Opettajan työkalupakki

Kulttuuriperintö on prosessi, jossa menneisyyden jättämät jäljet aktiivisesti muovaavat meidän aineellista ja henkistä nykyisyyttämme ja vaikuttavat tulevaisuuteemme. Kulttuuriperintöä koskevat kysymykset ovat siis menneisyyden läsnäoloa koskevia kysymyksiä.

Suomen Tammi plus on Museoviraston, Opetushallituksen ja ympäristöministeriön yhteinen kulttuuriperinnön opetuksen kehittämishanke, joka pyrkii kehittämään kulttuuriperintöön liittyvää tietotaitoa. Maailmanperintöä esittelevä opetusopas on varsin käyttökelpoinen.Käsikirja sopii peruskoulun 5-6 -luokkalaisen ympäristöä, historiaa ja kulttuuria koskevan tietoisuuden rakentamisen apuvälineeksi, mutta mikään ei estä hyödyntämästä sitä myöhemmässäkään opetuksessa.

Maailmanperintö: Tutki ja opi esittelee useita mahdollisia tapoja avata kulttuuriperinnön näkökulmaa. Teos on rakennettu siten, että jokaisen temaattisen luvun jälkeen on esimerkkejä eri oppiaineisin sopivista käytännön tehtävistä. Kulttuuriperinnön näkökulman voi yhdistää taideaineiden, maantiedon, historian, vieraiden kielten, äidinkielen matematiikan ja jopa filosofian opetukseen. Esimerkkitehtävät ovat havainnollisia ja ulkomaisia maailmanperintökohteita käsittelevät tehtävät voi helposti soveltaa myös kotimaisiin kohteisiin.

Kulttuuriperinnön hallinnon näkökulma vai kulttuuriperinnön näkökulma?

Teos lähtee liikkeelle UNESCOn maailmanperintösopimuksen sisällön esittelystä. Tämä vuodelta 1972 oleva sopimus pyrkii "valituin esimerkkikohtein osoittamaan ja turvaamaan maailman keskeisten kulttuuri- ja luonnonperintöpaikkojen säilymisen".

Suomessa tämän sopimuksen tavoitteita toteuttavat Suomen kansallinen UNESCO-toimikunta, Museovirasto ja ympäristöministeriö. Ehkä juuri tästä syystä teokselle on ominaista hallinnolinen näkökulma hallinnon kohteeseen. Kulttuuriperinnön suojelu, suojelun valvonta, kohteiden valinta ja kohteita koskevat sopimukset esitellään perusteellisesti. Vähemmälle huomiolle jää sitä vastoin se inhimillinen toiminta, joka tuottaa kulttuuriperintöä. Herää kysymys siitä, onko kulttuuriperintöä se, minkä kulttuuriperintöä hallinoiva elin kulttuuriperinnöksi määrittelee, vai tuottavatko kulttuuriperintöä yksilöt, yhteisöt ja yhteiskunnat?

Teos onnistuu kuitenkin parhaimmillaan irrottautumaan hallinnollisesta näkökulmasta. Maailmanperinnön ja identiteetin välistä suhdetta esittelevä jakso onnistuu valottamaan myös henkistä kulttuuriperintöä ja liittää kulttuuriperintöön liittyvät kysymykset kulttuurien kohtaamisen ja vuorovaikutuksen problematiikkaan. Kotimaisia perintökohteita esittelevien jaksojen ohessa juuri identiteettiä käsittelevä osuus on teoksen parasta antia.

Kotimaiset kohteet on esitelty teoksen lopussa. Tämän osuuden kuvitus ja taitto poikkeavat edukseen teoksen kansainvälisestä osasta. Suomalaisen osuuden harjoitustehtävissä painotetaan tekemällä oppimista ja eläytymistä. Menetelmä saattaa olla opettajan näkökulmasta työläs. Eläytymistä voisi soveltaa myös oppilaiden lähiympäristössä olevien pienen mittakaavan kulttuuriperintökohteiden esittelyyn.

Kouluopetuksessa saattaisi olla mielekästä korostaa, että sellaiset maailmaperintökohteet kuin vanha Rauma ja Stonehenge ovat jäänteitä menneisyyden ihmisen toiminasta. Kouluopetukseen käytettävässä teoksessa saattaisi olla paikallaan korostaa, että historialliset kohteet ovat menneisyyden jättämiä jälkiä. Näin olisi mahdollista avata edes jollain tasolla yksilön toimintaa, kulttuurin tuottamista ja tavoitteen asettelua koskevia kysymyksiä. Voisi pohtia myös sitä, millaiset ehdot ovat mahdollistaneet näiden kohteiden syntymisen, ja millaisia tulevia maailmanperintökohteita tällä hetkellä joko tuotetaan tai tuhotaan.

Määrittelemätön käsite

Yksi teoksen ongelmista on, ettei siinä käytettyä kulttuuriperinnön käsitettä määritellä. Ala-asteen oppilaalle määritelmän puute tuskin muodostuu ongelmaksi, mutta opettaja voisi hyötyä käsitteen sisällön täsmentämisestä ja aihepiiriin liittyvän monitieteisen tutkimuskentän esittelystä.

Kulttuuriperinnön käsite on jäänyt tiedeyhteisössäkin varsin epämääräiseksi. Museoalan käyttökielessä tämä käsite samaistetaan lähinnä rakennettuun ympäristöön. Monitieteinen kulttuuriperinnön tutkimksen kenttä odottaa vielä kokoavaa tieteellistä hahmottelua, joskin esimerkiksi David Lowenthal on valottanut käsitettä läsnäolevan menneisyyden näkökulmasta.
Hän luonnehtii vuonna 1998 teoksessaan The Heritage Crusade and the Spoils of History historian ja kulttuuriperinnön näkökulmien välistä eroa:

"History explores and explains pasts grown even more opaque over time; heritage clarifies pasts so as to infuse them with present purposes."

Kulttuurimaantieteilijät Bill Graham, G.J. Asworth ja J.E. Tunbridge (Bill Graham, G.J. Asworth, J.E. Tunbridge: A Geography of Heritage. Power, Culture & Economy. Arnold, London, 2000.) ovat lähestyneet käsitettä Stuar Hallin representaatiomääritelmää mukaillen. Heidän määritelmässään kulttuuriperintö nähdään yhtenä representaation ehtona siinä kentässä, johon vaikuttavat erilaiset säätelykäytännöt, kulttuurinen identiteetti, kulttuurituotanto ja kulttuurin kuluttuttaminen. Tässä määritelmässä on otettu huomioon myös kulttuuriperintöön liittyvän ja vaikuttavan toiminnan taloudelliset sisällöt.

Monitieteinen tutkimuskenttä

Mihin tästä muuten erinomaisen toimivalta vaikuttavasta työkalupakista on jäänyt kulttuuriperinnön määrittelyn ja tuottamisen problematiikka? Eikö olisi ollut tarpeen pohtia, miksi toisista kohteista tulee maailmanperintöä ja toisista ei? Entä onko esimerkiksi maailmankirjallisuus maailmanperintöä? Ovatko uskonnot ja uskomukset, mytologiat ja maailmanselitykset maailmanperintöä? Onko kuvataide kulttuuriperintöä?

Teos keskittyy aineellisen kulttuuriperinnön, erityisesti rakennetun ympäristön esittelyyn. Luonnonperintö jää epämääräiseksi käsitteeksi, ja näyttäytyy lähinnä ympäristönsuojelun näkökulmana. Eivätkö suojelun arvoisiksi ymmärretyt ja määritellyt luontokohteet olekaan kulttuuriperintöä?

Henkisen kulttuuriperinnön alue jää tämän teoksen valossa melko ohueksi. Jäin toivomaan teoksen alkuun pientä aatehistoriallisesti orientoitunutta katsausta siihen, miten ihmiset eri aikoina ovat valinneet ympäristöstään erilaisia suojelemisen arvoisia kohteita. Lisäksi lyhyt katsaus läsnäolevaan menneisyyteen ja historiallisen tiedon erilaisiin käyttötapoihin olisi voinut olla paikallaan. Se olisi keventänyt teoksen hallinnollista näkökulmaa ja tehnyt näkyväksi sitä toimintaa, jolla kulttuuriperintöä tuotetaan ja muokataan liittämällä menneisyyteen merkityksiä ja erottamalla arvokkaat kohteet vähemmän arvokkaista.