Lapsuudentutkimus on tutkimusalueena nuori, sen alkujuuret polveutuvat 1980-luvulle. Monitieteisenä, lapsuudenhistorian, -sosiologian ja antropologian lähtökohdista ammentavana  tutkimusalueena lapsuudentutkimus pyrkii tulkitsemaan lapsia ja lapsuutta osana yhteiskuntaa, kuin myös yhteisöjensä jäseninä ja toimijoina. Teoksen luvuissa lapsia tarkastellaankin toimijoina heidän omissa ympäristöissään ja arkisissa konteksteissaan. Yhteistä teoksen artikkeleille on toimija-näkökulma, lapsilähtöisyys, ja lapsen oman äänen esiin tuominen. Tuore teos vastaa hyvin varhaiskasvatusta koskevan ja lasten ääntä kuulevan ajankohtaisen tutkimustiedon tarpeeseen.

Paula Eerola-Pennasen historiatieteellisessä artikkelissa Sörnäisten kansanlastentarhan lapset – Modernin lapsuuden pioneerit kuvaillaan päivähoidon alkujuuria Suomessa eli lasten elämää Sörnäisten työläisten lapsille tarkoitetussa, 1890-luvulla perustetussa kansanlastentarhassa. Teollistumisen ja vanhempien kodin ulkopuolinen palkkatyö synnyttivät tarpeen lasten päivähoitoon. Lastentarhat yhdenmukaistivat ja institutionalisoivat lapsuutta 1800-luvulla, mutta niiden myötä alettiin myös kiinnittää suurempaa huomiota lasten hoitoon ja kasvatukseen. Päivähoitojärjestelmän syntymisen myötä julkinen valta alkoi kantaa vastuuta, sekä samalla kontrolloida lasten elämää. Artikkelissa luodaan myös mielenkiintoinen katsaus ajanmukaisiin leikkeihin ja lapsuuteen joihin työnteko, kuten pienempien lasten kaitseminen tai polttopuiden kerääminen nivoutuivat olennaisena osana.

Maarit Alasuutari tarkastelee artikkelissaan Kasvatusinstituutiot lapsuuden rakentajina päivähoitoa lapsuuden rakentajana ja esittelee kasvatusinstituutioihin kohdistuvia lapsuudentutkimuksia. Luvussa tarkastellaan varhaiskasvatuksen kehitystä sekä päivähoitoinstituution arjen käytäntöjä ja toimintaa. Artikkelissa pohditaan myös miten kasvatusinstituutiot säätelevät, rakentava ja muokkaavat lapsuutta.

Anja-Riitta Lehtisen artikkelissa Lasten toiminta, toimintaresurssit ja toimijuus päiväkotiympäristössä tarkastellaan päiväkotilasten toimijuutta etnografisin menetelmin kerätyn empiirisen havainnointiaineiston avulla. Artikkelissa lasten toiminnan tutkimiseen sovelletaan mielenkiintoisesti Pierre Bourdieun toimintateoriaa (nk. kenttäteoria) ja kulttuurisen pääoman käsitettä. Aineistoesimerkkien avulla tuodaan taitavasti esille, kuinka lapset yksilöllisiä resurssejaan tilannekohtaisesti hyödyntäen esiintyvät toimijoina päiväkodin ajallis-paikallisessa kontekstissa.

Anu Kuukka tarkastelee lasten käsityksiä ruumiillisuudesta artikkelissaan Lasten ruumiillisuus päiväkodissa – Tuntoja ja tulkintoja. Artikkelissa sovelletaan kiinnostavasti ruumiillisuuden käsitteen ja tutkimuksen moninaisuutta päiväkodista kerättyyn empiiriseen tutkimusaineistoon. Aineistosta nostetaan esille lasten ruumiillisuuteen, terveyteen ja hyvinvointiin liittämiä käsityksiä, sekä lasten toimia suhteessa omaan ruumiiseensa. Kuukan mukaan ”päiväkoti edellyttää, ylläpitää ja tuottaa ruumiillisuutta, josta heijastuu instituutiolle ja siellä toimimiselle ominaisia käytäntöjä ja vaateita”. Artikkelissa pohditaan aineiston valossa lasten käsityksiä terveydestä, epäterveydestä ja sairastamisesta. Lasten ruumiillisuuteen liittämien käsitysten kautta tekstissä onnistutaan tarkastelemaan lasten mielipiteitä asioista yleisemminkin.

Mari Vuorisalo tutkii artikkelissaan Ken leikkiin ryhtyy – Leikki lasten välisenä sosiaalisena ilmiönä päiväkodissa leikin muotoja päiväkotilasten keskinäisessä toiminnassa. Leikkiä tulkitaan lapsuudentutkimuksen viitekehyksestä käsin: ”lapsuudentutkimuksessa korostetaan usein lasten oman toiminnan ja arjen tutkimista sellaisena kuin se lasten elämässä näyttäytyy”. Artikkelissa pohditaan leikin määrittelyä, mitä leikki on ja miten se rakennetaan. Vuorisalo kuvaa havainnollisesti erilaisten leikkien muotoutumista päiväkotilapsista koostuvasta havainnointiaineistostaan ja jaottelee kolme leikkityyppiä.   

Suvi Pennasen ajankohtaisessa artikkelissa Lasten medialeikit päiväkodissa tarkastellaan lasten medialeikkejä päiväkotikontekstissa etnografisen havainnointiaineiston pohjalta. Lisäksi artikkelissa analysoidaan kasvattajien suhtautumista lasten medialeikkeihin ja kysytään ovatko medialeikit aikamme kiellettyjä leikkejä. Mediakasvatuksellisten kysymysten käsittely on päivänpolttava aihe, sillä jo pientenkin lasten arki on yhä enenevässä määrin mediavälitteistä. Pennanen kartoittaa kiinnostavasti lasten mediakulttuurista tietämystä ja suhtautumista eri medioihin. Artikkeli tarjoaakin tuoreen katsauksen median vaikutuksista päiväkotilasten elämässä, sekä nostaa esille kysymyksiä lapsilähtöisen mediakasvatuksen mahdollisuuksista.

Niina Rutanen tutkii artikkelissaan Mitä on vapaa leikki? vapaa leikki -sanaparin monimuotoisia merkityksiä varhaiskasvatussuunnitelmissa sekä havainnoimalla päiväkotilasten vuorovaikutusta. Päiväkodista tehtyjen havainnointien pohjalta Rutanen pohtii kriittisesti: ”onko vapaa leikki edes mahdollista, jos lasten toiminta rakentuu aina suhteessa tiettyyn sosiaaliseen ja materiaaliseen kontekstiin?, ja missä kulkevat vapauden rajat varhaiskasvatuksen instituutiossa”.

Raija Raittilan väitöskirjaan pohjaavassa Ympäristön lapset – lasten ympäristö -artikkelissa tarkastellaan lasten ja ympäristön vuorovaikutusta lapsuuden maantieteen näkökulmista. Lapsuuden maantieteellä tarkoitetaan tieteidenvälistä tutkimusaluetta, jonka kohteena ovat nykylapsuuden tilallisuuteen liittyvät kysymykset. Ympäristö käsitetään artikkelissa lapsuutta määrittäväksi, mutta samanaikaisesti myös lapset määrittävät ympäristön ja suhdettaan siinä elämiseen. Tekstissä esitellään mielenkiintoisesti varhaiskasvatusympäristöön ja tilaan liittyviä kysymyksiä, joita on aiemmin käsitelty melko yksipuolisesti. Tutkimusaineiston muodostavat lasten retkellä tekemät havainnot kaupunkiympäristöstään. Lasten havaintoja analysoimalla tutkija kartoittaa lasten käsityksiä lähiympäristöstä ja toimintamahdollisuuksista siinä. Artikkelissa esitellään mielenkiintoisesti uudenlainen, lapsilähtöinen ja subjektiivisen kokemuksen huomioiva lähestymistapa varhaiskasvatusikäisten lasten ympäristöopiskeluun. Raittila on havainnollistanut artikkeliaan kuvin ja piirroksin, mikä selkeyttääkin huomattavasti lukukokemusta.

Teoksen viimeisessä, Kirsti Karilan kirjoittamassa luvussa, Lapsuudentutkimus ja päiväkotien toiminta, tarkastellaan kokoavasti, mitä haasteita lapsuudentutkimus tuottaa suomalaisten päiväkotien toimintaan ja millaisia välineitä se tarjoaa päiväkotitoiminnan kehittämiselle. Artikkelissa myös pohditaan päiväkotien arkisten käytäntöjen sekä pedagogiikkojen kehittämistä lapsilähtöisempään ja lasten kyvykkyyttä paremmin huomioivaan suuntaan.

Kirjassa tarkastellaan lapsuuden tutkimuksen näkökulmista lapsuutta ja lasten toimintaa monilla eri tasoilla. Teoksen punaisena lankana kulkee ajatus lapsilähtöisyydestä ja sen erilaisista tulkinnoista. Kirjassa pyritään laajentamaan ja haastamaan lapsilähtöisyyden näkökulmaa, sillä se mitä käsitteellä kulloinkin tarkoitetaan, saattaa vaihdella suuresti.  

Kirjan eloisuutta ja arvoa olisi lisännyt siihen liitetty havainnollistava kuva-aineisto, mikä puuttui suurimmasta osasta tekstejä. Kokonaisuudessaan teos onnistuu tarjoamaan kiinnostavan ja tuoreen katsauksen lapsuudentutkimuksen monipuoliselta kentältä. Kirja tuo myös tarpeellista ja uudenlaista tutkimustietoa varhaiskasvatuksen alalle. Näin teos toimiikin lasten näkökulman hyviin esiintuovana lukukokemuksena kasvatuskysymyksistä kiinnostuneille alan asiantuntijoille tai opiskelijoille.