Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on ottanut kustannusohjelmaansa uuden julkaisusarjan nimeltä Suomen kansan henkinen perintö. Sarjan aloittaa Lauri Simonsuuren teos Kansa tarinoi, uudelleenjulkaisu viiden vuosikymmenen takaa. Teos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1950. Teoksen uuden laitoksen esipuheen on kirjoittanut Lauri Simonsuuren tytär, tutkija Irma-Riitta Järvinen.

Lauri Simonsuuri (1910-1964) työskenteli pitkään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistossa ja kiersi itsekin perinteentallennusmatkoilla eri puolilla Suomea. Hän toimitti suositut tarinakokoelmat Myytillisiä tarinoita (1947) ja Kotiseudun tarinoita (1951). Hänen suurtyönsä kansanperinteen alalla oli uskomustarinoitten tyyppi- ja motiiviluettelon laatiminen. Saksankielinen Typen- und Motivverzeichnis der finnischen mythischen Sagen ilmestyi vuonna 1961 ja siitä on ilmestynyt Marjatta Jauhiaisen laajentamat ja täydentämät englannin- ja suomenkieliset laitokset vuosina 1998 ja 1999. Simonsuuri tunsi siis perusteellisesti sekä elävän kansankerronnan että kansanrunousarkistoon tallennetun aineiston. Osan Kansa tarinoi -teoksen tutkielmista hän on muokannut kansanomaisempaan muotoon aikaisemmin tieteellisissä julkaisuissa ilmestyneitten artikkeliensa pohjalta. Suurta yleisöä varten hän on poistanut teksteistä teoreettista osuutta ja viittauksia tieteelliseen keskusteluun. Lopputuloksena on helposti ymmärrettävä mutta kuitenkin tieteellisen tarkasti kirjoitettu tutkielma.

Nyt ilmestynyt uusi laitos on uskollinen alkuperäiselle. Vanhentuneita käsitteitä ja vanhahtavia sanontoja ei ole yritettykään muuttaa nykymuotoon, vaan tutkielmat on säilytetty alkuperäisessä asussaan. Tämä on hyvä ratkaisu. Teoksen kieli sopii hyvin sen asiasisältöön, menneen maailman ilmiöiden kuvaamiseen. Tekstin muokkaaminen nykyaikaisemmaksi olisi todennäköisesti köyhdyttänyt sen viehätystä eikä puolen vuosisadan takainen kieli kuitenkaan ole missään kohdassa vaikeaselkoista.

Kansa tarinoi -teos sisältää 26 esseetä tai tutkielmaa, jotka käsittelevät kummallisia tapahtumia ja outoja olentoja erikoislaatuisista ihmisistä supranormaaleihin olentoihin. Simonsuuri kertoilee Räpylä-Niirasesta, Kuikka-Koposesta, Sika-Kyöstistä ja Kihovauhkosesta ja esittelee mellastavista piruista, aarretulista, vaihdokkaista ja vainajien joulukirkosta kerrottuja tarinoita. Hän myös tarkastelee yliluonnollisten olentojen kielenkäyttöä ja pohdiskelee kummitustarinoiden elinvoimaisuutta.

Simonsuuri kertoo myös erilaisista voimamiehistä, joille yhteistä on ollut suuri koko, hyväntahtoisuus ja valtava ruokahalu. Esimerkiksi Töysän Tohni söi matkaeväänään kerralla lampaan, viisi leipää ja kapan puuroa. Satakuntalainen Rauvan Jaako nosti 16-vuotiaana jäihin vajonneen hevosensa ja lankkukuorman rannalle. Toijan Paavo puolestaan nosti vastaantulevan hevosen kuormineen tiensivuun, jos ei muuten mahtunut kulkemaan ohi. Eri puolilla maata on eri ihmisistä kerrottu hyvin samansisältöisiä tarinoita. Alun perin todellisiin mutta jollakin tavoin erityisiin ihmisiin liitetyt tarinat ovat voineet ajan kuluessa saada yliluonnollisia piirteitä ja jopa lähestyä satua.

On todella juuri Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle sopiva kulttuuriteko julkaista uudelleen Simonsuuren Kansa tarinoi -teos. Vuonna 1950 ilmestynyttä laitosta ei enää pitkään aikaan ole ollut saatavana kirjakaupoista, ja monesta kirjastoistakin se on hävinnyt tai loppuunkuluneena poistettu. Teoksen hauskoista ja jännittävistä tutkielmista löytää mieluista yhtä hyvin kansanperinteestä ja paikallishistoriasta kiinnostunut kuin fantasiaharrastajakin.