Liikuttavaa musiikkia Turun Akatemiasta

Jukka Sarjalan "Music, Morals, and the Body" on antoisa retki uuden ajan alun suomalaiseen aatehistoriaan. Hänen aiheenaan on Turun Akatemiassa tutkittu musiikki ja erityisesti se, mitä kerrottiin musiikin suhteista moraaliin, tunteisiin ja soittajan tai kuulijan ruumiillisiin reaktioihin. Suomalaisen - vai pitäisikö sanoa ruotsalaisen - 1600-1700-luvun akateemisen kulttuurin piirteet Sarjala yhdistää sujuvasti kansainvälisiin virtauksiin ja teorioihin. Jo kirjoituskielen valinta - Sarjalahan kirjoittaa englanniksi - osoittaa tekijän käsityksen, että turkulainen musiikkielämä asettuu työssä kansainväliseen kontekstiin, sekä kohteen osalta että historiantutkimuksen nykytilanteen kannalta katsoen.

Sarjala, Jukka: Music, Morals, and the Body. An Academic Issue in Turku 1653-1808. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. 264 sivua. ISBN 951-746-264-6.

Jukka Sarjalan "Music, Morals, and the Body" on antoisa retki uuden ajan alun suomalaiseen aatehistoriaan. Hänen aiheenaan on Turun Akatemiassa tutkittu musiikki ja erityisesti se, mitä kerrottiin musiikin suhteista moraaliin, tunteisiin ja soittajan tai kuulijan ruumiillisiin reaktioihin. Suomalaisen – vai pitäisikö sanoa ruotsalaisen – 1600-1700-luvun akateemisen kulttuurin piirteet Sarjala yhdistää sujuvasti kansainvälisiin virtauksiin ja teorioihin. Jo kirjoituskielen valinta – Sarjalahan kirjoittaa englanniksi – osoittaa tekijän käsityksen, että turkulainen musiikkielämä asettuu työssä kansainväliseen kontekstiin, sekä kohteen osalta että historiantutkimuksen nykytilanteen kannalta katsoen. En voi olla olematta samaa mieltä: Sarjalan tutkimus on korkeatasoinen ja hyvin kiinnostava.

Tunteiden historiaa on viime vuosina pidetty "muotiaiheena", minkä voi tulkita tarkoittavan joko teeman kuluneisuutta tai sitten puhujan kateellisuutta, kun ei ole moista hyvää aihetta itse keksinyt tarkastella. Jos joku väittää Jukka Sarjalan kirjan olevan tunnemuodin ilmentymä, kallistuisin itse jälkimmäiseen tulkintaan. Kunnollista tutkimusta tunnehistoriasta on edelleen ilmestynyt kovin vähän. Sarjala kuuluukin niihin historiantutkijoihin, jotka ovat aktiivisesti osallistuneet tunteista keskustelemiseen, joten ei ole yllättävää, että "Music, Morals, and the Body" sisältää huomattavan perusteellisen ja analyyttisen näkemyksen asiasta. Musiikki näyttäytyy siinä oivallisena avaimena tunteiden historian tematiikkaan.

Aiheen laaja tuntemus on ehdottomasti Sarjalan tutkimuksen leimallisia piirteitä. Hänen keskeisin lähdeaineistonsa koostuu Turun Akatemian musiikkia koskevista väitöskirjoista ja luennoista sekä muusta turkulaiseen musiikkielämään liittyvästä lähteistöstä, jota vielä täydennetään niin Saksasta, Ranskasta kuin Englannistakin tulevien lähteiden avulla. Tärkeän osan saavat uuden ajan alun affektioppi ja tunneherkkyysteoria, jotka antavat tutkimukselle sen moraalifilosofisen ja "psykologisen" kontekstin. Juuri musiikin tuottamat affektit ja tunteet tässä ovat pääosassa, mutta samalla perehdytään myös varhaismodernin musiikin teoriaan ja filosofiaan. Musiikki- ja affektidiskurssit eivät kuitenkaan jää tutkimuksessa muusta ajan ajattelusta erillisiksi pienen piirin kiinnostuksenkohteiksi, vaan Sarjala osoittaa onnistuneesti, miten tärkeä sija niillä oli ajan poliittisessa ja filosofisessa ajattelussa.

