Kuinka kaikki alkoi?

Yrityksen historia juontaa lähes 20 vuoden taakse eli vuoteen 1994, jolloin nuori tutkija ja nyttemmin Oulun yliopiston saamelaiskulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola etsi kustantajaa kirjalleen Saamelainen evakko. Lapin sodan syttymisestä oli tuolloin kulunut 50 vuotta, ja merkkivuoteen tähdätty kirja piti saada julkaistua. Koska aihe ei näyttänyt kiinnostavan etelän suuria kustantajia, kääntyi Lehtola helsinkiläisen City Sámit -yhdistyksen puoleen. Tästä alkaa kirjan ensimmäinen vauhdikas tarina, joka kiertyy Tarton kautta Vaasaan, kunnes kirja lopulta ilmestyy monen kommelluksen jälkeen. Sen jälkeen seuraa road movie –tyyppinen kertomus ikimuistoisesta ajomatkasta, kun Lehtolat lähtivät Oulusta viemään laatikoittain evakkokirjaa Utsjoella pidettävään lehdistötilaisuuteen. Tämäkään matka ei taittunut mutkitta. Utsjoen kirjastossa pidetystä julkistamistilaisuudesta tuli Puntsin toiminnan alkusysäys.

Saamelainen evakko sai mainiot arviot lehdistössä, sitä myytiin hyvin, ja julkaisemisesta vastannut City Sámit pääsi veloistaan. Kirjoittaja tuskin arvasi silloin, että Kustannus-Puntsi tulisi julkaisemaan kirjasta uudistetun painoksen kymmenen vuotta myöhemmin.

Tuottelias Veli-Pekka Lehtola oli kirjoittanut noihin aikoihin myös toisen kirjan. Kustannusyhtiö Pohjoinen oli ottanut julkaistavakseen Wallenius: kirjailijakenraali Kurt Martti Walleniuksen elämä ja tuotanto–nimisen teoksen, jonka oli määrä ilmestyä Walleniuksen satavuotismuistopäiväksi vuonna 1993, mutta hanke myöhästyi surkeasti. Kirjan julkaisuongelmiin liittyvä tarina suututtaa lukijaakin, joten voi vain arvailla tuoreen kirjailijan mielialoja. Kustannuspäätös tehtiin vuonna 1991, kirjoittaja toimitti valmiin käsikirjoituksensa vuoden 1992 alussa joutuakseen sen jälkeen toistuvasti kyselemään ja hoputtamaan, kunnes kirja ilmestyi vain vuoden Walleniuksen satavuotismuistopäivästä myöhästyneenä vuonna 1994. 

Tämän kokemuksen karaisemina ja evakkokirjan menestyksen innoittamina Lehtolan veljekset alkoivat kehitellä suunnitelmaa omasta kustannusyhtiöstä. Kesällä 1996 he tekivät Inarissa kotitalonsa keittiössä laskelmia ja suunnitelmia, joiden tuloksena syntyi kommandiittiyhtiö Kustannus-Puntsi.

Vaihtoehdoksi valtavirralle

Kustannus-Puntsin toimintaideana on kirjoittaa ja julkaista pohjoisiin kysymyksiin liittyvää asiallista ja laadukasta kirjallisuutta, sillä Lapista ja saamelaisista on julkaistava muutakin kuin eksoottista ja tietoisesti kaupallista kirjallisuutta. Tällä tavoin pienkustantajat kääntävät näkökulmaa ja tekevät omaa maanäärtään tunnetummaksi. Arktinen alue on mielenkiintoinen, vaikkei sitä etelämpänä aina ehkä huomata.

Yrityksen nimen etymologisena taustana on saamen kielen sana bunci, jolla on monia merkityksiä. Luonnonmaisemana bunci tarkoittaa kukkulamaista tievaa. Tähän liittyy kustantajien äidin kotipaikka Puntsitievan juurella Karigasniemessä. Lisäksi sana tarkoittaa saameksi tynnyrin tappia, mikä voidaan yhdistää suomen kielen tappi-sanan yhteen merkitykseen: turhantärkeä tyyppi. Sellaisinahan puntsilaiset kertovat mielellään esiintyvänsä. Lisäksi buncitarkoittaa intoa ja ähertämistä, jota perheyrityksestä myös löytyy. Jos taas tehot vähenevät, niin saamelaisen ”puntsi putuaa”. 

Aluksi tarkoituksena oli julkaista vain yksi teos eli veljesten isän Teuvo Lehtolan kirjoittama kirja Lapinmaan vuosituhannet, joka kertoi saamelaisten ja Lapin historiasta kivikaudelta 1930-luvulle. Kirja valmistui monien työläiden vaiheiden jälkeen marraskuussa 1996 ja osoittautui myyntimenestykseksi. Tämä lisäsi innostusta, joten seuraavana vuonna ilmestyi kaksi kirjaa ja sitä seuraavana kolme. Ensimmäisen viisivuotiskauden kirjoista Lehtolat kirjoittivat tai toimittivat suurimman osan itse. Vain muutama kirja on perheen ulkopuolisen kirjoittajan tai taiteilijan tekemä.

Euroaikaan siirtymisen jälkeistä kustannustoimintaa ei tässä kirjassa käsitellä lainkaan, mutta yrityksen verkkosivujen kirjaluettelo osoittaa toiminnan laajentuneen ja yrityksen alkaneen kustantaa yhä enemmän myös muiden kirjoittajien tai taiteilijoiden teoksia. Tämän kirjan nimiölehdelle on merkitty Osa 1, mikä vihjaa siihen, että myöhemmin ilmestyisi euroajan toimintaa käsittelevä toinen osa.

Tällä hetkellä Kustannus-Puntsi on omistajiensa mukaan telakalla – jatketaanko tai lopetetaanko kokonaan. Toimitusjohtaja Jari Lehtola, joka käytännössä pyöritti Inarin konttoria, kuoli yllättäen viime vuonna. Tämä menetys vaikuttaa osaltaan siihen, että yhtiössä mietitään toimintakuviota uudelleen.

Kantapään kouluttamat

Lehtolat korostavat olevansa kustannustoiminnassa itseoppineita harrastajia, joiden ainoana kouluttajana on ollut kantapää. Tarvittavan tiedon tilalta heillä oli sitäkin enemmän rohkeutta ja innostusta. Yrityksen osakkaiksi tuli puolenkymmentä perheenjäsentä, joiden lisäksi taustajoukoissa on ilmeisesti ollut vielä muita. Perheessä onkin monipuolisia osaajia, niin tutkijoita, kirjoittajia kuin valokuvaajia.

Juosten kustannettu kertoo yrityksen alkuvaiheet kirja kirjalta mainiten sekä menestyksen että vastoinkäymiset. Pienkustantajat kritisoivat itseään harrastajamaisista virheistään; he ovat tehneet innoissaan ylioptimistisia talous- ja aikataululaskelmia, arvioineet muutamien kirjojen menekin toiveikkaasti väärin, ottaneet liian suuria painoksia ja niin edelleen. Koko ajan on kuitenkin panostettu laatuun, ulkoasuun ja tyylikkyyteen. Tästä syystä on tehty kovakantisia kirjoja kustannuksista huolimatta. Käsikirjoituksen viimeistelyyn kuluvan ajan aliarvioiminen näyttää olleen jatkuva ongelma.

Radion Kultakuume-ohjelmassa keskusteltiin pienkustantamisesta helmikuussa (linkki ohjelmaan alempana). Toimittaja Lisa Enckell haastatteli Kustannus-Puntsin Jorma Lehtolaa ja turkulaisen Savukeidas-kustantamon Ville Hytöstä.

Ohjelmassa Jorma Lehtola toteaa yritystoiminnan aloittamisen olleen tietynlaista hulluutta, koska kenelläkään ei ollut aikaisempaa kokemusta alasta. Yritystä ei myöskään perustettu ulkopuolisella starttirahalla eikä velkakirjalainoilla, vaan pelkästään palavalla innolla. Kun he sitten jossain vaiheessa kertoivat lakimiehelleen kustantamonsa toiminnasta, oli tämä tokaissut: ”Tästä kaikesta kuulee, ettette ymmärrä yhtiön toiminnasta hevon helvettiä.”

Niin tai näin, ovatpa ymmärtäneet tai eivät, tulosta on joka tapauksessa syntynyt. Eiväthän puolensataa kirjaa tyhjästä ilmesty. Niistä 30 nimikettä on verkkosivuilla olevien tietojen mukaan myyty loppuun. Joistakin kirjoista otettu liian suuri painoskin on vuosien mittaan vähitellen huvennut.  

Kaaosta, paniikkia ja täpäriä tilanteita  

Kannen sisäliepeen teksti mainostaa kirjojen valmistumisen olleen kaaosta, paniikkia ja täpäriä tilanteita. Tämä luonnehdinta pitää paikkansa. Puntsilaiset ovat koonneet kirjaansa joukon painajaismaisia tarinoita kustannustoiminnan koettelemuksista. Lukija seuraa toimitustöiden ja pitkien ajomatkojen käänteitä välillä ääneen nauraen, välillä melkein myötätunnosta itkien. Miten näin intomielisten kustantajien tielle on voinutkaan kasaantua tällainen määrä vastoinkäymisiä!

Toisaalta, kaikki ei kuitenkaan ole ollut koko ajan niin vaikeaa. Osa kirjoista on ilmestynyt jokseenkin ongelmitta, mutta näiden kirjojen julkaisutarinat jäävät lyhyehköiksi maininnoiksi. Niistä ei tietenkään irtoa samanlaista puntsimaisen mustaa huumoria kuin ongelmakirjoista. Eihän dramatiikkaa synny silloin, kun käsikirjoitus valmistuu ajallaan, kirja julkaistaan ja menekki on hyvä. Lukija kylläkin hengähtää ja ajattelee, että onneksi välillä voi käydä myös hyvin.

Erilaisia hankaluuksia näyttäisi kuitenkin olleen paljon enemmän kuin töiden mutkatonta sujumista. Alkuaikoina toimitustyöhön on liittynyt huomattavan paljon tietokoneisiin ja tekstinkäsittelyyn liittyviä teknisiä ongelmia, joista kerrotaan mainiosti kirjoitettuja kauhutarinoita. Hermot ovat koetuksella, kun sähköinen teksti avautuu, jos ylipäätään avautuu, siansaksaksi muuttuneena. Hektisessä toimitustyössä ovat stressiä aiheuttaneet muun muassa yhteen sopimattomat laitteet, aukeamattomat tekstitiedostot, erilaiset tekstinkäsittelyohjelmat, vioittuneet levykkeet ja niin edelleen. Levykkeillä olevia käsikirjoituksia lähetettiin postitse ainakin vielä vuosituhannen taitteessa. Nyt sekin on jo melkein unohtunutta aikaa.

Kirjassa on useita road movie -tyyppisiä ajomatkojen kuvauksia, joissa Lehtolan Lada kiitää tai nykii määränpäästä toiseen. Lada nouseekin yhdeksi kirjan keskushahmoista, ja se on saanut paikkansa myös kuvaliitteessä ja kannessa. Pohjoisen välimatkat ovat pitkät, ja Oulusta on ajettu milloin 500 kilometriä Inariin, milloin 300 kilometriä Jyväskylään Gummeruksen kirjapainoon.

Valmistuneiden kirjojen rekka- tai linja-autokuljetukset ovat toisinaan olleet myöhässä käsittämättömien ”inhimillisten” syiden vuoksi. Kiireen kuristaessa ovat Lehtolat itse joutuneet rahtaamaan kirjalaatikoita julkistamistilaisuuteen kelillä kuin kelillä. Jälkeenpäin tarinat naurattavat, mutta tuskin sillä hetkellä, kun he ovat itse myöhästyneet oman kirjansa julkistamistilaisuudesta.

Useimmiten julkistamistilaisuus on pidetty Ivalon ja Inarin kirjastossa, nyttemmin saamelaismuseo Siidan auditoriossa. Oman jälkensä muistojen sikermään on jättänyt myös taiteilija Merja Aletta-Ranttilan Omakuva-kirjan julkistamistilaisuus, joka järjestettiin poikkeuksellisesti Lappi-ravintolassa Helsingissä.

Pohjoisen pienkustantajan kulttuuriteot

Kirjassaan Lehtolat kertovat oma- ja pienkustantajiin kohdistuneesta epäluuloisesta suhtautumisesta toiminnan alkuvaiheessa. Heidän arveltiin julkaisevan sellaista kirjallisuutta, joka ei ole kelvannut laatukustantajille. Puntsin rasitteena on lisäksi valtakeskuksista katsottuna etäisyys ja erikoisalue. Lappi ja saamelaiset ovat kaukana Etelä-Suomesta. Tähän epäilyttävään yhdistelmään kertovat Lehtolat törmänneensä aina uudelleen. Toivottavasti asennoituminen oma- ja pienkustantamista kohtaan on kuitenkin ajan mittaan parantunut. Eikö tätä nykyä ole niin, että kiinnostavimmat kirjat löytyvät ennemminkin pienkustantajilta kuin suurista kustannustaloista?

Radiohaastattelussa Jorma Lehtola kertoo puntsilaisten oppineen, että silloin kun kirjaa sanotaan kulttuuriteoksi, ei rahaa ole odotettavissa. Heidän ensimmäinen julkaisunsa eli Teuvo Lehtolan Lapinmaan vuosituhannet. Saamelaisten ja Lapin historia kivikaudelta 1930-luvulle,  joka tosin oli myös myyntimenestys, ylistettiin hetimmiten kulttuuriteoksi. Samoja kehuja on tullut monelle muulle kirjalle sen jälkeen.

Arvostuksesta kertovat myös yhtiön hyvät suhteet moniin pohjoissuomalaisiin toimijoihin; yhteistyökumppaneina ovat olleet niin Saamelaiskäräjät, Lapin yliopisto, Pohjoinen valokuvakeskus kuin Lapin maakuntakirjasto. Kirjojen menekkikin on jokseenkin hyvä omalla alueella Lapin läänissä, mutta muuttuu huonommaksi heti Rovaniemen eteläpuolella. Kokemusten mukaan helpointa myynti on silloin, kun kirjailija kiertää itse esiintymässä eri tilaisuuksissa kirjalaatikko mukanaan.

Kirjan sivuilla ja radiohaastattelussa korostuva hullunrohkeuden ja epätoivon yhdistelmä antaa ajattelemista.  Pohjoinen pienkustantaja on ponnistanut periferiasta vastavirtaan ja vaivojaan säästämättä. Jorma Lehtola kiteyttää pienkustantajien toimintaperiaatteen seuraavasti:

”Siitä kurjuudesta oppii nauttimaan jollakin tavalla, kun se on jatkuvaa ja kun tietää, ettei se tästä paljon paremmaksi muutu. Siinä kuitenkin on se polte niin kova siinä takana, että raha on oikeastaan sivuasia. Tärkeämpää on se, että tarjoaa vaihtoehdon tuommoiselle valtavirralle ja nimenomaan informaatiota asioiden sydämestä. Sekin tavallaan palkitsee siinä. Ja niin kauan kuin ollaan vesirajan yläpuolella, niin silloin ei ole hätäpäivää. Saadaan sen verran rahaa, että seuraava kirja saadaan etenemään. Niin kauan asiat ovat hyvin.”

                                                      ***

Maailma on täynnä kirjallisuutta, jota kukaan ei tule koskaan luonnehtimaan kulttuuriteoksi. Kustannus-Puntsi sen sijaan on tässä onnistunut monta kertaa. Siitä on syytä olla ylpeä!

Kuva: Kustannuspäällikkö Veli-Pekka Lehtola, markkinointipäällikkö (evp) Irma Lehtola, toimitusjohtaja-varastopäällikkö Jari Lehtola (1963-2012), laskentatoimenpäällikkö Teuvo Lehtola (1929-2004), julkaisupäällikkö Jorma Lehtola. Valokuva: Jorma Lehtola