Suomen kenties paras Lenin-tuntija on pitkään Lenin-museota Tampereella johtanut, nyttemmin eläköitynyt tohtori Aimo Minkkinen ja koska Lenin-museo täyttää tammikuussa 2016 jo 70-vuotta, pistän tähän muutaman mietteen Minkkisen vuonna 2014 ilmestyneestä kirjasta Lenin: Helmirasia. Kyseessä on hieman sirpaleinen näkemys eräästä maailmanhistorian tunnetuimmasta henkilöstä, mutta kirjoittaja tuntee aiheensa perin juurin. Lenin: Helmirasia -teos sisältää paljon uutta, ennen julkaisematontakin mielenkiintoista materiaalia.

Uutisankka ja Lenin-museo

Aimo Minkkisen työpaikka, Lenin-museo ponnahti maailmanlaajuiseen julkisuuteen Neuvostoliiton hajoamisen myötä, kun Boris Jeltsin kumppaneineen harkitsi bolshevikkijohtajan balsamoidun ruumiin kantamista ulos Punaisen torin mausoleumista. Sattumalta Minkkisen junassa tavannut Izvestijan toimittaja oli kuullut huhuista ja tiedusteli Lenin-museon johtajan kantaa asiaan. Minkkinen vastasi hurtilla huumorilla, ottavansa mielihyvin Leninin vastaan vaikka Tampereen museoon, koska mies on ennenkin saanut turvapaikan Suomesta.

Innokas toimittaja laittoi juttunsa otsikoksi, että siirtoa Tampereelle oltaisiin jo suunnittelemassa. Siitäkös koko maailman lehdistö innostui. Juttua käännettiin monille kielille ja siitä innostuttiin niin, että seuraavina vuosina Lenin-museon kävijämäärät nousivat huimasti.

Kuva: Leniniä on pidetty erinomaisena puhujana

Lenin ja Suomen itsenäisyys

Minkkinen on koonnut Lenin-kirjaansa monenlaisia näkökulmia Vladimir Iljits Uljanovista (1870-1924). Ne antavat kuvan harvinaisen sivistyneestä ja kielitaitoisesta intelligentistä, joka oli kiinnostunut paitsi vallankumouksen organisoinnista, myös venäläisten sivistämisestä, taloudesta, maailmanpolitiikasta ja erityisesti kansallisuuskysymyksestä. Olihan tsaarien Venäjä tunnettu myös pienten kansojen orjuuttajana ja vankilana kautta historian.

Leninillä oli syvällinen näkemys eurooppalaiseen todellisuuteen – vietettyään maanpaossa, osin Suomessakin, yli 15 vuotta! Minkkinen keskittyy monissa lyhyissä artikkeleissa Leninin kansallisuuspolitiikkaan ja siinä nimenomaan Suomen itsenäistymisvaiheisiin. Käy ilmi, että Lenin oli puheissaan ja artikkeleissaan yksiselitteisesti Suomen ja Puolan itsenäistymisen ja Venäjästä eroamisen kannalla jo aivan 1900-luvun alussa. Leninin pakeilla jo paljon ennen vuotta 1917 käyneet vanhan sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen johtajat (Yrjö Sirola, Edvard Gylling, Kullervo Manner, Kustaa Rovio, Eetu Salin, Oskari Tokoi, K.H. Wiik, Otto Wille Kuusinen) ajoivat myös selkeästi Suomen itsenäisyyttä. Lenin oli heidän kanssaan samaa mieltä, jopa kehotti tarttumaan tilaisuuteen. Suomalainen ”myöntyväisyysporvaristo” sen sijaan toimi paljolti Aleksandr Kerenskin ehdoilla vielä alkuvuodesta 1917.

Ei P. E. Svinhufvudin johtama delegaatiokaan aivan helpolla lähtenyt hakemaan itsenäisyysjulistukseen allekirjoitusta bolshevikeilta ja Leniniltä vuoden 1917 lopulla. Vasta kun muut valtiot asettivat Suomen itsenäisyyden tunnustamisen ehdoksi Venäjän uuden vallan hyväksynnän, alkoi tapahtua. Mitä luultavimmin Leninin rooli oli hyvin keskeinen näissä tapahtumissa, sillä esimerkiksi Lev Trotskihan ei neuvottelujen päätyttyäkään suostunut puristamaan ”porvariedustajien” kättä. Toki Lenin melkoisella varmuudella uskoi, ainakin vuoden 1918 alussa, että vallankumous toteutuu myös Suomessa ja hänen hyvin tuntemiensa suomalaisten Pietarin bolshevikkien ja Helsingin sosiaalidemokraattien kanssa olisi helppo neuvotella yhteistyöstä ja Suomen asemasta – kunhan maailmanvallankumous ensin toteutuu muuallakin.

Minkkinen muistuttaa, että presidentti Urho Kekkonen on myös omissa puheissaan tuonut näitä vuoden 1917 seikkoja ja Leninin roolia päivänvaloon, mutta kukapa Kekkosta nykyisin siteeraisi. Kaiken kukkuraksi Venäjälläkin monet kuvittelevat tänäkin päivänä, että Suomi itsenäistyi vasta vuonna 1945, koska meillä joulukuun kuudentena omituisesti ”juhlistetaan” hävittyjä talvi- ja jatkosotia. Saapa nähdä millaiset sotaisat paraatijuhlat uusine Tuntemattomineen ovat vuorossa vuonna 2017?

Kuva: Joseph Stalin, Vladimir Lenin, ja Mihail Kalinin, maaliskuussa, 1919. 

Lenin ja Stalin

Minkkinen painottaa myös sitä, että Leninillä ja Stalinilla oli huomattavia ristiriitoja kansallisuuskysymyksessä, koska yllättäen georgialainen Stalin osoittautui keskusvallan rakentajaksi ja tulevan Neuvostoliiton ajajaksi sekä venäläiseksi sovinistiksi.

Uutta tietoa on sekin, että Minkkisen siteeraamien lähteiden mukaan Lenin ei missään vaiheessa esittänyt ”Neuvostoliiton” perustamista (1922), vaan varoitti useaan otteeseen bolshevikkeja perivenäläisestä sovinismista, pienten kansojen sortamisesta tsaarivallan tapaan. Lenin oli sitä paitsi vuonna 1922 jo vakavasti sairas, kärsien jälkiseurauksista jouduttuaan aikaisemmin vuonna 1918 murhayrityksen kohteeksi. Tuo murhayrityshän kostettiin sitten julmasti täysin syyttömillekin ”luokkavihollisille” ja ensimmäinen vankileirien saariston tukikohta perustettiin Solovetskin luostarisaarelle jo 1920-luvun alussa.

Kuva: Nadezhda Krupskaja, Leninin kissa,Lenin ja amerikkalainen journalisti Kremlissä 1920.(Wikipedia)

Viimeisissä, nykyisin jo tunnetuissa, kirjoituksissaan Lenin kuitenkin myös tuomitsi Stalinin rajut otteet ”puoluevihollisia” kohtaan ja varoitti tämän julmista luonteenpiirteistä. Leninillä oli tähän henkilökohtaisetkin syynsä, sillä Stalin oli törkeästi loukannut hänen vaimoaan, Nadezhda Krupskajaa. Lenin olisi (ehkä) mieluummin nähnyt intelligentti Trotskin Stalinin sijaan puoluejohdossa. Sanottava on silti, että ”permanenttivallankumouksellinen” Trotski olisi mitä luultavimmin vienyt Venäjän täydelliseen tuhoon maailmanvallankumous-ajatuksineen ja sotakommunismeineen.

Aimo Minkkisen Lenin-kirjassa on paljon toistoa, ja pientä toimitustyötä teksti olisi vielä kaivannut. Monipuoliset sirpaleisetkin katkelmat Leninin elämänvaiheista ja ajatuksista tuovat silti tervetullutta uutta näkemystä suomalaiselle lukijalle. Myös se tosiasia varmistuu, että Lenin ei todellakaan olisi halunnut itselleen sellaista yksilökulttia ja mauseleum-palvontaa, jonka kohteeksi Neuvostoliitossa sittemmin joutui varhaisen kuolemansa jälkeen.

Kuva: Leninin balsamoitu ruumis mausoleumissa. (Comturist)