Laaja selvitys Suomen tiestöstä valmistumassa

Tielaitos ja sen eri tiepiirit ovat viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoituttaneet huomattavan määrän teiden ja tielaitoksen historiaa koskevia teoksia. Tiemuseon julkaisusarja on "Pohjanmaan kautta" teoksen myötä edennyt jo viidenteentoista osaansa. Vaikka suuri osa tiemuseon julkaisusarjan teoksista on eri tiepiirien "paikallishistorioita", on kysymyksenasettelun ja aikarajauksin onnistuttu estämään pahimmat päällekkäisyydet. Lisäksi on tekeillä laaja, kolmiosainen tielaitoksen 200-vuotishistoria, joka valmistuu juhlavuodeksi 1999.

Salminen, Tapio, Toivo, Raisa Maria ja Haavisto, Timo.: Pohjanmaan kautta - Via Österbotten. Tiemuseon julkaisuja, 1997. yli 30 sivua. ISBN 951-726-287-6.

Tielaitos ja sen eri tiepiirit ovat viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoituttaneet huomattavan määrän teiden ja tielaitoksen historiaa koskevia teoksia. Tiemuseon julkaisusarja on "Pohjanmaan kautta" teoksen myötä edennyt jo viidenteentoista osaansa. Vaikka suuri osa tiemuseon julkaisusarjan teoksista on eri tiepiirien "paikallishistorioita", on kysymyksenasettelun ja aikarajauksin onnistuttu estämään pahimmat päällekkäisyydet. Lisäksi on tekeillä laaja, kolmiosainen tielaitoksen 200-vuotishistoria, joka valmistuu juhlavuodeksi 1999.

Keski-Suomen osalta sarjassa on ilmestynyt jo kaksi teosta, Erkki Hujasen "Heinäjoen silta Pihtiputaalla" (1987) ja Kimmo Antilan "Nelostie Keski-Suomessa. Talvitiestä eurooppatieksi" (1992). Myös "Pohjanmaan kautta" teoksessa käsitellään Keski-Suomea – onhan osalla alueesta pitkät hallinnolliset perinteet länsirannikon kaupunkeihin.

Käsitellessään Pohjanmaan tiestöä keskiajalta 1800-luvulle Raisa Maria Toivo tuo esille tien olleen pitkään ajatuksellinen käsite, eikä selkeä reitti pisteestä A pisteeseen B. Vielä 1600-luvulla tie oli maastoon merkitty reitti, jonka kululla oli useita eri vaihtohtoja. Lisäksi tiehen liittyi useita oikopolkumahdollisuuksia ja reitti muuttui vuodenajan ja luonnonmuutosten mukaan. Hyvän rinnasteisen analyysin tien olemuksesta saa Pähkinäsaaren rauhanrajan kulun arvioinnista.

Pohjanmaan päätiet olivat pitkään Rantatie, Kyrönkankaantie, Oulu-Kajaanitie ja talvitie Merenkurkun yli länteen. 1700-luvulla Suomeen suunniteltiin vilkkaasti uusia teitä, mutta valtakunnassa vallitsevan köyhyyden ja sotilasstrategian vuoksi teitä ei juurikaan rakennettu. Vasta 1800-luvulla alkoi tieverkosto Pohjanmaalla kehittyä nykyiseen mittaansa nousevan teollisuuden myötä. Esimerkiksi Tampereen ja Kristiinankaupungin välinen tie parani 1840-luvulla Finlaysonin puuvillakuljetusten myötä.

1800-luvulla, ja edelleen aina 1960-luvun puoliväliin saakka, Pohjanmaan tieverkon tihentyminen oli ajan sosiaalipolitiikan ansiota. Työttömille järjestettiin niin sanottuja hätäaputöitä. Kun alueella ei muun maan tapaan voitu järjestää merkittäviä kanavointi- tai rautatietöitä, rakennettiin maanteitä. Vuodesta 1809 vuoteen 1875 Pohjanmaan ja Keski-Suomen maanteiden yhteinen pituus kasvoi 1500 kilometristä 3700 kilometriin.

Nykyisen muotonsa tieverkko on saanut nopean autoistumisen myötä vuodesta 1962 lähtien. Tuona vuonna lopetettiin henkilöautojen tuontisäännöstely ja pian 1960-luvun kuluessa henkilökohtaisesta moottoriajoneuvosta tuli tärkein liikkumisväline. Vaasan läänissä autoistuminen on asukasmäärään suhteutettuna mennyt manner-Suomessa pisimmälle. Ensimmäinen moottoritie, Vaasan sisääntulotie, valmistui vuonna 1968. 1960-luvulta lähtien kaikki tärkeimmät tiet on kestopäällystetty ja levennetty nykyisiin mittoihinsa.

"Pohjanmaan kautta" on hyvä lisä liikennehistorialliseen kirjallisuuteemme. Pohjanmaan tiestöstä on kirjoitettu aikaisemminkin ja nämä tutkimukset on otettu huomioon. Aikaisempi tutkimus on mahdollistanut kirjoittajat pohtimaan liikennettä ja liikkumistarvetta laajemmassa mielessä. Tällainen pohdinta on aina tervetullutta.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *