Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on ilahduttanut meitä toistamiseen lyhyen ajan sisällä julkaisemalla kuvanveistoa käsittelevän kirjan. Aiempi teos keskittyi hautakuvanveistoon, tällä kertaa teokseen Kuvanveisto ajassa ja tilassa on koottu näkökulmia kuvanveistäjien järjestäytymisestä, kuvanveistoon taiteen lajina, sen kehityksestä, veistosten katsomisesta ja keräilystä sekä taidepolitiikasta. Teos on julkaistu Suomen Kuvanveistäjäliiton 100-vuotisen taipaleen innoittamana ja se pyrkii näin myös herättämään keskustelua kuvanveiston tämänhetkisestä tilasta. Artikkelien kirjoittajat valottavat kuvanveistoa kukin oman alansa tai kiinnostuksensa mukaan:

Hanna  Mamia:  Suomen kuvanveistäjäliitto – historiasta ja toiminnasta

Juha-Heikki Tihinen: Mikä veistos on – pari sanaa vasta-alkajille ja edistyneille

Jyrki Siukonen: Kuvanveiston materiaalit – lyhyt historia

Otso Kantokorpi: Monumentaanista menestystä – huumoria suomalaisessa nykyveistossa

Tarja Kekäläinen: Kuvataide rakennetussa ympäristössä

Heikki Laaksonen: Kotkan veistospuisto – rohkaiseva esimerkki

Riitta Kormano: Kuvanveisto yhteisessä olohuoneessamme

Sari Nokkanen: Kilpailutettua taidetta

Mauri Niemi: Taide yrityskuvan luojana

Tina Cavén: Kotiin vai  museoon?

Kirjoittajia ja artikkeleita on paljon, mutta kukin täydentää kokonaisuutta mukavalla tavalla. Kirjoittajien ote asiaansa on usein aika humoristinen, joten tekstejä on mielenkiintoista lukea. Huumorin käyttö asiatekstissä on vaikea laji, joskus pursutaan yli laidan, mutta kokonaisuutena teksteistä jäi kiinnostava ja pohdintaan herättelevä vaikutelma.

Kuvanveisto taidelajina on lähtenyt tavoittelemaan maalaustaiteen saamaa etulyöntiasemaa oikeutetusti. Mikä olisi otollisempi hetki herätellä ihmisiä ajattelemaan kuvanveiston merkitystä kuin nyt, kun julkaisten taidehankintojen rahoituksista on lehdissä uutisia tämän tästä. Myös yksittäisten kuvanveistäjien retrospektiivisten näyttelyiden kautta saama julkisuus ja tunnustukset ovat nostaneet kuvanveiston arvostusta. Veistotaide puhuttelee ihmisiä; monet nykytaideteokset saavuttavat suuren yleisön, tavoittavat ajan hengen oivallisesti ja taiteen koetaan kohottavan ympäristön arvoa ja imagoa. Siihen ollaan valmiita satsaamaan jopa erillisinä taidealueina ja -ohjelmina, joihin sitoudutaan vuosiksi. Jokainen tarjottu mahdollisuus julkiseen keskustelun ja mielipiteiden muokkaukseen on käytettävä hyväksi ja tähän koukkuun kirja tarttuu nyt hyvin kirjoittamalla näkökohtia hienon teoksen muotoon.

Teoksen ulkoasu on juhlava, satavuotiaalle sopivan arvokas. Hieno taitto sopii teoksen aiheeseen, ikään kuin se jatkaisi veistoksen rytmiikkaa kirjan sivuilla. Ensin oudoksuin runsasta kullan käyttöä tehosteena, mutta kirjan kokonaisuuteen se tuo veistoksen materiaalisuutta ja elävyyttä. Artikkeleiden väliin jäävillä ryhmittelysivuilla elävät kuvioryhmitelmät herättelivät myös mielikuvitusta. Tyylitellyllä kaunokirjoituksella tehdyt välisitaatit sen sijaan olivat hankalasti luettavia, vaikka niiden tiivistetyt lauseet kiteyttivät tekstiä hyvin ja sitaatteina toivat elävyyttä tekstiin. Myös lähteiden vähäisyys ja toisinaan mainitsematta jättäminen aiheutti hämmennystä.

Kokonaisuutena vaikutelma kirjasta oli erittäin positiivinen. Sisällön voisi tiivistää muutamaan suoraan kirjasta lainattuun virkkeeseen; ”Julkisten veistosten kautta taide kohtaa yleisönsä arjen keskellä. Tunne todellisesta kohtaamisesta on tärkeämpää kuin teokselle annettu konkreettinen muoto. Merkityksen arvioi jokainen kokija itse. Julkisen taideteoksen merkitys reagoi aina historian ja ympäröivien tapahtumien kanssa.” s. 62.