Simo Vehmaksen Vammaisuus – johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan on odotettu ja tervetullut yleiskielinen esitys vammaisuudesta ja sen tutkimuksesta. Kirja antaa uuden näkökulman vammaisuuteen tarkastelemalla aihettaan monesta eri suunnasta ja myös eri tieteenalojen kautta, mutta välttää silti pirstaloitumisen ja hajanaisuuden vaaran sisäistyneellä ja oivaltavalla otteellaan.

Vehmas valottaa vammaisuuden historiaa paneutumalla aluksi Raamatun vammaisuutta käsitteleviin katkelmiin ja niistä välittyvään vammaiskäsitykseen, jolla on ollut ratkaiseva merkitys vammaisten ihmisten elämään länsimaissa. Vaikka Raamatun kertomuksia ei voida pitää luotettavana aikalaiskuvauksena, niiden sisältämät arvot (mm. vammaisuus Jumalan rangaistuksena, kuten Vanhassa Testamentissa, tai vammaisuuden muille ihmisille suoma mahdollisuus harjoittaa armoa ja hyväntekeväisyyttä, kuten Uudessa Testamentissa) ovat vaikuttaneet voimakkaasti niihin yhteisöllisiin ja yhteiskunnallisiin asenteisiin, jotka ovat määrittäneet vammaisten ihmisten elämää ja elinmahdollisuuksia vuosisatojen kuluessa. Raamatun lisäksi kirjassa käsitellään antiikin tärkeimpien filosofien näkemyksiä vammaisuudesta, mm. Platonin ja Aristoteleen ajatuksia järjellisyyden korostuneesta asemasta ihmisyyden määrittelyssä (jolloin esimerkiksi kehitysvammaisten ihmisyys voidaan asettaa kyseenalaiseksi) sekä antiikin filosofien yhteiskunnalliset tavoitteet (vammaisuus yhteiskuntaa rasittavana tai tuhoavana ominaisuutena).

Antiikista Vehmas siirtyy keskiajan ja valistuksen kautta 1800-luvun vammaisten eristämiseen ja medikalisaatioon ja lopuksi natsien harjoittamaan rotuhygieniaan ja vammaisten eliminoimiseen tähdänneeseen toimintaan. Historiallisen katsauksensa Vehmas kiteyttää masentavaan toteamukseen: Katsotaan mitä aikakautta tahansa, vammaisuuden historia länsimaissa on sorron ja syrjinnän historiaa, johon kuuluu eristämistä, väkivaltaa, laitostamista, tahdonvastaisia abortteja, sterilointeja ja ”armokuolemia” – kaikkea minkä yleisesti ajatellaan olevan ristiriidassa ihmisen laillisten ja moraalisten oikeuksien kanssa.

Kirjan toinen osa käsittelee vammaisuuden ja sen tutkimuksen teoreettisia näkökulmia ja tutkimussuuntia. Vehmas käy läpi erityispedagogiikan ja erityisopetuksen yksilöön keskittyviä teoreettisia sisältöjä verraten niitä sosiaalisen vammaistutkimuksen pyrkimykseen käsitellä vammaisuutta sosiaalisena ja yhteisöllisenä ilmiönä. Jos vammaisuus nähdään ainoastaan vammaisen yksilön ominaisuutena, sitä lähestytään helposti parantamisen tai korjaamisen näkökulmasta. Vammaisuus on kuitenkin usein osa vammaisen ihmisen identiteettiä, eikä vammaisella silloin ole suurta tarvetta – usein ei mahdollisuuttakaan – ”parantua” vammastaan, vaan saada yhteisönsä hyväksyntä sellaisen kuin on. Tällöin vammaisuus muuttuukin enemmän ympäristön kuin yksilön ongelmaksi.

Kirjan lopussa Vehmas ottaa esille myös vammaisuuden eettisiä ja moraalisia näkökulmia mm. selektiiviseen aborttiin liittyen. Vaikka Vehmas suhtautuu ymmärtävästi sekä toiveeseen saada terve jälkeläinen että vammaista lasta odottavien vanhempien pelkoihin, hän huomauttaa, että vammaisen lapsen elämää voi pitää elämisen arvoisena silloinkin, kun lapsi ei voi saavuttaa inhimillisesti täysipainoista elämää. Kehitysvammaisuus esimerkiksi ei merkitse automaattisesti onnetonta tai kivun täyttämää lapsuutta, vaan lapsen onnellisuuden kokemuksiin vaikuttavat muut seikat, muun muassa ympäristön tukipalvelut ja asenneilmapiiri.

Vammaisuus on sujuvasti ja selkeästi kirjoitettu teos, joka tempaisee lukijan mukaansa sirotellen sopivan määrän paatosta sopivaan annokseen tutkimustietoa. Teosta voi kehua myös laaja-alaisuudesta ja näkemyksellisyydestä sekä uskalluksesta tarttua myös arkoihin aiheisiin.