Lohtua filosofiasta?

Anicius Manlius Severinus Boëthius (475-524/5) on laajasti ja syvällisesti oppinut roomalainen konsuli ja ajattelija, joka käänsi Aristotelesta, Platonia ja Porfyriosta, laati kirjoituksia ja kommentaareja filosofiasta ja teologiasta, mm. kolminaisuusopista, perehtyi matematiikkaan ja astronomiaan ja hahmotteli synteesiä antiikin filosofiasta ja kristillisestä teologiasta. Hänen laajemmat projektinsa jäivät kuitenkin toteutumatta, kun hänen tiensä hovijuonittelusta syytettynä johti mestauslavalle. Hänen elämänsä ja tuotantonsa sijoittuu myöhäisantiikkiin, keskiajan ja skolastiikan alkuun, vuosiin ennen Platonin Akatemian lakkauttamista ja siten kiinnostavasti kahden erilaisen kulttuuritradition kohtaamisen ja sulautumisen aikakauteen.

Boethius: Filosofian lohdutus. Vastapaino, 2001. 188 sivua. ISBN 951-768-084-8.

Anicius Manlius Severinus Boëthius (475-524/5) on laajasti ja syvällisesti oppinut roomalainen konsuli ja ajattelija, joka käänsi Aristotelesta, Platonia ja Porfyriosta, laati kirjoituksia ja kommentaareja filosofiasta ja teologiasta, mm. kolminaisuusopista, perehtyi matematiikkaan ja astronomiaan ja hahmotteli synteesiä antiikin filosofiasta ja kristillisestä teologiasta. Hänen laajemmat projektinsa jäivät kuitenkin toteutumatta, kun hänen tiensä hovijuonittelusta syytettynä johti mestauslavalle. Hänen elämänsä ja tuotantonsa sijoittuu myöhäisantiikkiin, keskiajan ja skolastiikan alkuun, vuosiin ennen Platonin Akatemian lakkauttamista ja siten kiinnostavasti kahden erilaisen kulttuuritradition kohtaamisen ja sulautumisen aikakauteen.

Boëthius on aikalaisajattelija, jonka tuotannon kautta voimme saada kosketuksen ratkaisevalla tavalla länsimaista maailmankuvaa ja kulttuuria muovanneisiin aatteisiin, mutta kiinnostus häntä kohtaan on ollut varsin vaatimatonta. Musiikin- ja filosofianystävät toki tuntevat hänen musiikillisen maailmankuvansa, jossa hän hahmottelee maailmankaikkeuden harmonista tasapainoa. ‘Musica mundana’ edustaa maailmankaikkeuden harmoniaa, sfäärien sinfoniaa, ‘musica humana’ soi meissä itsessämme, inhimillisessä olemuksessamme, sielun ja ruumiin tasapainossa, kun taas ‘musica instrumentalis’ ilahduttaa sielua ja ruumista soitannollisin sulosävelin.

"Filosofian lohdutus" on Boëthiuksen pääteos, johon edellä mainittu musiikin- ja filosofian ystävä tarttuu mielellään ja suurten odotuksen vallassa. Vankilassa teloitusta odotellessa kirjoitettu teos sijoittuu lohtukirjallisuuden genreen, mutta on samalla myös tutkielma moraalista, hyvästä ja pahasta, autuudesta, onnesta ja onnettomuudesta, johon pahan harjoittaminen ihmisen johtaa. Teos summaa antiikin ajattelun, mutta saa runsaasti sekä sisällöllisiä että rakenteellisia vaikutteita Platonilta ja Plotinokselta. Se rakentuu kirjoittajan käymästä dialogista personoidun filosofian kanssa. Boëthiuksen ja Rouva Filosofian allegorinen keskustelu on eräänlainen menippolainen satiiri, jossa erilaisia maailmankatsomuksellisia vakaumuksia, uskomuksia ja käsityksiä tutkitaan ja testataan käytännöllisen kokemuksen valossa.

Onnettaren oikkujen ja pinnallisten elämänilmiöiden takaa Boëthius yrittää löytää jotakin syvällisempää ja kestävämpää moraalista lainalaisuutta. Theodikea-ongelman analyysinsa hän aloittaa määrittelemällä onnen käsitteen. Onni on täydellinen tila, joka sisältää kaiken hyvän eikä jätä tahtomiselle enää mitään tilaa. Hän liittää onnen moraaliseen hyvään ja tämän jälkeen analysoi kaikki menestymisen ja nautinnon muodot hyvyyden näkökulmasta. Argumentoinnissa autuus osoittautuu korkeimmaksi hyväksi ja hyvyys on kaiken olevaisen päämäärä. Siinä toteutuu ihmisen jumalallinen olemus ja vapaus – hyvä ihminen on jumala. Pahaa ei ole, on vain hyvän puutetta. Kunnon ihmiset pyrkivät hyvään luontaista hyvyyttään – pahat pyrkivät samaan tyydyttämällä intohimojaan. Onneansa väärin keinoin etsivä syyllistyy pahaan, vieraantuu jumalallisuudestaan ja lajiominaisuudestaan, eläimellistyy. Hyvät ovat vahvoja – pahat heikkoja. Autuus on hyvän palkka, se merkitsee jumalaksi tulemista.

Täysin saumattomasti ja ristiriidattomasti theodikea-ongelmaa Boëthius ei ratkaise. Hänen argumentointinsa perusteella Jumala ei voi tehdä pahaa, mutta hetkeä myöhemmin hän toteaa, että Jumala käyttää pahaa viisaasti. Vaikka hän puhuu Jumalan, hyvän ja autuuden ykseydestä, ei tämä käsitteistö vielä riitä pahan ongelman ratkaisemiseksi. Kreikkalaisesta perinteestä juontuvat Sallimus, Kohtalo ja Sattuma ovat Jumalan lisäksi tai hänen ohellaan Boëthiuksen operationaalisia käsitteitä. Antiikin traditiossa Kohtalottarien säätämää eivät jumalatkaan voineet välttää, mutta kristillisessä teologiassa kaikkitietävä ja kaikkivaltias Jumala on ylin auktoriteetti, joten tämä ei käy. Sattuman Boëthius ymmärtää Aristoteleen määritelmän mukaisena, mutta päättelee, ettei järjestyneessä maailmassa sattumalla ei ole mitään sijaa.

Sallimus ja Kohtalo jäävät Boëthiuksen ajattelun arsenaaliin, mutta Jumalalle alisteisina, joten hänen on ratkaistava näiden suhde Jumalaan ja ihmisiin. Kinkkinen kysymys on, kuinka ihmisen vapaa tahto, Jumalan ennalta tietäminen sekä Sallimus ja Kohtalo, voidaan sovittaa niin ettei ajauduta determinismiin. Vapaa valinta hyvän ja pahan välillä edellyttää tahdonvapautta, järkeä ja arvostelukykyä, mutta kohtalonusko tuntuisi syrjäyttävän nämä inhimilliset ominaisuudet. Boëthius ottaa esille psykofyysisen ongelman ja tieto-opilliset kysymykset. Hän määrittelee ajallisen ja ikuisen. Ikuisuus on Jumalan täydellistä nykyhetkeä, joten ennalta tietäminen on näin ollen näennäistä. Jumala voi nähdä tapahtuman tapahtuvaksi, tietäen ettei tapahtuminen ole välttämätöntä. Boëthius päätyy kahteen rinnakkaiseen totuuteen. Tuleva tapahtuma on vääjäämätön, kun sitä arvioidaan jumalallisen tietämyksen kannalta, mutta osoittautuu kerrassaan vapaaksi ja riippumattomaksi, kun sitä arvioidaan omana itsenään! Näin on siis kahdenlaista välttämättömyyttä: ehdotonta (ihminen on kuolevainen) ja ehdollista välttämättömyyttä (jos tiedän jonkun kävelevän juuri nyt, hänen on käveltävä juuri nyt), joka mahdollistaa ihmisen tahdonvapauden ja vapaan valinnan.

Vasta-argumenttina Boëthiukselle voitaisiin kenties huomauttaa, ettei tulevaisuudessa tapahdu mitään, kaikki tapahtuu nykyhetkessä, mutta määrääkö nykyhetki tulevan on jo toinen juttu. Kysymystä voi pohdiskella vaikkapa tarkastelemalla Rouva Filosofian aseman muuttumista dialogin aikana. Keskustelun kuluessa filosofia siirtyy sekä symbolisesti että tosiasiallisesti yhä enemmän teologisten totuuksien argumentoinniksi, eli teologian "palkkapiiaksi", kuten on tapana sanoa. Lohtua ei tuo filosofia, vaan uskonto, joka lupaa hyville autuuden ja pahoillekin ansaitsemansa palkan jo maallisen vaelluksensa aikana. Se on annetuista premisseistä lähtevän filosofian kohtalo, ja Kohtaloahan me edelleenkin syytämme kaikenlaisista vastoinkäymisistämme, joten Boëthiuksen ironinen keskustelu filosofian kanssa elää ikuista nykyhetkeä.

Tämä ajankohtainen ja avartava teos ansaitsee asemansa filosofisen, teologisen, folkloristisen ja viisauskirjallisuuden kentässä. Siinä on paljon tuttua, mutta myös aiemmin tuntematonta argumentointia. Onnettareen, Sallimukseen ja Kohtaloon liitetyt uskomukset ja käsitykset elävät edelleenkin, mutta Boëthius osoittaa kuinka ne nivottiin osaksi kristillistä maailmankatsomusta. Kiitosta ansaitsee myös kääntäjän työ. Kääntäjän laatima havainnollinen johdanto ja selitykset auttavat lukijaa sijoittamaan tekstin historialliseen aikaan ja paikkaan, kirjalliseen ja poliittiseen tilanteeseen, jossa se syntyi. Juhani Sarsilan suomennos on hyvää suomea, selkeää ja elävää kirjallisuutta, joka palkitsee lukijansa, tekijänsä ja kääntäjänsä.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *