Lyhyt johdatus historiallisen romaanin tekijöihin

BTJ Kustannuksen kirjaesittelyjen sarjassa historiallinen romaani esitellään koko moninaisuudessaan. Teoksessa ei laiteta turhaan rajoja korkean ja matalan välille, vaan esitellään reilusti niin James Clavellin kuin Jaan Krossinkin tuotanto. Lisäksi teoksessa Mari Hatavara pohtii historiallisen romaanin erityiskysymyksiä lajityyppinä. Hakuteoksenakin kirja toimii, vaikka huolimattomuusvirheet ja viimeistelemättömyys vähentävät kirjan käyttökelpoisuutta. Ennen kaikkea teos nostaa lukijoiden näkyville monia lajin teoksia, jotka löytyvät vain antikvariaattien hyllyiltä ja kirjastojen varastoista.

Nummelin, Juri; Halme, Jukka; Polvinen, Sari: Historiallisen romaanin taitajia 1. BTJ Kustannus, 2009. 188 sivua. ISBN 978-951-692-733-9.

Juri Nummelinin, Jukka Halmeen ja Sari Polvisen teos esittelee 21 kirjailijaa. Esitellyt teokset ovat käännöskirjoja – kotimaiset tekijät on rajattu kirjasta ulos myöhemmin tulevaa omaa teostaan ajatellen. Teoksen takakansi puhuu kirjailijoista ”joiden historiallisista teoksista on tullut rakastettuja klassikoita”. Tietyllä tavalla kyllä esimerkiksi teoksessa esitelty James Clavell tuo enemmän mieleen lähinnä oman aikansa bestselleristin, jonka teoksien kestävyydestä ei ole erityisesti näyttöä. Lisäksi lyhyemmissä luonnehdinnoissa nostetaan esiin useita muita kirjailijoita, joita merkitys Suomessa on ollut vähäisempi. Juri Nummelin tosin myöntää, että esimerkiksi Leo Tolstoi olisi jonkun mielestä ehkä ansainnut pidemmän esittelyn.

Kirjailijoiden valikoinnista Nummelin kertoo esipuheessa, että teoksessa käsitellään kirjoja, joiden tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen ensimmäistä maailmansotaa. Kirjailijat on rajattu tekijöihin, joiden ensimmäiset teokset ovat ilmestyneet ennen vuotta 1970. Myöhemmin uransa aloittaneita tekijöitä esitellään sarjan toisessa osassa.

Teoksen määritelmä historiallisesta romaanista on siis varsin mekaaninen. Historiallisesta romaanista väitelleen Mari Hatavaran mukaan ainoaksi kestäväksi historiallisen romaanin määritelmäksi on kuitenkin osoittautunut mekaaninen, tarinan historiallisuutta koskeva rajoitus. Itse Hatavara on määritellyt historiallisen romaanin teokseksi, jonka kerronnassa henkilöt ja sisäistekijä (jonka hänen mukaansa voi karkeasti ottaen ymmärtää samaksi kuin tekstin kokonaisuus) sijoittuvat eri aikatasoille.

Walter Scott (1771–1832) on usein nähty lajin aloittajana, joka oivalsi ajallisen merkityksen ja nykyisyyden ja menneisyyden välisen suhteen tietoisen käsittelyn. Lajin historiaa on kuitenkin jäljitetty 1600-luvun Ranskaan asti. Kirjallisuuden genreille on vaikea asettaa tiukkoja rajoja. Jo Scott pohti teoksissaan menneisyyden selvittämisen mahdollisuutta ja historian kirjoittamisen ongelmia, piirteitä, jotka on usein nähty merkittävinä vasta postmodernissa historiallisessa romaanissa.

Historiallisella romaanilla on myös oma erikoisuutensa liikkumisessa taiteellisen sommittelun ja historiallisen paikkaansa pitävyyden välillä. Tämä risteyskohdassa sijainti on koettu usein ongelmaksi, mutta Hatavara korostaa, että lajin kannalta ”erilaiset rajatapaukset ja poikkeukselliset muodot ovat enemmänkin hedelmällisiä kuin ongelmallisia.”

Hatavara pitää myös tarpeettomana joidenkin teoreetikkojen yritystä jakaa historiallista romaania ”varsinaiseen” historialliseen romaaniin ja romaaneihin, jotka käyttävät historiaa vain tapahtumien taustana. Tällöin on puhuttu alentuvasti puku- tai kulissiromaaneista. Tällaiset teokset kuitenkin muodostavat omat, vahvat perinteensä historiallisen romaanin historiassa ja nykykäytännöissä.

Teoksessa historiallista romaania esitelläänkin ilman jako korkeaan ja matalaan. Osansa saavat niin klassinen seikkailu (Alexandre Dumas, Rafael Sabatini) kuin lajin postmoderni uudistaja John Fowles. Romantiikka edustavat mm. Victoria Holt ja Norah Lofts. Uudemmista bestselleristeistä mukana on mm. Wilbur Smith. Kulttuurihistoriallinen arvo nostaa myös esimerkiksi Alex Haleyn teokset esiin. Kirjailijan rajoituksista huolimatta hänen teoksensa toivat afroamerikkalaisten historian historialliseen romaaniin 1970-luvulla. Toki jos historiallisen romaanin määritelmää laajennetaan, niin myös esimerkiksi Toni Morrison nosti samoihin aikoihin afroamerikkalaisen menneisyyden esiin kirjallisessa julkisuudessa.

Kirjailijat ja heidän tuotantonsa esitellään teoksessa muutaman sivun kuvauksina. Yleensä tekijät käsittelevät lähinnä suomennettuja teoksia, mutta esimerkiksi Colleen McCulloughista kirjoittava Jukka Halme käyttää kirjailijan pääteoksena pitämäänsä, pääosin suomentamattomaan, Rooma-sarjaan melko ison osan artikkelistaan. Tällaisia valintoja ei erityisesti perustella – valinnan perusteet voisi kuitenkin kertoa, eikä sinänsä ole ongelma, jos pohjautuvat lähinnä omaan kiinnostukseen.

Teoksen lähteet eivät tule esille, joka hiukan heikentää sen arvoa suomenkielisenä alan perusteoksena. Kun samalla otteella kuvataan niin suomennettuja teoksia, kuin esimerkiksi bosnialaisen Ivo Andrićin ja japanilaisen Eiji Yoshikawan suomentamattomia teoksia, jää kyseenalaiseksi kuinka hyvin kirjoittaja todella tuntee kuvailemansa teokset. Kielitaidon voisi epäillä asettavan tiettyjä rajoituksia.

Pääosin sujuvasti kirjoitetun teoksen ainoat heikkoudet liittyvät tiettyihin huolimattomuusvirheisiin ja viimeistelemättömyyteen, jotka heikentävät teoksen käyttökelpoisuutta. Kirjailijaesittelyihin sisältyvät bibliografiat kaipaisivat yhtenäistä linjaa. Nyt osalta tekijöistä esitellään koko tuotanto, toisilta vain suomennetut teokset. Toisaalta bibliografioiden jaottelu ei ole aina kovin selkeää. Esimerkiksi voi ottaa merikirjailijana kuuluisaksi nousseen C.S. Foresterin tuotannon. Miksi hänen toiseen maailmansotaan sijoittuva Saattuehävittäjä (alkuteos ilmestynyt 1955) lasketaan teoksessa historialliseksi romaaniksi, mutta ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvaa Afrikan kuningatarta (alkuteos 1935) ei?

Muidenkin kuin Foresterin bibliografiassa on myös huolimattomuusvirheitä, jotka olisi pystynyt korjaamaan pelkällä oikoluvulla. Pidemmälle ajatellessa huolimattomuus syö tällaisten teosten tarvetta. Ensimmäinen lähtökohta pitäisi olla, että kirja perustelee olemassaolonsa sillä, että se menee syvemmälle ja on tarkempi kuin eritasoiset nettilähteet. Jos hakuteoksen tiedot ovat epätarkat, käyttöön on helpompi ottaa Wikipedia, jonka tiedoissa usein esiintyy samaa epätarkkuutta, mutta jota kuitenkin päivitetään koko ajan.

Hiomisen tarpeesta huolimatta teosta toivoisi kustantajien luettavaksi, sen verran monta uusintapainoksen tai uuden suomennoksen ansaitsevaa teosta siinä esitellään. Monet kirjassa esitellyt teokset ovat esimerkiksi englanninkielisessä maailmassa jatkuvasti saatavilla, kun Suomessa ainoat kappaleet löytyvät antikvariaateista ja kirjastojen varastoista. Myös kirjastoille teos tarjoaa mahdollisuuden etsiä esiintuotavaksi unohduksiin painunutta kirjallisuutta.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *