Helsingin yliopistossa työskentelevien antropologien Minna Ruckensteinin ja Timo Kallisen toimittama artikkelikokoelma Rahan kulttuuri tuo ilahduttavan ja ajankohtaisen lisän suomenkieliseen kulttuurintutkimuksen oppimateriaalien ja tutkimuskirjallisuuden joukkoon. Suomenkielistä lukemistoa kaivataan usein erityisesti yliopisto-opintojen alkuvaiheisiin sijoittuvilla tai eri teema-alueiden perusteisiin pureutuvilla kursseilla, mutta tämän kaltaista kirjallisuutta julkaistaan ainakin kulttuurintutkimuksen aloilla varsin vähän. Käsillä oleva teos tullee näin ollen varmasti jatkossa hyvin tutuksi niin taloudesta kuin sen kulttuurisesta tutkimuksesta kiinnostuneille opiskelijoille ja tutkijoille.  

Teos koostuu johdannosta, kahdesta loppuluvusta, 15 artikkelista sekä 13 tunnettujen rahaa ja taloutta käsittelevien teosten tai teoreetikoiden töiden tiivistelmistä, jotka on jaettu viiteen temaattis een osioon. Artikkelien kirjoittajat ovat suomalaisia tutkijoita ja edustavat eri tieteenaloja. Kuudestatoista kirjoittajasta puolet eli kahdeksan edustaa antropologiaa, kaksi kuluttajaekonomiaa ja loput Suomen historiaa, uskontotiedettä, folkloristiikkaa, suomen kieltä, kirjallisuustiedettä ja sosiologiaa. Artikkeleista seitsemän sijoittuu joko historialliseen tai nykypäivän suomalaiseen kontekstiin. Muita artikkelien käsittelemiä maantieteellisiä alueita ovat Tansanian Kilimanjaro, Ghana, Intian kaupunki- ja kyläympäristöt, Oseanian Läntiset Salomonsaaret ja Etelä-Amerikassa Brasilia sekä Trinidad ja Tobago. Yksi artikkeleista (Olli Pyyhtisen ”Simmelin raha”) rinnastuu pituudestaan huolimatta käsittelytavaltaan kenties pikemminkin kokoelmassa teosten tiivistelmiin kuin toisiin etnografis-historiallisiin artikkeleihin.

Vaikka teoksen artikkelit edustavat useita eri oppialoja, nivoutuvat ne mukavasti kokoelman keskeisen näkökulman – näkemyksen rahasta ja taloudesta kulttuurisina ilmiöinä – ympärille. Toimittajien mukaan teoksen tavoitteena on ”erottaa raha sen taloudellisista yhteyksistä ja näyttää, miten moninaisin tavoin raha ja sitä ohjaavat voimat voidaan ymmärtää” ja kirjan artikkelit on koottu tätä tavoitetta silmällä pitäen ”kulttuurisiksi lähikuviksi rahasta”. Artikkelit todistavat kukin omalla tavallaan, kuinka ihmisyhteisöt eri puolilla ja eri aikoina suhtautuvat rahaan omista kulttuurisista lähtökohdistaan käsin. Ruckensteinin ja Kallisen kirjoittama johdanto tuo selkeästi ja varsin ytimekkäästi esille tämän kirjan keskeisen näkökulman. Se ei lähde käsittelemään talouden ja kulttuurintutkimuksen välisiä kytköksiä ja keskusteluja sen laajemmin vaan jättää näille tilaa artikkeleissa ja erityisesti teokseen kootuissa tiivistelmissä. Teoreettisen pohdintansa osalta teoksessa ensimmäiseksi asetettu antropologi Tuulikki Pietilän Tansanian kontekstiin sijoittuva artikkeli tuntuukin olevan osittain ikään kuin jatkoa johdannolle. Olisiko tällaisessa päällekkäisyydessä itse asiassa syy johdannon vähäiseen raha-tematiikan problematisointiin? Ratkaisu on kenties hieman yllättävä mutta toimii.

Teoksen keskeisen terminologian problematisointi Johdannossa olisi kuitenkin ollut paikallaan. Kirjassa puhutaan päällekkäin ja rinnakkain mm. rahasta, taloudesta ja markkinoista tekemättä sen kummemmin pesäeroa näiden termien välille. Kun teoksessa päämääräksi otetaan ”erottaa raha sen taloudellisista yhteyksistä”, olisi samalla ollut aiheellista käsitellä esimerkiksi rahan, rahatalouden, markkinoiden ja yleisemmin talouden välisiä suhteita kulttuurintutkimuksellisissa lähestymistavoissa.  

Pietilän yllä mainittu teksti aloittaa siis kirjan ensimmäisen osan Raha muutoksen tekijänä, jonka kahta artikkelia kirjan toimittajien mukaan yhdistää ”ihmisen toiminnan esille tuominen rahan käyttäjinä ja kulttuurisessa muutoksessa”. Pietilän teksti on tunnelmaltaan hyvin oppikirjamainen ja siksi kirjan alkuun sopiva mutta se kärsii jonkin verran asioiden toistosta. Keskeisenä tarkastelun kohteena on se, mitä yhteiskunnissa tapahtuu raha- ja markkinatalouden levitessä niihin. Kirjoittajan mukaan aiempaa tutkimusta on leimannut kaksinapaisuus, jossa toisella puolella rahatalouden ajatellaan väistämättä tuhoavan kulttuurista erityisyyttä ja yhdenmukaistavan maailmaa, kun taas toisen navan muodostavat tutkijat, joiden mukaan raha ei itsessään omaa tällaista muutosvoimaa vaan sen arvo ja paikka määritellään erikseen jokaisessa kulttuurijärjestelmässä. Pietilä tarkastelee näitä kantoja oman Tansanian Kilimanjarolle sijoittuvan naisten torikauppaa käsittelevän etnografiansa valossa ja päätyy asemoimaan oman kantansa kahden esittelemänsä leirin välimaastoon: rahalla itsessään ei ole muutosvoimaa mutta rahan ominaisuutena olevaa vaihdettavuutta toisiksi resursseiksi voidaan käyttää muutoksen aikaansaamiseksi.

Antropologi Minna Säävälä jatkaa saman tematiikan tarkastelua intialaisten keskiluokkaan pyrkivien parissa. Raha on näille intialaisille välttämätöntä keskiluokkaisen elämäntavan toteuttamiseksi, mutta se ei kuitenkaan yksin riitä pyrkimyksissä päästä eroon edelleen toimivan kastiyhteiskunnan normeista. Säävälän analyysi tukee Simmelin ajatusta rahan sosiaalisista suhteista vapauttavasta mutta samalla uusiin laajempiin sosiaalisiin verkostoihin sitouttavasta luonteesta.

Kirjan toisen osion otsikko on Moderni raha. Ensimmäisessä artikkelissa sosiologi Olli Pyyhtinen käsittelee Georg Simmelin teosta Philosophie des Geldes ja sen vaikutusta myöhempään kulttuuriseen raha-analyysiin. Osion kahdessa muussa artikkelissa Heidi Hirsto (suomen kieli ja viestintä) tarkastelee sijoitusmarkkinoita diskurssianalyyttisin keinoin ja antropologi Minna Ruckenstein käsittelee päiväkotilasten käsityksiä rahasta. Näitä artikkeleita yhdistää tavoite tehdä näkyväksi jotakin normaalissa arkipäivässä näkymättömäksi jäävää tai tarkoituksellisesti jätettävää: yhtäältä sijoitusmarkkinoiden rahaprojektien kulttuuriset, sosiaaliset ja poliittiset sitoumukset, toisaalta lasten omat, aikuisten maailmasta poikkeavat tavat ymmärtää, käsitteellistää ja käyttää rahaa.

Kirjan kolmas osio, Lahjoista hyödykkeisiin, kiertyy nimensä mukaisesti antropologisten vaihtoa, lahjoja ja hyödykkeitä käsittelevien teorioiden ympärille. Artikkeleille yhteistä on rahan arvon ja merkityksen tarkastelu suhteessa muihin hyödykkeisiin. Antropologi Jari Kupiaisen analyysi Salomon-saarten simpukankuorirahojen luovuttamattomuudesta ja vaihdettavuudesta todentaa osaltaan Maurice Godelierin esittämää ajatusta siitä, että yhteiskunnan ydin muodostu keskeisesti luovuttamattomuuden ja luovutettavuuden välisestä suhteesta. Antropologi Sirpa Tenhunen pohtii artikkelissaan sitä, miten Intiassa rahalahjojen tulo osaksi myötäjäisiä on muuttanut myös muunlaisten myötäjäislahjojen merkitystä. Hänen mukaansa rahatalous ja -lahjat ovat johtaneet markkinavaihdon ja vastavuoroisuuden periaatteiden sulautumiseen toisiinsa. Samalla kun vaaditun lahjan (pon) talouden logiikka on tullut osaksi myös vapaaehtoisia, rituaaliseen hierarkiaan liitettyjä lahjoja (danin), perustuu tämä talouden logiikkaa kuitenkin viime kädessä rituaalisen hierarkian kriteereille. Antropologi Inkeri Aula puolestaan käsittelee osallistumisen ja rahan dynamiikkaa Brasilian ”kamppailutanssi” capoeira angolan piirissä ja kysyy, onko capoeiraan osallistuminen taloudellista panostamista vai juuri se, mistä maksetaan? Aulan päätelmissä rahatalous ja muut vaihdon muodot näyttäytyvät päällekkäisinä ja rinnakkaisina: harrastajien taloudellisen taustan tuoma ero häviää osallistumisen alueella, jossa kulttuurisena pääomana toimii kyky energian vaihtoon.

Kirjan neljännessä osassa Raha uhrina rahaa käsitellään suhteessa uskontoon. Kaikissa osion artikkeleissa yhtenä keskeisenä kysymyksenä tai ongelmana näyttäytyy materiaalisen vaurauden ja henkisyyden yhteensovittaminen. Uskontotieteilijä Tuija Hovi tarkastelee Elämän sana -uskonliikkeen menestysteologiaa ja erityisesti uhraamista ja sen vaihtovuoroisuutta liikkeen ideologiassa. Uskonliikkeessä rahaa ja vaurautta ei eriytetä muusta elämästä erillisiksi alueiksi vaan niiden katsotaan olevan välineitä evankeliumin levittämisessä. Vaikka uhraamisessa ja kymmenysten antamisessa tärkeää onkin juuri antamisen aspekti, odottavat liikkeen kannattajat tuon uhrin kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tulevan takaisin antajalleen. Keskeiseksi nousevatkin pitkäkestoinen sitoutuminen liikkeeseen ja näin myös rahatalouden pitkäkestoiset vaihdon syklit.

Myös antropologi Maarit Forde käsittelee artikkelissaan rahatalouden lyhyt- ja pitkäkestoisten syklien suhdetta karibialaisen Spiritual Baptist –liikkeen parissa. Liikkeen jäsenten näkemyksissä moraalisesta, kosmologioihin ja arvoihin kietoutuneesta, taloudesta, painottuu pitkän vaihdon sykli moraalisesti lyhyttä sykliä hyväksyttävämpänä. Tämä arvottaminen näyttäytyy Trinidad ja Tobagolla esimerkiksi suhtautumisessa Amerikkaan muuttaneita liikkeen jäseniä kohtaan. Antropologi Timo Kallisen Ghanaan sijoittuvassa artikkelissa uhrina ovat ihmiset. Kallinen käsittelee ghanalaisten käsityksiä ”rahalääkkeestä” eli ihmis- tai muista uhreista jumalille, jotka takaavat henkilön rikastumisen. Kallinen näkee ilmiön eräänlaisena jatkumona alueen aiemmalle orjakaupalle, jossa ihmisruumis oli kaikenlaisen kaupan kohde. Analyysissään hän toteaa tällaisen talouteen liittyvien ongelmien yhdistämisen uskonnon (noituuden) alueelle olevan ihmisille luonteva tapa tarkastella uudenlaisia ongelmia kulttuurisesti merkityksellisellä tavalla.

Kirjan viidennen ja samalla pisimmän osan Raha suomalaisessa kulttuurissa artikkelit keskittyvät suomalaiseen rahatalouteen keskiajalta 1980-luvulle asti. Historiantutkija Mika Kallioinen käsittelee kauppaa keskiajan Pohjois-Euroopassa ja erityisesti keskiajan Euroopan taloudellista nousua suomalaiskauppiaiden näkökulmasta ja tarkastelee, millaisia liiketoiminnan taustalla vallinneita sosiaalisia käytänteitä kauppasuhteissa ilmenneet kiistatilanteet paljastavat. Folkloristi Eija Stark pohtii artikkelissaan sitä, mitä suomalaiset 1800-luvulta 1960-luvulle saakka kerätyt rahaa kuvaavat sananlaskut kertovat käyttäjiensä kulttuurisista jäsennyksistä. Taustalla monissa sananlaskuissa ovat oletukset materiaalisen ja henkisen onnen rajallisuudesta sekä säästämismentaliteetista. Kaisa Huttunen ja Minna Autio (kuluttajaekonomia) tarkastelevat vuosina 2006–2007 kerättyjen kuluttajaelämäkertojen avulla sitä, miten suomalaiset kuluttajat rakentavat itsestään kerronnassaan moraalisia toimijoita. Erityisesti esille nousevat kolme eri aikakausiin sitoutuvaa mutta kuitenkin päällekkäistä kulutuseetosta: talonpoikainen, ekonomistinen ja ekologinen eetos. Osion viimeisessä artikkelissa kirjallisuudentutkija Ville Sassi käsittelee rahan tematiikkaa kolmessa 1980-luvulla ilmestyneessä suomalaisessa romaanissa, jotka ovat Esa Sariolan Kuolemaani saakka, Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää ja kiusantekijät sekä Juha Vakkurin Jään kääntöpiiri. Avoimen rahapuheen sijaan raha ilmenee näissä 1980-luvun romaaneissa sosiaalisina ja moraalisina konflikteina, joita yhteiskunnan uusliberalistiset käytännöt tuottavat.

Teoksen kaksi päätöslukua on järjestetty Rahan tulevaisuus -epilogiluvuksi. Näissä kirjan toimittajat Timo Kallinen ja Minna Ruckenstein nostavat vielä esille muutaman keskeisen kysymyksen kirjan teema-alueelta ja suuntaavat lukijan katseen näiden avulla tulevaisuuden talousmaailmoihin. Kallinen käsittelee kysymystä rahan vapauttavasta luonteesta kahden ajankohtaisen ilmiön, mikroluottojen ja vaihtoehtoisten valuuttojen, kautta. Ruckenstein puolestaan tarkastelee vielä jo Johdannossakin esiin nostettua kirjan ’punaista lankaa’ eli rahan de-fetisoimista palauttamalla raha osaksi sen kulttuurisia ja historiallisia yhteyksiä. Virtuaalimaailmoiden rahataloutta luotaamalla hän haluaa osoittaa, että länsimaiden ulkopuolella tehdyt etnografiset rahatutkimukset voivat olla tärkeä avain myös oman kulttuurimme rahakäsitysten purkamisessa.

Loppuluvut ovat sinänsä yllättäviä, että ne – vaikkakin nimensä mukaisesti odotetusti – luotaavat tulevaisuuteen, eivät ne varsinaisesti tee yhteenvetoa kirjassa käsitellyistä teemoista vaan pikemminkin ottavat vielä esille uusia teemoja ja esimerkkejä.  Johdannonkin jättäessä paljon tilaa rahatalouden kulttuurintutkimuksellisen tematiikan käsittelylle artikkeleissa ja tiivistelmissä, olisi jonkinlainen yhteenveto ollut omiaan nivomaan teoksen varsin suuri artikkelimäärä yhteen. Kokoelman moninaiset artikkelit olisivat muodostaneet hyvän aineiston käsitellä tämänkaltaiseen oppikirjaan sopivalla tavalla ”rahan elinkaarta” antropologiassa: perinteisesti esitettyjä näkökulmia rahasta esimerkiksi sosiaalisena suhteena, symbolisena systeeminä ja materiaalisena todellisuutena sekä uudempia näkemyksiä, joihin toimittajat osin viittaavatkin, joissa tarkastellaan rahaan liitettyjen erityisten ominaisuuksien jatkuvaa uudelleen löytämisen ja dekonstruoinnin kierrettä.

Kokonaisuudessaan teoksen formaatti on kuitenkin erittäin onnistunut. Artikkelien ja teos- ja teoreetikkotiivistelmien  vuorottelu  toimii hyvin etenkin kun useat artikkelien kirjoittajista käyttävät tai viittaavat suoraan johonkin tai joihinkin tiivistelmien esittelemiin ajatuksiin ja teorioihin. Tämä auttaa varmasti aihealueeseen vasta perehtyvää lukijaa hahmottamaan teorioiden konkreettisia käyttötapoja tutkimuksessa. Tällä tavoin kirja voi toimia myös oivana materiaalina kulttuurintutkimuksen metodologioita opetettaessa.

Toteutukseltaan teoksessa jäi kuitenkin häiritsemään  teos- ja teoreetikkotiivistelmien osalta niiden kirjoittajien esittelemättä jättäminen, sekä tiivistelmien valinnan ja sijoittelun logiikka. Raha suomalaisessa kulttuurissa -osion tiivistelmät ovat kirjoittaneet osioon artikkelit kirjoittaneet Kaisa Huttunen, Minna Autio ja Ville Sassi. Muiden tiivistelmien kirjoittajia (Tuomas Ylä-Anttila, Susanna Härkönen, Anna Ylä-Anttila, Janne Ahonen, Tuomas Tammisto ja Tuuli Kirjonen) ei kuitenkaan mainita sisällysluettelossa eikä myöskään kirjan lopun kirjoittajaluettelossa. Andrew Arno –tiivistelmästä puolestaan uupuu kokonaan sen kirjoittajan nimi. Lukijaa jääkin mietityttämän, keitä nämä esittelemättä jätetyt kirjoittajat ovat, millä perusteella heidät on valittu ja miksi heitä ei ole lainkaan kirjassa esitelty?

Teoksen toimittajat eivät myöskään anna juurikaan vinkkiä siihen, millä perusteella tiivistelmien kohteet on kirjaan valittu ja millä perusteella jotkut toiset mahdolliset teokset/henkilöt jätetty valitsematta. Johdannossa todetaan ainoastaan, että ”[t]iivistelmissä keskitytään sekä antropologian alan kannalta olennaisin rahaan liittyviin keskusteluihin että sosiologisen rahakeskustelun tärkeimpiin havaintoihin. Myös suomalaisiin rahatutkimuksiin on kiinnitetty erityishuomiota.” Näillä perusteilla esimerkiksi Arjun Appadurai-, Michael Taussig- ja Max Weber -tiivistelmien puuttuminen joukosta herättää ihmetystä. Apua ei myöskään löydy kysymykseen siitä, millä logiikalla tiivistelmät on kirjaan sijoitettu. Joidenkin tiivistelmien osalta yhteys niiden ympärille sijoitettuihin artikkeleihin on ilmeinen mutta yhtä hyvin ne olisivat voineet sijaita joidenkin toisten artikkelien yhteydessä. Ehkä ajatuksena on ollut jättää lukijan ajatuksille tilaa, mutta jonkinlaista avainta toimittajien ajatteluun olisi näissä kohdin kaivattu.

Kokoelman kokonaisuuden kannalta tapa, jolla teos kiinnitetään antropologian kenttään tai projektiinon kiintoisaa. Johdannossa kirjan ensimmäisen osan, Raha muutosten tekijänä, todetaan luovan ”monitieteiselle artikkelikokoelmalle antropologisen perustan”. Koska teoksessa ei viitata mitenkään sen syntyprosessiin, on vaikea tietää onko kyseessä antropologien kirjahanke, johon on otettu mukaan myös muiden tieteenalojen edustajia vai oikeasti monitieteinen, yleisesti kulttuurin- ja historiantutkimuksellinen, projekti. Jälkimmäisessä tapauksessa, johon kirjan nimi Rahan kulttuuri sekä kirjoittajien moninainen tieteellinen tausta myös viittaavat, tarve antropologisen perustan luomiselle tuntuu kummalliselta. Mihin ”antropologisella” tässä oikein halutaan viitata?

Yllä esitettyjen kritiikkien aiheet tuntuisivat viittaavan jonkinlaiseen toimitukselliseen kiireeseen, joka tietysti on kaikille näihin prosesseihin osaa ottaneille tuttua. Kaiken kaikkiaan Rahan kulttuuri on kuitenkin erittäin kiinnostava, opettava ja tasokas kokonaisuus, josta hyötyvät varmasti niin opiskelijat, opettajat kuin tutkijatkin.