Jaatinen, Satu: Paremmissakin piireissä. Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen. . Docendo, 2021. 197 sivua. ISBN 978-952-291-952-6.
Satu Jaatinen julkaisi viime vuonna teoksen Kuninkaallisessa seurassa. Rojalistin käsikirja (Docendo), jossa hän johdatti lukijansa eurooppalaisiin hoveihin ja hovikäytäntöihin. Nyt julkaistussa kirjassaan Paremmissakin piireissä. Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen Jaatinen tarkastelee erilaisia ikäviä ja hassujakin tapahtumia samoissa hoveissa. Tapahtumat kohauttivat alamaisia, mutta niiden kulku oli usein loogista. Hallitsijoiden hovien piireissä tapahtumista muodostui skandaaleja, joista tuoreimmat ovat viime vuosilta, vanhimmat lähes tuhannen vuoden takaa.
Jaatisen kirjassa esiin marssitetaan rakastajat ja rakastajattaret, rakkauden luvattomat hedelmät, tolkuttomat valtion varojen käytöt, salamurhat, valtapelit hoveissa ja perhepiireissä, hallitsijoiden mielisairaudet sekä pienetkin rikkeet, jotka ovat loukanneet kansan moraalisuudentajua. Skandaaleja ei ole ilman niitä aiheuttavia ihmisiä. Eurooppalaiset kuninkaalliset kuuluvat ryhmään, joiden olemassaolo perustui pitkään jumalalliseen oikeuteen olla olemassa ja hallita toisia – joissain tapauksissa näin on vieläkin.
Olemassaolon oikeuteen on liittynyt näkemys, jonka mukaan oikeus periytyy suvussa ja periytyminen on parasta toteuttaa avioliitoilla, joissa kumpikin osapuoli on siniverisiä. Jos säätyavioliitto ei maittanut tai erityisesti jos miespuolista perillistä ei saatu aikaiseksi, pyrittiin mahdollisimman pikaisesti eroon puolisosta. Käytännössä tämä tarkoitti vaimosta eroon hankkiutumista. Jos se ei onnistunut, otettiin puolin ja toisin uusia, tuoreita vuodekumppaneita – samasäätyisiä, palveluskuntaa tai hoviin pesiytyneitä pyrkyreitä.
Kautta aikojen erityisen mielenkiintoisia rahvaan näkökulmasta ovat olleet homoseksuaaliset suhteet. Eurooppalaisille hoveille on ollut jonkinlaiseksi onneksi, että erityisesti Keski-Euroopassa on ollut lukuisia herttuakuntia ja muita hoveja, joissa on kasvatettu naispuolisia ehdokkaita tärkeimpien kuninkaallisten aviotarkoituksiin. Vasta viime vuosina on yleisemmin siirrytty morganaattiseen avioliittoon, jossa kuninkaallinen voi ottaa puolisokseen aatelittoman. Lähimmät esimerkit tällaisista avioliitoista löytyvät naapurimaista ja Englannista.
Skandaalit eivät synny, jos niistä ei tiedetä. Jaatinen on kaivanut arkistoista runsaan joukon tarinoita, jotka ovat päässeet julkisuuteen. Aluksi näitä juoruiksi kutsuttuja tarinoita, tosia tai epätosia, välittivät hovien ulkopuolelle salakuuntelijat, salakatselijat tai salaisuuksissa mukana olleet, usein hovieliitin ulkopuolelta. Hallitsijat itsekin tarvittaessa vuosivat tietoja kilpailijoistaan, sukulaisistaan tai vierailijoista osana kuningashuoneiden sisäisiä valtataisteluja. Seurauksena saattoi olla salamurhia, julkisia tappoja, tyrmätuomioita tai karkotuksia.
Palatsien tapahtumiin liittyvät moraalisesti epäilyttävät kertomukset tulivat julkisemmiksi, kun 1700-luvun lopulla alettiin julkaista varsinaisia juorulehtiä, joiden tarkoitus oli paljastaa hovien salat. Englantilainen Town and Country Magazine, jonka julkaiseminen aloitettiin vuonna 1769, julkaisi pääasiallisesti Englannin yläluokkaa käsitelleitä tarinoita, skandaaleita ja juoruja. Kun valokuvien käyttö ei vielä ollut mahdollista, lehti julkaisi juttuihin liittyvien henkilöiden piirroskuvia. Nämä piirtäjät olivat ensimmäisiä paparazzeja. Kun yläluokan asioita alettiin selvitellä oikeusteitse tai Englannissa parlamentin päätöksillä, tulivat skandaalit tunnetuiksi ja henkilöt tutuiksi. Juorulehtiä luettiin pubeissa ääneen lukutaidottomille, jotta hekin pääsisivät nauttimaan juorujen maailmasta.
Sittemmin salavalokuvaajien ammattikunta on kunnostautunut tunkeutumalla yläluokan ja julkkisten yksityiselämään ja julkaisemaan kuvia heidän tempauksistaan niin kutsutuissa ”kiss and tell” -lehdissä. Alkoi syntyä keltainen lehdistö, joka on Suomessa saavuttanut epämääräisen huippunsa eräässä numerolehdessä, joka jopa ostaa yleisöltä vihjeitä ja kuvia. Lehden juttujen lukemiseen ei kovin oivallista lukutaitoa tarvita.
Satu Jaatisen teksti on sujuvaa. Hänellä on ilmeisesti ollut koko ajan pieni hymynkare suupielissään, kuin hän referoi mehukkaasti hovijuoruja. Moraaliset kysymykset hän jättää lukijan harkittavaksi, ei kauhistele kertomaansa vaan tietokirjailijan tavoin kertoo faktoja – siis faktajuoruja. Jaatisen vauhti on tosin niin kova, että kuninkaallisia sukuja tuntemattoman on vaikea pysyä perässä, kenestä Yrjöstä tai Kustaasta milloinkin on kysymys. Mutta sehän ei olekaan tärkeää, tärkeää on hyvän juorun kertominen eteenpäin.