Kun Britannia kurotti liian kauas näyttääkseen olevansa yhä suurvalta

Antony Beevorin uusin teos tuo uusia näkökulmia Arnhemin taisteluun Hollannissa syksyllä 1944. Liittoutuneiden rohkean laskuvarjo-operaation oli tarkoitus lopettaa sota jouluksi, mutta siitä tulikin yksi brittien sotahistorian suurimpia epäonnistumisia. Beevor tarkastelee tapahtumia realistisesti ja antaa äänen myös siviilien kärsimyksille. Sota toisen maailmansodan länsirintamalla ei ollut sellaista herrasmiessotaa kuin kylmän sodan vuosina annettiin ymmärtää.

Beevor, Antonny : Arnhem 1944, The Battle of the Bridges. Viking , 2018. 457 sivua. ISBN 9780670918669.

Operaatio Market Gardenin oli tarkoitus lopettaa toinen maailmansota jouluksi 1944 valtaamalla joukko Hollannista Saksan sydämeen johtavia siltoja amerikkalaisten ja brittiläisten laskuvarjojoukkojen avulla. Päävastuu operaatioista oli briteillä ja heidän riveissään taistelevilla puolalaisilla.   Amerikkalaiset pitivät suunnitelmaa poikkeuksellisen rohkeana ollakseen sotamarsalkka Bernard Montgomeryn käsialaa, sillä Edwin Rommelin El Alameissa kesällä 1942 voittanut Montgomery tunnettiin varovaisena sotapäällikkönä. Nyt ”Monty”, kuten britit häntä tuttavallisesti kutsuivat, halusi piirtää nimensä historiaan marsalkkana joka löi lopullisesti natsi-Saksan. Maailmansodan nopeat päättämisen sijaan Arnhemin taistelusta tuli Montgomeryn maineeseen ikiajoiksi tahran jättänyt katastrofi jota hän yritti lopun elämäänsä selittää parhain päin.

Tunnetun sotahistorioitsijan uusin tuotos

Brittiläisestä sotahistorioitsija Antony Beevorista on viime vuosina tulla omalla alallaan klassikko, jonka teoksia lukee niin suuri yleisö kuin historiantutkijoiden koulukunta ympäri maailmaa. Hänen kirjojaan löytyy niin Cambridgen yliopistokirjakaupasta kuin Heathrown lentokentän kirjamyymälästä. Beevorin läpimurto oli vuonna 1999 ilmestynyt Stalingradin taistelua käsittelevä kirja. Monia Beevorin teoksia on suomennettu, mutta Arnhemia ei toistaiseksi. Jos kielitaito riittää, niin suositeltavaa onkin lukea Beevoria alkuperäiskielellä, sillä osa englantilaisesta sotaterminologiasta on sellaista, että kaikille termeille on vaikea löytää luontevaa suomenkieliestä vastinetta.

Miksi Beevoria sitten luetaan nyt niin innokkaasti? Toinen maailmansota aiheena toki kiinnostaa edelleen. Salaisuus lienee Beevorin tyyli kirjoittaa historiaa kuin romaania, joka perustuu kuitenkin tiukasti alkuperäisiin lähteisiin. Teoksissa on viitteet, joten kuka tahansa voi tarkastaa, mistä Beevor on sanottavansa löytänyt. Sotataktisten kuvioiden ohella Beevor antaa yksittäisten sotilaiden ja siviilien kertomusten kuulua hyödyntäen runsaasti päiväkirjojen kaltaisia aineistoja.

