Tampereen kehitykseen on vaikuttanut hyvin huomattavasti tekstiiliteollisuus. Suomalainen tekstiiliteollisuus on sijoittunut muutamille keskuspaikoilla ja Tampere on ollut näistä suurin. Viime vuosikymmenien hallitut ja hallitsemattomat rakennemuutokset ovat kuitenkin muuttaneet Tampereenkin teollista kuvaa ja varsinainen kutomateollisuus on kadonnut kaupungista lähes kokonaan. Kaupungin keskustaa hallitsevat Finlaysonin ja Tampellan teollisuusalueet ovat siirtyneet muunlaiseen käyttöön. Kaupungin teollisesta historiasta kertoo hyvin se, että molemmin puolin Tammerkosken rantoja olevissa teollisuuskiinteistöissä toimii nykyisin myös museoita.

Pekka Vuosaran kirjaan on koottu talteen vanhaa tamperelaista kutomateollisuuden sanastoa. Sanasto on rajattu ennen 1950-lukua käytössä olleisiin termeihin. Rajausta ei kirjassa perustella kovin tarkasti. Tämän vuosikymmenen jälkeen ala ilmeisesti nykyaikaistui, mm. tekokuituteollisuus alkoi vallata tekstiilialaa ja myös perinteinen puuvilla-, villa- ja pellavateollisuus muuttuivat. Työn rationalisointi ja työntutkimus tulivat enenevässä määrin käyttöön.

Lähteinä on käytetty mm. vanhojen työntekijöiden haastatteluja. Selittämättä on kuitenkin jätetty, miten haastateltavien puheesta on pystytty tekemään ero ennen ja jälkeen 1950-luvun käytössä olleen terminologian välillä. Kirjoittaja on itse tosin 70-vuotias, joten hän ehkä itsekin muistaa alan termistöä. Pääosa haastateltavista on ollut miehiä, vaikka alan työntekijöiden selvä enemmistö on ollut naisia.

Vuosaran kirja on hänen Suomen kielen pro gradu -tutkielmansa joten siinä näkyy opinnäytteelle asetettavat vaatimukset. Tutkimuksen jäsentely on varsin muodollinen ja tekstissä esitellään hyvin perusteellisesti mutta oppikirjamaisesti sanastotyön tieteellisiä lähtökohtia. Sanaston käytön esimerkkejä olisi saanut olla enemmän ja sanaston käytön analyysi olisi voinut olla perusteellisempaa.

Tutkimus on merkittävä vanhan sanaston kokoamisen vuoksi ja myös siksi, että sanaston alkuperää on selvitetty varsin runsaasti. Lähes kaikki kutomateollisuuden laitteet ja koneet tulivat ulkomailta ja siksi myös alan terminologia on suureksi osaksi käännöksiä tai väännöksiä vieraskielisestä terminologiasta. Sen sijaan paikallinen tamperelainen vaikutus alan sanastoon on ollut yllättävän vähäistä.

Ruotsin kielen vaikutus on ollut huomattava. Hyvin suuri osa tekstiiliteollisuuden työnantajista on ollut ruotsinkielisiä. Heitä on ollut niin runsaasti, että alan työnantajaliiton pöytäkirjat kirjoitettiin vielä 1960-luvulla osaksi ruotsiksi.

Varsinaista slangia alan termistö ei ole vaan ammattikieltä, jota on käytetty työpaikoilla. Vuosaran mukaan termien käyttö rajoittui yleensä työpaikan sisälle eikä siirtymiä puhekieleen juuri ollut. Ammattikielen ominaisuus on, että ulkopuolisen on hyvin vaikea tietää mitä sanat tarkoittavat. Esimerkiksi sanojen looppi, lusikkavartija tai lyöntinoukka merkitystä ei pysty edes arvaamaan. Looppi on kuiduiksi aukirevitty puuvilla. Lusikkavartija on venytyskoneen pysäytinlaite hahtuvan katketessa. Lyöntinoukka liittyy kutomakoneen luha-nimiseen osaan, mutta sen tarkempaa merkitystä tai sijaintia koneessa ei kerrota selvästi. Osa termeistä jääkin kutomateollisuutta tuntemattomille epätarkoiksi.

Kaikkiaan kirjassa on selvitetty yli 500 sanan merkitys. Luettelo on tärkeä apuväline kutomateollisuuden vaiheita selvittäville tutkijoille. Vaikka aikaisemmin on julkaistu alan sanastoja, ne ovat olleet lähinnä teknisiä sanastoja. Vuosara tuo tutkimuksessaan laajemman kielen käyttäjäkunnan esiin, vaikka sanasto onkin selvästi painottunut teknisiin termeihin.

Haastattelujen ohella lähdeaineistona on käytetty lehdistökirjoittelua sekä kaunokirjallisuutta. Kaunokirjallisuuden määrä on kuitenkin hyvin suppea, sillä vaikka Tampere on myöhemmin ollut tärkeä kirjallisuuskaupunki, ei ennen 1950-lukua juuri ollut ilmestynyt tamperelaista kaunokirjallisuutta. Tällöin Finlaysonilla työskenteli kuitenkin Väinö Linna.