Kaari Utrio paneutui lasin valmistukseen alaa ennalta tuntematta asiantuntijoiden avulla epookkiromaanissaan Vaitelias perillinen (2009). Tommi Kinnunen panee samoista lähtökohdista paremmaksi teoksessaan Pintti. Kirja on pienen tehdaspaikkakunnan sotien jälkeisen elämän fiktio. Sen tapahtumat kulminoituvat vuosien 1949, 1950 ja 1951 kolmeen päivään, joskin takaumista avautuva aikaikkuna kattaa myös sotavuodet. Kirjan nimeksi laitettu pintti on lasin valmistuksessa syntyvää, prosessissa kierrätettävää jätettä.

Pintti kertoo tehdaskylän pienoismaailmasta ja sen keskiössä olevan lasihytin arjesta Tyynelän perheen kolmen kovin erilaisen sisaruksen, Jussin, Helmin ja Railin kautta, joiden rinnalla tehdas elää omaa elämäänsä. Tulipalo tuhoaa hytin, sen omistaja vaihtuu ja alkaa uudenlainen komento. Äidinkielen opettaja ja jo kaksi kertaa Finlandia -palkinnon ehdokkaana ollut Kinnunen (Neljäntienristeys 2014 ja Lopotti 2016) hallitsee mukaansa tempaavan kirjoittamisen taidon.

Lasiset käyttö- ja koriste-esineet kuuluvat arkeen ja juhlaan. Kirjan lasihytin arvellaan kuvaavan Nuutajärven lasitehdasta. Eräissä arvioissa kirjaa kritisoidaan siitä, että työn kuvaaminen varastaa romaanista liian suuren osan, mikä toisaalta on teollisuuden historiasta kiinnostuneiden kannalta vain iloinen asia. Toki pitkät, yksityiskohtaiset kuvaukset tehtaan tiloista ja tuotantomenetelmistä outoine ammattisanoineen saattavat pitkästyttää niistä vähemmän kiinnostuneita lukijoita.

Kahden tarinan liitto

Kinnunen kertoo tarinan saaneen ensikipinänsä hänen hankittuaan vuonna 2004 puolisonsa kanssa torpan Laitilasta ja kuultuaan sen historiasta. Myöhemmin hän oli kysynyt Nuutajärven lasitehtaan alueella asuvalta lasitaitelija-anopiltaan eräästä ränsistyneestä talosta, jonka sai kuulla olleen työväen sauna. Kaksi Kinnusen päässä pyörinyttä tarinaa nivoutui yhteen, ja torpan kolme sisarusta siirtyivät kirjassa lasitehtaan ja saunan piiriin.

Kinnunen sanoo nähneensä lasinpuhallusta omin silmin vasta kirjan oltua jo painossa. Joissain haastatteluissa hän kertoo luetuttaneensa käsikirjoituksen useilla henkilöillä avaamatta sen enempää tietolähteitä. Näihin henkilöihin kuului myös lasin valmistuksen ja lasiteollisuuden historian tuntijoita.

Alan termistöön kuului pintin ohella sellaisia kuten mänki, koopa, upokas, plaana ja kyyluuni. Työn keskeiset tehtävät kuuluivat miehille, kunnes aiemmin yksinkertaisempia töitä tehneet naiset opettelivat työt sota-aikana. Sodasta palailleet miehet tosin omivat ne taas itselleen, ja naiset palasivat tiskareiksi ja merkkareiksi.

Lasin valmistus hyteissä koostui useista perättäisistä työnvaiheista. Ensin valmisteltiin lasisula. Sen jälkeen sula siirtyi ketjussa eteenpäin, ja jokaisella oli siinä tarkasti määritelty paikkansa. Hytti toimi kuin kone, jossa jokainen keskittyi vain omaan osaansa pysyäkseen muiden tahdissa. Piti vain ottaa lasi vastaan, tehdä oma vaiheensa, ja ojentaa lasi eteenpäin.
Verstaikkojen penkeissä istuivat puhaltajamestarit, joiden ympärillä pyörivät vanhemmat ja nuoremmat puhaltajat sekä uunista lasimassaa noutavat postipojat, formupoika ja valmiit lasit kyyluuniin jäähtymään vievä kantaja. Puhaltajan työ alkoi pilliin tarttumisesta ja päättyi valmiin lasin uuniin viemiseen. Tahti oli kiivas: laseja saattoi syntyä tunnissa satoja.

Kirja on omistettu ”kaikille kylille, joiden uunit yhä kuumenevat”

Vuonna 1793 perustetun Nuutajärven lasitehtaan toiminta jatkui keskeytyksettä maaliskuuhun 2014 asti. Tehtaassa alettiin valmistaa puristamalla 1850-luvulla, ja tällöin siellä opittiin valmistamaan myös filigraanilasia. Tehtaassa on tuotettu myös kaiverrettua, hiottua ja maalattua käyttö- ja taidelasia.

Pruukimiljöö vanhoine rakennuksineen on museoviraston suojelukohde. Nykyinen museorakennus rakennettiin 1850-luvulla. Tiiliholvatuissa tiloissa toimi aluksi italialaisten ja belgialaisten alan osaajien tarpeisiin tehtaan olutpanimo eli Prykäri. Sittemmin rakennusta on käytetty hiekkavarastona, metalli- ja puutyöpajana sekä upokastupana. Museokäyttöön vuonna 1977 otetussa, professori Kaj Franckin suunnittelemassa museossa on edustava kokoelma Nuutajärvellä valmistettua lasiesineistöä. Nykyisin Prykäri on osa Designmuseota. Nuutajärvellä puhalletaan yhä lasia, sillä lasikylässä suunnitellaan ja valmistetaan taidelasia.

Lasin valmistuksen historiaan on mahdollista perehtyä Nuutajärven museon lisäksi akateemikko Tapio Wirkkalan 1970-luvun lopulla Riihimäen Lasitehtaan rakennuksiin suunnittelemassa Suomen Lasimuseossa.