Lobbauksen lyhyt oppimäärä. Ja paljon muuta.

Lobbauskirja on kaivattu keskustelupuheenvuoro erilaisten eturyhmien, kansalaisjärjestöjen ja yritysten edunvalvonnasta, lobbauksesta. Tekijät ottavat härkää sarvista ja tarttuvat tähän vaikeaan ja vaiettuun aiheeseen ennakkoluulottomasti. Kirja avaa lobbaamisen käsitettä ja sisältöä ansiokkaasti ja auttaa lukijaa ymmärtämään mistä tässä kiistanalaisessa termissä on kysymys. Lahjonta ja lobbaus erotetaan kirjassa selkeästi toisistaan. Pekka Perttulan sanoin: ”Lobbaajan tärkein arvo ei ole raha vaan tieto ja asiantuntemus.” (s. 154). Teoksessa yritetään löytää ratkaisuja lobbauksen maineen parantamiseksi ja yhteisten pelisääntöjen luomiseksi.  

Jaskari, Harri; Hyytiäinen, Minna; Lähde, Jussi; Perttula, Pekka: Lobbauskirja. Kustannusosakeyhtiö Paasilinna, 2010. 189 sivua. ISBN 978-952-5856-17-0.

Kirja jakaantuu neljään lukuun kirjoittajiensa mukaan. Tällä kertaa tuloksena on lievästi tasapainoton kokonaisuus, sen verran paljon kirjoittajien tyylit ja lukujen sisällöt eroavat toisistaan. Lähteen ja Jaskarin luvut toimivat hyvin yhteen kun taas Hyytiäisen ja Perttulan osuudet tuntuvat hieman vierailta ensimmäisten tekstien lupaavan alun jälkeen.

Jussi Lähteen kynä ei tälläkään kertaa petä. Lähteellä on lahja ottaa lukija nopeasti haltuun ja pitää hänet otteessaan elävällä tekstillään. Lähteen kirjoittama luku vilisee oivaltavia kielikuvia ja valaisevia esimerkkejä. Loistavista ja ajatuksia herättävistä sitaateista käy esimerkiksi vaikka seuraava:

”Muistatteko ilosanoman, jota meille toitotettiin internetin saapuessa? Luvattiin avoimuuden lisääntymistä, tiedonvälityksen nopeutumista, raja-aitojen madaltumista. Vaan kuinkas sitten kävikään? Verkosta on tullut puskasta-ampujien paratiisi, vihan punttisali ja tiedon irvokas peilisali, jossa fiktiota väännetään faktaksi.” (s. 43)

Harri Jaskarin kirjoituksen paras anti, sujuvan tekstin lisäksi, liittyy sen lähestymistapaan. Hän esittelee useampaa lobbauskampanjaa viimeisen 20 vuoden ajalta ja valottaa hienosti aikojen ja tapojen muuttumista. Kehitystä on tapahtunut, kuten seuraava sitaatti parinkymmenen vuoden takaisesta ydinvoimalobbauksesta osoittaa. On vaikea kuvitella, että nykymaailmassa pärjäisi enää vastaavanlaisella asenteella:

”Yksi seikka, jonka yleisesti uskottiin vaikuttaneen ydinvoimahankkeen kaatumiseen, oli kahden ydinvoimalobbarin aggressiivinen, painostava ja yliaktiivinen tapa lobata, mikä kääntyi heidän tarkoitusperiään vastaan. Varsinkin naiskansanedustajat kokivat heidän tapansa lähestyä kansanedustajia aggressiiviseksi ja vähätteleväksi. ”Onko täällä naisia paikalla? No, puhun sitten hitaammin.” Ammattiyhdistysliikkeen ydinvoimalobbarin avauspuhe 1990-alun ydinvoimakeskustelussa.” (s. 69)

Lähteen tavoin myös Jaskari antaa mainioita ilmaisia neuvoja jokaiselle lobbauksesta työnsä puolesta tai muusta syystä kiinnostuneelle.

Minna Hyytiäinen on saanut neljästä kirjoittajasta ehkä epäkiitollisimman tehtävän kirjoittaessaan lobbauksesta ja edunvalvonnasta lakitekstien valossa. Hyväkään kirjoittaja ei pääse hevillä loistamaan kun toimeksiantona on kuvata lobbaukseen liittyviä laintulkintoja. Hyytiäisen teksti on kuitenkin informatiivinen ja varoittaa useista sudenkuopista, joihin sekä lobbari että lobattava voivat langeta. Tämän tekstin lukemalla voisi välttää niistä yleisimmät. Hyytiäisen käyttämät esimerkit kertovat karulla tavalla miten kokeneetkin pelurit saattavat rikkoa lakia, tahallisesti ja tahattomasti. Tämän tekstin lukemalla on kartalla ainakin yleisimmistä avantokohdista, joihin virkamies, kuntapäättäjä tai kansanedustaja saattaa heikoilla jäillä tipahtaa.

Pekka Perttulan kirjoituksen keskiössä on vaalirahajupakka ja puolueiden maineen rehabilitoiminen. Ansiokas puheenvuoro on väärässä seurassa. Yhteensopimattomuus muiden kirjoitusten kanssa paistaa kokonaisuudesta läpi.

Perttula – ymmärrettävistä syistä – on jäänyt ikään kuin vaalirahakohun vangiksi. Hänen sinänsä arvokas ja syvällisesti pohdiskeleva kirjoituksensa keskittyy puolueiden maineen palauttamiseen vaalirahajupakan jälkimainingeissa. Sivuja uhrataan surutta myös Keskustan ja sen puoluetoimiston sisäiseen toimintaan. Aihe on validi ja ollut Suomessa viime vuosina ajankohtainen. Jonkin verran Perttulan sisällöllinen valinta kuitenkin herättää kysymyksiä. Siinä missä muiden kirjoittajien tekstit ovat ajattomampia Perttula asemoituu vielä vaalirahasotkun aikaisiin juoksuhautoihin puolueiden puolustustaistelua käydessään.

Lobbaukselle on laadittava säännöt

Kaikille neljälle kirjoittajalle on yhteistä huoli siitä, että lobbaus esitetään usein demokratialle vieraana ja vastenmielisenä ilmiönä. Kirjoittajat peräänkuuluttavat asiallista ja avointa keskustelua lobbauksesta. On hyvä, että lobbauksesta puhutaan kirjassa sen omalla nimellään eikä olla yritetty löytää uudissanoja tai –termejä ja piilottaa lobbausta niiden taakse. Suomenkielessä ja suomalaisessa keskustelussa ”lobbaus” on terminä saanut käsittämättömän negatiivisen konnotaation. Yksi kirjan ansioista liittyykin lobbaus-sanan demystifioimiseen. Selkeä pesäero tehdään lobbaamisen ja lahjonnan välillä. Aikamoinen savotta on arvattavasti vielä edessä ennen kuin lobbaamisen ja lobbarin maine on lopullisesti puhdistettu Suomen syvän kansan keskuudessa.

Kirjan tärkein opetus lienee kiteytettävissä seuraavaan: lobbaukselle on laadittava säännöt ja niitä on noudatettava. Lobbaus on parhaimmillaan päätöksentekijöille hyödyllistä, koska lobbauksen kautta virkamiehet ja päättäjät saavat tietoa päätöksen vaikutuksista yhteiskunnan eri osa-alueisiin. Parhaimmillaan lobbaus lisää demokratiaa, ei vähennä sitä. Päätöksien tekeminen on inhimillistä toimintaa ja parhaimmiltakin virkamiehiltä voi jäädä asioita ja näkökohtia huomaamatta valmisteluprosessin aikana.

Kukapa meistä ei joskus lobbaisi

Takakannen lupauksen mukaisesti kirja toimii myös mainiona oppikirjana kaikille lobbauksesta kiinnostuneille. Varsinaisia ammattilobbareita Suomessa on melko vähän, mutta jokaisen elämään kuuluu erilaisiin päätöksiin vaikuttaminen. Jos hyväksyy ajatusleikin siitä, että elämä on sarja erilaisia ja eri suuruisia päätöksiä, on lobbaaminen erottamaton osa jokaisen kansalaisen ja yksilön elämää. Kaikenlaisia päätöksiä pitää tehdä joka päivä ja niitä pitää perustella lähipiirilleen. Oli kyse sitten oman yksikön budjetin kasvattamisen perustelemisesta esimiehilleen, työpaikan virkistyspäivän ohjelmasta työkavereilleen, tietynmerkkisen auton ostamisen tai kavereiden saunaillan välttämättömyyden perustelemista kotona aviopuolisolleen…

Niin. Kukapa meistä ei joskus lobbaisi?

 

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *