”Kuntaliitoksilla on monet kasvot. Koska liitosten osapuolet ovat aina ainutkertaisia, kahta samanlaista liitosta ei ole. Muutokset eivät kohdistu tasaisesti kaikkiin toimialoihin, alueisiin ja ihmisryhmiin. Se, mikä koetaan onnistumisena uuden kunnan yhdessä osassa, voi aiheuttaa ongelmia tai jopa vahinkoa toisaalla. Samoin vaikutukset vaihtelevat eri hallintokunnissa ja elämänalueilla.”

Näin kirjoittaa Kunnat, rajat ja kulttuuri: Muutoskokemuksia -teoksen toimittaja Sulevi Riukulehto esipuheessaan. Hänen mukaansa suomalaista kuntaliitoskeskustelua hallitsee kustannustehokkuuden ja kilpailukyvyn parantamisen paatos.  Siinä alueliitosten emotionaaliset, kulttuuriset ja kokemukselliset vaikutukset eivät juurikaan nouse esille. Nyt arvosteltavana olevan teoksen tehtävä onkin paikata tätä vajetta ja tarkastella aluemuutoksia kulttuurisesta näkökulmasta.

En voisi olla Riukulehdon kanssa enempää samaa mieltä. Kuntarakenteen uudistamisesta käytävät keskustelut ovat jokapäiväisiä, ja erilaisia liitoksia tullaan näkemään yhä edelleen. Myös aluehallinto uudistuu ja sekin aiheuttaa rajojen muutoksia. Neuvottelut uudistuksista ovat talousasioiden kyllästämiä, ihmisten arkikokemusten jäädessä sanomalehtien mielipidepalstojen ja tekstiviestiosastojen täytteeksi, mielipiteiksi. Niinpä tällä teoksella onkin tärkeä tehtävä tehdä tutkimuksen kautta näkyväksi kuntaliitosten ja rajojen muutosten aiheuttamia huolia ja muutosten kohteena olevien ihmisten ajatuksia.

Kuva: Suomalaisten kuntien vaakunoita

Kirjan taustalla on Kuntamuutokset ja identiteetit -ajatuspajahanke, jonka tieteellistä moninaisuutta kirjan kirjoittajat tuovat esille. Kirjassa on kymmenen artikkelia, jotka jakautuvat kolmeen osioon. Ensimmäisessä osiossa tarkastellaan paikkoja, alueita ja identiteettiä. Toinen osa esittelee kulttuurityön toimijoita kuntamuutoksissa. Kolmannessa osiossa tutkitaan aluemuutosten arkisia kokemuksia mielikuvien tasolla, syvennytään arjen monipaikkaisuuteen sekä paikkasamastumisen ja kotiseudun muodostumisen ilmiöihin. Artikkeleihin perustuvat empiiriseen tutkimukseen ja esimerkkialueet on valittu eri puolilta Suomea. Teoksen kirjoittajat edustavat aluehistorian, kansatieteen, maantieteen, aluetieteen, musiikin tutkimuksen ja hallintotieteen aloja.

Teos on aiheeltaan ajankohtainen, mielenkiintoinen ja myös tarpeellinen. Kirjan artikkelit ovat sujuvasti kirjoitettuja ja pääosin artikkeleissa käytetyt käsitteet on määritelty selkeästi. Osa artikkeleista kuitenkin rönsyilee ja muutaman kohdalla huomaan, että käyn tarkistamassa artikkelin otsikon uudelleen – mistä olikaan kysymys. Huomaan lukemisen lomassa pohtivani myös kirjan rakennetta ja eri osien keskinäistä suhdetta: ensimmäinen ja kolmas osa ovat selkeästi kirjan tematiikan ytimessä, mutta kulttuurisektorin muutoskokemukset ovat ehkä vähän irrallisia ja rikkovat muutoin ehjää kokonaisuutta.

Moninaiset tulkinnat rikkautena ja heikkoutena

Jokainen artikkeli on omalla tavallaan innoittava ja ajatuksia herättävä ja kokonaisuutena teos tuo ansiokkaasti esille sitä moninaisuutta, jota aluemuutosten teemaan liittyy. Tämä on samalla tämän teoksen rikkaus ja heikkous. Esipuheessa kirjan toimittaja itsekin toteaa, että kirjaa valmisteltaessa on hyväksytty, että kaikki kirjoittajat eivät jaa yhtenevää käsitystä kulttuurin tutkimuksesta. En missään nimessä peräänkuuluta sitä, että kirjoittajilla pitäisi olla yhteneväisiä käsityksiä, mutta moninaisuus ja monenlaiset tulkinnat vaativat lukijalta paljon. Tästä syystä olisinkin jälleen kerran toivonut, että teoksessa olisi ollut myös ajatuksia yhteen kokoava johtopäätös-luku, sillä mielestäni yksittäisten artikkelien hienot päätelmät hautautuvat monien tutkittujen tapausten ja monien esiteltyjen esimerkkipaikkojen alle.

Itselleni tutkijana teos antaa paljon: siinä pohditaan oivallisesti ja monipuolisesti paikan erilaisia merkityksiä, identiteettejä, kokemuksia kotiseudusta ja sen synnystä. Etenkin Ilkka Luodon artikkeli paikan tekemisen tavoista, Niina Koskihaaran kirjoitus kyläyhdistyksistä paikallisidentiteetin ylläpitäjinä ja Sulevi Riukulehdon ja Timo Suutarin artikkeli kestävästä kotiseudusta ovat sellaisia, joihin tulen myöhemminkin palaamaan. Tulkitsen, että teos on kirjoitettu tutkijatason lukijoille. Tämä on oikeastaan harmillista, sillä toivoisin, että tavallinen kuntalainen ja eritoten kuntaliitoksia suunnittelevat ja toteuttavat tahot lukisivat tämän teoksen ja ymmärtäisivät kuinka monitahoisesta ilmiöstä onkaan kyse ja kuinka pitkäkestoisista vaikutuksista voi olla kyse.