Kuninkaan ja isänmaan morsiamet

Komeasti kuvitetussa kirjassa Lena Rangström valottaa kuninkaallisten avioliittojen historiaa Kustaa Vaasasta Kaarle XVI Kustaaseen. Rangström kirjoittaa häiden tapahtumahistorian rinnalla avioliittojen valtapolitiikasta, materiaalisesta kulttuurista ja kuninkaallisten yksityiselämästä.  

Rangström, Lena: En brud för kung och fosterland. Kungliga svenska bröllop från Gustav Vasa till Carl XVI Gustaf. Livrustkammaren & Atlantis, 2010. 446 sivua. ISBN .

Suomessa monet julkiset seremoniat ja juhlallisuudet ovat heikenneet tai kadonneet kokonaan. Ihmisillä on silti halu seurata seremonioita, osallistua niihin ja luoda uusia. Tästä kertovat niin presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton tv-lähetyksen suuri suosio kuin Ruotsin kuninkaallisten Suomessa nauttima suosio. Kesäkuussa 2010 Ruotsin kruununprinsessa Victorian ja Daniel Westlingin häitä seurasi valtava yleisö niin paikan päällä Tukholmassa kuin television ääressäkin. Monilla lienee omakohtaisia muistoja myös edellisistä televisioiduista kuninkaallisista häistä Ruotsissa, kun Kaarle XVI Kustaa avioitui Silvia Sommerlathin kanssa 1976. Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa, suomalaiset muiden mukana, seurasivat niin ikään Englannin kuninkaallisia häitä 1981 ja 2011. Kuninkaalliset häät ovat muuttuneet viidessä vuosisadassa paljon – sen enempää Ruotsissa kuin Englannissakaan ei kruununperillinen voinut vuosisatojen ajan avioitua ”tavallisen” miehen tai naisen kanssa, eikä rakkaus ollut suinkaan syy avioliiton solmimiselle. Kautta vuosisatojen kuninkaallisten avioliittojen tärkeimmät syyt olivat poliittisten allianssien luominen ja kruununperimyksen varmistaminen.

Kuninkaallisten häiden pitkään traditioon liittyy Lena Rangströmin teos En brud för kung och fosterland, joka ilmestyi Ruotsissa sopivasti ennen prinsessa Victorian häitä. Kirjassa esitellään Ruotsin kuninkaiden tai kruununprinssien avioliitot Kustaa Vaasasta Kaarle XVI Kustaaseen. Kirja esittelee 450 vuoden aikana solmitut 26 avioliitot omina lukuinaan, joissa paneudutaan niin häiden taustaan eli puolison löytämiseen ja tulevan puolison sukulaisuussuhteisiin ja henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kuin hääjuhlallisuuksien ja hääasujen kuvaamiseen. Häähumun ei pidä antaa sekoittaa päätä, sillä Livrustkammarenin intendentin ja Tukholman yliopiston kunniatohtorin Lena Rangströmin teos on pitkän ja tarkan tutkimustyön tulos. Rangström on pitkään tutkinut kuninkaallisia pukuja ja niihin liittyneitä seremonioita sekä julkaissut aiheesta useita teoksia. Kustaa II Adolfin käskystä 1628 perustetussa Livrustkammarenissa on komeat kokoelmat juuri kuninkaallisia pukuja ja niihin liittyviä dokumentteja. Rangström on paneutunut vaikuttavalla tavalla alkuperäislähteisiin eri arkistoissa ja hänen tutkimuksensa tuokin esiin uusia puolia kuninkaallisten historiasta.

Kirjan johdannossa Lena Rangström taustoittaa kuninkaallisten häiden historiaa sekä avioliiton solmimiseen liittyneitä alkuvalmisteluita kuten puolisonvalintaa, avioliittosopimuksia ja uskontoon liittyneitä kysymyksiä, mikäli morsian oli katolinen ja hänen oli käännyttävä luterilaiseksi avioliiton myötä. Vuosisatojen ajan kuninkaalliset avioliitot olivat ennen kaikkea poliittisia alliansseja. Ja sellaisina Rangström liittoja myös tarkastelee muistuttaen aiheellisesti nykylukijaa siitä, että kuninkaallisten parissa aina 1900-luvun puoliväliin asti rakkaus on ollut politiikan rinnalla toissijainen avioitumissyy. Näin oli siitä huolimatta, että 1800-luvulta lähtien Ruotsin prinssit saivat aiempaa enemmän päätösvaltaa itselleen tulevan puolison valinnassa. Kruununprinssi Oskar (I) 1823 avioitui Leuchtenbergin prinsessan Joséphinen kanssa ja prinssi Kustaa (VI) Adolf avioitui 1905 Ison-Britannian ja Irlannin prinsessan Margaretin kanssa. Molemmat prinssit saivat itse päättää puolisonvalinnastaan. Mutta ei suinkaan ollut sattumaa, että he valitsivat niin kuin valitsivat, sillä taustalla toimivat nuorten kuninkaalliset vanhemmat ja sukulaiset, joiden tavoitteena oli luoda Eurooppaan jälleen uusia poliittisia siteitä suotuisien avioliittojen avulla.

Lena Rangström on ennen kaikkea pukuhistorian asiantuntija ja kirjassa painottuu häiden materiaalinen puoli. Upeat värikuvat esittelevät niin muotokuvia, grafiikkaa kuin esineitä ja pukujakin. Kuninkaalliset häät ovat aina olleet vahvasti materiaalista kulttuuria: hääpukujen kalliit kulta- tai hopeakirjailut, saattueiden kymmenet vaunut ja sadat yhdenmukaisesti puetut sotilaat ovat näyttäneet myös katsojille tämän komeuden. Vaikka itse avioliittoon vihkiminen – ensin morsiamen kotimaassa, sitten Tukholman kuninkaanlinnan kappelissa ja 1800-luvulta alkaen Tukholman suurkirkossa – oli vain valikoidun yleisön seurattavissa ennen televisioitujen häiden aikakautta, niin suuret kulkueet tarjosivat nähtävää laajoille kansanjoukoille.

