Oululaiset merimiehet soutivat maihin Toivo-laivalta ja lauloivat laulua, joka kertoi sen ajan purjelaivojen oloista ja miesten tunnoista noilla laivoilla. Säkeet päättyivät aina:

"Hurraa. hurraa sen omistajalle,
hurraa, hurraa sen kuljettajalle,
Toivon herrat kuuluu kyllä kaikkein korvissa,
ja laiva Toivo Oulun."

Oululaisen Snellmanin purjelaiva Toivo oli sen ajan suuri ja komea alus, josta professori Yrjö Kaukiainen on kirjassaan kertonut varsin yksityiskohtaisen historiikin. Varustajan pojasta Willestä tuli suuren purjelaivan kippari ja laivan matkat suuntautuivat kaukomaille asti.

Kaukiainen kertoo laivan ja laulun historiasta paikoin pikkutarkasti ja asiapitoisesti, joskus kirjan teksti yltää kiinnostavaksi merimiestarinaksikin asti. Kieli on värikästä, tekstissä vilisevät purjehtijoiden sivistyssanat – styyrpuurit, reivit, knaapit ja raakapuut. Alan harrastaja saa kirjasta eniten irti.

Purjealuksista on kirjoitettu paljon ja monelta eri näkökulmalta. Merimiesten elämästä laivoilla Kaukisen mukaan on vähän todellisia kuvauksia ja sen aukon kirja täyttää mainiosti.

Laiva Toivo, Oulu ei ole varsinainen ajanvietekirja se on joskus raskaskin lukea tarkan sisällön ja detaljien takia. Kirjoittajan ote on tiedemiehen ote. Lähdeviittauksia ja tarkennuksia löytyy runsaasti. Luettuaan kirjan ajattelee, että tällaista se oli silloin purjelaivoilla. Olisi kyllä ollut kohteliasta mainita Kaj Snellmanin ansiokas kirja sukulaistensa purjehduksista yhtenä lähteenä.

Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan laulukirjassa julkaistu ja Merimiesten lauluja levyllä soiva Laulu Toivo Oulu päättyy kuvaaviin sanoihin:

"Jos ei Vilho oisi ollut kommersrootin poika,
niin ei hän oisi kauvan saanut laivaansakaan hoitaa,
sillä Toivon herran toimet oli kuulut kautta maan."