Beevor ei myöskään kumartele kuvia tai pyri kirjoittamaan vain sankaritarinoita. Ardenien vuodenvaihteen 1944–1945 taistelua käsittelevässä teoksessa (Ardennes 1944 – Hitlers Last Gamble, 2015)  ei kerrottu vain saksalaisten joukkojen tekemistä julmuuksista vaan myös amerikkalaisten surmaamista sotavangeista. Berlinin taistelua käsittelevässä kirjassa (Berlin: The Downfall 1945, 2002) Beevor kertoo puna-armeijan sotilaiden suorittamista saksalaisten siviilien raiskauksista ja muista julmuuksista niin tarkoin, että hän ei voi matkustaa vaikeuksien pelossa nyky-Venäjällä, jossa puna-armeijan kunnian kyseenalaistamisesta saattaa päätyä tekemisiin oikeusviranomaisten kanssa.

Brittisotilaita Oosterbeekissä Arnhemin taistelun aikana. © IWM (BU 1121)

Jos jotain kritisoitavaa on löydettävä Beevorin tavasta kirjoittaa, se on äärimmäinen pikkutarkkuus. Vuonna 2012 ilmestynyt yleisteos The Second World War oli niin tiiliskivimäinen, että monella lukijalla saattoi loppua uskoa kesken sen satoja sivuja kahlatessa. Nyt ilmestynyt Arnhem on taas sitä samaa narratiivista Beevoria johon aiempien kirjojen kautta ehti tottua. Tätä teosta voikin suositella myös vuoden 2012 jättiläisen uuvuttamille lukijoille. Paikoitellen Beevorin kirjoista löytyy myös asian vakavuudesta huolimatta huumoria, kuten kertomus saksalaisesta moottoripyörälähetistä joka päräytti pyörällään Arnhemin taistelun aikana brittiläisten laskuvarjosotilaiden täyttämälle pelolle kysymään, onko Tommyja näkynyt. Saksalaiset käyttivät englantilaisista nimeä Tommy. Vastausta tuli nopeasti, vaikka se ei varmasti pyörämiestä miellyttänyt.

Mitä uutta kuvaan Market Gardenista?

Arnhemin taistelusta on kirjoitettu useita kirjoja ja siitä on tehty vuonna 1977 ensi-iltansa saanut Sean Conneryn tähdittämä dokumenttimainen elokuva A Bridge Too Far, johon jopa lainattiin Suomen ilmavoimilla yhä käytössä olleita Douglas C-47 (DC-3) kuljetuskoneita.

Saksalaisten vangitsemia brittisotilaita Arnhemin taistelun aikana syksyllä 1944.

Arnhem 1944 oli ainut merkittävä taistelu minkä saksalaiset voittivat länsi-rintamalla Normandian maihinnousun jälkeen. Tappiota harva armeija muistelee mielellään ja Britannian sotahistoriassa punabarettisten laskuvarjomiesten epätoivoisesta taistelusta onkin tehty legenda. Se, että kaikki mahdollinen meni alusta alkaen pieleen operaation toteutuksessa, on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Montgomery ja Patton Sisiliassa 1943.

Beevor näkee, että Montgomeryn ja brittien suuruudenhullun suunnitelman takana oli halu osoittaa amerikkalaisille liittolaisille, että Britannia oli edelleen ykkösluokan suurvalta ja se pystyisi antamaan saksalaisille ratkaisevan iskun. Teoksessa näkee, että kilpailu samalla puolella olevien komentajien välillä oli niin armotonta, että se haittaisi rationaalista päätöksentekoa. Koko laskuvarjohyökkäyksen takana oli Montgomeryn halua olla ensimmäinen komentaja, joka marssi yli Reinin ja siitä edelleen Berliiniin. Tärkeintä oli näyttää Montyn inhoamalle amerikkalaiselle panssarikenraali George Pattonille kaapin paikka. Beevor heittää ilmaan ajatuksen, että syyskuusta 1944 ulottuu aina tähän päivään asti taakka joka ylläpitää Britanniassa käsitystä, että se on suurempi maailmanvalta kuin todellisuudessa onkaan. Arvio saattaa olla ehkä liikaa sanottu. Pikemmin voi ajatella, että koko menetetyn imperiumin kaipuu oli yksi syy esimerkiksi sille, että Britannia on nyt eroamassa Euroopan unionista.

Yhtälailla kohtalokasta liittoutuneille oli saksalaisten taistelukyvyn vähättely syksyllä 1944. Moni uskoi, että Normandian ja Pariisin menetyksen jälkeen Saksan armeija oli lyöty.  Myös Adolf Hitleriä vastaan 20.7.1944 tehdystä salamurhayrityksestä britit vetivät väärän johtopäätöksen ajatellen, että armeija joka yritti surmata johtajansa, oli antautumisen partaalla. Tosi-asiassa murhayrityksen varjolla natsit saattoivat ottaa käyttöön kovemmat otteet kaikkia ”lopullista voittoa” epäileviä kohtaan. Sota ei loppunut jouluksi 1944, vaan Saksa taisteli viimeiseen Berliinin kadunkulmaan asti ennen kuin rauha palasi Eurooppaan.

Laskuvarjosotilaiden pudotus Arnhemissa syyskuussa 1944. © IWM (BU 1162)

Sotahistorian näkökulmasta Market Gardenin katastrofi alleviivaa sitä, että lähes kaikki toisen maailmansodan aikana tehdyt suuremmat laskuvarjohyökkäykset joko epäonnistuivat saavuttamaan tavoitteitaan tai osoittautuivat saksalaisten Kreetalle vuonna 1941 tekemän maahanlaskun tavoin Pyrrhoksen voitoiksi. Kreetalla tappiot olivat niin suuret, että saksalaiset lopettivat kokonaan laskuvarjomiesten laajamittaisen käytön, vaikka ”voittivat” taistelun. Kevyesti aseistetut brittijoukot olivat Arnhemissa liian heikkoja, kun saksalaiset lähettivät panssarivaununsa heitä vastaan.

Beevorin uusin teosta osoittaa hänen aiempien kirjojensa tavoin, että sota länsirintamalla ei ollut suinkaan aina sellaista herrasmiessotaa kuin minä se haluttiin sodan jälkeen itärintamaan verrattuna osoittaa. Julmuudet haluttiin unohtaa, kun entisistä Wehrmachtin upseereista piti tehdä nopeasti hovikelpoisia Nato-liittolasia. Myös länsirintamalla vankeja surmattiin puolin ja toisin ja siviilit joutuivat kokemaan kovia. Myös liittoutuneiden pommit osuivat vahingossa hollantilaisiin sairaaloihin ja brittiläiset laskuvarjosotilaat saattoivat surmata mieluummin itsensä kuin jäädä vangeiksi. Hollantilaisten siviilien kokema tuhansia kuolonuhreja vaatinut nälkätalvi 1944–1945 sen jälkeen, kun vapautusta miehityksestä ei tullutkaan, on myös jotain sellaista mitä harvemmin on muistettu.

Vieläkö toista maailmansotaa kannattaa muistella?

Toisen maailmansodan päättymisestä on kulunut jo yli 70 vuotta. Veteraanisukupolven edustajat käyvät harvinaisiksi. Länsimaissa toisin kuin esimerkiksi Venäjällä, jossa Suuren isänmaallisen sodan poliittisesti motivoitunut muistelu on arkipäivää, toinen maailmansota tuntuu kaukaiselta tapahtumalta. Siis tarvitaanko vielä kirjoja Arnhemin taistelusta vai olisiko tuo ikävä aika parempi jo antaa olla? Mielestäni tarvitaan, jotta tiedämme millaista helvettiä sota on aina kaikille osapuolille. Sodan hirveyden unohtaminen on suuri vaara sen myötä, että silminnäkijät siirtyvät ajasta ikuisuuteen ja emme enää kuule heidän varoittavia esimerkkejään.

Saksalaisen kuvaajan kuva kaatuneista brittisotilaista Arnhemissä 1944. © IWM (HU 2135)

Yksi kommentti artikkeliin “Kun Britannia kurotti liian kauas näyttääkseen olevansa yhä suurvalta

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *