Mainio tutkimus varhaismodernien naisten taloudellisista oikeuksista

Ruotsalaisen historianprofessorin Maria Ågrenin tutkimus Domestic secrets on innovatiivinen tutkimus ruotsalaisten vaimojen ja leskien taloudellisista oikeuksista 250 vuoden ajalta 1600-luvulta 1800-luvun puoliväliin. Teoksessa Ågren alleviivaa, etteivät ruotsalaisten naisten (ja samalla suomalaisten vuoteen 1809) omaisuusasiat ole vain kertomus juridisista oikeuksista vaan paljon monimutkaisempi tarina avioliiton arjen historiasta.

Ågren, Maria: Domestic Secrets. Women & Property in Sweden, 1600–1857. The University of North Carolina Press, 2009. 304 sivua. ISBN 9780807833209.

Maria Ågren pureutuu syvälle keskiajalta periytyvään ruotsalaiseen omaisuuslainsäädäntöön. Sen perusidea oli maata omistavan naisen suojeluntarve. Etenkin vaimoja oli suojeltava heidän aviomiestensä edesottamuksilta. Laki erotti tiukasti toisistaan perintömaan ja muut maaomistukset. Perintömaata ei voinut myydä vapaasti. Maata saattoivat periä sekä tytöt että pojat, mutta kaikissa olosuhteissa maaomaisuus säilyi sukupiirin kontrollissa.

Keskiaikainen maanlaki piti erityisesti aviomiestä uhkana vaimonsa maaomistuksille. Toteutuiko tämä uhka myös arkielämässä? Varmalla kädellä ja lähilukemalla tuomioistuinten tuottamia ja niihin talletettuja asiakirjoja Ågren paljastaa miten esimerkiksi testamenttien kieli puhuu ja todistaa ennen kaikkea aviopuolisoiden yhtenevistä intresseitä ja keskinäisistä omaisuudensiirroista – myös vaimon eduksi. Todellisuudessa vaimon sukulaiset, isät, veljet ja pojat, olivat suurempi uhka naiselle ja hänen omaisuudelleen kuin aviomies. Samalla Ågren osoittaa, miten testamenteissa nousee esiin naisten työnteon ja taitojen merkitys perhetaloudelle.

Ågren kertoo myös erittäin kiinnostavasti suullisen paikallishistorian keskeisestä merkityksestä keskiajalla ja uuden ajan alussa. Tällä hän tarkoittaa suullisesti sukupolvelta toiselle siirrettyä tietoa siitä, kenen kanssa ihmiset olivat solmineet avioliittoja ja miten maa oli periytynyt ihmisten ja sukujen kesken. Paikallisille nämä seikat eivät olleet ”domestic secrets” (kotoisia salaisuuksia) vaan julkista muistitietoa. Mutta Ruotsin kruunulle ja valtiolle, jota pyrittiin hallitsemaan yhä keskitetymmin, nämä varhaismodernit kotitaloudet suullisine ja kirjoittamattomine perimätietoineen olivat itse asiassa täynnä ”kotoisia salaisuuksia”, jotka – mikä pahinta – aiheuttivat tehottomuutta oikeudellisessa päätöksenteossa.

Tämä suullinen perimätieto alkoi olla paheneva ongelma myös yksityisille ihmisille. Kun talouselämä alkoi yhä enemmän ulottua paikallisyhteisön ulkopuolelle, kun ostaja ja myyjä eivät välttämättä enää tunteneet henkilökohtaisesti toisiaan, kirjoitetut asiakirjat tulivat yhä tärkeämmiksi. Kaupallistuva talous ja luotottajien intressit alkoivat myös yhä enenevässä määrin – etenkin vakuuksiin liittyvissä asioissa – olla törmäyskurssilla vaimojen ja heidän perheidensä perintöoikeuksien kanssa.

Vuonna 1734 säädetty uusi yleisvaltakunnallinen laki uudisti etenkin avioliittolainsäädäntöä. Uusien säädösten mukaan aviomiehen ei enää tarvinnut kysyä vaimonsa sukulaisten suostumusta, jos hän myi puolisonsa perintömaata. Hän tarvitsi vain vaimonsa vapaaehtoisen suostumuksen, ei enää apen tai lankojen lupaa. Vaimon suostumus tuli antaa joko suullisesti oikeudessa tai kahden kunniallisen miehen läsnä ollessa. Uuden avioliittolain näkökulmasta, ja näin uusia käytäntöjä myös perusteltiin, aviovaimo ei ollut holhouksenalainen alaikäinen vaan toimija, jolla oli omat lailliset oikeutensa ja velvollisuutensa, vaikka hän oli edelleen aviomiehensä edusmiehisyyden alainen. Uuden lain henki oli muutenkin, etteivät puolisot yritä hyötyä toisistaan taloudellisesti, eikä nainen siksi tarvinnut mitään erityissuojelua aviomiehensä edesottamuksilta. Todellisuudessa perheet eivät olleet enää yhtä halukkaita antamaan naisille perinnöksi maata kuin aikaisemmin. Lakiuudistuksen jälkeen sekä perintömaan omistus että hallinta keskittyivät yhä enemmän miesten käsiin.

Myös tässä uudessa vaiheessa Ågren lukee lähteitään – testamentteja, perukirjoja ja muita sopimuksia – tarkasti ja toteaa, miten aviopuoliset edelleen tekivät keskinäisiä omaisuusjärjestelyjä ja huomioivat vaimon työn ja lastenhoidon ja aviopuolisoiden keskinäisen rakkauden merkityksen perhetaloudelle. Lakitekstit eivät tunnistaneet naisten kotitaloustyön taloudellista merkitystä, mutta tutkijan innovatiivinen lähteidenluku paljastaa meille, että aikalaiset näkivät naisten ponnistusten merkitysten ja arvostivat niitä myös talouden näkökulmasta.

Lopuksi Ågren selittää miten nouseva sanomalehdistö ja yhteiskunnan uudenlainen politisoituminen nostivat naisten omaisuusasiat uudelleen julkiseen keskusteluun Ruotsissa 1800-luvun alkupuolella. Tämä johti uudistuksiin, jotka suosivat aikaisempaa enemmän naisia.

Pohjoismaat ovat usein eurooppalaisen historiantutkimuksen valkoinen, tuntematon alue. Myös tämä tekee Maria Ågrenin elegantilla otteella kirjoittamasta kirjasta erityisen tärkeän, sillä se tarjoaa käyttökelpoista tietoa pohjoismaisen avioliiton, perheen ja lakiuudistusten historiasta laajalle kansainväliselle lukijakunnalle. Historioitsijana pidän Ågrenin tutkimusta innoittavana ja ajatuksia antavana lukukokemuksena.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *