Jason Gurneyn Ristiretki Espanjassa kertoo yhden miehen kokemuksista kansainvälisen prikaatin riveissä Espanjan sisällissodassa joulukuusta 1936 elokuuhun 1937. Kirjan julkaisi alunperin Faber and Faber Ltd vuonna 1974 nimellä Crusade in Spain. Kirja on kirjoitettu vuosia tapahtumien jälkeen ja kirjoittaja pyrkii antamaan tapahtumista todenmukaisen kuvan hyödyntäen kirjoittamisajankohtana saatavissa ollutta tutkimuskirjallisuutta.

Hyvää kirjassa on pyrkimys objektiivisuuteen, tapahtumien laajempaan ymmärtämiseen ja poliittisen kehityksen huomioonottamiseen. Gurney kertoo toimineensa XV Kansainvälisessä prikaatissa sekä brittiläisessä pataljoonassa että yhdysvaltalaisten Lincoln pataljoonassa tiedustelijana ja lähettinä. Näin hänellä on tapahtumiin laajempi perspektiivi kuin tavallisella kiväärimiehellä ja hän tutustui läheisesti näiden pataljoonien johtajiin sekä tapasi myös prikaatin johtoa. Lisäksi hänellä oli kielitaitoisena miehenä mahdollisuus kontakteihin myös muiden kuin englantia puhuvien kanssa.

Gurney palveli kansainvälisessä prikaatissa kuten valtaosa Espanjassa tasavaltalaisten puolella taistelleista ulkomaalaisista eikä puoluemiliisissä kuten George Orwell. Koska kansainvälisiä prikaateja pidettiin tasavaltalaisten valiojoukkoina, Gurney joutui myös koviin taisteluihin eikä palvellut pelkästään hiljaisella rintalohkolla kuten Orwell. Näin hän joutui kokemaan paitsi asemasodan turhautumisen myös suurtaistelun kauhut.
Gurney kuvaa jonkun verran paikallisia olosuhteita ja sitä, miten eri tavalla espanjalaiset suhtautuivat heitä auttamaan tulleisiin ulkomaalaisiin tasavallan eri osissa, ja myös sitä, miten Barcelonan vallankumousinnostus haihtui kun tasavallan johto kommunistien siunauksella muutti spontaanin yhteiskunnallisen kumouksen porvarillisen demokratian puolustustaisteluksi.
Gurney tekee myös selväksi, ettei brittipataljoona ollut mikään taiteilijoiden ja älykköjen osasto vaan että ylivoimainen enemmistö sen jäsenistä oli työläisiä.

Käännös on sujuvaa ja sotilastermitkin on käännetty oikein, esimerkiksi juoksuhautoja tulitetaan kranaatinheittimillä eikä mörssäreillä, joksi englanninkielen sanan mortar vielä toisinaan suomennetaan vaikka yhteydestä näkee selvästi mistä on kyse. Kääntäjä Marko Homeen asiantuntevat selventävät alaviitteet kiitettävästi päivittävät kirjoittajan esittämiä tietoja uusimman tutkimuksen mukaisiksi ja myös antavat perustiedot eräistä kirjassa mainituista henkilöistä ja järjestöistä. Lisäksi kirjassa on kaksi karttaa, jotka helpottavat tapahtumapaikkojen paikantamista.

Ikävänä puutteena pidän sitä, ettei Gurneyn perhetaustaa selvitetä tarkemmin eikä hänen myöhemmistä vaiheista lyhyestikään kerrota. Tällaiset taustatiedot helpottaisivat tekstin ja siinä esitettyjen arvioiden luetettavuuden arviontia. Gurneylla on selvät, varsin voimakkaat mielipiteet XV prikaatin johtohenkilöistä ja eräistä muista kansainvälisten prikaatien merkkihenkilöistä sekä kommunistisesta liikkeestä. Nyt selviää vain, että hän oli kirjaa kirjoittaessaan mielestään "yhä pelkkä vanhanaikainen radikaali" ja oli ollut vuonna 1936 keskiluokkaisen taustan omaava boheemia elämää Lontoon Chelseassa viettävä kuvanveistäjä, joka ei ollut tekemisissä yhdenkään poliittisen puolueen kanssa mutta näki "asiat yksinkertaisesta, radikaalista näkökulmasta". Hän oli ollut nuoresta lähtien idealistinen sosialisti, ja oli hyvin huolissaan fasismin noususta Englannissa ja Euroopassa. Nyt täytyy vain luottaa siihen, että koska Hugh Thomas on käyttänyt Gurneyn kirjaa eräänä lähteenään erinomaisessa Espanjan sisällisodan historiassaan, niin Gurney on luotettava kertoja ainakin Jaraman taistelusta kertoessaan.
Lisäksi eräät arviot sodankäyntitaktiikasta, esim. s:lla 88, ovat nojatuolistrategin tasoa.

Kokonaisuudessaan kirja on luettava, tiivis, vaikkakin varsin pessimistinen, kuvaus Espanjan sisällissodan kahdesta ensimmäisestä vuodesta sekä kansainvälisiin prikaateihin liittyneistä englantilaisista ja yhdysvaltalaisista. Samalla se on kuvaus siitä, miten sodan karu todellisuus yhdessä johdon kyynisen politikoinnin kanssa murtaa idealismin. Ja myös siitä, miten pelkkä into ilman tarvittavia taitoja ja välineitä ei usein riitä tässä kovassa maailmassa. Mielestäni Gurneyn kirja on hyvä rinnakkaisteos George Orwellin Katalonia, Katalonia! teokselle. Mutta jos todella haluaa ymmärtää Espanjan sisällissotaa tai kansainvälisiä prikaateja, on syytä lukea joku hyvä tutkimus, esimerkiksi joku Marko Homen Gurneyn kirjan viitteissä mainitsemista.

Gurney alkaa kertomuksensa tilanteestaan ja yleisemmin Englannin tilanteesta vuonna 1936 antaen hyvän kuvauksen englantilaisten fasistien käyttämistä toimintatavoista ja fasistien vastustajien mielialoista. Mielestäni hän kuitenkin liioittelee vaaraa fasistien valtaanpääsystä Britanniassa, mutta toteutumattomien tapahtumien todennäköisyyksistä voi olla montaa mieltä. Hän kuvaa myös Britannian kommunistipuolueen toimintatapoja ja sitä, miksi sen hyvin organisoitu toiminta sai osakseen arvostusta. Huoli fasismin etenemisestä Euroopassa sai Gurneyn menemään kommunistipuolueen avaamaan värväyskeskukseen ja liittymään kansainvälisiin prikaateihin. Hän sai vuorokauden aikaa järjestellä asiansa ja sitten alkoi matka Ranskan kautta Espanjaan.

Gurney antaa hyvin kriittisen kuvan brittipataljoonan saamasta koulutuksesta ja sen aseistuksesta. Hänen mukaansa tilanne oli yhtä huono myös muissa kansainvälisten prikaatien pataljoonissa. Olikohan asia aivan näin. Britit selvästikin kärsivät siitä, ettei heidän joukossaan ollut muita sotilaallisen koulutuksen saaneita kuin ne muutamat, kuten Gurney, jotka olivat saaneet jotain alkeiskoulutusta yksityiskouluissa. Heillä ei siis ollut ammattitaitoisia kouluttajia. Monissa muissa Euroopan valtioissa oli voimassa yleinen asevelvollisuus, joten monissa muisssa pataljoonissa suuri osa miehistä oli saanut sotilaallisen peruskoulutuksen, joten niissä koulutustason on täytynyt olla parempi.

Heikosti koulutettu ja varustettu brittipataljoona sai ensimmäisen taistelukosketuksensa Jaraman taistelussa helmikuussa 1937. Se joutui taisteluun Francon armeijan valiojoukkoja, marokkolaisia, vastaan. Osaston henki oli hyvä ja he uskoivat olevansa moraaliltaan ylivoimaisia marokkolaisiin palkkasotureihin verrattuna. Ensimmäinen päivä mursi tuon käsityksen. Kuten Gurney toteaa, marokkolaisten omanarvontunto perustui heidän sotilaallisiin suorituksiinsa ja he taistelivat aivan yhtä rohkeasti kuin ideologian innoittamat britit. Lisäksi he olivat selvästi taitavampia. Brittipataljoona menetti parissa päivässä yli puolet vahvuudestaan mutta se pystyi pitämään taemmat asemansa.

Ensimmäinen taistelukokemus oli ollut rankka ja kansainvälisten prikaatien heikkoudet olivat tulleet selvästi näkyviin. Johto oli epäpätevää, kielivaukeudet, huolimatta hyvistä tulkeista, vaikeuttivat huomattavasti taistelujen johtamista ja huolto oli surkeaa.

Muutaman kiivaan ja verisen taistelupäivän jälkeen sota hiljeni asemasodaksi ja britit saivat tottua asemasodan vitsauksiin, likaan, nälkään, turhautumiseen ja satunnaisiin tovereiden kuolemisiin. Joukon moraali laski huomattavasti asemasodan joutilaisuudessa, katteettomien lupausten paljastuessa tyhjiksi ja poliittisen ilmapiirin kiristyessä tasavaltalaisten keskuudessa. Stalinistinen vainoharhaisuus levisi, miehiä alkoi kadota, osa karkasi, osa katosi salaisten kuulustelukeskusten kautta tuntemattomiin hautoihin. Myönsihän André Marty, kansainvälisten prikaatien ylin päälikkö, myöhemmin määränneensä 500 prikatistin teloituksen. Miehet alkoivat varoa sanojaan ja he tunsivat, että heidät oli unohdettu karuihin kukkula-asemiinsa.

Individualistisille briteille oli varmaan järkytys prikaatin Moskovassa koulutetun johdon "puna-armeijamainen" suhtautuminen omiin tappioihin. Käskyissä käskettiin hyökätä tappioista piittaamatta, perääntyä ei saanut vaan lupaa pyydettäessä vastaus oli sotaoikeudella ja teloituksilla uhkaaminen. Gurney sai turhautumisesta, epäluuloisesta ja miesten hengestä piittaamattomasta ilmapiiristä tarpeekseen ja kun hän vielä päätteli, että Francon voitto olisi vain ajan kysymys, hän päätti hankkiutua pois Espanjasta. Ennenkuin hän ehti ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin, hän haavoittui pahasti tark’ampujan luodista vähän ennen Bruneten taistelua, jossa täysivahvuiseksi täydennetty brittipataljoona tuhoutui melkein kokonaan. Sairaalassa hän meni naimisiin erään hoitajan kanssa. Jonkun aikaa kestäneen byrokratisen pallottelun jälkeen Gurney vapautettiin palveluksesta pysyvästi vammautuneena ja hän palasi Englantiin. Vammansa takia hän ei voinut jatkaa kuvanveistäjänä mutta mihin hän ryhtyi myöhemmässä elämässään, sitä kirja ei kerro. Hän toteaa kuitenkin lopuksi, ettei kadu päätöstään lähteä Espanjaan taistelemaan fasismia vastaan.