L. Onerva oli yksi 1900-luvun alun tienraivaaja, joka näytti naisen pystyvän samaan kuin mieskin. Hänelle tilaisuutta nousta samaan asemaan kuin vastakkaisen sukupuolen ei annettu tarjottimella. Nuori nainen teki tarmokkaasti työtä, valintoja ja kävi taisteluja sen puolesta, että pystyi toteuttamaan haaveensa.

L. Onerva ei taipunut sen ajan naiselle tarkoitettuun muottiin. Hän rikkoi rajoja nuoresta iästä huolimatta. Hänen ”miehinen” käytöksensä aiheutti aikalaisissa ärtymystä ja suuttumusta. Miksi Onerva halusi kouluttautua, nousta toivomaansa asemaan eikä noudattaa perinteistä, helppoa naisen tietä kohti avioliittoa ja rouvan -roolia?

Taidehistorioitsija Anna Kortelainen kuvaa Naisen tie -kirjassaan Onervan elämää. Onervan äiti ei ollut tyttärensä elämässä läsnä, vaan koulunsa aloittava tyttö joutui luopumaan äidin läsnäolosta tämän jouduttua hoitoon mielisairauden vuoksi. Naisen esikuvan tyttö ottikin opettajistaan, joita voitiin pitää tuona aikana radikaaleina. Isän henkinen ja taloudellinen tuki antoivat mahdollisuuden Onervalle toteuttaa itseään tavalla, jota ei pidetty sopivana.

Kouluelämä luotsasi nuoren tytön myös kulttuurin pariin. L. Onervasta paljastui jo varhaisessa vaiheessa kulttuurin alueella monilahjakkuudeksi. Hän osasi säveltää, maalata, piirtää, kirjoittaa, näytellä… Monilahjakkuus oli jossakin mielessä myös taakka, sillä Onerva ei pystynyt keskittymään kunnolla tiettyyn kulttuurin osa-alueeseen.

Kirjailija tuo ansiokkaasti teokseensa ajan kuvausta vertaamalla sitä maailmaa, jossa Onerva eli romaanien aikalaiskuvauksiin. Hyvä vastakohta on esimerkiksi Juhani Ahon pienoisromaanin Helsinkiin päähenkilön ja Onervan vertailu. Tässä tulee hyvin esiin se kuinka ahkera ja päämäärätietoinen nainen Onerva lopulta oli.

Teos luotsaa läpi myös Onervan rakkauselämän, johon vaikuttivat suuret taiteilijat, kuten Eino Leino. Onervan radikaalisuus näkyy myös hänen yksityisessä elämässään. Tuon ajan suurena skandaalina pidettiin hänen avioeroaan. Hän ei toiminut millään elämänsä osa-alueella sovinnaisella tyylillä. Hän raivasi tietään miesten valtakuntaan. Hän kapinoi ja se kannatti.

Kortelaisen pohdinta tyttöjen välisen ystävyyden laadusta hätkähdyttää. Tämän perusteella lukija voi pohtia onko sata vuotta muuttanut käsitystä seksuaalisuudesta kenties ahdasmielisempään suuntaan.

Anna Kortelainen on jälleen kiehtovalla, kyselevällä tekstillään avannut korkeakulttuurin oven populaarikulttuurin suuntaan. Tieteellinen romaani käy hyvin myös kevyemmäksi lukemiseksi. Se on tarina naisesta, joka kamppailee samoista asioista, joita vielä nykyajankin nuoret naiset kohtaavat. Hämmästyttävää, että sadassa vuodessa ei ole urallaan eteenpäin pyrkivän naisen maailma juurikaan muuttunut. Samat rajat ovat edelleen olemassa ja nykyajan naisen tulisi ne L. Onervan lailla kumota.