Art Housen raikkaan näköisen tiedekirjasarjan, Lyhyet johdatukset teokset ovat käännöksiä Oxford University Pressin sarjasta Very Short Introductions, johon kuuluu satoja kirjoja monen monista eri aihepiireistä. Sarjan teokset pyrkivät tiivistämään yleistajuisesti ja havainnollisesti noin 150 sivuun keskeisten aiheiden perustiedot, jotka kaikkien pitäisi tietää ajankohtaisen keskustelun pohjaksi. Sarjan toisena teoksena on ilmestynyt Tilastot ja kolmantena Dinosaurukset. – Saa nähdä, julkaistaanko sarjan kaikki teokset suomeksi. – Sarjan kirjoja on myyty yhteensä yli seitsemän miljoonaa kappaletta. Suomennokset on tehty yhteistyössä alkuperäisen kustantajan kanssa, vaikkakin Art House on yksin vastuussa alkuteosten kääntämisestä. Kirjasissa alansa parhaat asiantuntijat tarjoavat aiheestaan kattavat perustiedot, yhdistävät tutkittua tietoa, perusteltuja näkemyksiä ja innostavia ideoita.

Farmakologi asialla

Lääkkeet (Drugs: A Very Short Introduction) ilmestyi englanniksi ensimmäisen kerran vuonna 2001, mutta suomennos on tehty vuonna 2016 painetun toisen laitoksen pohjalta, joten se sisältää varsin uutta tietoa. Kirjoittaja, Leslie Iversen, on Oxfordin yliopiston farmakologian laitoksen vieraileva professori, joka on aikaisemmin toiminut johtotehtävissä Cambridgen yliopistossa ja lääkeyhtiö Merckissä. Tutkimuksissaan hän on perehtynyt erityisesti huumeisiin, mikä näkyy myös teoksen sisällössä sekä lopussa olevissa suppeissa lähde- ja kirjallisuusluetteloissa. Kirjassa on myös muutamia tekstiä valaisevia kuvia, taulukoita ja tietolaatikoita.

Niin kuin arvata saattaa, Iversenin kirjanen alkaa lääkkeen määrittelystä:

 ” lääke tarkoittaa kemiallista ainetta, jota otetaan tahallisesti jonkin toivottavan vaikutuksen aikaansaamiseksi. Toisia lääkkeitä käytetään sairauksien hoitamiseen, kun taas toisia käytetään mielihyvää tuottavien vaikutustensa vuoksi – silloin niitä sanotaan huumeiksi. Kumpikin käyttö on ikivanha.”

Määrittelyä seuraa pikakatsaus yrttilääkkeiden ja tieteellisen lääketieteen sekä erilaisten huumeiden käytön historiaan. Tämän jälkeen tekijä esittelee erilaisten lääkeaineiden toimintaa ja muutamin esimerkein periaatteita, joiden mukaisesti lääkkeitä käytetään sairauksien hoitamiseen. Kirjoitettuaan vielä huumeista Iversen tarkastelee lopuksi uusien lääkeaineiden kehittämistä ja lääkealan tulevaan kehitystä.

Lääkeaineiden toiminnasta Iversen kirjoittaa vain parikymmentä sivua, joten arvata saattaa, että uutta asiaa tulee tiiviissä tahdissa. Hän käsittelee lääkeainereseptoreita, lääkeaineiden vaikutuksen mittaamista ja vaikutuksen inaktivoitumista sekä aineiden pitkäaikaisen käytön seurauksia. Näistä asioista lukiessaan ainakin humanisti joutuu todella ponnistelemaan, jotta ymmärtäisi, mistä oikein on kysymys, mutta ei välttämättä valaistu joka yksityiskohdassa. Sen sentään hölmökin ymmärtää, että lääkäreiden pitäisi valistaa useita eri lääkkeitä nauttivia henkilöitä – varsinkin vanhuksia – siitä, millaisin väliajoin eri lääkkeitä on nautittava, jotteivät ne kumoa toistensa vaikutuksia tai aiheuta yhdessä suoranaisia myrkytyksiä. Ja tuhmakin tajuaa, että jonkin lääkeaineen pitkään jatkuva käyttö voi aiheuttaa toleranssin tai johtaa suoranaiseen riippuvuuteen.

Hyvät rohdot

Kirjan laajin, noin 50-sivun mittainen luku ”Lääkkeet” kertoo ihmisen valmistamista kemikaaleista, jotka on suunniteltu tiettyä biokemiallista kohdetta varten. Vaikuttavia aineita johdetaan elimistöön monin eri tavoin, esim. tabletteina tai nesteinä suun kautta, puikkoina peräsuoleen tai ruiskeina laskimoon, lihakseen tai ihon alle. Niitä voidaan annostella myös sumutteena keuhkoihin, voiteina tai laastareina iholle sekä tippoina silmään tai korvaa sen mukaan, millä keinolla lääkeaine saadaan tehokkaimmin juuri tietyille reseptoreille.

Iversen esittelee muutamien yleisten sairauksien kuten sydäntautien, korkean verenpaineen, mahahaavan ja syövän hoitamiseen käytettyjä lääkkeitä. Hän paneutuu myös kivun ja tulehdusten nujertamiseen sekä murtuneen ihmismielen parantamiseen tarkoitettuihin aineisiin. Hän kirjoittaa kulkutautien torjumisesta sekä erilaisista lääkeaineista, jotka tuhoavat bakteereja ja sieniä. Hän huomioi myös virustartuntoja vastaan käytettävät lääkeaineet. On hyvä, että hän muistuttaa maksan ja munuaisten tärkeästä osuudesta erilaisten myrkkyjen – myös lääkeaineiden – hajottamisessa.

Lääkeaineresistenssi on yksi nykyajan lääkehoidon suurimmista ongelmista, eikä siihen ole mitään helppoa ratkaisua. Varsinkin antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit ovat suuri huolen aihe, sillä vuoden 1987 jälkeen lääketehtaat eivät ole onnistuneet kehittämään yhtään uutta antibioottia. Antibioottimekanismien löytäminen on toki entistä hankalampaa, mutta toisaalta useimmat lääkeyhtiöt ovat lopettaneet antibioottien ja muiden infektiolääkkeiden kehittämisen, kun suurempia voittoja saa helpommin kroonisten tautien hoitamiseen tehtailluista lääkkeistä.

Alkoholista kokaiiniin

Huumeita käsittelevä luku kertoo päihteiden miellyttäviksi koetuista vaikutuksista, mutta näyttää lukijalle myös aineiden käytön nurjaa puolta. Huumeiden tarkoituksena on muuttaa tietoisuuden tilaa: piristää, jotta jaksaa; rauhoittaa ja poistaa ahdistusta, jotta on mukavampi olla; päihdyttää, jotta unohtaa arjen huolet. Oikein annosteltuina ja nautittuina useat huumeet voivat olla erinomaisia lääkkeitä, mutta aineiden sietokyky kasvaa niitä jatkuvasti käytettäessä, niin että annosta on suurennettava, jotta haluttu vaikutus saataisiin. Liian suuret annokset voivat johtaa jopa kuolemaan. Sekä fyysinen että psyykkinen riippuvuus huumeista syntyy helposti, ja käytön lopettaminen voi aiheuttaa suorastaan sietämättömiä vierotusoireita.

Niin kasvikunnasta saatavia kuin synteettisesti tuotettuja huumeita on lukemattomia. Kaikkia ei edes yleisti pidetä huumeina – ovatpahan vain jokapäiväisiä nautinta-aineita kuten alkoholi, nikotiini ja kofeiini. Osa on yhteiskunnan hyväksymiä eli laillisia ja muka vaarattomia, osa taas vaarallisiksi ja laittomiksi tuomittuja, ja niiden käytöstä ja hallussapidosta seuraa eri maissa erilaisia rangaistuksia. Toisia nautitaan nesteeseen liuotettuna suun kautta, toisia poltetaan savukkeina, toisia nuuskataan jauheena ja toisia pistetään liuoksena suoneen.

Varhaisin ihmisen käyttämä huume lienee alkoholi, jota nykyisin noin puolet maailman aikuisväestöstä käyttää säännöllisesti. Sen nauttiminen kuuluu tapakulttuuriimme aivan olennaisesti. Kun aineen käyttö pysyy kohtuuden rajoissa ja vastuullisena, jäävät haitat pieniksi, mutta runsas kulutus aiheuttaa väkivaltaista käyttäytymistä, rähinöintiä, jopa ihmishenkien vaarantamista sekä monia sairauksia. Äitinä koen järkyttävimmäksi alkoholin haitaksi FAS:n eli sikiön alkoholioireyhtymän. Se on peruuttamaton henkistä jälkeenjääneisyyttä aiheuttava sairaus, jonka raskaana oleva äiti voi juopottelullaan aiheuttaa sikiölle. Oireyhtymästä on meilläkin puhuttu paljon.

Kirjan Tietolaatikko 4 kuvaa erisuuruisten veren alkoholipitoisuuksien vaikutuksia. Se ilmoittaa pitoisuudet prosentteina: 0,1 % – Hiprakassa ja hauska; 0,2 % – Juopunut ja rähisevä; 0,3 % – Ympäripäissään; 0,4 % – Kuolemanvaara. – Suomalaista prosentit hämmentävät. Joku – kääntäjä tai kustannustoimittaja – olisi voinut muuttaa ne meille tutummiksi promilleiksi.

Myös 1900-luvun suosituin huume, tupakoimalla keuhkoihin hengitettävä nikotiini, aiheuttaa monia vakavia sairauksia. Mutta edes keuhkosyövän ja 23 muun hitaasti tappavan taudin uhkakaan ei näytä vieroittavan kaikkia tupakoitsijoita huumeestaan. Uusien tupakkalakien myötä ihmiset ovat kuitenkin jossain määrin onnistuneet vähentämään tupsutteluaan. Sitä Iversen ei mainitse, että monien nuorten keskuudessa tupakointi ei ole enää muodikasta.

Kofeiini on maailman laajimmin ja eniten käytetty huume, jonka vain harva huumeeksi mieltää. Sitä on kahvissa, teessä, kolassa ja eräissä muissa virvoitusjuomissa. Tämä mieto piriste on öljyn jälkeen maailman toiseksi tärkein kauppatavara, jonka tuotanto ja markkinointi antaa työtä yli 10 miljoonalle ihmiselle. Kofeiini lisää valppautta ja lieventää väsymystä, mutta jatkuvasti käytettynä aiheuttaa riippuvuuden. Sitä ei ole tutkittu, onko kofeiinin aiheuttama riippuvuus vakava terveysongelma.

Alkoholi ja nikotiini ovat laillisia huumeita, joiden käyttöä kontrolloidaan ja pyritään rajoittamaan. Kofeiinin käyttöä ei sitä vastoin ole ainakaan viime aikoina pyritty suitsimaan. Jos aineet kiellettäisiin, niille syntyisi varmasti nopeasti laaja pimeiden markkinoiden verkosto, kuten nykyisin laittomiksi määritellyille aineille on syntynyt. Juuri laittomia huumeita keksitään yhä uusia sitä mukaa, kuin entisiä luokitellaan laittomiksi. Huumeiden käytön ja hallussapidon rikosoikeudellinen rangaistavuus ei vastaa aineiden tutkimuksissa todettua vaarallisuutta.

Useimmissa maissa kannabis (marihuana), amfetamiinit, ekstaasi, LSD, heroiini ja kokaiini on luokiteltu laittomiksi huumeiksi. Eräitä niistä käytetään myös lääkeaineina. Iversen pyrkii kuvaamaan aineiden vaikutusta ja käyttöä neutraalisti, mutta ei voi olla toteamatta, että ”[h]eroiiniriippuvuus on kaamea tila” (s. 117) lähinnä yliannostuksen vaaran takia, ja että [k]okaiiniriippuvuus näyttää säälittävältä olemassaolon muodolta” (s.120) jatkuvan uuden annoksen himon vuoksi. Melko lailla yksinkertaistaen hän myös kirjoittaa (s. 21): ”Huumeiden lisääntynyt käyttö johtuu osittain siitä, että eräissä yhteiskunnissa toiset ovat köyhiä ja syrjäytyneitä, toiset taas varakkaita.”

Onko tulevaisuudessa toivoa?

Kirjasensa lopulla Iversen selvittää uusien lääkeaineiden löytämistä, kehittelemistä, rekisteröintiä ja markkinointia, ja taas joutuvat humanistin aivonystyrät koetukselle. Lääkkeiden kehittely on hyvin pitkäjänteinen ja kallis prosessi. Siihen kuluu vuosia, jopa vuosikymmeniä. Tutkimuksissa sadasta potentiaalisesta lääkeaineesta vain kymmenen pääsee soluviljelmä- ja eläinkoe -vaiheesta ihmisillä arvioinnin vaiheeseen. Lopulta vain yksi rekisteröidään lääkkeeksi.

Ei siis ihme, että uudet lääkkeet ovat uskomattoman kalliita niin kauan, kuin niillä on patenttisuoja. Usein ne ehtivät tuottaa valmistajalleen omaisuuksia, ennen kuin patenttisuoja 20 vuoden kuluttua raukeaa ja kilpailijat pääsevät vapaasti valmistamaan ja myymään niiden kopioita, ns. geneerisiä lääkkeitä, huomattavan halvalla. Monet uudet lääkkeet ovat liian kalliita useimpien Euroopan maiden julkiselle terveyden hoidolle ja täysin saavuttamattomia kehitysmaille. Iversen ei puutu lainkaan lääkkeiden jakeluportaan, apteekkien toimintaan ja hinnoitteluun.

Monoklonaaliset vasta-aineet ovat melko uusi lääkeaineiden luokka, joka Iversenin mukaan muuttaa käsitystä parantumattomilta näyttävien sairauksien hoitamisesta. Niitä tuotetaan nykyisin yleensä faaginäytöllä (phage display). Menetelmässä tuotetaan sellaisia bakteriofaagikirjastoja, joissa kukin faagi ilmentää yhtä ihmisen vasta-ainetta. Kun jopa tuhansia erilaisia vasta-aineita esittäviä kirjastoja kuljetetaan sellaisen materiaalin läpi, johon on kiinnittynyt vasta-ainetta, tehokkaasti antigeeniin sitoutuvat faagit jäävät kiinni, ja ne voidaan eristää ja monistaa vasta-aineiden tuottamiseksi. Monoklonaalisten vasta-aineiden turvallisuuden testaaminen on ongelmallista, koska eläimillä saadut tulokset eivät aina päde ihmisiin ja koska ihmisen elimistö voi testauksissa vaurioitua hallitsemattoman immuunivasteen takia. Lisäksi on huomioitava plasebovaikutus. – Ilmiselvää! Eikös olekin. Vai onko sittenkään? Sain mielestäni melko hyvän käsityksen lääkkeiden kehittämisen vaiheista, mutta sitä en saanut selville, minkä sairauksien hoitamiseen noita ihmelääkkeitä kehitetään.

Entä tulevaisuus? Ihmisten asenteet lääkkeitä kohtaan muuttuvat, eikä lääkäri ole enää kaiken viisauden lähde. Asiakkaat ovat entistä kriittisempiä ja vaativampia. Verkosta näet löytyy paljon informaatiota – sekä oikeita että vääriä käsityksiä – niin lääkkeistä, rokotuksista kuin huumeistakin. Potilaat odottavat, että heidän hoitonsa ja lääkityksensä suunniteltaisiin henkilökohtaisesti heitä varten.

Täsmälääkkeiden kehittely on ollut nopeinta syövän hoidossa, mutta tulevaisuudessa monien muidenkin sairauksien hoito voi huomioida potilaiden geneettisen rakenteen. Kliinisissä kokeissa ollaan jo testaamassa eräitä lääkeaineita, jotka täydentävät kehon proteiineja, muokkaavat immuunijärjestelmää tai toimivat rokotteina. Vielä pitemmällä ollaan, kun pystytään tekemään epigeneettisiin mekanismeihin kohdistuvia lääkkeitä. Näiden tarkoitus on vaikuttaa niihin mekanismeihin, joiden tiedetään kiihdyttävän tai vähentävän tiettyjen geenien ilmentymistä.

Kirjaa lukiessani tuli monessa kohdassa mieleeni Tiina Raevaaran teos Tajuaako kukaan (2016)  tieteen yleistajuistamisesta. Raevaara nimittäin toteaa, etteivät parhaat asiantuntijat ole välttämättä parhaita yleistajuistajia. Olen varma, että Iversen olisi hyötynyt kirjan lukemisesta. Nykyisellään Lääkkeet: Lyhyet johdatukset 1 ei ole läheskään jokamiehen lukemista, vaikka periaatteessa sen sisältö jokamiestä kiinnostaisikin. Koska teksti on paikoin tupaten täynnä informaatiota, erikoistermejä ja oppisanoja, en usko, että jokainen nykylukion käynyt ylioppilaskaan ymmärtäisi sen sanomaa ensi lukemalta – huumeita käsitteleviä sivuja lukuun ottamatta. Kääntäjä, Veli-Pekka Ketola on kuitenkin tehnyt kohtuullista työtä. Odotan kiinnostuneena, ymmärränkö sarjan muita kirjoja paremmin kuin Iversenin teosta.