Rakkaus lieveilmiöineen on vaivannut ihmisiä varmaan aina. Ensin lienee purettu huolia puhuen, mutta kun on opittu kirjoittamaan, on rakkaudestakin ruvettu raapustamaan huomioita papyruksiin ja pergamentteihin. Nykyisin asiasta naputellaan tietokoneen muistiin ja someen. Henna Karppinen-Kummunmäki on löytänyt rakkauden ja sen kääntöpuolien kuvauksia runoista, näytelmistä, romaaneista, naistenlehtien artikkeleista, elokuvista ja musiikin sanoituksista. Teoksessaan Sydänsurujen historia hän on käyttänyt kaikkia noita aineistoja sekä omia karvaita kokemuksiaan.

Uudessa teoksessaan kirjailija tarkastelee länsimaisten ihmisten rakkauden ja sydänsurujen ilmentymiä antiikista nykypäivään. Ehkä eniten esimerkkejä hän mainitsee Isosta-Britanniasta ja englanninkielisestä kirjallisuudesta. Siellä täällä hän kirjaa huomioita myös muista kulttuureista. Hänen pääkohteenaan ovat heterosuhteet, vaikka hän esittää muutamia huomioita homosuhteistakin. Karppinen-Kummunmäki johdattaa lukijan aiheeseen omien kokemustensa kautta ja avaa näitä lisää sopivissa kohdissa historian tapausten rinnalle. Näin menneisyyden ja nykypäivän välitä löytyy eroja ja yhtäläisyyksiä, jotka osoittavat, että rakkaudesta puhumisen tapa eli rakkausdiskurssi on eri aikoina ja paikoissa ollut erilainen – sopimuksenvarainen, aikaan ja kulttuuriin sidottu ilmiö.

Rakkauden narratiivi

Karppinen-Kummunmäen lähdeaineistoon mahtuu yli 70 painettua julkaisua: romaaneja, muistelmia, runoja, esseitä ja kirjeitä. Ne ovat suomen- ja englanninkielisiä lukuun ottamatta kahta ruotsinkielistä teosta: Fredrika Wilhelmina Carstensin Murgrönan (1840) ja Fredrika Runebergin Fru Catarina Boije och hennes döttrar (1858). Lisäksi tekijä on käyttänyt iskelmien sanoituksia, joita lähdeluettelosta löytyy yli 50 suomalaista ja suomennettua iskelmää sekä yksi englanninkielinen. Kappaleiden julkaisuvuosia ei ole mainittu lähdeluettelossa, mutta onneksi itse tekstissä on. Useimmat iskelmäsanoitukset ovat viime vuosikymmeniltä. Tekijä on hyödyntänyt myös eräistä arkistoaineistoista ja tietokannoista löytyviä tilastotietoja ja säädöksiä. Tutkimuskirjallisuutta hän on käyttänyt runsaasti: luettelossa on yli 150 suomen- ja englanninkielistä julkaisua.

Sydänsurujen historian ainoa kuva on kansipaperissa: Laslett John Pottin (1837–1898) maalaus Napoleon’s Farewell to Josephine, jonka tekovuotta ei tiedetä. Kuva on kuitenkin maalattu kymmeniä vuosia tosielämän tapahtumien jälkeen. Pottin mielikuvitukseen perustuvassa teoksessa Josephine näyttää perin voipuneelta ja onnettomalta miehen jättäessä hänet, mutta naisen todellisista tunteista ei tiedetä. Oikeastaan on hyvä, ettei kirjassa ole kuvia, sillä ne olisivat vaatineet kuva-analyysin rakkausdiskurssin analyysin rinnalle.

Karppinen-Kummunmäen kirjan kieli on luistavaa asiaproosaa, jota kirjailija ryydittää lainauksilla menneiden aikojen miesten ja naisten kuvauksista ja pohdiskeluista sekä iskelmien sanoituksilla. Siellä täällä hän purskauttaa suustaan spontaanin raikkaasti arkisia ja karkeitakin ilmauksia. Itse en olisi näitä ilmaisuja – esim. haluta saatille, homma, kusipää, meininki, pirusti, sori vaan, vittuuntuminen – käyttänyt, jos olisin edes uskaltanut ryhtyä vastaavaa teosta kirjoittamaan.

Sydänsurujen historia on narratiivista tietokirjallisuutta, joka on parin viime vuosikymmenen aikana tullut yhä suositummaksi sekä lukijoiden että kirjailijoiden ja kustantajien keskuudessa. Siinä kirjailija sijoittaa itsensä tekstiin niin, että hänen oma äänensä kuuluu ja näkökulmansa aukeaa. Narratiivisesta tietokirjallisuudesta on käytetty nimityksiä kertova, kerronnallinen, kertomusmuotoinen, (kauno)kirjallinen, journalistinen, luova ja tarinallinen tietokirja. Se on luovaa ja taitavaa kerrontaa, joka käyttää kirjallisia keinoja. (Ks. asiasta enemmän Pirjo Hiidenmaa: ”Trendinä tarinallinen tietokirja”, teoksessa Tarinallisuus mediassa ja tietokirjallisuudessa, toim. Mikko Virtanen, Pirjo Hiidenmaa & Jyrki Nummi. Gaudeamus, Helsinki 2020, 23–50.)

Rakkauden taudin aiheuttamia murheita ei poista tieto siitä, että murheita on muillakin, mutta tieto niistä voi auttaa kestämään omia tuskia. Sydänuruista eroon päästäkseen voi käyttää apuna myös kirjailijan kokeilemia keinoja: liikuntaa, mietiskelyä, muistojen raivaamista, terapiaa, sosiaalista elämää, hauskanpitoa tai ironiaa. – Luetteloon voisi lisätä työn, sillä Sydänsurujen historian kirjoittaminen on ollut tekijälle itselleen tärkeä apu normaaliin elämään palaamisessa.

RAKKAUDENTAUDIN MONET KASVOT

Karppinen-Kummunmäki selvittää eri aikoina vallinneita käsityksiä rakkauden olemuksesta sekä rakkauden lieveilmiöitä mustasukkaisuudesta alkaen. Hän kirjoittaa rakkaudesta tautina esitellen myös siihen tarjottuja parannuskeinoja. Hän pohtii muiden kirjoittajien myötä, mitä yksipuolinen, vastakaikua saamaton ja torjuttu rakkaus saavat aikaan. Kirjailija tietää, että tyydyttämätöntä halua ja rakkautta mahtuu historiaan vaikka millä mitalla. On intohimoa, saavuttamattomia rakkauden kohteita ja masennusta. On uskottomuutta, kostoa ja väkivaltaa.

Joskus rakkaus johtaa järjettömiin tekoihin. Mustasukkaisuus, sairaalloinen pelko rakastetun menettämisestä voi panna rakastajan murhaamaan rakastettunsa. Äärimmäiset lemmentuskat voivat ajaa rakastajan itsemurhaankin; eräät onnettomat ovat päässeet sillä tavalla historiaan. Lääkärit tietävät, että rakastunut on saattanut jopa kuolla ”särkyneen sydämen oireyhtymään”, kun sydän on pettänyt kriisin jälkeisessä stressitilassa.

Rakkauden kääntöpuolella majailevat alkoholi, riidat ja väkivalta. Ne sattuvat sekä sieluun että ruumiiseen. Karppinen-Kummunmäki kirjoittaa useissa kohdissa Aino ja Jean Sibeliuksesta, joiden rakkautta koetteli Jannen runsas alkoholinkäyttö. Myös viettelijät ja rakkaushuijarit – Casanovat, Don Juanit ja Auervaarat – tuottavat kohteilleen suunnattomia kärsimyksiä ja usein taloudellisia menetyksiäkin. Seksuaalinen lähentely ja raiskaus voivat olla naisen kannalta elinikäisten traumojen syy, mutta monissa kulttuureissa tytön koskemattomuuden vieminen on ollut osoitus miehisestä vallasta ja suorituskyvystä – saattaa olla vieläkin. Nykylukijasta tuntuu uskomattomalta, että raiskaus on kriminalisoitu Isossa-Britanniassa 1991 ja Suomessa vasta 1994!

Kielletyt seksisuhteet ovat saaneet Ruotsin valtakunnan aikaan lukuisia lakiin kirjattuja muotoja: salavuoteus, huoruus, sukurutsa, kaksinnaiminen, eläimeen sekaantuminen, sodomia, väkisinmakuu. Naiset eivät ole saaneet heihin kohdistuneita teoista itse korvausta, vaan sitä on maksettu uhrin miespuoliselle sukulaiselle, isälle, puolisolle tai veljelle. – Vastaavia tekoja ilmenee toki vieläkin, vaikka niille on annettu uusia nimiä eikä kaikkia enää katsota rikoksiksi.

Uskottomuus on varsin tavallinen sydänsurujen aiheuttaja. Sitäkin lienee esiintynyt koko ihmiskunnan historian ajan. Muinaisessa Babyloniassa noin 4000 vuotta sitten puolison pettämisestä annettiin kuolemantuomio. Myöhempinä aikoina uskottomuus on kelvannut avioeron syyksi. Yleisesti miesten uskottomuuteen on suhtauduttu lievemmin kuin naisten.

Homoseksuaalisia suhteita on eri aikoina ja eri yhteisöissä katsottu eri tavoin. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa on homoudesta tuomittu kuolemaan vuoteen 1861 saakka, ja naisten homoseksuaalisuus on säädetty rikokseksi vuonna 1921, mitä ennen naisten keskinäisiä sukupuolisuhteita ei ole haluttu nähdä olevan olemassakaan. Samaa sukupuolta olevien ihmisten väliset suhteet on kriminalisoitu Ruotsissa 1864 ja Suomessa 1894. Meillä homoseksuaalisuus poistettiin rikoslaista vasta 1971 ja tautiluokituksesta 1981.

Vaikka tavalliset ihmiset ovat joutuneet avioliiton ulkopuolisista suhteista vastuuseen oikeudessa, ovat kuninkaalliset saaneet pitää mielin määrin vaihtuvia rakastajattaria ja jalkavaimoja. Myös kuningattarilla ja keisarinnoilla on ollut eläviä sängynlämmittäjiä. Ylempien luokkien miesten elämää ovat kurtisaanit ja hetairat sulostuttaneet. Kaupunkilaismiehet ovat etsineet nautintoja katunaisten ja prostituoitujen luota ja maaseudun miehet piikojen ja muiden halukkaiden tai haluttomien naisten vuoteista.

YKSIN JÄIN…

Iskelmäteksteissä puhutaan paljon erosta, rinnassa jäytävästä kaipuusta ja kaipuun kyyneleistä. Sydän voi mennä säpäleiksi erossa, olipa suhde yhteiskunnallisella tasolla mikä tahansa ja eron aiheuttaja mikä tahansa. Avioerot ovat nyky-Suomessa yleisiä; puolet liitoista päättyy eroon. Eron saaminen on myös helppoa ja melko nopeaa; ei tarvitse kuin tehdä hakemus, maksaa käsittelymaksut ja asua puoli vuotta erillään. Mutta jos lähtee oikeuteen riitelemään lasten huoltajuudesta ja omaisuudesta, aikaa kuluu enemmän ja murheiden määrä vain kasvaa.

Aikaisemmin on avioeron saaminen ollut meillä ja muuallakin vaikeaa ja raadollista. Ajasta ja paikasta riippuen on pitänyt osoittaa puolison aviorikos, henkeä uhkaava väkivaltaisuus, mielenvikaisuus tai impotenssi. On pitänyt käydä oikeutta ja todistaa toisen osapuolen syyllisyys, ja prosessi on voinut kestää kauan. – Monet suomalaiset 30–40-vuotiaat naiskirjailijat ovat viime vuosina kirjoittaneet eronneiden naisten – usein itsensä – kasvutarinoita. Nämä näyttävät olevan hyvin suosittuja, sillä kohtalotovereita, jotka saavat lohtua ja voimaa toisten selviytymistarinoista, on paljon.

Myös silloin kun kuolema erottaa kumppanit, voi eloon jäänyt kokea shokin tai huoata helpotuksesta sen mukaan, millainen suhde on ollut. Normaalisti kuolleen kumppanin poismenoon lähipiirikin suhtautuu myötäeläen ja tukien. Eron hyväksyminen voi kuitenkin olla yksin jääneelle vielä vaikeampaa silloin, kun kumppani on tehnyt itsemurhan. Kirjailija antaa vain yhden esimerkin puolison itsemurhista: Virginia Woolfin hukuttautumisen, vaikka ”tapauksia” olisi löytynyt enemmänkin.

Olkoonpa kumppanin kuoleman seurauksena unettomuutta, levottomuutta, ahdistusta, aggressiivisuutta tai itsetuhoisuutta – ehkä pelkoakin – sanoitamme tunteitamme niillä totutuilla tavoilla, joita omaan aikaamme ja ympäristöömme kuuluu. – Tämän voi todeta myös kuolinilmoituksista, joita kirjailija ei tosin mainitse.

***
Löysin Sydänsurujen historiasta lukuisia sattumia, joista tarjoan tässä muutaman:

”Rakkauden syttyessä mielen täyttää intohimo, joka muuttuu maniaksi. Sitä seuraavat ruumiilliset oireet, kuten unettomuus, ruokahaluttomuus ja apatia.” (Muinainen Intia.)
”Kun halu kaksinkertaistuu, siitä tulee rakkautta. Mutta kun rakkaus kaksinkertaistuu, se muuttuu hulluudeksi.” (Antiikin Kreikka.)
”Rakkauden parannuskeino on säännöllinen yhdyntä.” (Arabialainen oppinut al-Razi [s. 865].)
”Sydänsuruissa ei lohduta yhtään, että kyllä se siitä helpottaa!” (HK-K)
”Kippis meille kaikille rakkaudessa epäonnistuneille!” (HK-K)
”Jos haluaa olla jatkuvassa pöllyssä, on löydettävä uusi rakkaus.” (HK-K)
”Puoliso ei ole terapeutti.” (HK-K)
”Toinen ihminen ei ole kertakäyttökamaa.” (HK-K)

Jos ihmiset eivät rakastuisi, ei heillä olisi sydänsuruja, eikä Karppinen-Kummunmäki olisi voinut kirjoittaa kirjaansa.