Musiikin asema niin yliopistollisessa koulutuksessa, eliitin sosiaalisessa elämässä kuin uuden ajan alun yksilöiden itseymmärryksessäkin on selvä. Silti se on monasti jäänyt akateemisten traditioiden tutkimuksessa hieman sivuraiteelle. Sarjala sen sijaan rakentaa musiikin tunnehistoriasta ikkunan varhaismoderniin suomalaiseen, ja eurooppalaiseen, ihmistä koskevaan ajatteluun. Tämä ikkuna avautuu ennen kaikkea teoreettiseen suuntaan. Silloin tällöin kerrotut eloisat anekdootit, vaikkapa "savolaisten villin rodun" edustajien pelko ja hillitön nauru, kun he pääsivät kuuntelemaan Turun tuomiokirkon urkuja, saavat lukijan kyllä himoitsemaan lisää käytäntöä. Ymmärrettävästi käytännön musiikinharjoitus saa suuremman roolin Sarjalan tarkastellessa ajanjaksonsa myöhempää vaihetta, 1700-luvun loppupuolen kaupunkilaiskulttuuria. Silloin nimittäin konserttiyleisö piti tapanaan jutella ja naureskella, huutaa ja tömistellä tai yskiä ja syljeskellä musiikkia kuunnellessaan, ainakin joidenkin kriitikoiden mielestä. Sarjala kuitenkin taiteilee oppi- ja aatehistorian sekä kulttuurihistorian välimaastossa kiinnittäen eniten huomiota käsitteisiin, joilla tunneteemaa hahmotettiin, ja niiden takana oleviin ajatusrakennelmiin. Tästä johtuen tuota termistöä vyörytetäänkin riittämiin, joskus hengästykseen asti. Ainoaksi hieman ärsyttäväksi piirteeksi teoksessa voisikin mainita loputtoman kielellä briljeerauksen: latinan-, kreikan-, saksan- ja ranskankieliset termit ja fraasit vilisevät lähes joka sivulla, mutta onneksi ne pääosin selitetään tai ne selittävät itse itsensä.

Suomalaisessa musiikintutkimuksessa, kuten Sarjala toteaa, 1600- ja 1700-luvun musiikinteoriaa ei ole pidetty erityisessä arvossa vaan pikemminkin se on nähty vanhentuneena ja siis nykytutkimukselle hyödyttömänä. Historioitsija, ja varsinkin musiikinhistorian tuntija, näkee asian hieman eri valossa ja saattaa suorastaan huvittua tällaisista näkökannoista. Sarjalan anekdootin mukaan juuri aiheen relevanssin ihmettely saikin hänet uskomaan, että oli oikealla tiellä. Sitoessaan varhaisen musiikkioppineisuuden ajan muuhun opilliseen ja ihmiskuvalliseen kontekstiin Sarjala todistaakin aiheensa relevanssin. Ne päältä katsoen kummalliset teemat, joita uuden ajan alun oppineet käsittelivät, ovat mitä ymmärrettävimpiä, kun ottaa huomioon heidän lähtökohtansa. Tarantulan piston aiheuttamien sairaustilojen parantaminen musiikin avulla oli looginen ajatus, ja todistaa siitä, että musiikki ja sen voimat otettiin vakavasti. Musiikilla saattoi olla paitsi parantavia, myös vaarallisen voimallisia vaikutuksia; siksi sitä oli tulkittava musiikin tuottajan ja kuulijan, inhimillisen subjektin näkökulmasta. Kun musiikilla ja moraalilla nähtiin olevan selvä suhde, musiikillisten affektien taika nousi varsin kiinnostavaksi yhteiskunnalliseksikin kysymykseksi. Musiikin vaikuttavat, liikuttavat, puhuttelevat ja ruumiilliset aspektit ovat nykymusiikintutkimuksessa jälleen nousseet pintaan (joskin hieman eri näkökulmasta) pitkän tekijä- ja teoslähtöisen kauden jälkeen, joten asian historiallisen ulottuvuuden pohtimisessa ei pitäisi olla mitään yllättävää. Selittäessään 1600- ja 1700-lukujen musiikkiajattelua Sarjala tekee mielestäni täysin selväksi, miksi musiikin historia on tärkeätä myös nykymuusikolle ja musiikin kuuntelijalle.

Pidän hauskana kirjassa julkilausuttua lähtökohtaa, että turkulaiset ajattelijat, muusikot ja musiikin kuuntelijat ovat "tavallisuudessaan" ja "perifeerisyydessään" erityisen mielenkiintoinen tutkimuskohde. Sarjala ei etsi suuria nimiä ja musiikillisia innovaatioita tai analysoi affektiteorian huippuja, vaan haluaa nimen omaan keskittyä siihen, miten musiikki ja sen tuottamat affektit ymmärrettiin "tusinatutkijoiden" taholla, suorastaan "ruohonjuuritasolla", sikäli kuin suomalaisen henkisen elämän ehdotonta huippua voi ruohonjuuritasoksi kutsua.

Sarjala seuraa musiikkikirjoittelun kautta affektien ja ruumiillisuuden yhtymäkohtia ja toisilleen asettamia ehtoja ja tarjoaa samalla totutusta eroavan näkökulman ruumiin kontrollin vaatimukseen uuden ajan alussa. Kuten monet muutkin viimeaikaiset ruumiillisuuden historian tutkijat, Sarjala asettaa tavoitteekseen eliaslaisesta kontrolliajatuksesta irtautumisen ja näkee tärkeäksi ruumiin – ja musiikin – tulkitsemisen myös mielihyvän ja halun tuottajana. Ruumista ja affekteja piti toki kontrolloida, mutta tämä toinen puoli tunteista ja ruumiista on liian usein jäänyt vähälle huomiolle.

Hyvin kiinnostava on myös Sarjalan näkemys affekteista poliittisena ja moraalisena diskurssina, joka muovasi myös musiikin tuottamia tunnekokemuksia. Sarjalan mukaan affektiteoria "määritteli, standardisoi, kategorisoi ja systematisoi" musiikin tuottamia tunteita ja kokemuksia; hän ei siis väitä tunnekokemuksen sinänsä syntyvän diskursiivisesti, mutta kylläkin artikuloituvan diskursiivisten määräysten puitteissa. Kysymys olisi siis "tunnepuheen" tarkastelusta. Myöhemmin Sarjala kuitenkin toteaa affektiopin sijaitsevan sellaisella ei-kenenkään-maalla, jossa teoriat itse asiassa luovat kokemuksia, joita ne pyrkivät kuvaamaan. Tätä lausumaa kirjaimellisesti lukien hänen voisi myös ajatella lähestyvän konstruktivistista tunneteoriaa. Oli miten oli, Sarjala ei itse asiassa käsittele asiaa juuri tämän enempää, johtuen juuri edellä mainituista aatehistoriallisista painotuksista. Tunnekokemus sinänsä ei ole "Music, Morals, and the Bodyn" fokuksessa, joten sen luonnetta nykyteorioissa ei myöskään ole nähty tarpeelliseksi kovasti pohtia. Sen sijaan keskiöön nousee se, miten musiikin suhdetta tunteisiin on käsitteellistetty tietyissä diskursiivisissa yhteyksissä.

Lienee paikallaan käydä myös lyhyesti läpi ne teemat, joita Sarjala tutkimuksessaan tarkastelee. Hän aloittaa taustoittamalla affektioppia ja sijoittamalla turkulaisen affektiajattelun laajempaan kontekstiinsa, kartoittaen samalla affektien asemaa Turun Akatemian käytännöissä ja ilmapiirissä. Tämän jälkeen barokin musiikkia koskevat "pohjoiset" diskurssit asettuvat suurennuslasin alle: musiikin affektiivinen voima, musiikillisen harmonian suhde "ruumiin mikromekaniikkaan" eli affektien fysiologiseen ja psykologiseen toimintatapaan sekä ajatus affektipumpusta, ruumiista perturbaatioiden tuottajana ulkoisten ärsykkeiden voiman liikuttamana, tulevat tässä vaiheessa analysoiduiksi. Oman lukunsa saa affektien sääntely ja siitä käyty eettinen ja moraalifilosofinen keskustelu. Ajan lääketieteelliset näkemykset, erityisesti humoraalipatologia ja dietetiikka, ovat tässä Sarjalan tulkinnan keskeisiä välineitä.

Sarjala on rakentanut monografiansa sisään myös kronologista jakoa ja lähestyy 1700-luvun loppupuoliskolla affektiasioissa tapahtuneita muutoksia ja erityispiirteitä, esimerkiksi kyynelehtimisen kulttia ja musiikin sosiaalisuuteen liittyviä teemoja. Musiikin tuottama ilo ja nautinto samoin kuin sen yhteisöllisyys esittäytyvät tällöin uuden porvarillisen kulttuurin korostaman "sensibiliteetin" osasina. Tutkimuksen loppua kohti tulee näkyviin musiikkiteorian hajautuminen ja moninaistuminen, ja myös aiemman tunneteorian rikkoutuminen. Musiikki asettuu uusiin tietoteoreettisiin yhteyksiin samalla kun sen suora yhteys matematiikkaan ja myös teologiaan hajoaa. Kuulevan ja kokevan yksilön suhde musiikkiin luonnehdittiin tällöin eri tavoin kuin aiemmin: musiikillinen muoto ja sitä havainnoiva subjekti erotettiin nyt toisistaan. Musiikista muovattiin tunteita käsittelevää "sisäisyyden kieltä", samalla kun itseyden ja minuuden korostukset saivat kulttuurissa yleisemminkin uuden sijan.

Sarjalan musiikinhistoriallisessa katsannossa näkyykin selvästi kaksi vaihetta. Barokin kaudella musiikki tuotti liikettä ruumiissa ja sielussa ihmisen ja koko luomakunnan välittömän yhteyden kautta, matemaattisten periaatteiden ja jumalallisen järjestyksen mukaisesti. Toiseksi jaksoksi nousee sensibiliteetin estetiikka, jossa musiikin liike ja liikuttava vaikutus luovat yhtäältä yksilöllistä tunnekokemusta ja toisaalta yhteisyyttä, sympatiaa, tuntevien subjektien välille. Vaikka Sarjala muistaa koko ajan pohtia turkulaisen musiikkiajattelun erityispiirteitä ja näyttää todistavan, että hieman jälkijunassa saatettiin kulkea, on hauskaa huomata, miten hyvin kansainvälistä keskustelua Suomessa kuitenkin seurattiin.

Viime vuosina akateeminen julkisuus on kulkenut yhä populaarimpaan ja nopeatempoisempaan suuntaan, ja melkein voisi jo pelätä, että yhä harvempi uskaltaa olla popularisoimatta tai ehtii väitöskirjansa jälkeen tarttua läpeensä tieteellisiin teemoihin. Tässä mielessä Jukka Sarjalan teos on hieno osoitus siitä, mihin kunnianhimoisella työllä pystytään. "Music, Morals, and the Body" ei aukea ajattelematta, vaikka se onkin sujuvasti kirjoitettu. Se ei trivialisoi kohdettaan eikä aliarvioi lukijaansa, mutta palkitsee varmasti sen, joka on valmis tutkijan ajatuksenjuoksua seuraamaan.

En malta olla vielä huomauttamatta, että Mika Launiksen suunnittelema kansi on aivan harvinaisen kaunis.

Jukka Sarjalan tutkimuksen soisi siis kuluvan uuden ajan tutkijoiden käsissä. Erityisen kiinnostava se on varmasti musiikinhistoriasta kiinnostuneille, mutta musiikkipainotuksen ei kannata antaa hämätä. Sarjala avaa oppihistoriaan, ruumiillisuuskäsityksiin ja tunteiden historian tutkimukseen sellaisen oven, josta kannattaa käydä kulkemassa.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *