François-Marie Arouet kirjailijanimeltään Voltaire (1694–1778) tunnetaan parhaiten G. W. Leibnizin metafyysisen optimismin filosofiaan kohdistuneesta satiirista Candide, eli optimismi (1759). Pieni kirja ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi L. Onervan käännöksenä vuonna 1914, jolloin optimismi oli korvattu alaotsikolla Avosydämisen ja vilpittömän nuoren miehen ihmeelliset seikkailut. Candide-satiiriin tarttui uudelleen kääntäjä J. August Hollo ja Tammi kustansi sen vuonna 1953. Suomennos ilmestyi uudelleen Hollon kuolinvuonna 1967 ja jälleen 1973 ja 1998. Jaana Seppänen suomensi kirjasen Suvaitsevuudesta: Jean Calas’n kuoleman johdosta (1763) vuonna 2012. Uskonnonvapaus ja suvaitsevaisuus ovat tärkeitä teemoja myös tuoreimmassa ja mittavimmassa Voltaire-suomennoksessa.

Ei ole yllätys, että Järki aakkosissa kiellettiin heti sen ilmestymistä seuraavana vuonna ja poltettiin roviolla, sillä Voltairen suhde uskontoon tulee vahvasti esiin tässä Filosofisessa sanakirjassa (1763, laajennettu painos 1769). Valistuksen mies näkee, että Jumalan olemassaolo perustui järkeen ja havaintoihin. Hän on teisti, jolle Jumala ei ole uskon asia. Välttämätön, ikuinen, ylittämätön ja älyllinen Luoja oli ensisijainen uskonnollisiin instituutioihin nähden. Samankaltainen ihmisten rakentamat instituutiot ylittävä moraalinen oikeustaju oli amerikkalaisella filosofi-kirjailija Henry David Thoreaulla (1817–1862). Hänen Kansalaistottelemattomuudesta-esseensä (1849) pohdinnat ovat tosin vailla Voltairen satiirisuutta.

Voltairen valitut

Filosofi Lauri Mehtosen 13 sivun esipuhe auttaa sijoittamaan Voltairen keskelle aikansa kiistoja. Raamatun keskeisyys näkyy 113 pienoisesseen aihevalinnoissa ja sanakirjan hakusanoissa: Aadam, Abraham, Baabel, Daavid, Genesis, Helvetti, Ilmestyskirja, Messias, Ylösnousemus. Raamatullisten otsikkojen poiminnan rinnalle on tarjoiltava otos yleisfilosofisia tai nykynäkökulmasta myös fysiikan ja psykologian käsitteitä: Aine, Aistiminen, Arkijärki, Dogmit, Ennakkoluulot, Hyve, Idea, Kappale, Kunnia, Luonne, Tarkoitus ja päämääräsyyt, Välttämätön. Hieman yllättäviä Järjen aakkosissa ovat hakusanat: Kannibaalit, Konvulsiot eli kouristukset, Tulva, Ylellisyydestä. Kiitos tekijöille erillisestä suomenkielisten hakusanojen aakkosellisesta luettelosta. Siitä saa hyvän yleiskuvan Voltairen valinnoista. Mehtonen huomaa, että Voltairen kirjoitustavalle ovat tyypillisiä nopeat aiheen ja tyylilajin muutokset, mikä valistuksen hengen mukaisesti tuottaa ”huvia ja opetusta”. Ehkä Voltairen valistava retoriikka herätteli porvariston alempia kerrostumia, joiden ajatuksenjuoksusta hän oli kiinnostunut. Hän näki näiden yrittävän jatkuvasti matkia ja omaksua ylempien kerrostumien tapoja, elämäntyyliä ja muotia. Tarkkanäköisissä kamaripalvelijoissa oli kumouksellista potentiaalia.

Uskaltakaa ajatella itse on Mehtosen esiin nostama Voltairen tunnuslause Boldmind-hahmon repliikkinä (s. 360). Sivun alaviitteessä näytetään tämän mietelauseen Horatius-tausta ja sen myöhempi tunnettuus Kantin valistusfilosofian kautta. Voltaire ihaili sitoutumattomia intellektuelleja, tosi oppineita, joita vainottiin.

Voltaire näki taikauskosta vapauttamisen toteutuvan vain ylhäältä alaspäin, hallinnoidusti. Hän ei todellakaan ollut kansanvallan kannalla. Mehtonen nostaa esipuheensa päätökseksi Taikausko-esseen loppulauseen, joka sopii valitettavan hyvin omaankin aikaamme: ”Sanalla sanoen, vähemmän taikauskoa, vähemmän fanaattisuutta; vähemmän fanaattisuutta, vähemmän kurjuutta.”

Näkökulman vaihtaminen

Voltaire näkee paljon vaivaa todistaakseen useaan otteeseen kuinka israelilaiset olivat omaksuneet ja säilyttäneet suuren osan tavoistaan entisiltä isänniltään egyptiläisiltä. Nykykorvin kuunnellen teksteissä on jopa antisemitismiä, josta Voltairea on syytettykin. Kysymyksessä oli silti pikemminkin yleinen uskonnollisen dogmaattisuuden järjettömäksi todistaminen. Filosofiseen sanakirjaan tuntuu löytyneen aiheita, jotka kaipaavat järkevää otetta. Järkiperustelut eivät estä Voltairea käyttämästä yhteistä tarinavarastoa. Hän vetoaa usein Aisopoksen tai muihin opettavaisiin satuihin. Filosofin historiantuntemus, varsinkin eri kansojen tarinoiden tuntemus, on omaa luokkaansa. Enkeli-esseessään Voltaire analysoi perimätietoa ja tekee osuvia yleistyksiä: ”… ihmisen alkuperäisimpiin ideoihin on aina kuulunut se, että asetamme välittäviä olentoja jumaluuden ja itsemme välille” (s. 54). Ihminen on tehnyt jumalat omaksi kuvakseen ja jumaluus on malli hallitsijalle, joka ei alennu puhumaan suoraan kansalle. Voltairen filosofisena tekniikkana on näkökulman vaihdos. Hän kirjoittaa Ympärileikkaus-esseessään:

Pariisilaisia hämmästyttää kuulla, että hottentotit leikkaavat poikalapsiltaan toisen kiveksen. Ehkä hottentotteja ihmetyttää, että pariisilaiset jättävät tallelle molemmat.

Voltairen tärkeimpiä kirjoittamisen motiiveja on suvaitsevaisuuden puolesta puhuminen ja oman edun tavoittelijoiden paljastaminen. Tosin hän katsoo aina intellektuellin suunnasta hieman alaviistoon. Varsinkin paavien vallankäyttö on hänen hampaissaan.

Suvaitsevaisuuden kehittymisen Voltaire yhdistää kaupankäynnin syntyyn. Valistuksen kriitikko, parikymmentä vuotta Voltairea nuorempi Jean-Jacques Rousseau, uskoi luonnollisen alkuyhteisön rappeutumattoman ihmisen yleistahdon arvoon. Tämä oli todella vastakkaista Voltairen sivistyseetokselle. ”Vain hyvin harvoin ihmiset kykenevät hallitsemaan itseään”, hän kirjoitti. Sen sijaan molemminpuolinen hyöty lisää suvaitsevaisuutta:

Kun zarathustralainen, hindu, juutalainen, muslimi, kiinalainen teisti, bramiini, kreikan- tai roomanuskoinen kristitty, protestantti tai kveekari käyvät keskenään kauppaa Amsterdamin, Lontoon, Suratin tai Basran pörssissä, eivät he suinkaan käy tikari ojossa käännyttämään sieluja omaan uskoonsa. (s. 492)

Sananlaskujen käytön motiiveja tutkineena minua kiinnostavat Voltairen havainnot siitä, kuinka päätelmiä tekemällä käytetään valtaa. Hän halveksii sananlaskujen ”viisautta” ja nimenomaan yleiseen mielipiteeseen vetoamista. Autoritääristen lausahdusten avulla voidaan perustella lähes mitä tahansa näkemystä. Voltaire osoittaa, mihin kaikkinainen saivartelu, hiustenhalkominen ja rikkiviisaus voi johtaa. Sanakirja esittelee ”käsittämättömiä kysymyksiä, joiden takia ihmiset ovat rusikoineet toisiaan kuoliaiksi”. Lahko-esseen Voltaire päättää valistuksen hengessä:

Mistä tuomari kiistaan? Kuka ratkaisisi kahden raivopään riidan? Varmaankin joku järkevä puolueeton ihminen, joka on tiedemies eikä sananselittäjä. Ihminen, joka on vapaa ennakkoluuloista, joka harrastaa totuutta ja oikeutta, sanalla sanoen ihminen, joka ei ole elikko eikä usko olevansa enkeli. (s. 477)

Lukijaa, joka haluaa seikkailla lisätietojen lähteillä, ilahtuu kustantajan valmiudesta näyttää heti leipätekstin yhteydessä koko alaviitteiden apparaatti. Lisäksi suomentajaa tai kustannustoimittajaa on kiittäminen hyvästä suomenkielisestä hakusanastosta, joka auttaa eri esseissä toistuvien kysymysten löytämisessä ja aiheisiin myöhemmin palatessa. Harmi kyllä, että hakemisto on joiltain osin epätarkka. Esimerkiksi hakusana ’juutalaiset’, joka osoittautuu kirjassa usein toistuvaksi, ei ohjaa kaikille asiaa käsitellyille sivuille.

Erkki Salon suomennos on niin sujuvaa kieltä, että sanakirjan lukuja voisi suositella luettaviksi vaikkapa radiosarjana. Suomentaja kiittää esipuheen kirjoittanutta filosofi Lauri Mehtosta lukuisista huomautuksista ja terminologisista neuvoista, joita hän on saanut työnsä aikana. Ilman taustatietoa on maallikolle vaikea havaita piiloviestejä ja inkvisitio-laitoksen aikaista kirjoittamisen vaatimaa rohkeutta.

P.S. Vasta kirjoitettuani norsunluutornissani tämän arvion, huomasin ystäväni, filosofi Pekka Hongiston, kirjoittaman kirja-arvion ”Pääsy kielletty jumalalta!” Tieteessä tapahtuu -lehdessä (1/2014). Toisen näkökulman saadaksenne, lukekaa myös se!