Tutkijat Pekka Isaksson ja Jouko Jokisalo ovat pätevöityneet Suomessa oivallisina rasismin aatehistorian tuntijoina. He ovat olleet luomassa pitkälti sitä historiallista kehystä, mihin esimerkiksi professori Vesa Puurosen johtamassa “skiniprojektissa” mukana olleiden käytännönläheiset joensuulaistutkimuksetkin isossa mittakaavassa sijoittuvat. Ilman historiatietoisuutta nykyinen skiniaate kuten uusfasismi, rasismi ja tietysti terrorismikin jäävät helposti ulkokohtaisiksi ilmiöiksi ja kummajaisiksi.

Historian lisälehtiä on samalla pätevä (suomalaisenkin) eurosentrisen historiakäsityksen kritiikki – ja siinä mielessä modernisti uskollinen Herodotoksen opeille historiasta elämän todellisena opettajana. Juuri globalisoituvassa maailmassa eri kulttuurien ja niiden historioiden parempi tuntemus jos mikä lisää suvaitsevaisuutta ja näkemystä maapallostamme kaikkien sen asukkaiden yhtä oikeutettuna ja tasa-arvoisena kotipaikkana.

Eurosentrisyyden kritiikki alkaa Isakssonin ja Jokisalon teoksessa ristiretkien, löytöretkien ja orjuuden pitkän historian esittelyillä. Tekijöiden näkökulma asettaa yhä selvemmin kyseenalaisiksi ne totuudet ja tulkinnat, joita suomalainenkin keski-ikäinen sukupolvi on kansa- ja peruskoulun historiantunneilla omaksunut. Omat lukunsa muodostavat niin antisemitismi, rasismi, sosiaalidarwinismi, rotuhygienia kuin kansallissosialismikin. Orjuus ja ns. epävapaa työ tulevat käsitellyiksi harvinaisen perusteellisesti – unohtamatta ollenkaan stalinismin GULag-terroria ja leiripolitiikkaa. Myös vuonna 2000 suomeksi ilmestyneestä Kommunismin mustasta kirjastahan selviää, että näkymättömän “epävapaan” orjatyön osuus oli neuvostotaloudessa järkyttävän merkittävä. Historian lisälehtiä-teos tuo orjuuden käsittelyn myös nykyaikaan: lapsityö, ihmiskauppa ja seksiorjuus – prostituutio – ovat sen moderneja muotoja, joilta usein ummistetaan silmät näkemättä yhteyttä historiaan.

Kirjan viimeiset 50 sivua on omistettu Suomen historian lisälehdille – romanien ja saamelaisten lyhyen historian esittelylle. Tämä osuus (kirjoittajina Henna Huttu ja Veli-Pekka Lehtola) vaikuttaa Isakssonin ja Jokisalon isojen linjojen jälkeen hieman päälle liimatulta, mutta on ilman muuta juuri sitä vähemmistöhistoriaa, jota ei paljon kouluissa opeteta. Toisaalta, voi myös todeta, että EU-Euroopan sisälläkin alkaa olla huutava tarve erilaisille lisälehdille – entisen Itä-Euroopan paikalle syntyneiden uusien valtioiden historiankin suhteen. Kroatiat, Slovakiat, Sloveniat ja Ukrainat ovat monelle aika tuntemattomia maita; ja niinpä Joensuun historian laitoksellakin riittää töitä, jotta “Euroopan reunakin” tulisi jatkossa käsitellyksi – ja ehkäpä paremmin tutkituksikin. Professori Jukka Korpelahan on usein painottanut juuri itäisen Euroopan merkityksen, vähemmistöjen ja pienten kielialueiden esiin nostamista historiatieteessä.

Historian lisälehtien toinen tekijä, tohtori Jouko Jokisalo on ollut syksystä 2005 lähtien Joensuun yliopiston palveluksessa. Niinpä oli helppo saada häneltä myös vastaus pariin haastattelukysymykseen.

P.S. -Mitä lisäarvoa uudessa teoksessa on suhteessa aikaisempaan, rasismin aatehistoriaa käsittelevään kirjaan Kallonmittaajia ja skinejä vuodelta 1998, joka syntyi myös yhteistyössä Pekka Isakssonin kanssa?

Jouko Jokisalo(J.J.)
-Kallonmittaajia ja skinejä-teos, josta on tulossa jo 3. painos, keskittyi rasismin aatehistoriaan. Historian lisälehtiä-kirjan näkökulma on aivan toinen, vaikka joskus onkin tiettyjä yhteisiä leikkauspisteitä. Teoksen kirjoittamisen lähtökohtana on pohtia niitä kysymyksiä, joita globalisaatiokehitys ja monikulttuuristuvan yhteiskunnan haasteet asettavat historiankirjoitukselle ja -ymmärrykselle. Ristiretkien historiassa ei esimerkiksi voida enää ohittaa arabien, ortodoksien ja juutalaisten historiallista kokemusta ko. tapahtumasta. Ristiretket ovat jättäneet pysyvän jäljen Euroopan ja arabimaailman sekä eri uskontokuntien keskinäissuhteisiin.
Tavoitteenamme on ollut kriittinen historiantarkastelu ja eurosentrististen näkemysten sudenkuoppien välttäminen.
Etsimme myös uudenlaisia tarkastelunäkökulmia ja esimerkiksi seuraavia kysymyksiä vastattavaksi:
Miksi Kiina, joka oli 1400-luvulla Eurooppaa teknologisesti kehittyneempi, ei yrittänyt "löytää" Afrikkaa tai Eurooppaa? Miksi selittää läntisen sivilisaation ylivoimaisuus 1500-luvulta lähtien? Millainen merkitys on nykymaailmalle eri mantereiden kulttuurikehityksen erilaisuudella ennen 1500-lukua?

Orjuuden ja epävapaan työn pitkä historia ulottuu maanviljelyksen syntymisestä nykyaikaan ja transatlanttisen orjuuden historiallisilla varjoilla on edelleenkin valtava merkitys Amerikan, Afrikan ja Euroopan mantereilla sekä erityisesti niiden keskinäissuhteille. Englantilainen
kulttuuritutkija Stuart Hall on todennut orjahahmon yhdeksi afrikkalaisten kuvaamisen perushahmoista euroamerikkalaisissa kulttuurituotteissa.
Nigerialainen kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut Wole Soyinka taas on korostanut transatlanttisen orjuuden historian merkityksen ymmärtämistä korjattaessa Euroopassa vallitsevaa eurosentristä maailmankuvaa. Orjuus on nyt, lähes 200 vuotta orjuuden lakkauttamisen jälkeen, laajempaa kuin koskaan ihmiskunnan historiassa.

Teoksessa analysoidaan myös rasismia kansallissosialistisen tuhoamispolitiikan keskeisenä oikeuttamisideologiana antisemitismin ohella. Erityisesti tällöin tarkastellaan natsi-Saksan Generalplan Ost- suunnitelmaa, joka oli laajamittainen Itä-Euroopan ”etnisen puhdistuksen” suunnitelma. Voittoisan
sodan jälkeen tuhoamispolitiikan kohteeksi olisi joutunut lähes koko slaavilainen väestö Itä-Euroopassa.

P.S.- Mitä Historian lisälehtiä tarjoaa esimerkiksi koulujen opetustyöhön?

J.J. -Nykyisen opetuksen – ja erityisesti historianopetuksen – haasteina UNESCO:n vuoden 1995 julkilausumassa määritellään mm. suvaitsemattomuus, rasismi, kansallisviha ja väkivalta ’toisina pidettyjä’ kohtaan. Kiihtyvä globalisaatiokehitys korostaa UNESCOn esittämiä tavoitteita. Teoksen syntyhistoria liittyy nimenomaan pyrkimykseen koulun historianopetuksen puitteissa pohtia sitä, miten historianopetuksen sisällöllisesti pitäisi uudistua kyetäkseen vastamaan kasvaviin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin haasteisiin. Historian ymmärryksen kannalta entistä tärkeämmäksi on tullut historian moniperspektiivisyys. Nykymaailmassa, jossa erilaiset kulttuurien ja uskontojen edustajat kohtaavat toisensa niin yhteiskunnassa kuin
koulussakin, on äärimmäisen tärkeä ymmärtää maailmanhistoriaa suvaitsevaisuuden ja globalisaationkehityksen näkökulmasta.

Kirjassa erittelemme myös merkittäviä historiallisia tapahtumia, jotka ovat vaikuttaneet eri mantereiden kansojen ja uskontokuntien keskinäisiin suhteisiin nykypäivään asti. Kansojen ja uskontokuntien hyvinkin erilaiset tulkinnat näistä tapahtumista synnyttävät yhä suvaitsemattomuutta. Näiden asioiden
pohtiminen koulun historianopetuksen puitteissa on äärimmäisen tärkeää. Toisena näkökulmana on välttämättömyys nähdä vähemmistöjen historia osana kansallista historiaa. Tässä suhteessa nykyiset koulujen historian oppikirjat eivät tarjoa oppilaiden juuri minkäänlaista tietoa. Kuitenkin yhteiselämän kannalta valtaväestön edustajien tulisi jo koulussa tutustua mm. saamelaisten ja romanien historiaan osana kansallishistoriaa. Tähänkin Historian lisälehtiä-teos pyrkii tarjoamaan historiallisia eväitä.

Pentti Stranius, FL
Kirjoittaja toimii Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksella projektipäällikkönä Interreg-hankkeessa
“Koulutus ja rajayhteistyö. ”