seksiin tai vaikkapa lesbosadomasokismiin taistelutti naisliikkeitä 1980-1990-luvuilla. Tämä pornokeskustelun tausta tulee lyhyesti ja selkeästi esiin teoksen johdantoluvussa samoin kuin napakka esitys nykyisestä pornoon kohdistuvasta tutkimuksesta meillä ja muualla.

Problematisoivammin feministisiä taisteluita pornosta, sensuurista sekä kovan pornon merkityksistä ja erilaisista tulkintamahdollisuuksisista tarkastelee artikkelissaan Harri Kalha. Mikä pornossa mättää, mikä sen tekee arveluttavaksi, hän pohtii. Johdanto ja Kalha artikkeli tarjoavat perustiedot pornontutkimuksen problematiikasta, ja veikkaan, että Kalhan erinomainen, pornon ideologisuutta monin tavoin pohdiskeleva artikkeli herättää jatkossa kiihkeääkin keskustelua, mutta singahtaa myös suoraan suomenkielisen pornotutkimuksen klassikkogalleriaan. Kalha fokusoi sekä hetero- että homopornon kliseisiin ja pohtii pornon ja naiskatsojuuden subversiivisen kohtaamisen mahdollisuutta kysyessään, voisiko pornoa katsoa ja kierrättää toisin, heteronormatiivista järjestystä horjuttaen?

Susanna Paasonen analysoi "Sähköpostia Raija Revalta" eli pornosisältöistä "palveluja ja hyödykkeitä" tarjoavaa roskapostia, josta jokainen sähköpostin käyttäjä saa osansa. Paasonen analysoi pornomainosten tapoja uusintaa seksuaalisuuteen liitettyjä sukupuolittavia valta-asemia. Leena-Maija Rossi kirjoittaa katumainonnan heteronormatiivisuudesta, jota tuotetaan pehmopornosta lainatun kuvaston kierrättämisellä. Ns. kova porno ja erilaiset marginaalisiksi määritellyt pornon alalajit taipunevatkin helpommin subversiiviseen käyttöön kuin sukupuolikonservatiivinen, vaarattomana pidetty pehmoporno. Tätä johtopäätöstä voi testata vaikkapa asettamalla lukijana Kalhan ja Rossin artikkelit dialogiin keskenään.

On erinomainen asia, ettei nyt ole tyydytty vain referoimaan muualla käytyä keskustelua tai soveltamaan suoraan pornontutkimuksen klassikoiden lähestymistapoja kotoiseen aineistoon, vaan teoksen lähtökohtana on nimenomaan se kupliva eli "porneileva" tilanne, joka näkyy omassakin arkisessa ympäristössämme. Kohtaamme pornoutuneen kuvaston mainoksissa, televisiossa, nettiroskapostissa ja iltapäivälehtien lööpeissä, vaikkemme edes lukisi iltapäivälehtiä.

Jokapäiväisen pornomme kirjoittajat tarkastelevatkin artikkeleissaan yhtä lailla iltapäivälehtien tunnustajatyttöjen repsentaatioita kuin urbaania elämää kuvaavan tuoreen kotimaisen elokuvan rakkaus- ja seksidiskurssia. Kokoelman kiinnostavimpiin teksteihin kuuluu Laura Saarenmaan analyysi iltapäivälehtien sanallisista ja kuvallisista konventiosta kansikuvatyttöjen esittämisiin: miten näistä julkkisnaisista pehmopornoisin keinoin rakennetaan heterokatseen kestäviä halun objekteja. Artikkelin kiinnostavat analyysikohteet ovat kollegoiden "hyväksi jätkäksi" ja Kartsaksi luonnehtima Karita Tuomola sekä Mr. Liberace-tasoisesti heterouskottava Janina Frostell. Mari Pajalan tutkimuskohteena on puolestaan kotimaisen elokuvan Levottomat-trilogia, erityisesti sen nimielokuva vuodelta 2000.

Melanie Katherina Muwnagan artikkeli "femistis-pornografisesta" naisvoimin toteutetusta elokuvasta – kyseessä on Virginie Despentesin ja Coralie Trinh Thinhin Pane mua (Baise-moi, Ranska 2000)vastaanottoineen – sekä Tarja Laineen kahteen kansainväliseen naispornotähden julkisuuskuvaan keskittyvä artikkeli tuovat tervetulleen kansainvälisen rinnastuksen Henry "Suuri" Saaren, Rakel Liekin ja Veronican tähtikuvien analyysiin. Juuri suomalainen pornoteollisuus "tähtineen" ja tähtien julkisen imagon rakentamisineen tulee käsitellyksi erittäin kiinnostavasti usean artikkelin ristiinvalaisussa. Kun kokoelman painopiste on selvästi ja perustellusti juuri kotimaisen materiaalin analysoimisessa, mainitut kaksi ekskursiota kansainvälisen taide-elokuvan ja pornotuotannon keskusteluihin tarjoaa kotimaiselle analyysimateriaalille kiinnostavia paralleeleja.

Artikkelikokoelman loppuosan ansiokkaissa analyyseissä keskitytään useiden pornotähtien imagon ja julkisuuskuvan analysoimiseeen, pääpaino on kotimaisissa pornon ammattilaisissamme. Kaarina Kyrölä analysoi tavattoman kiinnostavasti ja monitahoisesti Henry Saaren julkista kuvaa pornotähtenä ja roolia suomalaisen maskuliinisuuspuheen rakentumisessa. Hän tutkii "Henryn" hahmon rakentumista erilaisissa julkisissa teksteissä vuosikymmenen ajalta. Tarkassa luennassa aina viriilin "Henry the Great" -hahmo osoittautuukin lähinnä "virallisen mieheyden" rakentumisen kannalta välttämättömäksi antisankarin positioksi. Artikkeli on erinomainen lisä suomenkielisten maskuliininsuuden tutkimukseen fokusoivien artikkelien joukkoon. Kaarina Nikunen puolestaan keskittyy kahden naispuolisen, nyt jo alalta tosin eläköityneen pornon ammattilaisen, Rakel Liekin ja Veronican, imagoihin pornon arkipäiväistäjinä ja pornoalan työläisnaisina. Veronicasta media rakensi varsinaisen (porno)Työn Sankarin, joka luovuutta erikoisosaamista osoittaen työskenteli itsensä katuojasta tähtiin, ainakin jos tähdiksi riittää yrittäjyys ja suomalainen mediajulkisuus. Kovan pornon jokapäiväistämisessä puolestaan kivalla, reippaalla ja tiedostavalla Rakel Liekillä Pornokouluineen on ollut huomattava rooli samoin kuin edesmenneen MoonTV:n Pornostara-ohjelmalla, joka teki Rakelista koko Suomelle tutun julkkiksen. Kokoelman päättävässä Tarja Laineen artikkelissa keskeinen kysymys koskee naisten katsojuutta pornonkuluttajina, ja tähän kytkeytyy kysymys naisista pornontuottajina. Tässä keskeisen aseman saavat juuri Julie Strainin ja Annie Sprinklen tähtikuvat ja näiden kuvastojen ironian ja parodian poissa- ja läsnäolo.

Jokapäiväinen pornomme on erinomainen katsaus pornon tutkimisen, mutta myös meidän jokaisen arjen kannalta tärkeisiin kysymyksiin. Artikkelit ovat paitsi pätevästi, niin myös nautittavan sujuvasti kirjoitettuja. Mitä loistavin kesäkirja kaikille asiakirjallisuutta vähänkään harrastaville! Teos on erinomainen paketti pornontutkimusta myös yliopisto-opetuksessa käytettäväksi, ja houkuttelee jatkamaan pornon representaatioiden tutkimusta esimerkiksi niistä näkökulmista, jotka tässä teoksessa eivät vielä nousseet esiin. Pornontutkimus tuottanee jatkossakin luettavaa ja keskusteltavaa myös suomeksi.