Juuri tämä näyttäytymisen ja mahtavuuden kulttuuri on aina kuulunut olennaisena osana monarkiaan. Monarkian ja hallitsijoiden on jatkuvasti legitimoitava asemansa ja valtansa. Tässä vallan manifestaatiossa avioliitolla, häillä ja kruununperillisen syntymällä oli suuri rooli. Rangström tuo kirjassa sekä tekstin että kuvien tasolla hyvin esille sen, miten loisteliaat korut, puvut, muotokuvat, vaunut, palatsit ja tekstiilit ovat oleellinen osa monarkiaa, joka ilman ulkoista loistoa ja näyttävyyttä kuihtuisi kokoon ja menettäisi valtansa. Rangström myös muistuttaa, että nämä vallan manifestaatiot muuttuivat yhteiskunnan muuttuessa: se, mikä oli 1600-luvulla soveliasta, olisi kaksisataa vuotta myöhemmin ollut liian pröystäilevää. 1800-luvulta alkaen lehdet raportoivat ahkerasti kuninkaallisista häistä ja 1900-luvun alusta alkaen myös kuninkaallisten perhe-elämästä ja vapaa-ajasta, jotka muistuttivat porvarillisen ihanneperheen elämäntapaa. Kaarle XVI:n ja Silvia Sommerlathin häiden kulissien takaiset valmistelut tallennettiin valokuviin Tukholman kaupunginmuseoon. Nämä häiden päänäyttämön takaiset valmistelut tuovat väläyksenä kuninkaallisten historian rinnalle kaikki ne sadat ihmiset, joiden työpanosta on kautta aikojen tarvittu kuninkaallisen loiston luomiseen.

Kirjan rakenne pysyy hyvin koossa ja on perusteltu laajoine johdantoineen ja jokaisen avioliiton esittelyineen omina lukuinaan. Huolimatta Lena Rangströmin sujuvasta tekstistä on saman kaavan mukaan toistuvista häistä hieman raskas lukea yhä uudelleen vaikka päähenkilöt vaihtuvatkin. Kirja sopiikin paremmin osissa kuin kerralla luettavaksi. Rangström kirjoittaa sulhasen ja morsiamen taustasta, kasvatuksesta ja koulutuksesta samoin kuin morsiamen löytymisestä ja häistä sekä varsinkin 1800-luvulla solmittujen avioliittojen osalta myös kruununprinssiparin tai kuninkaan ja kuningattaren perhe- ja avioelämästä. Säilyneet kirjeet, lehtiartikkelit ja runsas kuva-aineisto tuovat sävyjä 1800-luvulla ja 1900-luvulla solmittujen avioliittojen kuvaukseen. Taitavasti Rangström tuo esiin ja muistuttaa lukijaa siitä, että kuninkaalliset avioliitot eivät olleet prinsessasatuja, vaan kätkivät taakseen dramaattisia ihmiskohtaloita ja paljon surua ja pettymyksiä. Kuninkaallisissa piireissä velvollisuus oli kaikkein tärkeintä, velvollisuus maata ja kruunua kohtaan. Kruununprinssi Kustaa (III) avioitui 1766 Tanskan prinsessan Sofia Magdalenan kanssa taatakseen maiden välille rauhan. Prinssi Oskar (II) luopui nuoruuden rakkaudestaan, ruotsalaisesta aatelisnaisesta, ja avioitui 1857 dynastisista syistä Nassau-Weilburgin prinsessan Sophien kanssa.

Koska kuninkaallisilla avioliitoilla luotiin ja vahvistettiin poliittisia suhteita ja pyrittiin tasapainottamaan Euroopan valtasuhteita, on mainio ratkaisu, että Rangström kuvaa kuninkaallisten häiden tapahtumatason rinnalla poliittista ilmapiiriä niin Euroopan valtapolitiikassa kuin Ruotsin sisäpolitiikassakin. Satojen vuosien ajan kuninkaan jumalallista valtaa ei kyseenalaistettu, mutta hitaasti 1800-luvun lopulta alkaen ja varsinkin 1970-luvulla mielipiteet muuttuivat kielteisiksi. Sopiva, kaunis, edustaja ja suosittu kuningatar oli – ja on edelleen – tärkeä monarkian elinehto.

En brud för kung och fosterland on paljon enemmän kuin kirja kuninkaallisista morsiamista. Se kuvaa Ruotsin kuningashuoneen traditioita, jatkuvuutta ja muodonmuutosta, 1500-luvun kuohuvia vuosia ja ristiriitoja kuningashuoneen sisällä, 1600-luvun itsevaltiutta, 1700-luvun heikkoa, mutta vuosisadan lopulla vahvistunutta kuninkaanvaltaa, 1800-luvun porvarillistuvaa monarkiaa sekä 1900-luvun lopun ja 2000-luvun alun monarkiaa, jossa kuninkaallisilla ei ole poliittista valtaa, mutta suuri symbolinen rooli. Tämän valtapoliittisen tarinan ohella Rangström kertoo seremonioista ja juhlallisuuksista, puvuista ja koruista sekä prinssien ja prinsessojen, kuninkaiden ja kuningattarien elämästä, johon ulkoisesta ylellisyydestä huolimatta on mahtunut paljon surua ja yksinäisyyttä mutta myös iloa kun järjestetty ja velvollisuuden sanelema avioliitto on osoittautunut onnelliseksi.

 

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *