”Hän aloitti silloin yksin ja tyhjästä, rakensi pala palalta ohjelman, joka nyt kantaa hänen nimeään, ja kylvi siemenen, josta kasvoi valmis käyttöjärjestelmä kymmenien miljoonien ihmisten käyttöön, ja synnytti liikkeen, jonka lonkerot ulottuvat yhä laajemmalle.” – Glyn Moody Linus Torvaldsista teoksessa ”Kapinakoodi”

Maailma tarvitsee sankareita. Sankarit ja heidän tekijänsä taas kaipaavat roistoja urheuden vastapainoksi. Digitaalisuuden läpitunkema kulttuuri ihannoi muiden lailla robinhoodeja ja zorroja, inhoaa teknomuotoon sovitettuja Nottinghamin sheriffejä, ilkiöitä ja tyranneja. Rikkailta otetaan, köyhille annetaan – ainakin haavekuvissa.

Meidän digisankarimme nimi on Linus Torvalds. Hän hyökkää softapeitsi tanassa Linux-armeijan kärjessä monipäisellä Microsoft-hirviöllä ratsastavaa Bill Gatesia vastaan. Hyvä rukoilee Open Sourcen parantavan voiman nimeen. Paha manaa avukseen patentteja ja koodisuojauksia.

Kuulostaako yliampuvalta? Kenties, mutta tästä on perimmiltään kyse Glyn Moodyn teoksessa ”Kapinakoodi. Linus Torvalds ja vapaan ohjelmoinnin vallankumous.” Teos kertoo Linuksen ja Linux-käyttöjärjestelmän tarinan vaatimattomasta alusta vaarojen kautta kohti yhä suurempaa voittoa kuin paraskin legenda tai klassinen amerikkalainen menestyskertomus.

Hakkerikirjallisuus tyylilajina

”Kapinakoodi” ei toki ole pelkästään 450-sivuinen Linuksen henkilökuva. Esille nousevat Linuksen luutnantit, käyttöjärjestelmän koodaamisen organisoinnissa auttaneet luottomiehet. Niin ikään oman huomionsa saavat originellit hakkerihahmot, joiden työhön Linuksen ponnistelut pohjaavat ja tukeutuvat. Ääneen pääsevät muun muassa vapaan ohjelmoinnin originelli esitaistelija, tooga-asustetta suosiva Richard Stallman, aseintoilijanakin ”kunnostautunut” hakkerikirjailija Eric S. Raymond, Perl-ohjelmointikielen isä, hurkas lähetyssaarnaajan uraa vakavasti harkinnut Larry Wall sekä Webin keskeinen luoja Tim Berners-Lee, joka edellisiin verrattuna vaikuttaa vähän värittömämmältä. Teoksessa seurataan myös useiden keskeisten atk-alan yritysten ja ohjelmistohankkeiden vaiheita ja suhdetta avoimeen ei-kaupalliseen tuotekehitykseen. Alun dramatiikka puuroutuu tosin teoksen edetessä. Yritykset ja henkilöt seuraavat toinen toistaan. Asia olisi tullut selväksi vähemmälläkin.

Näitä opuksia on nähty – niin harrastajien kuin toimittajien kirjoittamina. Moodyn teos kytkeytyy vastakulttuurisävyisen tietotekniikkakirjallisuuden perinteeseen, jonka jonkinmoisia klassikoita ovat Steven Levyn ”Hackers. Heroes of Computer Revolution” (1984), Howard Rheingoldin ”The Virtual Community” (1994) sekä Bruce Sterlingin ”The Hacker Crackdown” (1992). ”Kapinakoodin” aikalaisvastinpariksi voi nostaa oman teknofilosofimme Pekka Himasen opuksen ”Hakkerietiikka ja informaatioajan henki” (2001), jonka prologin on kirjoittanut itse Linus Torvalds, epilogin Manuel Castels.

Glyn Moodyn ”Kapinakoodi” olisi helppo määritellä muiden vastaavien teosten teemoja ja kaavoja toistavaksi tekeleeksi, joka ei tuo mitään uutta ja joka kuvaa vain pienen piirin puuhasteluja. Liialliseen kriitikon kyynisyyteen ei kuitenkaan ole syytä. Käsittelyn kohde, tietototekniikan vapaiden ohjelmien ja vapaan lähdekoodin Open Source -liike, on merkittävä. Kyse on todellisesta tietoteknisestä vastavoimasta, joka pyrkii tarjoaman ilmaisia ja parempia vaihtoehtoja suurten tietotekniikkayritysten tuotteille. Tietotekniikkaan, laitteisto- ja ohjelmistokehitykseen ja yrityskulttuuriin liittyvät ongelmat eivät kuitenkaan ole niin mustavalkoisia tai yksinkertaisia ratkaista kuin vapaata ohjelmistoa tai avointa ohjelmakoodia puolustavat hakkeriaktiivit esittävät.

Tällaiset populaariteokset jättävät monia asioita käsittelyn ulkopuolelle. Näkökulma on usein nuorten länsimaalaisten IT-intoilijamiesten, jotka saavuttavat arvostuksen koodaustaitojensa perusteella. Ulkomaailmaa ei juuri ole muutamia, usein negatiivissävyisiä häivähdyksiä lukuun ottamatta. Kuvaavaa tällekin kirjalle on myös se, että ainoat mainitut naiset ovat Linuksen puoliso Tove ja tyttäret. Tosin lopussa todetaan, että tulevaisuuden hakkerit, viestikapulan jatko-osuuksien kuljettajat, tulevat yhä useammin kehitysmaista tai ovat naisia. On kuitenkin kysyttävä, keitä hakkerien tavoittelema ohjelmien vapaus ja kapitalistinen demokratia todellakin koskettavat.

Paha keskuudessamme

”Kapinakoodin” edustaman hakkerikirjallisuudenkin lajityypin luoteeseen kuuluu viholliskuvien luominen. Vihollisia ovat perinteisesti olleet suuryritykset sekä valtiollinen kontrolli ja byrokratia. Näiden kahleista taitavat, idealistiset ja innokkaat tietokoneharrastajat ovat pyrkineet pois tavoitteenaan luoda uudenlaista vapaampaa tietotekniikkaa ehkä laajallekin yleisölle. Hakkerikirjallisuus on juonirakenteeltaan kuin toisintoa Yhdysvaltojen virallisesta historiasta, paosta viimeisille korpimaille, demokratian noususta, sorron vastustamisesta, taistelusta – yksilöllisyyden, tasa-arvoisen yhteisöllisyyden, aloitteellisuuden ja itsenäisyyden aatteista, jotka ovat kerta toisensa jälkeen uhattuina.

Aina 1990-luvun alkupuolelle asti tietotekniikka-alan ykköspiru oli IBM. Yhtiön kyseenalainen maine syntyi viimeistään 1960-70-lukujen taitteessa erilaisten monopolisyytösten ja keskeisen markkina-aseman myötä. Yhteiskuntakriitikot arvostelivat IBM:ää muiden monikansallisten suuryritysten joukossa pienien maiden ja yksittäisten tuottajien ja kuluttajien sortamisesta. IBM vastasi esitettyihin syytteisiin – ei välttämättä muuttamalla toimintatapojaan vaan kehittämällä markkinointia ja mainontaa, jossa alettiin korostaa yksilöllisiä ja kansallisia arvoja.

IBM:n aseman heiketessä sen ohi markkinoilla ja viholliskuvissa astui 1990-luvulla Bill Gatesin johtama Microsoft – tai Microsoftin ja prosessorivalmistaja Intelin muodostama duopoli, ”Wintel”. Microsoftia on syytetty epäkelvosta ja epäluotettavasta ohjelmistosta sekä kilpailijoiden epäreilustakin murskaamisesta. Microsoft on ”Kapinakoodinkin” vihollinen. Vaikka vihollista ei eksplisiittisesti liian usein nostetakaan esiin, se vaanii taustalla.

IBM:stä on puolestaan tullut vapaan ohjelmoinnin ystävä, joka byrokraattisuudesta, harkinnastaan ja jähmeydestään huolimatta ottaa käyttöön vapaita ohjelmistoja ja tukee niitä. IBM:n reaktio osoittaa Moodyn mukaan viimeistään sen, kuinka merkittävä vapaan ohjelmiston liikkeestä on tullut.

Ankkalammikolta Amerikkaan – Linus henkilökuvassa

”Linuksessa tuntui henkilöityvän kaikki se, mitä Bill Gatesista puuttui, ja näiden kahden persoonan erilaisuus heijastelee myös avoimen lähdekoodin ja Microsoftin vastakohtaisuutta.” (s. 12)
”Sen lisäksi, että Linus on suuri koodaaja ja vielä suurempi johtaja, hän hallitsee myös mestarillisesti haastavan ja monitahoisen elämäntavan.” (s. 236)

Kaikista henkilökuvista ja sivujuonteista huolimatta ”Kapinakoodin” kiistamaton keskushenkilö on suomalainen Linus Torvalds. Glyn Moody kuvaa, miten vaatimattomat tietotekniset lähtökohdat (vanhentunut Vic-20 -tietokone) ja intomielinen kiinnostus olivat syynä siihen, että Torvalds tutustui tietokoneisiin pienintä piirtoa myöten. Moody hahmottelee teoksessa myös Suomen asemaa idän ja lännen välissä sekä suomenruotsalaisen vähemmistön ”ankkalammikon” tiiviitä sosiaalisia suhteita. Ankkalammikko saakin toimia vertauskuvana ja taustana Linuksen myöhempään toimintaan hakkeriyhteisössä. Glyn Moody peilaa myös useaan otteeseen tietotekniikan kehittäjien persoonan suhdetta heidän aikaansaamiinsa tuotteisiin, ohjelmiin ja laitteisiin.

Linus näyttäytyy luonteeltaan aluksi ujona ja syrjäänvetäytyvänä stereotyyppisenä tietokoneharrastajana, joka melkein pakon sanelemana joutuu opettelemaan puhumaan suurille ihmisjoukoille ja johtamaan yhä merkittävämmäksi käyvää vaihtoehtoisen tietokoneen käyttöjärjestelmän suunnittelua. Linus muuttuu myös hakkerin stereotyypistä poikkeavaksi, kenties sosiaalisesti ”normaalimmaksi” perustaessaan perheen. Hän onkin useiden kuvausten mukaan monipuolisuudessaan ainutlaatuinen, teknisesti taitava, paras johtaja ja kiva kaveri.

Kirjassa ylistetään Linuksen johtajantaitoja. Hänen johtamistyyliään voisi kuvata valistuneeksi itsevaltiudeksi. Linus Torvalds näyttäytyy omista taidoistaan ja linjasta vakuuttuneena, joskus ylimielisenäkin ja kiihkeästikin ärähtävänä sankarina, joka kuitenkin uskaltaa tunnustaa erheensä ja osaa myös kannustaa sekä delegoida töitä luottohenkilöille. Hän kaipaa myös jatkuvia haasteita. Välillä Linus on kyllä romahtamassa työtaakkansa alle ja Linux-yhteisön repeillessä kasvun seurauksena.

Kirjoittaja Moody ei näe Linus Torvaldsin merkitystä pelkästään Linux-käyttöjärjestelmätuotteen kehityksen aloittajana. Moody korostaa pikemminkin Linux-järjestelmän kehitysmallin vallankumouksellisuutta. Linuxin lähdekoodi on vapaasti saatavilla ja kuka tahansa voi ehdottaa parannuksia, korjauksia ja lisäyksiä koodiin. Torvaldsin käyttämä kehitystapa ei sinänsä ollut uusi, mutta hienostuneen toteutuksen laajuus ja seuraukset poikkeuksellisen mahtavia. Varsinkin kaupallisten tuotteiden kehittämiseen verrattuna erilaista oli se, että etenkin Linuxin kehitystyön alkuvaiheissa 1990-luvun alussa uusia järjestelmäversioita ilmestyi tuhka tiheään. Käyttöjärjestelmän kehitys on myös jakautunut useisiin osiin ja tasoihin Linuksen valvoessa tätä nykyä lähinnä käyttöjärjestelmän ytimen kehitystyötä.

Vaikka kirjassa korostetaan vapaan ohjelmiston kehittämistyön yhteisöllisyyttä, Moody haluaa painottaa kapitalistisia arvoja. Hänen sanomansa on, että vapaan lähdekoodin hankkeet ja ilmaiset ohjelmistot eivät poissulje rahallista voittoa – päinvastoin. Linus Torvalds itse työskentelee tätä nykyä piilaaksolaisessa Transmeta-yhtiössä, jonka tavoitteena on rakentaa tehokkaita ja yksinkertaisia mikroprosessoreita ja näin haastaa Intelin valta-asema. Työnantajan luvalla Linus saa käyttää osan työajastaan Linux-järjestelmän kehittämiseen.

Vapaan ohjelmiston idea merkitsee Moodyn mukaan parempia tuotteita ja monopolien purkamista. Rahaa voi saada muun muassa tukipalveluita, käyttöoppaita ja tuotepaketointeja tarjoamalla. Ohjelmien avoimuus ja ilmaisuus merkitsee myös sitä, että hyvät tuotteet saavat helposti määräävän markkina-aseman, joka houkuttelee sijoittajia.

Kiinnostavaa, ehkä

”Kapinakoodi” käy esimerkiksi teoksesta, jossa aiheen takia on voitu käyttää tavallisuudesta poikkeavaakin lähdeaineistoa. Moody on populaariteoksessaan hyödyntänyt aikaisemman kirjallisuuden, lehtiartikkelien ja haastattelujen lisäksi myös runsasta verkkomateriaalia. Tärkeänä lähdemateriaalina on toiminut arkistoitu Usenet-uutisryhmien viestiliikenne, josta voi päiväkohtaisesti seurata esimerkiksi Linux-hankkeen etenemistä ja Linuksen oman ohjelmointiosaamisen – kuten myös viestimistapojen – kehittymistä.

Kapinakoodi sujuvasti – laajuudessaan tosin loppua kohden puuduttava – esitys eräistä tietotekniikan alan viimeaikaisista kehityspiirteistä. Kirja on suositeltavaa luettavaa vaikkapa Linuxia – ja Linusta – vähemmän tunteville, jotka haluavat tietää, mistä on kyse. Teos ei kuitenkaan avaudu kaikille, ja kirjaa luettaessa on pidettävä mielessä ne monet rajoitteet, joita tällaiseen tietotekniikan historian kronikoitiin liittyy. Avoimuudestaan huolimatta uusi harrastajien tietoteknologia ei ole tarkoitettu jokaiselle tasavertaisesti. Taas kerran täytyy myös valittaa siitä, ettei näin paksussa tietokirjassa ole hakemistoa.