Maanviljelijänä EU-ajan alussa

Kymmenen vuotta sitten Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julisti yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton kanssa kirjoituskilpailun maanviljelijän työstä ja elämästä. Hankkeen nimeksi annettiin “Maan sydämeltä”. Vastauksia saatin runsas 400. Niistä on Liisa Mäntymies toimittanut valikoiman “Ääniä maan sydämeltä” (1999).

Nirkko, Juha & Vesala, Kari Mikko (toim.): Kirjoituksia maan sydämeltä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. 246 sivua. ISBN 951-746-517-3.

Kymmenen vuotta sitten Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julisti yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton kanssa kirjoituskilpailun maanviljelijän työstä ja elämästä. Hankkeen nimeksi annettiin “Maan sydämeltä”.

Vastauksia saatin runsas 400. Niistä on Liisa Mäntymies toimittanut valikoiman “Ääniä maan sydämeltä” (1999). Vuonna 2004 ilmestynyt “Kirjoituksia maan sydämeltä” puolestaan on tutkimusantologia. – Tilasin sen arvosteltavaksi yhtäältä siksi, että olin viehättynyt lahjaksi saamastani Mäntymiehen koosteesta ja toiseksi, olen arkistonhoitajana itse osallistunut aikoinaan ”Muistellaan asutustoimintaa” -kirjoituskilpailun järjestelyihin ja raatiin. Valitan, että kirja kuitenkin hautautui tekemättömien töiden pinoon turhan pitkäksi aikaa.

Ripeämpi oli ainakin Sinikka Vakimo, jonka arvio ilmestyi ajallaan Elore-julkaisussa (ks linkki alla) Suosittelen tätä linkkiä varsinkin niille, jotka haluavat tarkemman katsauksen kirjan sisällöstä. Tässä totean vain aihepiirit ja tekijät:
– Kilpailuprosessi ja saadun aineiston luonne ja arkistointi (tutkija Juha Nirkko, SKS:n kansanrunousarkisto)
– Maatalous 1990-luvun EU – Suomessa (prof. Hilkka Vihinen, Maatalouden tutkimuskeskus, Taloustutkimus)
– Talonpoikainen elämäntapa ja siihen sisältyvät jatkuvuuden, sukupuolisidonnaisen työnjaon sekä luontosuhteen mallit (VTT Tiina Silvasti, HY / Sosiaalipolitiikka)
– Sukutilan merkitys (Silvasti)
– Maatilan emännyys aineiston valossa (YTT Maarit Sireni, JoY/ Karjalan tutkimuslaitos)
– ”Agraari fundamentalismi” eli jatkuvuuden ja luontosuhteen arvot nyky-yhteiskunnassa (FT Mikko Kumpulainen, JoY/Karjalan tutkimuslaitos)
– Maanviljelijän uskonto (prof. Kari Mikko Vesala, HY/ Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli)
– EU:n uhkakuvat ja yrittäjyys (Kari Mikko Vesala)
– EU:hun liittyvä poliittinen puhe aineistossa sekä eräässä hollantilaisessa kylässä (Hilkka Vihinen)
– Pohjoiskarjalaiset kirjoitukset (FM Jouni Pikka, JoY/Perinteentutkimus)

Tutkijat ovat yhteiskuntatieteilijöitä ja kulttuurin tutkijoita, ja useimmat tuntuvat ymmärtävän kohderyhmäänsä myös sisältä päin. Poikkeuksena on sosiaalipsykologi Vesalan ulkopuolinen, uskontotieteellinen näkökulma. Teologi olisi varmasti hakenut vertailukohtansa toisin ja kenties ensi töikseen siteerannut luomiskertomusta, jossa Jumala asetti Aatamin ”viljelmään ja varjelemaan”.

Jäin kaipaamaan kirjallisuustieteilijää, joka olisi suhteuttanut kilpailuaineiston narratiiveja maaseudusta kirjoittamisen perinteeseen. Kukaan kirjoittajista ei pohdi sitä, missä suhteessa tekstit ovat SKS:n varhaiseen valistuskirjaan Kultalaan, Topeliuksen Maamme – kirjaan, Pellervo-lehden liki sataan vuosikertaan, Heikki Turusen tai vanhimmalla polvella vaikkapa Urho Karhumäen romaaneihin. Tekstilainauksia lukiessa ja asutusaiheisia kirjoituksia muistellessa alkaa tuntua, että maanviljelyksestä kertomisessa on muutama erilainen genre. On harrasta, ellei pateettista Jumalan työtoveri -korostusta, johon samalla kytkeytyy “lenkki sukupolvien ketjussa” -ajatus. Toinen laji on reipasta vaikeuksien kautta voittoon – raportointia, johon tyypillisesti sisältyy paljon vuosilukuja ja työvaiheiden ja hankintojen kirjaamista. Kolmas tyyppi on moninaisia töitä ja ristiriitoja kirjaavaa paineiden purkausta, jonka tyylilaji voi olla kireä, rempseä tai emotionaalinen. Sen tutkijatkin toteavat, että viimeistään kysymyksen asettelu on saanut vastaajat ikään kuin selittämään ja puolustamaan ammattiaan ja elämäntapaansa ulkopuolisille. Arkistonhoitaja Nirkko muistuttaa, että vastaavanlainen oletettujen käsitysten torjumisen ”mylly” on pyörinyt myös esimerkiksi insinööri- sekä invalidiperinteen keruuaineistoissa.

Jos kaunokirjalliset vertailukohdat jäävät sivuun, myös historiallinen näkökulma on tutkimusartikkeleissa niukahko. Jos tuntevat insinöörit ja invalidit itsensä väärinymmärretyiksi, niin kyllä sama tilanne on havaintojeni perusteella vallinnut kautta aikain myös maataloudessa. Toisaalta tämänaiheisen tutkimusartikkelin laatiminen olisi ollut melkoisen haastava työurakka.

Maaseutusosiologinen tutkimuskirjallisuus, niin koti- kuin ulkomainen, on ollut puolestaan tutkijoidemme ahkerassa käytössä. Maanviljelys ei kerta kaikkiaan ole vain yksi yrityshaara muiden joukossa. Samanlaisia viljelijäväestön tuntoja ja arvoja on kuvattu Hollannissa, Englannissa, Yhdysvalloissa ja jopa antiikin kreikkalaisilla ja maya-intiaaneilla (Vihinen/ Redfield). Suomalainen maaseutu tai edes maatalouspolitiikka eivät ole mitään anomalioita, kuten ennen EU-aikaa usein tunnuttiin ajateltavan, sillä urbaanilla puolella. Samaiselta maatalouskriittiseltä puolelta on löytynyt mm. brittejä. (esim. Kumpulainen /Giddens ja O’Reilly) Lukija jää miettimään, mikä näiden kriitikkojen mukaan olisi ”järkevä” tapa järjestää maataloustuotanto, mutta sehän ei ole tämän kirjan teema. Jos Euroopan viljelijöiltä kysyttäisiin, niin varmaan ensimmäiseksi luovuttaisiin nautojen korvamerkeistä!

Maanviljelyksen eetosta jotenkin tunteville esim. Tiina Silvastin selostukset pukevat sanoiksi ilmiöitä, jotka ovat tuttuja, mutta joita ei ole nähnyt tieteelliseen asuun puettuina, ainakaan jos ei ole lukenut Juha Kuisman 1990-luvun taitteen kirjoituksia, joihin useissa artikkeleissa viitataan. Ehkä keskeisin malli ja arvo on jatkuvuus. Talonpoikaisen etiikan sisäistänyt henkilö käsittää maatilan lahjaksi ja velvollisuudeksi, joka on luovutettava hyväkuntoisena, mieluiten kehitettynä suvussa eteenpäin. Tila ei siis ole vapaasti käytettävää yksityisomaisuutta. Tämä ajattelutapa olisi varmaan hyvä tuntea myös esimerkiksi ympäristökeskuksissa, tielaitoksessa ja perheneuvoloissa.

Viljelijöiden luontosuhde on oma lukunsa. Heidän on erityisen vaikea nähdä sitä muutoin kuin positiivisena, vaikka mittaukset kuinka osoittaisivat fosforin virtaavaan vesistöön. Realistisemman näkemyksen toivoisi menevän perille niillekin, jotka uskovat maanviljelyksestä elävän automaattisesti varjelevan ympäristöään. Mikko Kumpulainen valottaa artikkelissaan, mihin tällainen usko perustuu.

Naistutkijoille voisi olla antoisaa sukeltaa Maarit Sirenin johdattamina emäntien sukupuolittuneen työnjaon maailmaan, jota nämä eivät karsasta samoin kuin paheksutaan vastaavaa ilmiötä muussa työelämässä. Tilan yksin haltuunsa ottava nainen on kuitenkin erityisen haasteellisessa tilanteessa. Emäntä-aiheessakin olisi historiallinen näkökulma voinut rikastaa pohdintaa. Ennen ehkäisyn yleistymistä – ja ennen koneita – jatkuva raskaana ja imettävänä olo sukupuolitti työnjakoja jo aivan käytännöllisistä ja inhimillisistä syistä. Parantunut terveydentila, pidentynyt elinikä ja lisääntyvä individualismi ovat taas tuoneet lisää kitkaa sukupolvenvaihdoksiin. Kun 25-vuotias avioitunut poika olisi valmis jatkaja, mutta vanhemmat vasta 50-vuotiaita, molempia pariskuntia tyydyttävää ratkaisua on vaikea löytää.

Lähinnä vain Jouni Pikka pohtii sitä, miten hyvin tai huonosti kirjoituskilpailuun osallistuva maanviljelijä tai emäntä edustaa koko ammattiryhmäänsä. Ei ehkä aivan edustavasti. Aiempi arvioija Sinikka Vakimo olisi suonut, että tutkijat olisivat näistäkin kirjoituksista enemmän etsineet keskinäisiä eroavuuksia. Itse arvelen, että nykyinen viljelijäväestö on varsin homogeenista verrattuna vain muutaman vuosikymmenen takaiseen. Rapa roiskuu suurtilallisenkin askelissa, epätoivoiset pienviljelmät taas ovat jo ehtineet kokea kohtalonsa.

Uutta nyt, kymmenen vuotta sitten melkein tuntematonta on se, että perheviljelmä-ideaali on väistymässä. Tilakoon kasvaessa tuodaan työväkeä köyhemmistä maista, Virosta ja Venäjältä, aivan kuten Yhdysvaltioihin meksikolaisia tai Espanjaan algerialaisia. Alkaako maaseudun sosiaalisissa suhteissa uusi kierros, aihe tuleville tutkimuksille?

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *